Lue keskustelun säännöt.
Tuloton kotiäiti vs. noin 50 000 vuodessa tienaava mies
19.06.2012 |
Mitä mieltä olette, tämä on minun oma tilanteeni?
Näitä aloituksia varmaan välillä on myös, joten arvaankin inhoatte ja sanotte mene töihin.
Joo, sitä olisi tarkoitus piakkoin tehdäkin, mennä töihin. Pieni työsuhdekin on jo solmittu ja koulutusta sovittuna. Ongelma vain, että vuosien rahattomana ja kotona olon, lapsia hoitamassa jälkeen olen varmaankin vähintään masentunut ja hermoheikko. Jep, nyt todella suosittelen, vetäkää lokaa päälle vaan. Loanheiton kohde eli minä olen juurikin sopiva siihen, täysin nolla ja luuseri. En ole se/ne jotka täällä yleensä äänessä, olen mitätön ja näkymätön. Yhteiskunnan rahoja olen minimaalisesti käyttänyt, apua en ole hakenut koskaan sen kummemmin.
Kummasti se vain itsetuntoriepuni on repaleina. Toivottavasti se tästä, kunhan joskus pääsee jaloilleen.
Anteeksipyyntö heille, joita tilanne ei koske.
Jos sattuu olemaan paikalla muita tulottomia kotiäitejä, joilla kyseisestä asiasta on tullut ahdistusta tai masennusta... kertoisitteko kokemuksianne, miten olette päässeet tilanteesta pois, jos olette.
Kommentit (12)
Ihan alkajaisiksi varaa aika mielenterveystoimistoon. Sinähän olet ihan palasina, naisparka.
Sinulle tekisi varmaan hyvää nähdä, että sinustakin on työelämään ja että pystyt muuhunkin kuin kotona olemiseen - jos se siis on sinulle tärkeätä itsekunnioituksesi palauttamiseen.
Koita löytää voimat siihen ensimmäiseen askeleen, sen jälkeen asiat saattaa muuttua helpommiksi, kun alat saada apua.
Voimia, nainen!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ihan alkajaisiksi varaa aika mielenterveystoimistoon. Sinähän olet ihan palasina, naisparka.
Sinulle tekisi varmaan hyvää nähdä, että sinustakin on työelämään ja että pystyt muuhunkin kuin kotona olemiseen - jos se siis on sinulle tärkeätä itsekunnioituksesi palauttamiseen.
Koita löytää voimat siihen ensimmäiseen askeleen, sen jälkeen asiat saattaa muuttua helpommiksi, kun alat saada apua.
Voimia, nainen!
Hei ap!
Olen luulavasti samassa tilanteessa kanssasi. Mies käy työmatkoilla pohjoismaissa ja tienaa suurinpiitein sen 50/vuodessa. Itse en saa muutakuin äitiyspäivärahat ja lapsilisät. Meillä on ollut miehen kanssa aina yhteiset rahat, ja eikä yleensä täydy edes mieheltä pyytää rahaa, kun antaa sitä pyytämättäkin. Mutta voin myös kuvitella miten nöyryyttävää se on aina pyytää sitä rahaa toiselta.
Puhu miehesi kanssa asioista mitkä painavat sinun mieltä.Olen ollut kotona lasten kanssa jo yli 3vuotta (lapset 3,5v ja 2v ja kolmas syntyy lokakuussa). Toki kotona olo on välillä tosi voimiavievää ja raskasta. Kun se maailma on vain sielä kotona. Toivon paljon voimia sinulle! Itse unelmoin vielä opiskelun aloittamisesta, että saisin jotain omaa. Mies aina kannustaa minua ryhtymään siihen, mutta mitä kauemmin on kotona, sitä aremmaksi tulee. Ja usko itseensä on aika heikonlainen. Mutta kyllä sinä pystyt siihen! Etkä varmasti ole tehnyt hyödytöntä työtä sielä kotona! Uskompa että kotona olo on yksi rankimmista mutta myös palkitsevimmista töistä. Muitten pitäisi oppia arvostamaan myös sitä työtä mitä kotiäidit tekevät, jatkuvasti ja ympärivuorokautisesti.
Minä tienaan 50.000 /v ja vaimoni on ollut kotona 11 vuotta. Toivoisin että hän olisi yhtä aloitteellien kuin sinä. Sinä et ole luuseri koska päätit ottaa vastuun itsestäsi. Minun äitini teki kanssa samoin, meni 45 vuotiaana uudestaan töihin vaikka merkonomina sai vain kaupan myyjän töitä.
iskä
Olen itse VAIN äitiyslomalla, mieheni tulot ovat tuota luokkaa. Jo tämä muutaman kuukauden "tulottomuus" (vaikka äp-rahani ovatkin ihan ok-tasoa) on alkanut ahdistaa ja se, että usein pitää olla miehelle delegoimassa laskujen maksua tms.
En voisi kuvitellakaan koskaan eläväni mieheni tuloilla ja olevani kotihoidontuella kotona, ylpeyteni ei siihen riittäisi. Samalla kokisin, että olen elättämisestä velkaa miehelle sen, että pitää hoitaa kaikki kotityöt ja antaakin vielä säännöllisesti.
Ja mieheni ei todellakaan ajattelisi noin, mutta tuo on oma mielikuvani, joten ymmärrän sinua todella hyvin. Tsemppiä! Ja kantsii ihan itsesi takia mennä töihin :)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
mies kyllä arvostaa ja sanoo että ole vaan kotona niin kauan kuin haluat..lapsia 4kpl ja reilu 5-vuotta kotona.Mutta nyt olen lähdössä syksyllä kouttamaan itseäni..saa nähdä tuleeko mitään..ennen kotona oloakin olen keikkatyötä tehnyt satunnaisesti eli joku 7-vuotta sitten olen ollut pitemmän pätkän töissä=DAhdistaa ja pelottaa,mutta katotaan miten käy=)
Olen itse VAIN äitiyslomalla, mieheni tulot ovat tuota luokkaa. Jo tämä muutaman kuukauden "tulottomuus" (vaikka äp-rahani ovatkin ihan ok-tasoa) on alkanut ahdistaa ja se, että usein pitää olla miehelle delegoimassa laskujen maksua tms.
En voisi kuvitellakaan koskaan eläväni mieheni tuloilla ja olevani kotihoidontuella kotona, ylpeyteni ei siihen riittäisi. Samalla kokisin, että olen elättämisestä velkaa miehelle sen, että pitää hoitaa kaikki kotityöt ja antaakin vielä säännöllisesti.
Ja mieheni ei todellakaan ajattelisi noin, mutta tuo on oma mielikuvani, joten ymmärrän sinua todella hyvin. Tsemppiä! Ja kantsii ihan itsesi takia mennä töihin :)
edes kysynyt miten tulen toimeen, vaikka olen ollut kotihoidontuella ja sairaseläkkeellää :((
tuloni on puolet mitä olisivat, jos olisin töissä.
silti minun pitää maksaa edelleen kaikesta puolet .
mies harrrastaa, ostelee mitä huvittaa...nehän ovat hänen palkka tulojaan... saa tehdä mitä haluaa
samalla minä ostelen ruokaa alesta ja alskeskelen centtejä : (((
en ola mt potilas, vaan ihan oikea syöpäpotilas, ja kykenemätön vielä palaamaan työhön..
mutta masentamaan on alkanut... kunt tätä jatkuu ja jatkuu vuosia... ja tietoa ei ole paranemisestakaan, aina tulee uusia vaivoja ja tutkimuksia ja vaikka mitä
olen lapsen kanssa aina kahdestaan, mies käy työssä ja sen jälkeen urheilee, katsoo telkkua jne jne.. ei siis edes lapsen kanssa leiki, ärhentelee van , kun lapsi sotkee...
en enää jaksa.... olen ihan loppu :(
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kysehän on perheestä, yhteisistä lapsista, perheestä.Perheessä kaikki on yhteistä, koti, sänky, ruokapöytä, kukkaro, pankkitilit, laskut, murheet ja ilot.
Ei tuolla tavalla tarvitse elää se ei ole normaalia!
Itse olin aikoinani 3v kotiäitinä, yhteisestä sopimuksesta, kulutin surutta miehen tienaamia rahoja, tein mieheni ja omasta mielestäni arvokkaampaa työtä kuin hän, suunnitelleessaan ja myydessään vempaimia maailmalla.
Johtuen ehkä meidän molempien tasa-arvoisista lapsuuden kodeista, meillä ei koskaan rahasta riidelty ei edes sitten kun erottiin, vuosi eron jälkeen hankittiin erilliset tilit. Silloin toisin olin ollut jo 15v työelämässä.
Olen itse VAIN äitiyslomalla, mieheni tulot ovat tuota luokkaa. Jo tämä muutaman kuukauden "tulottomuus" (vaikka äp-rahani ovatkin ihan ok-tasoa) on alkanut ahdistaa ja se, että usein pitää olla miehelle delegoimassa laskujen maksua tms.
En voisi kuvitellakaan koskaan eläväni mieheni tuloilla ja olevani kotihoidontuella kotona, ylpeyteni ei siihen riittäisi. Samalla kokisin, että olen elättämisestä velkaa miehelle sen, että pitää hoitaa kaikki kotityöt ja antaakin vielä säännöllisesti.
Ja mieheni ei todellakaan ajattelisi noin, mutta tuo on oma mielikuvani, joten ymmärrän sinua todella hyvin. Tsemppiä! Ja kantsii ihan itsesi takia mennä töihin :)
edes kysynyt miten tulen toimeen, vaikka olen ollut kotihoidontuella ja sairaseläkkeellää :((
tuloni on puolet mitä olisivat, jos olisin töissä.
silti minun pitää maksaa edelleen kaikesta puolet .
mies harrrastaa, ostelee mitä huvittaa...nehän ovat hänen palkka tulojaan... saa tehdä mitä haluaa
samalla minä ostelen ruokaa alesta ja alskeskelen centtejä : (((en ola mt potilas, vaan ihan oikea syöpäpotilas, ja kykenemätön vielä palaamaan työhön..
mutta masentamaan on alkanut... kunt tätä jatkuu ja jatkuu vuosia... ja tietoa ei ole paranemisestakaan, aina tulee uusia vaivoja ja tutkimuksia ja vaikka mitäolen lapsen kanssa aina kahdestaan, mies käy työssä ja sen jälkeen urheilee, katsoo telkkua jne jne.. ei siis edes lapsen kanssa leiki, ärhentelee van , kun lapsi sotkee...
en enää jaksa.... olen ihan loppu :(
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Olen itse VAIN äitiyslomalla, mieheni tulot ovat tuota luokkaa. Jo tämä muutaman kuukauden "tulottomuus" (vaikka äp-rahani ovatkin ihan ok-tasoa) on alkanut ahdistaa ja se, että usein pitää olla miehelle delegoimassa laskujen maksua tms.
En voisi kuvitellakaan koskaan eläväni mieheni tuloilla ja olevani kotihoidontuella kotona, ylpeyteni ei siihen riittäisi. Samalla kokisin, että olen elättämisestä velkaa miehelle sen, että pitää hoitaa kaikki kotityöt ja antaakin vielä säännöllisesti.
Ja mieheni ei todellakaan ajattelisi noin, mutta tuo on oma mielikuvani, joten ymmärrän sinua todella hyvin. Tsemppiä! Ja kantsii ihan itsesi takia mennä töihin :)
edes kysynyt miten tulen toimeen, vaikka olen ollut kotihoidontuella ja sairaseläkkeellää :((
tuloni on puolet mitä olisivat, jos olisin töissä.
silti minun pitää maksaa edelleen kaikesta puolet .
mies harrrastaa, ostelee mitä huvittaa...nehän ovat hänen palkka tulojaan... saa tehdä mitä haluaa
samalla minä ostelen ruokaa alesta ja alskeskelen centtejä : (((en ola mt potilas, vaan ihan oikea syöpäpotilas, ja kykenemätön vielä palaamaan työhön..
mutta masentamaan on alkanut... kunt tätä jatkuu ja jatkuu vuosia... ja tietoa ei ole paranemisestakaan, aina tulee uusia vaivoja ja tutkimuksia ja vaikka mitäolen lapsen kanssa aina kahdestaan, mies käy työssä ja sen jälkeen urheilee, katsoo telkkua jne jne.. ei siis edes lapsen kanssa leiki, ärhentelee van , kun lapsi sotkee...
en enää jaksa.... olen ihan loppu :(
En tiedä, miten lohduttaisin. Miehesihän pitäisi nimenomaan tukea ja ymmärtää sinua tuollaisessa vaikeassa tilanteessa! Olethan puhunut miehellesi asiasta? En osaa sanoa mitään järkevää neuvoa, erokaan tuossa muuten jo vaikeassa tilanteessa tuskin tulisi kyseeseen..
särkee, heikottaa... jne jne
miten jaksaisin pakata kaikki ja edes etsiä asuntoa ???
entä jos kuolen, lapsi on juuri muuttanut minun kanssa uuteen asuntoon, ja joutuu taas muuttamaan isänsä luokse ???
ei ole niin helppoa,
on vaan kärsittävä ja tyydyttävä, lapsen vuoksi
olen onnelline, kun saan olla kaiken ajan lapseni kanssa, voinnin mukaan tehdään retkiä jne
oltiin leikkinetällä, sai lapsi ilmaisen lounaankin.
nyt on naapurissa leikkimässä.
itse kaipaisin vaan tukea, ja lohdutusta mieheltäni, ei ole halukas sitä antamaan, olen kuulemma ruma ilkee hirvee akka, kukaan ei yhtään ihmettelis jos vaikka ampuis mut...
no, olen kyllä kärttyinen, koska en jaksa, ja tympääntynyt mieheen...
etkö itse arvosta kotona oloa? Vai mieskö on painanut sun itsetunnon alas?