Lue keskustelun säännöt.
Mitä mieltä olette suhteestamme?
08.06.2012 |
On puhuttu, puhuttu ja puhuttu asioista, niin kauan että enää ei ole puhetta. On vain suoritettavia asioita kotona; kaupassa käynti, ruoanlaitto, vaatehuolto, lasten kanssa oleminen, mutta olemme kumpikin aivan hiljaa. Keskustelu on tyyliä: Menen kauppaan. -Joo.
En tiiä mihin tästä. Olen yrittäny listata suhteemme hyviä ja huonoja puolia, omia ja miehen hyviä- sekä huonoja puolia.
Parisuhteessa hyvää:
-läheisyys, kun perheen sisällä kaikki ok
-kommunikointi onnistuu
-vastuu kotitöistä tasan
-miehen kanssa samoja kiinnostuksen kohteita, samoja harratuksia joita harrastamme yhdessä kun lapset esim. mummolassa
Parisuhteessa huonoa:
-kommunikointi toimii, mutta erimielisyystilanteissa emme kovinkaan usein pääse nykyään kompromissiin, ja siitä seuraa hiljainen aika, jolloin vain "odotetaan" muutosta
-miehellä hyvin tavoitteellisella pohjalla harrastus, joka vaikuttaa lastenhoidollisiin asioihin paljon, joka rassaa minua (mies hoitaa kumminkin kotityöt velvollisuudesta, ehkä sen nojalla annan myöten ajankäytön harrastukseen)
-miehen hyvin säännöllinen elämäntapa tuo välillemme kitkaa; hän ei pidä sukulaisteni vierailuista meillä koska "oma rauha rikkoontuu ja rytmi menee sekaisin", pyrkii usein pois kotoa kun esim. vanhempani tulevat kylään, ja tämä hävettää minua. emme kuitenkaan saa asiaan mitään järkevää ratkaisua, minä häpeilen ja kiristelen hampaita kun vieraiden tullessa mies häipyy harrastuksiin tai kaverilleen. hän myös mielellään vierailee oman sukunsa luona yksin, sanoo että häntä jännittää kun minä olen mukana.
On pitkiä hyviä kausia, mutta parikin melko peräkkäistä sukualaisten vierailua meillä saa minut ja miehen takajaloilleen keskenämme. Tekisi mieli jo nimitellä ja huutaa suoraan, kuinka epäkunnioittavaa hänen käytöksensä on ja minua hävettää ihan h*lvetisti. Kun eletään normaalia perhearkea, kaikki menee hyvin, mutta mies ei tunnu kestävän mitään muutoksia meidän elämässämme, ja minä en voi ymmärtää sitä.
Kommentit (2)
Mutta olenkin jäävi arvioimaan, sillä olen sinkku. Toki olen elänyt 16 v parisuhteessa ja ollut naimisissa, eikä kaatunut tuommoisiin asioihin (vaan miehen uskottomuuteen).
Minusta miehesi käytös on todella itsekästä. Parisuhde on kompromisseja, ja jos aika lailla ainoita kompromisseja on sukulaisten vierailut teillä tai teidän kyläilynne heillä, niin aika outoa ettei mies sellaisiin kykene taikka haluta kyetä.
En tarkoittanut loukata. Tarkoitin vain sanoa, että ymmärrän hyvin suuttumuksesi. Suuttuisin minäkin.
Toki sinun täytyy miettiä kokonaistilannetta. Jos kerran kaikki muut asiat pelaavat hyvin, niin tuo sukulaisten tapaamattomuus on vain ominaisuus, joka sinun on siedettävä.
Minusta erikoista on sekin, ettei mies halua sinua sukunsa luokse.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
paitsi että mulla on vaikeuksia kestää miehen hippisukua, mutta kestän silti.
se on myös erilaista, että en jaksa stressata siitä että mies ei lähde mun sukulaisiin (siellä tylsää) ja poistuu aina kun mun sukua tulee käymään - menköön, onhan mullakin silloin sukuni seurana ja se saa mennä vapaasti, kun ei tarvi miettiä tarvittaisiinko häntä kotona. en osaa tuota hävetä, vaikka tiedänkin, että esim. äitini mielestä "olisi kohteliasta" olla paikalla kun tulee vieraita, mutta entä sitten? onpa sukunu vuosien saatossa tottunut, ja homma toimii.
Älä kiristele häpeän vuoksi, vaan keskity nauttimaan sukulaisistasi - sitten ei miehenkään tarvi niin paljon mennä arkena, jos saa mennä kun on sukuasi käymässä!
Meillä myös on vuosien varrella kotityöt ja lastenhoidot lutviutuneet niin hyvin, ettei juuri mistään enää "tarvi" keskustella. Aika vähän keskustellaan muutenkaan - kai se on tätä aikaa tämä. Ei ehdi. Eikä aina jaksa. Perushyvin silti menee, ja molemmat silti sitoutuneita olemme toisiimme, vaikka aika etäällä toisistamme nyt kuljemmekin. Meille hyvä näin.