Lue keskustelun säännöt.
Mitä mulle on tapahtumassa? Joku kriisikö?
15.07.2012 |
Olen 32-vuotias naimisissa oleva nainen ja meillä on 1,5-vuotias lapsi. Olen nauttinut kovasti lapsen vauva-ajasta ja seurannut tämän kasvua ja oppimia asioita innolla. Olen ollut mukana äitikerhoissa ja olen todella tykännyt olla kotona lapsen kanssa. Miehen kanssa meillä menee myös ihan hyvin.
Mutta nyt olen viime viikoina havainnut itsessäni uusia piirteitä. Koen itseni jatkuvasti tylsistyneeksi ja kotielämän todella puisevaksi. Vaikka teemme paljon asioita ja käymme eri paikoissa (nyt kesälläkin tehty etelän matka, käyty mökkeilemässä, ystävien luona jne.)koen silti olevani jotenkin nalkissa nykyisessä elämässäni. Mietin koko ajan, että pääsisipä bilettämään (miestä en haluaisi mukaan). Olen treenannut kropan hyvään kuntoon ja pidän pieniä vaatteita ja nautin huomiosta. Muistelen vanhoja poikaystäviä ja sitä intohimoa. Mietin ja kaipaan seksiä jonkun toisen miehen kanssa. Kaipaan vaaraa ja villiä elämää - en tätä aina vaan samaa pikkulapsiarkea. Nykyisin kun tavataan kavereita, kutsutaan pariskunnittain kahville tai grillaamaan hienoilta astioilta, design-koti viimeisen päälle puunattuna. Olen niiin kyllästynyt.
Ja tosiaan sain lapsen vasta 30-vuotiaana, mitä ennen matkustelin ympäri maailmaa, vietin opiskelijaelämää ja asuinkin ulkomailla. Joten mistään elämättömästä elämästä tuskin on kyse.
Mies on alkanut ehdotella toisen lapsen tekemistä, ja tavallaan itsekin haluaisin toisen lapsen suht pienellä ikäerolla esikoiseen. Mutta mitä nämä ajatukset ovat ja miksi raskaaksi tuleminen tuntuu ahdistavalta..
Onko kellään samanlaisia ajatuksia?
Kommentit (4)
jolle seksi oli ennen niin määräävää suhteessa kuin suhteessa, mutta nyt onkin pieni lapsi määräämässä... Ja siksi nyt koet, että voit haluta vain rusinat pullasta, oman ihanan lapsen ja sitten ne vapaat ja villit viikonloput, mies parkasi saisi nähdä lastaan joka toinen vkloppu, just silloin, kun sä hilettäisit-bilettäisit... etkä jaksais koskaan kasvaa aikuiseksi, äidiksi ja puolisoksi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Itse 29 ja luulempa etten juuri tuon menemisen ja omassa rauhassa olemisen takia halua koskaan lapsia. Mieskään ei ole kovin innostunut perhe-elämästä.
Ehkä sun ei kannata tehdä mitään hätiköityjä päätöksiä vaan kattoo ajan kanssa mihin suuntaan fiilikset lähtee. Voihan se olla vaan joku ohimenevä vaihekin. Aika monessa suhteessa tulee vuosien jälkeen se tunne että haluaiskin vielä kokeilla jotain jonkun muun kanssa. Siinä sit kannattaa miettiä että onko järkeä rikeerata periaatteessa valmista ja "onnellista" elämää.
saat vähän muuta ajateltavaa ja toteuttaa itseäsi rikkomatta perhettäsi. Toisen lapsen ehditte vielä vähän myöhemminkin.
Saatko yhtään omaa aikaa? Onko sinulla joku juttu, joka on vain sinun tekemistäsi?
Se on myös tärkeää. Et ole vain vaimo ja äiti, vaan persoona. Tuo vieraiden miettiminen ja haikailu voi olla pieni paniikintunne siitä lopullisuudesta, mitä lapsi elämään tuo. Se menee kyllä ohi, ja jos ei mene, suosittelisin jotain pariterapiaa. En rikkoisi perhettä tuollaisen takia.
Jos sinulla on ymmärtäväinen mies, hän kyllä järjestää niin, että saat myös ihan omaa aikaa.