Jalkapallo teki pojastamme aran. Lopetammeko lajin ja vaihdemme toiseen?

Yleensä ne pelaajat jotka eivät käy palloon kiinni, eivät käy siihen myöhemminkään ja laji on heille ehkä väärä. Kannattaisikohan kokeilla väliin jotain muuta lajia, jotta poika saisi niitä tärkietä onnistumisen kokemuksia.

Arkaili aluksi pelitilanteita, mutta hiljalleen uskaltaa olla siinä pelissä mukana. Toki vielä juoksee myös "palloryhmän" reunalla.

Kerran kehottaessani ottamaan vastustajalta palloa pois, poika vastasi "kun ne kuitenkin ottaa sen heti pois".

ap

mikähän se pojan ikä oli ja milloin aloitti jalkapallon?

On kyllä pelaillut pojan kanssa, mutta täytynee lisätä harjoittelua vapaa-ajalla, jotta taidot karttuu.

ap

taitoja vapaa-aikanaan tai sitten lopettaa! Isän tulisi myös antaa niitä onnistumisen tunteita pojalleen eikä vain neuvoa! Lapsia tulisi tukea harrastuksissa eikä vain katsoa päältä ja karjua kentän laidalla.

5 v ei ole vielä mitään, tuossa iässä on väliä onko syntynyt loppuvuodesta vai alkuvuodesta. Eikä poikien "tuhma" käytös olekaan niin pahaa kuin aluksi kuulosti. Nehän on vielä päiväkodissa ja vasta opettelevat sosiaalisia taitoja.



Sitten kun Nicopetterinne on treenannut 3-4 vuotta, niin voi tehdä johtopäätöksiä onko toivoton tapaus vai ei, jos silloinkaan.



Tuossa 5 v. iässä suurin osa tekee hiekkalinnoja ja vain osa ei. Harjoitusten suurin haaste on saada "karjalauma" keskittymään ja että pojat eivät tappele jonossa kun odottavat harjoitusvuoroaan.



"Yleensä ne pelaajat jotka eivät käy palloon kiinni, eivät käy siihen myöhemminkään ja laji on heille ehkä väärä." >>> Vähän osittain totta mutta vain osittain.



Suurin osa 5 v junnuista on niin pihalla sijoittumisesta ym. että ei kannata tehdä vääriä johtopäätöksiä. Esimerkiksi 5 v hyökkääjä ei mene kiinni palloon ja vastustajaan vaikka olisi lähimpänä, koska se on puolustajan tehtävä, tai puolustaja vartio tyhjää omaa laitaa kun oma paikka on opetettu yms yms.



Tai sitten ne kaikki 8 kenttäpelaajaa ovat enintään kahden metrin päässä pallosta tappelemassa samsta pallosta; ah mitä syöttäpelin juhlaa...



Nyt on pakko kertoa karu totuus. Tuo nokittelu, pomottelu ja nokkimajärjestys on miehen/pojan elämää. Kunnioitusta muilta ei saa, jos äiti sitä vaatii vaan pojan pitää se itse hankkia. Osa pojista on sankareita joka ottelussa ja osa vain osassa otteluita.

Poika on luontaisesti hyvä ja saanut siitä lisää itsevarmuutta ja onnistumisen iloja.

Sen takia osittain ajattelenkin, etten voi olla poliisina vaan pojan ja lasten on itse opittava luovimaan asioita. Tietysti rajansa kaikella, mutta ymmärtänette mitä tarkoitan.

ap

5 v ei ole vielä mitään, tuossa iässä on väliä onko syntynyt loppuvuodesta vai alkuvuodesta. Eikä poikien "tuhma" käytös olekaan niin pahaa kuin aluksi kuulosti. Nehän on vielä päiväkodissa ja vasta opettelevat sosiaalisia taitoja.

Nyt on pakko kertoa karu totuus. Tuo nokittelu, pomottelu ja nokkimajärjestys on miehen/pojan elämää. Kunnioitusta muilta ei saa, jos äiti sitä vaatii vaan pojan pitää se itse hankkia. Osa pojista on sankareita joka ottelussa ja osa vain osassa otteluita.

Poika tykkää ja se on tärkeintä.

enemmin yrittäisin hienotunteisesti puuttua tuohon pomotusmeininkiin, pystytkö puhumaan valmentajan tai muun joukkueen aikuisen kanssa ongelmasta?

Näitä "tähtipelaajia" todella löytyy...meillä kävi niin, että tuo samainen poika pomottaa sekä fudiksessa, että sählyjoukkueessa ja perheen kommentti on, että "jotkut vaan ovat parempia kuin toiset". Kun asenne ja kasvatus kotoa on tuollainen ja valmentajatkin pönkittävät yleensä vain näitä ns tähtipelaajia, niin aremmat ja vähän "huonommat" pelaajat eivät ole "mitään". Mietin vaan, että millaiset tiimipelitaidot tuollaisille "tähtipelaajille" tulee, tuskimpa yksin kuitenkaan siellä kentällä niitä maailmanmestaruuksia voittavat. Terkkuja vaan kaikille hulluille lätkä- ja fudisperheille, kun sorratte meidän muiden lapsia.

Olisko paikkakunnalla mahdollisuus vaihtaa toiseen joukkueeseen?



Surullisen usein juniorijoukkueissa, ja aikuistenkin harrastejoukkueissa käy juuri noin: joku / jotkut hyvät pelaajat pomottavat ja pelaavat keskenään, ja siihen sen joukkueen peli hyytyy.

Kymmenen keskinkertaista pelaajaa on kuitenkin joukkueena paljon parempi kuin yksi tai kaksi hyvää pelaajaa, jotka pelaavat itsekseen.

Voihan sitä jalkapalloa potkia pojan kanssa jos hän siitä pitää.

Toisaalta jos poika itse haluaa jatkaa, antakaa jatkaa.



Meillä poika koitti jalkapalloa, telinevoimistelua ja yleisurheilua. Sitten löytyivät taistelulajit ( jujutsu, aikido ) jotka olivat kuin tehtyjä pojalle ja niitä on nyt 10 vuotta jo harrastanut. Meidän poika siis on jo 18v.

Maalaiskunnan huono puoli.

Kuvaavaa on että poikamme saa kavereita vastustajajoukkueista jotka on naapurikunnasta. :-P

ap

Olisko paikkakunnalla mahdollisuus vaihtaa toiseen joukkueeseen?

Surullisen usein juniorijoukkueissa, ja aikuistenkin harrastejoukkueissa käy juuri noin: joku / jotkut hyvät pelaajat pomottavat ja pelaavat keskenään, ja siihen sen joukkueen peli hyytyy.

Kymmenen keskinkertaista pelaajaa on kuitenkin joukkueena paljon parempi kuin yksi tai kaksi hyvää pelaajaa, jotka pelaavat itsekseen.

Poika tykkää lajista, ja jos vielä tykkää käydä niissä treeneissäkin, anna käydä. Jos ei halua, älä missään nimessä pakota jatkamaan esim. kautta loppuun tai mitään.

Valmentajan olen huomannut pyytävän poikaamme pallottelemaan pelien väliajoilla, mikä onkin hyvä juttu. Mutta se että nostaisin tähtipelaajien tuoman ongelman ei varmaankaan saisi vastakaikua. Vaikka kyllä apuvalmentajalle sanoin eräässä tilanteessa että "pojat on poikia mutta tylyttäminen ja nyrkillä lyöminen ei ole hyvä juttu".

Tämmöistäkin on käynyt, että toinen tähtipelaajista oli hippaa toisen pojan kanssa. Poikani halusi mennä mukaan. Sanoin, että mene vaan ja kysy pääseekö mukaan? Poika meni. Tuskin olisi päässyt jos en olisi ollut muutaman metrin päässä. Tähtipelaaja otti poikamme kiinni hipaksi siten, että tönäisi naama raivossa kovalla voimalla poikamme maahan. Poikamme suorastaan lensi. -> Käsi taittui mahan alle ja itku. Sanoin sitten tälle tähtipelaajalle, että älä töni hippaa niin kovin että kaatuu. Olisiko sinusta kiva, että sulle tehtäisiin niin? Vastaus oli vaimea "ei". Tähtipelaajan vanhempia ei ollut mailla halmeilla. Mutta "tähtipelaaja" käyttäytyi sen jälkeen asiallisesti.

ap

enemmin yrittäisin hienotunteisesti puuttua tuohon pomotusmeininkiin, pystytkö puhumaan valmentajan tai muun joukkueen aikuisen kanssa ongelmasta?

Tämmöistäkin on käynyt, että toinen tähtipelaajista oli hippaa toisen pojan kanssa. Poikani halusi mennä mukaan. Sanoin, että mene vaan ja kysy pääseekö mukaan? Poika meni. Tuskin olisi päässyt jos en olisi ollut muutaman metrin päässä. Tähtipelaaja otti poikamme kiinni hipaksi siten, että tönäisi naama raivossa kovalla voimalla poikamme maahan. Poikamme suorastaan lensi. -> Käsi taittui mahan alle ja itku. Sanoin sitten tälle tähtipelaajalle, että älä töni hippaa niin kovin että kaatuu. Olisiko sinusta kiva, että sulle tehtäisiin niin? Vastaus oli vaimea "ei". Tähtipelaajan vanhempia ei ollut mailla halmeilla. Mutta "tähtipelaaja" käyttäytyi sen jälkeen asiallisesti.

ap

kyllä monet pojat on tuommoisia että hippaa ja vastaavia mennessä ollaan rajuja ja kaadetaan. Ongelma on se että osa sitten on herkempiä ja ottavat sen raskaasti. Yleensä mitään ilkeää tarkoitusta ei kuitenkaan kellään ole, ja siksi on vähän ongelmallista kovin vahvasti aikuisten taholta alkaa asiaan puuttua. Ehkä se on parempi että ne rajummat leikkivät keskenään eikä rauhallisemmin leikkivät heidän leikkeihinsä mukaan tunge.

Itselläni myös pienikokoinen ja hieman arka poika ja en kyllä rohkaise häntä missään nimessä menemään niiden kovaäänisten ja rajujen poikien leikkeihin mukaan koska itkuhan siitä vaan on seurauksena. Hänellä on sitten onneksi pari kaveria semmoista rauhallisempaa lukutoukkaa joiden kanssa ei tuollaisia ongelmia tule.

Tuohon pomotus ongelmaan en osaa ottaa oikein kantaa - jos ilmapiiri on oikeasti huono, kannattaa lopettaa, mutta toisaalta kaikissa ryhmissä on myös sosiaalisesti hankalia tilanteita.



Muuten en tosiaan näe mitään syytä lopetaa. Liikuntaharrastusten tarkoitus mielestäni on kehittää niin fyysisisä kuin sosiaalisia taitoja. Näitähän poika oppii, oli hän hyvä tai ei.



Antaisin pojan itsensä päättää.

eli juniorijalkapalloilun ihmeellisyydet.



Pojan tahto ratkaisee. Aina menee aikansa ennen kun löytää paikkansa susilaumassa.



Myös tämä ns. tähtipelaajien kusipäisyys on vakio. Noin puolella näistä tähdistä on muilla elämän aluilla niin huonot osaamisalueet ja heikko itsetunto, että pitää "pomottaa". Osalla tämä näkyy voitontahtona, jolla on positiiviset ja negatiiviset ilmentymismuotonsa. Yleensä se menee niin, että peleissä jos ollaan tasoissa tai johdossa, niin nämä tsemppaavat ja piiskaavat koko joukkuetta eteenpäin, mutta "toivottomassa" tappiotilanteessa ne saavat tiuskimisellaan ja huonolla esimerkillä koko joukkueen tahtotilan vitutuksen puolelle.



Toinen puoli näitä "tähtipelaajia" niitä hiljaisempia joukkueen eteen puurtajia, jotka pitävät peliä kasassa eivätkä vittuile koko joukkueen peliä sekaisin. Eli ovat taitotasoltaan samanlaisia, mutta ilman kusipäisyyttä.



Perusluonne on ihmisellä mikä se on, mutta kyllä ne "tähdetkin" oppivat sosiaalisia taitoja. Tämäkin on nähty.



TAITOA saa harjoittelemalla. Tämä on oikeasti raaka, mutta lohduttava fakta.



Ratkaisevaa tässä on, että sisuuntuuko poika harjoittelee tosissaan ja esimerkiksi harjoittelee pomputtelua ja laukaisua omalla ajallaan. Lainalaisuus on, että jos kaikki joukkueessa harjoittelevat laadukkaasti ja asenteella, niin muutamassa vuodessa taitoero tasoittuu eli parhaan ja huonoimman ero pienenee dramaattisesti. Nähty on. Mutta töitä pitää tehdä, koska ne "tähdetkin" harjoittelevat ja kehittyvät.



Jos mahdollista, niin poikaa pitää kannustaa, ettei hän ole arka peleissä. Jalkapallo on kontaktipeli, jossa yritetään itse tehdä maali ja estää vastustajan maali, ja jos arkailee, niin ei tule kesää. Varsinkin junioritasolla peleissä asenteella on suuri merkitys, eli sillä voi korvata pitkälle taitotasoa. Ja kääntäen, jos arkailee, niin antaa kaksi tasoitusta vastustajalle eli taitoeron ja asenne-eron. Mutta tämäkin on asia, että osalla tuo on synnynnäistä ja osalla se positiivinen taisteluasenne tulee ennemmin tai myöhemmin. Eli meneekö iholle kiinni vai hölkyttelee vieressä. Omalla pojalla tuon viimeisen taisteluasenteen löytämiseen meni 2,5 kautta.



Eli ap:lle lohdutuksen sana. Tuo on niin tuttua eikä asialle voi muuta tehdä kuin harjoitella ja sitä kautta jos/kun poika kehittyy niin saa itsevarmuutta. Toivottavasti valmentaja on täyspäinen ja kannustaa poikaa kehittymään.

jos tuollainen on mahdollista? Vaihtakaa joukkuetta jos on noin puusilmä valkku. Jos pitää lajista ja on innostunut, hän ottaa muutamassa kuukaudessa muut taidoissa kiinni. Kannustusta ja pihapelailua vaan siitä se lähtee.

Koska lasten täytyy oppia myös yhdessä niitä sääntöjä ja kaikkiin ei aikuisten kannata puuttua. Ei aikuinen aina voi olla poliisina.

ap

kyllä monet pojat on tuommoisia että hippaa ja vastaavia mennessä ollaan rajuja ja kaadetaan. Ongelma on se että osa sitten on herkempiä ja ottavat sen raskaasti. Yleensä mitään ilkeää tarkoitusta ei kuitenkaan kellään ole, ja siksi on vähän ongelmallista kovin vahvasti aikuisten taholta alkaa asiaan puuttua. Ehkä se on parempi että ne rajummat leikkivät keskenään eikä rauhallisemmin leikkivät heidän leikkeihinsä mukaan tunge.

Itselläni myös pienikokoinen ja hieman arka poika ja en kyllä rohkaise häntä missään nimessä menemään niiden kovaäänisten ja rajujen poikien leikkeihin mukaan koska itkuhan siitä vaan on seurauksena. Hänellä on sitten onneksi pari kaveria semmoista rauhallisempaa lukutoukkaa joiden kanssa ei tuollaisia ongelmia tule.

Silloin ei varmaan ole montaa kouluakaan? Voi olla ihan hyvä, että poika pelaa, jos joukkuetoverit ovat myös koulusta tuttuja.



Hän pelaa kuitenkin vasta ensimmäistä vuotta ja taidot voivat kehittyä. Jos samat lapset ovat koulussakin "pelin henki" ei katoisi mihinkään harrastusta lopettamalla. Mutta jos poika rohkaistuu pelikentällä, voi se vaikuttaa positiivisesti kouluunkin.



Minusta kannattaa mennä ihan sen mukaan miltä pojasta tuntuu. Jos hän haluaa pelata, jatkakaa sitä. Jos haluaa lopettaa, niin lopettakaan vaikka kesken kauden.



Valmentajan kanssa voisitte kyllä puhua huolestanne pojan joukkoon sopimisesta ja harkinnastanne lopettaa harrastus. Voitte tuoda huolenne ilmi ilman, että nimeäsitte ketään yksittäisiä joukkuetovereita. Jos valmentaja on hyvä hommassaan, hän voi saada poikaanne enemmän mukaan joukkueeseen. Mutta hänen on tiedettävä ongelma jotta voi siihen puuttua.