Alkanut kaduttaa koko lapsen saaminen

Miehessä ON vikaa, jos hän ei ole isä lapselleen. Edelleen hänessä ON vikaa, jos vaimo napsii masennuslääkkeitä eikä mies silti tajua, mitä on menettämässä.



Ap, hienoa, että tajuat omat voimavarasi ja olet osannut hakea apua. Olet hyvä äiti. Valittaa saa, vaikka täällä taas jotkut yrittävät senkin kieltää. Hyvän äidin tunnistaa siitä, että tajuaa, milloin ei jaksa ja yrittää löytää siihen ratkaisuja.



Ihan ensiksi, sinun on pakko puhua miehelle. Tottakai hän on töiden jälkeen väsynyt ja tottakai remontti vie hänen aikaansa, mutta hän ei voi hylätä lastaan eikä sinua. Remonttia voi tehdä vain viikonloppuisin tai tiettyinä arki-iltoina. Te molemmat tarvitsette myös lepoaikaa.



Tehkääpä aikataulutus esim. näin. Maanantaina klo 18-19 isä lapsen kanssa. Klo 19-21 remonttihommissa. Tiistaina isän vapaailta ja ap hoitaa lasta. Keskiviikkona äidin vapaailta ja isä hoitaa lasta. Torstaina isä lapsen kanssa klo 18-19 ja loppuaika remppaa. Perjantaina perheen yhteinen aika esim. syömään ulos, retkelle, uimaan tms (ja tähän voi ottaa mukaan sen etälapsenkin). Lauantaina isä/äiti tekee remonttia aamusta iltapäivään. Ilta yhteistä aikaa. Sunnuntaina perheen yhteistä aikaa.



Lisäksi voisit aikatauluttaa kesäisiä päiviä uudella tavalla esim. kerran viikossa lähdet lapsen kanssa kirjastoon, pari kertaa viikossa leikkipuistoon retkelle eli ihan eväät mukaan ja viltti, sinulle hyvä kirja ja lapsi saa leikkiä sydämensä kyllyydestä (voi myös olla uimaranta), kerta viikossa voisi olla vierailu/kyläilypäivä, jos sinulla on sukua tai ystäviä lähellä, kotipihalle voisit tuoda ämpärin täynnä vettä ja pari vesilelua, lapselle kevyet vaatteet ja annat läträtä sydämensä kyllyydestä, kun itse istut lepotuolissa ja luet lehteä tai kirjaa.



Jos on sateista säätä, niin kuravaatteet päälle lapselle ja läträämään veteen, itse voit kykkiä samaan aikaan vaikka kasvimaalla tai poimimassa myöhemmin kesällä marjoja tms. Kastuminen ei haittaa! Sadevaatteet päälle tai annat vain itsesi kastua, jos on lämmintä! Sadesäällä voi myös lapsen viedä vaikka Hoplopiin.



Asutko pääkaupunkiseudulla? Täällä on mahdollisuus monenlaiseen retkeilyyn ihan retkeilyalueilla tai leikkipuistoissa. Suomenlinnaan, Korkeasaareen, Kaivopuistoon. Asukaspuistoissa saa myös ruoan, joten sinne voit myös tehdä retken jopa kauempaakin esim. kerran viikossa.

sun pitäisi saada myös omaa aikaa. Ettekö voi sopia, että vaikka 2 iltana viikossa käyt jossain. Hanki harrastus tai tapaa ystäviäsi. Luulisi, että mieskin haluaa olla lapsensa kanssa illalla, kun on päivät töissä.



Toki jos teillä on joku yhteinen remonttiprojekti niin se+työt vievät varmaan mieheltä paljon voimia. Tällöin sinun pitää myös joustaa väliaikaisesti.



Ja jos lapsi on "jo" taapero, niin voit varmaan alkaa pian hakea töitä tai suunnitella opiskelua tai jotain "ei-koti-elämää".



Yhden lapsen kanssa kotona on kyllä välillä tosi puuduttavaa, et ole ainoa, jota se rasittaa. Tilanne on kuitenkin todella väliaikainen, ja pian se helpottaa!

että kun remppaa taloa niin ei tarvi osallistua muuhun perheen elämään. Äiti sen sijaan taas hoitaa ja kasvattaa lasta 24h ja hoitaa huushollia.



Tämäkö muka oikein?



Missä vaiheessa muka mies opettelee sitten kantamaan vastuuta lapsestaan? Remppa tuskin kestää ikuisesti joten mitäs sen jälkeen?



Itse olisin huolissani tuollaisesta tilanteesta.

Ihan varmasti molemmissa on "vikaa" - täydellisiä kun ei olla. Miehen eristäytyminen perhe-elämästä ja aloitekyvyttömyys lapsen suhteen on ongelma, muttei mitään ylitsepääsemätöntä. Meillä ihan sama juttu: mies auttaa(!) pyydettäessä. Ärsyttävää, kun kaikki on mun vastuulla. Siis ihan kaikki. Mies käy töissä, muttei muuten huolehdi mistään. Mieluummin oon kuitenkin omassa roolissani.



Lapsi on nyt 2,5v. ja mies alkaa huomata olevansa taka-alalla :D Nyt sitten yritetään työstää isä-poika -suhdetta tietosesti. On ehkä luontevampikin monen miehen touhuta vähän isomman kanssa. Eihän tää reilua ole, että teen mitä täytyy ja toinen vaan kivoja juttuja, mutta elämä on. Tää av on ihana, kun yhden avauksen perusteella tuomitaan toisten koko elämä. Ainakin mun miehessä on paljon huonoja puolia, mutta vielä enemmän hyvää.



Omaa aikaa teidän pitää saada molempien. Ihan kalenterista katotte, että pääsette tasapuolisesti ainakin kerran viikkoon tekeen jotain ihan omaa. Ja sitten sen verran yritätte pitää miestä mukana, ettei lapsi ihan ala syrjiä.



Hienoa ap, kun työstät asiaa. Lapsen kanssa näitä tulee ja menee. En tiedä missä asut, mutta meillä ainakin nyt kesällä leikkipuistot on huippumestoja. Muksu alkaa mennä kavereitten kanssa ja äitituttuja alkaa kertyä. Kahvit mukaan ja puolilaiskasti lasten perässä juoruillen. Mun alkaa käydä miestä sääliksi, kun aurinkokin paistaa ja se on jumissa duunissa :)



(Käyn siis viikonloput töissä ja opiskelen etänä illat. Saako tällä oikeutuksen kotona oloon näinkin ison kanssa? Joo ja tuloissa en jää paljoa miehestä jälkeen ja herra kyllä kuluttaakin...)

Itse en vaan voisi kuvitellakaan eläväni parisuhteesssa missä toinen kantaa vastuun ja toinen tekee mitä lystää tai jättää tekemättä.

Talonrakentamisen kiivain vaihe kestää kuitenkin yleensä 1 - 2 vuotta, kuten meilläkin. Ja me ajateltiin, että se on pitkä aika tuon ikäisille lapsille tulla hoidetuksi siinä sivussa toisella kädellä.



Niinpä me tehtiin työnjako. Minä olin vastuussa kodista ja lapsista enemmän kuin yleensä. Mies vähensi töitä ja oli rakennuksella päävastuussa. Hän pyrki tulemaan kotiin kuitenkin joka päivä n. klo 18, jotta ehti nähdä lapsia ja auttaa nukkumaanlaitossa.



Viikonloputkin meni miehellä rakennuksella, mutta koska hän kuitenkin oli joka ilta myös meidän kanssa kotona, niin se ei haitannut. Ja minä sitten tosiaan terästäydyin siinä, että huolehdin, että lasten arki rullasi hyvin ja että he saivat kaikki ne virikkeet ja harrastukset mitkä ansaitsivatkin.



Koin että meillä lapset eivät kärsineet rakennusajasta, sillä heidän elämänsä jatkui kuten ennenkin. Vähän enemmän vain äidin kanssa, mutta ei liikaa. Ja kun lapset voivat hyvin niin äitikin voi hyvin. Talokin valmistui ilman viivytyksiä, kun koko perhe oli sitoutunut hommaan ja arki oli järjestetty toimivaksi. Omista harrastuksista luovuin, ettei ole liikaa menoja ja hässäkkää. Sittemmin olen taas kyllä ehtinyt harrastamaan.

Mulla 3 lasta, alle 4v kaikki, joten lasten tarpeet on kolminkeraiset sun tilanteeseen nähden, mutta homma toimii oikein hyvin jaetun vanhemmuuden kuviolla. Lapset hoidetaan puoliksi, toki mies käy töissä mutta illalla hoitaa vastineeksi enemmäk. Käyn joka pv urheilemassa, salilla tai lenkillä.

Meillä avainjuttu oli se että mies on ollut kaikista lapsista vanhemoainvapaalla tai hoitovapaalla, eli osaa pyörittää kotityörallia oma-alotteisesti. Tulisin hulluksi jos pitäisi joka asia käskeä tai opastaa.

Mieti kahdesti lisälapsien tekoa tuon mieen kanssa. Yhden lapsen rankkuus ei ole vielä rankkuutta nähnytkään, joten jos mies ei opi tavoille, niin älä uuvuta itseäsi hankkimalla toista.

Miehelläsi on aivan värä asenne lapsenhoitoon ja kodinhoitoon. Olen pahoillani.

kun lapset olivat pieniä. Toinen oli vauva, toinen uhmaikäinen. Kumpaakin piti nostella ja kannella vielä. Olin aina ollut lapsirakas ja huolehtivainen. Silti koin olevani ihan huono äidiksi, koska olin hyvin uupunut. En käsittänyt miten niin voi käydä, kun olin aina ajatellut olevani loistava äiti. Miksi terve ja nuori ihminen ei jaksa normaalia arkea.



Jotenkin siitä rämmittiin, kaikki muut tuntuivat pärjäävän ja jaksavan paljon paremmin. Masennusdiagnoosikin minulle annettiin ja lääkkeet. Diagnoosi ei kyllä tuntunut oikealta, mutta olihan terapiassa mukava käydä oppimassa itsestä uutta.



Nyt vuosia myöhemmin katsottuna saatoin hyvinkin olla oikeassa, että masennus ei ollut oikea diagnoosi. Tuosta ajasta neljän vuoden päästä nimittäin selvisi, että vanhimmalla lapsella on aistihäiriö. Sen vuoksi hän oli vauvasta asti tavallista vaativampi lapsi. Itse en sitä ensimmäisinä vuosian ymmärtänyt, vaan kuvittelin, että kaikkien lapset ovat samanlaisia.



Pari vuotta myöhemmin minulla todettiin reuma. Onhan sekin vaivannut jo ainakin kymmenen vuotta. Mutta minä vain luulin, että yli kolmekymppisellä kuuluu olla aamulla käveleminen vaikeaa tai konttaaminen mahdotonta. Ei minulla tullut mieleenkään, että voisi olla reumaa, ennen kuin oireet pahenivat kunnolla.



Kun lapset olivat pieniä, niin minä todellakin ajattelin, että olen terve nuori nainen ja että minulla on terveet tavalliset lapset. Ja että olisi pitänyt jaksaa. Tietämättäni minulla olikin poikkeuksellisesti reagoiva aistihäiriöinen lapsi ja minä olin reumaattinen. Enää minusta ei ole mitenkään ihmeellistä, että olin jaksamisen kanssa kovilla. Nämä jaksamiseen suuresti vaikuttavat seikat vain eivät olleet silloin tiedossa, tieto niistä tuli vasta 4 - 6 vuotta myöhemmin.



Onneksi meillä ei ollut silloin nettiä. Kyllä minut olisi täällä varmasti haukuttu, että olen valittaja kun en jaksa tavallista arkea. Vaikeuksiin olikin syynsä, vaikka syyt eivät vielä olleetkaan tiedossa.

Et ole yhtään täys mitään. Teet täyttä päivää kotona samoin kuin mies "töissä". Jos se ei ole hälytysvalmiudessa oleva palomies ja paloja syty joka toinen tunti, niin sillä ei ole tietoa mitä sie tehet. Ja sillä on viikonloput vapaata muttei sulla?

Sano että tarviit omaa aikaa. Siksikin etä jos sie voit huonosti, niin voi lapsikin ja siitä syntyy oravanpyörä, mihin sitten sotkeutuu se mieskin kun teillä välit viilenee.

Mies voi ajatella, että tekee hyvää työtä ja haluaa auttaa ja laittaa remontin, ja kodin kuntoon teille ihanille. Kiitä kauniisti ja sano, että haluat kävelemään ja sitten vaikka sohvalle päiväksi.

Varmaan huvikseen masennuslääkkeitä söisi, eli ongelman ydin on masennus..? Toimimaton parisuhde voi johtua masennuksesta tai sitten ei, ap sen varmasti parhaiten tietää.

Itsellä ei ole kokemusta masennuksesta, mutta pientä väsymystä arkeen ja velttoutta on ollut välillä kun olen ollut lasten kanssa pari vuotta kotona. Varsinkin talvet on rankkoja kun ei ole nin helppoa liikkua rattaiden kanssa tuolla kinoksissa ja pukeminenkin on työlästä...talvella ei tule lähdettyä niin paljon ihmisten ilmoille. Mulle henkireikä on käsityöt jota voin harrastaa kotona kun lapset nukkuu/illalla kun mies on kotona, ja toinen mielenpiristys on seurakunnan perhekahvilat ja perhekerhot. Käydään myös kirjastossa ja kaupoilla joskus.

Jos kyse on maaennuksesta niin lääkärit tietää varmaan parhaan avun niihin....Normaaliin väsähtyneisyyteen minulla on parhaiten auttanut ihmisten seura, ulkoilu ja terveellinen ravinto. Vitamiineja otan myös purkista lisää kun en usko tarpeeksi saavani ravinnosta.

Jos olet vastuussa jostakin 24/7, niin onhan se henkisesti raskasta ja kuluttavaa. Varsinkin jos on luonteeltaan muutenkin sisäänpäin vetäytyvä ja tarvitsee paljon aikaa ihan vain olla.



Minä olen luonteeltani kuvailemani kaltainen. Minulle nimenomaan on raskasta se, että jatkuvasti on vastattava jonkun muun tarpeisiin. On turhauttavaa päivästä toiseen olla olemassa muita varten ja itseä täytyy/saa ajatella vasta viimeiseksi. Minulla on lapsia useampi, ja olen joutunut etsimään itselleni selviytymiskeinoja, mutta on se silti välillä niin raskasta, että itkettää ahdistuksesta ja kaipuusta päästä hetkeksi pois. En myöskään ole pitkään aikaan päässyt nauttimaan lasten päiväuniajasta omana aikana, kun esikoinen ja keskimmäinen jättivät molemmat ne jo 1,5-vuotiaina pois.



Ap:lle, pakota miehesi osallistumaan. Sopikaa vuoroillat, jolloin toinen saa mennä ja olla vapaasti, toinen hoitaa lapsen. Ja toisekseen, sinulla on kuitenkin vasta yksi lapsi (jos käsitin oikein). On vielä helppoa liikkua ja lähteä jos lapsia on vain yksi. Käykää kirjastossa, kaupungilla, kahvilassa istuskelemassa, puistoissa, rannalla, tuttavien ja sukulaisten luona kyläilemässä (yön ylikin) ja kesällä tapahtumissa. Ei tarvitse mennä lapsen mukaan, vaan menet sinne mikä itseä kiinnostaa ja lapsi tulee sitten perässä. 8

Ymmärrän sinua oikein hyvin. Sitä miksi täällä palstalla syyllistetään  ihan normaaleista tuntemuksista, en ymmärrä. Jokainen ihminen ja parisuhde on yksilö. Sinulla on oikeus tunteisiisi, niitä on syytä kuunnella ja jakaa.. Arvostan rehellisyyttäsi ja suoruuttasi. Hyvä, että joku uskaltaa avautua rehellisesti. Oli  tilanne mikä hyvänsä ja mies kuinka ahkera hyvänsä, olisi hänenkin kuunneltava sinua ja jakaa tunteesi ja väsymyksesi/kyllästymisesi. Moni mies "pakenee" miestenhommiin mieluummin kuin hoitaa pientä lasta. En tarkoita etteivätkö nekin olisi tärkeitä.. mutta sinäkin tarvitset ihan omaa aikaa ja hän jkn verran yhteistä aikaa lapsenne kanssa. Voimia.

Ei normaali väsymys,kyllästyminen ja negatiiviset  tuntemukset aina ole masennusta vaan merkki että joku on  pielessä. Lääkkeet ei tilannetta muuta vaan auttavat pahimman yli. Tää on suht  yleistä että miehet eivät oma-alotteisesti osallistu vaan keksivät mieleisempää hommaa...joillakin tilanne jatkuu  rempan jälkee, tulee aina uutta puuhasteltavaa. Ei muuta kun kissa rohkeasti pöydälle ja pian.

mutta mä en kyllä kadu lasta vaan miesvalintaa.

Varatkaa aika vaikka kirkon perheasiainneuvottelukeskukseeen, ja jutelkaa siellä, mikä on isän rooli lapsiperheessä. Ehkä ulkopuolisen mielipide voisi vähän auttaa.



Voimia ja hanki sitä vapaa-aikaa jos vain millään löydät ihmisen, joka voisi auttaa. Uupuminen on ihan iso juttu.

tekee remppaa viikonloppuisin? Ihana mies sinulla, hän haluaa tehdä hyvän ja kauniin kodin vaimolleen ja lapselleen. Kehtaatkin valittaa! Laita lapsi hoitoon parina päivänä viikossa - lapsellahan on oikeus päivähoitopaikkaan - ja huolehdi niinä päivinä omista tarpeistasi. Ehkä sinä voisit välillä pitää huolta myös miehesi tarpeista ja kiittää siitä remontin tekemisestä.

Ansaitset siis yhtä paljon vapaa-aikaa kuin miehesikin tai ainakin lähes yhtä paljon.



Voitte sopia iltaisin vuorot esim. jos mies tulee kotiin klo 17, niin klo 18 alkaa sinun aikasi. Voit lähteä esim. lenkille tai lukea rauhassa kirjaa tia mennä päiväunille tms. Tätä aikaa saat vaikkapa klo 18-20, jonka jälkeen hoidat sitten lapsen iltatoimet ja nukutukset yms.



Tai voitte sopia, että kolme iltaa viikossa on sinun menojasi varten ja kolme iltaa viikossa on miehen menoja varten, yksi ilta viikossa on yhtestä aikaa ja viikonloput sitten sopimuksen mukaan yhteisiä tai jotain vuorottelua.



Joka tapauksessa sinun on nostettava kissa pöydälle, jotta mitään ei jää hampaankoloon ja tilanne saadaan muutettua. Kun saat sitä omaa aikaa, olet energisempi ja jaksat esim. kotityöt yms. aivan uudella tarmolla. Jaksat myös paremmin etsiä töitä, mikä on mielestäni aika tärkeä asia.

Kuten aikaisempi kirjoittaja mainitsi, laita lapsesi päivähoitoon parina-kolmena päivänä viikossa. Tee niinä päivinä mitä ikinä huvittaa: nuku, käy kävelyllä, harrasta jotain itsellesi rakasta, syö rauhassa jne.



Todella toivon sulle tsemppiä arkeen, saat kaiken sympatian täältä päin ruutua!



Yritä toivottomilla hetkillä ajatella, että lapsi ei valinnut tulla tänne, eikä hänen tule kärsiä esim. siitä, että vanhempien voimat eivät riitä. Siispä itsesi ja lapsesi parhaaksi pyydä ulkopuolista apua! Näin itse tein ja kun stressitaso laski, löytyi taas elämänilo ja lapsen kanssa vietetty aikakin tuntui muutaman viikon kuluttua jo ihan suloiselta :)



Haluan vielä sanoa, että olet rohkea, kun uskalsit näin avoimesti tuntojasi tuoda esille! Et ole "huono äiti", vaan väsynyt! Todella JAKSAMISTA!!

Alkuvuodesta pari päivää viikosta, mikä oli ihan jees. Sain vähän omaa aikaa ja hetken tehdä vaikka sitä työnhakua.



Mutta ei kesäisin tarjota virikehoitoa.



Tottakai olen kiitollinen remontista, mutta hän ei tasan tee sitä tuolla verukkeella. Tekee koska se pitää tehdä ja me kaksi emme liity siihen kuvioon millään tavalla. Ja minä tykkäisin kans remontoida auttaen miestä, mutta enhän mä voi.



ap

nopeammin kuin huomaatkaan. Tosin se ei nyt ihan tähän hetkeen auta = ) Muista tämä olotila, kun alat vauvakuumeilemaan! Kaikkia ei ole luotu äideiksi, mutta lapsesi ei ole siihen syypää. Yritä jaksaa hänen vuokseen. Isoäidit/kummit/ystävät, saatko joltakulta apua?