Olen yksin jo ties kuinka monetta vuotta, loma ahdistaa!

kun on näin paljon yksinäisiä ihmisiä.Eikö teillä ole omia vanhempia ja sisaruksia,serkkuja tai jotain,kamalaa.

Yritä nipistää kavereilta edes yksi päivä sun kanssa, että teette jotain kivaa. Jos on paljon kavereita, saa monelle päivälle kivaa tekemistä :) Kyllä nyt luulis yksi päivä irtoovan ystävällekin.

ap

Yritä nipistää kavereilta edes yksi päivä sun kanssa, että teette jotain kivaa. Jos on paljon kavereita, saa monelle päivälle kivaa tekemistä :) Kyllä nyt luulis yksi päivä irtoovan ystävällekin.

kun on se jumalainen MIES! Ja monella siis lapsia ym. Ymmärrän kyllä. Moni voi tietty kokee kiusalliseksi, kun pitää vaikka grillijuhlia jos muut tulee pareittain ja mä yksin. Ärsyttää lukee facestakin noita "me" päivityksiä js katsoa rakastuneiden valokuvia. Miten sitä voikin epäonnistua näin täydellisesti ihmissuhteissaan!?

ap

Kyllä sinä saat viettää mukavaa elämää, vaikka sulla ei olekaan miestä. Se on vain sinusta itsestäsi kiinni. Kyllä teidänkin on syytä keksiä lomalle jotain muutakin tekemistä kuin siivoamista ja ruuanlaittoa. Toki jos sä et vaivaudu järkkäämään teille mitään lomaohjelmaa, niin eihän sille sitten mitään voi.



Tehkää retkiä, käykää huvipuistossa, uimassa, kyläilemässä, shoppailemassa, jne. Syökää aamupala terassilla, reissatkaa vaikka sukulaisiin halvalla, jne. Mutta jos sinä et halua tehdä muuta kuin nysvätä kotona, niin turha siitä on muita ja heidän miehiään syyttää.

Olen itkeskellytkin nyt toisella lomaviikolla varsinkin aamupäivisin yksinäisyyttäni ja elämäni tyhjyyttä. Iltapäivästä tartun kotitöihin tai muuhun arkitekemiseen ja saan surun työnnettyä taas taustalle. Mutta työn alkamista minäkin odotan kovin. Otin koko lomanikin kahdessa 2 viikon pätkässä siksi etten ehdi pitkästyä hengiltä.



Kaljoitteluunkin on ollut kiusausta, sillä saisi päivät kulumaan mutta toisaalta inhoan semmoista renttuilua enkä tahdo langeta ainakaan päivittäiseen juopotteluun.

Tehkää retkiä, käykää huvipuistossa, uimassa, kyläilemässä, shoppailemassa, jne. Syökää aamupala terassilla, reissatkaa vaikka sukulaisiin halvalla, jne. Mutta jos sinä et halua tehdä muuta kuin nysvätä kotona, niin turha siitä on muita ja heidän miehiään syyttää.

Kaikessa tuommoiseesa vaan korostuu yksinäisyys. Silloin kun lapsi oli pieni toki lapsen kanssa oli mukavaa tehdä kaikenlaista mutta kun nyt lapsi on jo teini ja kulkee omia teitään, tuntuu lähinnä surulliselta matkustaa tai retkeillä tms yksin. Välillä toki sitä väkisin teen mutta helposti vaan iskee se kumppanin kaipuu oikein kovana varsinkin jos ympärillä on pariskuntia. Mä olen ollut sinkku jo 7 vuotta joten pitäisi alkaa olla tottunut mutta tuntuu että pahenee vaan...

Eilen oli töissä 12-20 ja tänään 6-14. Ei näe lapsi kauheasti isäänsä eikä tuollaisilla työvuoroilla tehdä koko perheen yhteisiä juttuja edes viikottain. Eli lopeta marina ja ala elämään!

hieman eri asia kuin mies joka tekee vuorotyötä. Mun ex oli myös työnarkomaani+ vuorotyötä tekevä ja kyllä se siis kuitenkin edes kävi kotona ja käytiin pariskuntana esim häissä ym.



ap

Tehkää retkiä, käykää huvipuistossa, uimassa, kyläilemässä, shoppailemassa, jne. Syökää aamupala terassilla, reissatkaa vaikka sukulaisiin halvalla, jne. Mutta jos sinä et halua tehdä muuta kuin nysvätä kotona, niin turha siitä on muita ja heidän miehiään syyttää.

Kaikessa tuommoiseesa vaan korostuu yksinäisyys. Silloin kun lapsi oli pieni toki lapsen kanssa oli mukavaa tehdä kaikenlaista mutta kun nyt lapsi on jo teini ja kulkee omia teitään, tuntuu lähinnä surulliselta matkustaa tai retkeillä tms yksin.

vaan yhdessä lasten kanssa tietenkin. Kyllä sen teininkin voi ainakin jollekin reissulle pakottaa mukaan, hyvä senkin on tutustua vähän maailmaan.

Ja jos lapsi on jo teini, niin sitä ei tarvi enää ihan koko ajan vahtia. Joten lähde sinä lavatansseihin. Siellä ei ole yksinäistä ja tapaat muita aikuisia.

Hieman nyt puhutaan eri asioista kuin vuorotyötä tekevästä miehestä. Äläkä tule sanomaan, että miehelläsi ei koskaa ole lomia, vapaapäiviä, sairaslomia tai mitään muutakaan vapaata. Aina vaan (vuoro)töissä. Kokeilepa joskus jotain muutakin, saatat yllättyä. Hermo menee tuollaisten typerysten kanssa. Ja en ole itse yh, vaan mieheni on reissuhommissa ja silti ehtii joskus kotonakin olemaan.

Sen kautta tekevät yhdessä kaikenlaista kivaa. Ota selvää löytyisikö vastaavaa toimintaa.

Hei,



Kertomasi sai oman ahdistuksen muistumaan mieleen.



Olin pitkään, n. 8 vuotta yksinhuoltaja. Suuren osan tuosta ajasta olin opiskelija, joten talous oli tiukoilla. Muistan, kuinka minuakin ahdisti pitkät päivät kotona. Pahinta aikaa oli se, kun lapset olivat jo niin isoja, että olivat pitkiäkin pätkiä kavereillaan / kotipihassa, mutta kuitenkin niin pieniä, että itse täytyi kökkiä kotona päivystämässä. Silloin tunsin olevani vanki omassa kodissani ja odotin aina innolla maanantaiaamuja tai lomien loppumista.



Itse sain helpotusta mm. siitä, että harrastin urheliua. Jos lapset olivat kavereillaan / pihassa, sovin kaverin vanhempien kanssa, että olen tunnin poissa. Tunnin aikana ehdin hyvin käymään lenkillä ja siitä tuli hyvä olo. Joskus otin lapset pyörillä mukaan lenkille, joskus jumppasin kotona (ok, helteillä aika ankeaa). Sen lisäksi, että liikunta piristi mielialaa, oli kroppa timmi ja aikakin kului mielekkäästi :). Olisiko liikunnasta sinulle iloa?



Tsemppiä ap:lle ja muille samassa tilanteessa oleville. Kokemuksesta voin kertoa, että tuokaan vaihe ei kestä loputtomiin, vaikka siltä se voisikin tuntua. Toki itse pitää olla aktiivinen, mutta lasten kasvaessa mahdollisuudet tehdä omiakin juttuja kasvavat. Ja vielä koittaa sekin päivä, kun loma tuntuu liian lyhyeltä, eikä töihin millän haluaisi lomalta palata (niin kävi minullekin :)).

esim. ajateltiin tehdä joku kaupunkiloma Eurooppaan ja vaellusloma Lappiin. Siis 13v tyttö ja minä. Lisäki sukulaisten luo. Toki ymmärrän tunteesi ja tunnen samoin itsekin joskus, mutta lomasta osaan nauttia.

Mä en kyllä tajua jos jonkun mielestä on kiusallista kutsua grillijuhliin tms joku yksin ja muut pareittain. KAi se nyt on paljon kiusallisempaa jättää se yksinäinen kutsumatta. Harvoinpa sitä perheellisten kekkereillä muutenkaan ollaan vain pareittain vaan on lapset ja on naiset ja on miehet. Mitä silloin yhden miehen puuttuminen haittaa? Useinhan jonkun mies on kuitenkin reissussa tai ei muuten vaan tule mukaan.

suoraan sanottukin ettei kutsuttu sua juhliin koska kaikki muut pariskuntia.

Jo muutenkin kesät ovat minulle masennuksen aikaa, niin mitäs sitten jos miestä ei enää ole ollenkaan. Nyt sentään välillä on mukana tekemässä jotain (vaikka erota varmaan haluankin).



Kun on muutaman kerran peräkkäin kysynyt ystäviltä vaikkapa viikonloppusuunnitelmia, ja he ovat joka kerran ollut varattuja, niin ei enää viitsi soitella yksipuolisesti. Kaikilla omat lomat, omat perheet ja omat menot.



Tuntuu yllättävän vaikealta ja tyhjältä lähteä yksin syömään tai ulos tai terassille. Kuulun valitettavasti niihin ihmisiin, jotka eivät saa tuollaisista jutuista yksin irti iloa. Lapsen kanssa on tietenkin kiva mennä ja ulkoilla, mutta sitten lapsellakin on omia juttujaan, eikä ne ihan kaikkia aikuisen tarpeita tyydytä.



Pelkään pahoin, että itse jos (kun) jään sinkuksi niin turvaudun varmaan nettitreffeihin ja näin buukkaan kalenterin täyteen etten ehdi masentua yksinäisyyteen :(

mieheni tekee pidempiä työvuoroja kuin omasi: tänään poissa klo 12-22:30 (ja aamupäivällä tietysti lapset tarhassa/koulussa, minä töissä..), huomenna kun lähtee töihin niin seuraavan kerran tulee to iltana takaisin (tosin silloin on erään valtuuston kokous, jossa hän on koko illan). Perjantaina lähtee jo klo 6:30 ja tekee töitä läpi yön; myös lauantain hän on töissä, tulee sunnuntaina aamupäivällä. Mutta silti en ole yksin, vaikka kannan päävastuun lasten huolehtimisesta ja organisoinnista.



Kyllä ap:n yksinäisyys on erilaista laatuaan. Oudoksun "vain pariskuntia" juhliinsa kutsuvia. Ei anna kovin älykästä kuvaa illan isäntäparista. Toivottavasti löydät, ap, jonkin järjestön tm. kautta parempia kontakteja!

..tunteesi. Samoja asioita kävin läpi minäkin yh-aikanani.



Joku ehdottikin yhdistystoimintaa, kannatan lämpimästi! Itse olen saanut paljon voimaa ammattitaitoni itsenäisestä kehittämisestä. Luen paljon ammattikirjallisuutta ja laadin erilaisia interventio-ohjelmia, joita kokeilen työssäni (olen opettaja). Haaveilen joskus julkaisevani ne kirjana. Tämä on sellaista ns. henkistä sivistystä, josta saan voimaa ja jossa aika kuluu.



Myös kasvimaan hoidosta saan energiaa. Ja kuntoilusta. Lähde esim pelaamaan pesistä, seurat järkkäävät pesistä (eilisessa hesarissa oli yhteystietoja).



On myös olemassa paljon erilaista hyväntekeväisyystoimintaa, jossa myös tapaa uusia ihmisiä (kenties ihanan miehen??). Esim. keharille kaveri, googlaa.



Toivon sulle ihanaa kesää ja mielekästä tekemistä. Ihan tosi, kodin seinien sisäpuolelta et seuraa löydä! Lähde ulos!

mutta sillä erotuksella, että mä en voi lähteä edes yksin mihinkään. Olen leski ja lapset on sen ikäisiä, että niitä ei voi jättää yksin kotiin roskien vientiä kauemmaksi aikaa. Hoitajia mulla ei lapsille ole, isovanhemmat ja sukulaiset asuu monen sadan kilometrin päässä.



Omia ystäviä mulla ei ole tällä seudulla yhtään, ne pari ystävää, jotka mulla on, asuvat kaukana ja heilläkin on pienet lapset ja omat menot. Töihin paluuta odotan minäkin,kun siellä on kuitenkin ne työkaverit, että on edes jotain sosiaalista toimintaa.



Mutta yksinäiseltä tuntuu ja tämä tilanne tulee jatkumaan varmasti vielä pitkään. Ei paljon naurata :(