Mitä tehdä avioliitolle, kun toiselta lopahtaa rakkaus, kaipaus ja intohimo?

mieheltäkin.



EN tiedä minkä ikäisiä isommat lapsenne ovat, mutta kun pienin on vielä noin pieni, on elämä väistämättä melkoisen rankkaa.



Samoin tuntuu, että miehesi ei ole ihan oikeasti ajatellut ihan loppuun saakka millaiseksi elämä muodostuisi ihan koko teidän perheellenne eron myötä. Kun teillä ei kerran ole mitään järkyttäviä vaikeuksia liitossanne, kannattaako lasten perhe tässä vaiheessa hajottaa, vai kannattaisiko sitä liittoa yrittää korjata puhumalla, tekemällä yhdessä kivoja asioita ja harrastamalla sitä seksiä? Siis suosittelisin ihan IHAN oikeasti miettimään millaiseksi se elämä eron jälkeen muodostuu ihan jokaisen kannalta. Koska hirveän harvoin se ainakaan lasten kannalta paranee, vaikka lapset monenlaiseen sopeutuukin.



Tuo mitä joku sanoin puolison kaipaamisesta työmatkoilla, se on oikeasti ihan normaalia, ettei sitä puolisoaan kaipaa, vaan nauttii siitä hetken vapaudesta. Eikä välttämättä muutenkaan pitkän liiton tuossa vaiheessa mikään rakkauden huuma sen ihmeemmin leisku, ja se on ihan normaalia.



Mikä siis ihan konkreettisesti miehelläsi on pielessä? Ei kai vaan ole ihastunut toiseen? Kannattaa sekin vaihtoehto oikeasti käydä läpi.

Mieheni ainakin kieltää ihastumiset toisiin. Ja siten kun hänet tunnen aika hyvin, uskon että ei valehtele tässä asiassa. Ja jos ois vispilänkauppaa niin ainoa paikka siihen olisi työpaikka, koska tosiaan oikein "muuta elämää" ei meillä oikein ole ollut. Siis työt ja perhe-elämä. Lapset tosiaan harrastuksineen ja kaikkinensa vie paljon aikaa.

Mieheni puhuu että oisko niin että meidän henkilökemiat ei kohtaa. Itse olen tästä ilmaisusta vähän toista mieltä. Mieheni mielestä parisuhteen pitäisi olla sellaista, että ilman toista ei halua olla. Hän ei kuulemma tarvitse minua mihinkään. Hänen tunteensa ovat täysin neutraalit. Hän myös on puhunut siitä kun ei ole ollut mitään omia harrastuksia, matkoja, miesten mökkiviikonloppuja tms. Tästä johtuen ollaan järjestelty nyt niin että hän lähtee ihan omalle matkalle 10 päiväksi tässä kesän alussa, toiselle puolella maapalloa...

Pian tulee 15 vuotta.

Olen kotona lapsien kanssa ja mies ollut pari tuntia töissä. Pitäiskö tässä kovasti ikävöidä? Kohtahan me nähdään!

Mies käy myös matkoilla, enkä tunne polttavaa kaipuuta kuten joskus teininä kun tavattiin ja oltiin pari yötä erossa -voi sitä draamaa kun ei viikkoon nähty.. Huhhuh. :) Onneksi olen vähän tasasempi nykyisin.



Meillä on ihan mukavaa kun mies on reissussa. Vaikka ilmeisesti pitäisi riutua? Lapsien kanssa tehdään asioita ilman isukkia, syödään ruokaa josta mies ei niinkään pidä etc.

Ja nautitaan siitä kun mies tulee takaisin. Ei se muuta arkea mutta helpottaa ja on joku jonka kanssa saa olla kun lapset nukkuu.



Minusta tuo teidän meininkin kuulostaa toisen ottamista itsestäänselvyytenä. Teillä on arki, joka toimii. Tasasta, hyvää toimintaa ja on varaa kurkkia aidan toiselle puolen. MUTTA onko se elämä toisaalla edes sitä mitä teillä on?



Koskaan ei ole liian myöhäistä kokeilla uusia asioita ja tehdä uusia löytöjä. Paitsi silloin kun toista ei ole enää paikalla. Ei kai sitä varten tartte erota?



Minusta teidän keskustelu oli askel oikeaan suuntaan. Älä loukkaannu miehen puheista että ero voisi olla ok -joskus, ei heti. Mutta kannattaa jatkaa juttelua tuolla tasolla ja miettiä mitä tilanteelle voidaan tehdä. Mitä sinä kaipaat ja mitä mies?



Teillä kuitenkin on hyvä, toimiva suhde niin sille kannattaa jäädä ja parantaa mitä on.

Ehkä jopa kuuluu hiukan tyytyäkin siihen mitä on itsellään? Siis nimenomaan järkevästi ajatella että mitä kaikkea hyvää teillä on ja olisiko muualla sittenkään jotain ENEMMÄN?

Parisuhdetta voi parantaa, niinkuin itseäänkin mutta jos eroatte ja löydätte uudet kumppanit niin heidänkin pitää olla valmiita parantamaan oloja. Minusta tuo on todella iso riski ottaa.

mutta kyllä minä ainakin kaipaan miestäni. Yhdessä 12 vuotta, 2 lasta. Odotan miestä töistä kotiin ja harmittaa jos joutuu jäämään ylitöihin. Toisinaan käyn viikonlopun mittaisia reissuja ystäväni luona, vaikka reissussa on kivaa, on mulla silti ikävä miestä ja lapsia.



Tottakai alun suunnaton intohimo on laskenut ja rakastuminen muuttunut rakkaudeksi ja kumppanuudeksi. Mutta on se silti eri asia kuin se kuva minkä saan ap:n kuvauksesta. Minun näkemykseni on että ap:n ei mies ei rakasta ap:ta enää. Aivan kuin olisi lasten kanssa suhteessa, ei halua rikkoa lasten perhettä vaikka mieli vetäisi muualle. Se onkin erittäin tärkeä kysymys mikä ap:n kannattaa mieheltään kysyä. Olisiko tämä jo lähtenyt jos lapsia ei olisi?



Sydämestäni toivon että käsitykseni on väärä. Sillä jos miehen rakkaus on kuollut kokonaan, ei sitä saa mitenkään takaisin.

olisi elämä varmaan monella saralla toisin. Onhan lapset antanut meille viimeisen 10 vuoden aikana aivan uutta sisältöä elämään. En voi kuvitella mitä se elämä olisi nyt jos ei olisi yhtään lasta. Uskon, että moni asia olisi toisin. JOS niitä lapsia ei olisi ja olisimme tässä tilanteessa kuitenkin, tuuppaisin kyllä mieheni katsomaan mitä tämän parisuhteen ulkopuolelta löytyy... Eihän siinä kärsisi kuin minä.



Sehän tässä nyt pelottaa että jos rakkaus on asia joka voi kuolla eikä siten voi herätä enää henkiin... Haluisin kyllä uskoa, että jos itsellä motivaatiota löytyy hitusenkin ni jotain olisi tehtävissä...

Onko ap miehesi sellainen, että pää kestää mennä juttelemaan tunteistaan perheasiankeskukseen tms? Luulen, että miehesi pään sisällä tapahtuu ja paljon. Jonkun kanssa hänen pitää siitä puhua ja ap ei ole se paras vaihtoehto.



Jos vieras nainen on epätodennäköinen, niin oma miehinen veikkaukseni on, että on miehellä parisuhde- ja perheburnout. Ns. kunnon miehenä on yrittänyt tehdä parhaansa isänä ja puolisona oman hyvinvointinsa kustannuksella.



Näillä ap:n antamilla pienillä tiedoilla analyysi on, että mies on elänyt sen 10-15 vuotta pieninä annoksina epätyydyttävää parisuhde- ja perhe-elämää ja nyt on säiliö tullut täyteen.



Kuormaa on kertynyt

- Jos lasten saannissa on tarvittu lääketieteen apua, niin eipä se parisuhde oli ollut normaalia silloin. (Kauheat paineet ja vaimo täynnä hormoneja ja äkäisyyttä?)

- tämä neljäs lapsi on konkretisoinut tulevaisuuden taas 5-10 vuodeksi. Toivo päästä seuraavaan, lapsiperhehelvetin jälkeiseen aikaa on siirtynyt taas.

- epätyydyttävä seksielämä on vienyt mehuja pitkään. Miestä syö paljon, jos hänet torjutaan 10-15 vuotta. Toimiva rakkauselämä on voimien ja onnellisuuden lähde, ahdistava rakkauselämä vie voimia. Pienikin jatkuva passiivinen psyykkinen rasitus vie lopulta mehut, jos sitä kestää vuosikausia

- jos mies on laiminlyönyt oman perheen ulkopuolisen elämän perheen hyväksi, niin sama juttu. Mikään pieni "uhraus" ei tunnu juuri sillä hetkellä erityisen pahalta, mutta jos 10 vuotta hujahtaa, niin siihen varmasti havahtuu

- ja vielä tuohon seksihommaan vielä, seksielämän tasoparannus on oletettavasti nostanut pintaan ne "hukkaan menneet vuodet". Ainakin itselle on käynyt noin enemmän tai vähemmän. Lisäksi se vuosikausien tunnetason ahdistus ja epävarmuus voi jäädä päälle. Jos mies on 15 vuotta rakentanut suojamuureja psyykkeensa suojelemiseksi niin niiden purkaminen ei onnistu napista painamalla, jos ap on nyt keväällä löytänyt itsestään uusia puolia.

Rakkauden loppumisen taustalla on jotakin muuta, ja kun se muu tulee kuntoon, rakkauskin viriää taas. Se voi hyvin olla esimerkiksi masennus, kuten meidän perheessä. Masennuskin sitten taas toisaalta voi olla oire vaikkapa ikärkriisistä ja siitä, että huomaa, ettei ole saanut perustarpeitaan tyydytetyiksi. Mieskin voi oppia tunnistamaan tarpeensa ja kertomaan niistä, jolloin tyydytyksen todennäköisyys kasvaa.



Rakkauden loppuminen ei tosiaan ole mikään syy lopettaa suhdetta. Rakkaus on ohimenevä tunne kuten vaikka nälkä, ei kukaan oleta, että vaikka nyt syö ja nälkä poistuu niin ei koskaan enää tulisi nälkä. Rakkaus viriää uudelleen, kun olosuhteet ovat sopivat. Kohde voi vaihtua, elleivät olosuhteet muuten vaihdu.

Rakkauden loppumisen taustalla on jotakin muuta, ja kun se muu tulee kuntoon, rakkauskin viriää taas. Se voi hyvin olla esimerkiksi masennus, kuten meidän perheessä. Masennuskin sitten taas toisaalta voi olla oire vaikkapa ikärkriisistä ja siitä, että huomaa, ettei ole saanut perustarpeitaan tyydytetyiksi. Mieskin voi oppia tunnistamaan tarpeensa ja kertomaan niistä, jolloin tyydytyksen todennäköisyys kasvaa.

Rakkauden loppuminen ei tosiaan ole mikään syy lopettaa suhdetta. Rakkaus on ohimenevä tunne kuten vaikka nälkä, ei kukaan oleta, että vaikka nyt syö ja nälkä poistuu niin ei koskaan enää tulisi nälkä. Rakkaus viriää uudelleen, kun olosuhteet ovat sopivat. Kohde voi vaihtua, elleivät olosuhteet muuten vaihdu.

en usko että rakkaus herää henkiin jos se jotakuta kohtaan on täysin loppunut. Joskus voi olla kausia että sitä miettii ettei rakasta puolisoa enää ja voisi erota. On masennusta, työkiireitä, muuta kriisejä, ja rakkaus ja välittäminen on hautautuneena kaiken sen alle. Mutta ei se silloin ole loppunut, sen on vain piilossa hyllyllä odottamassa oikeaa hetkeä.

Kun kirjoitin rakkauden loppumisesta, tarkoitin sillä sitä että puolisolla ei todellisuudessa haittaa pätkääkään vaikka ero tulisi. Olisi pikemminkin helpottunut kun ei tarvitse välittää toisen haluista ja kiinnostuksen kohteista. Siitä ei rakkaus enää viriä. Itse olen kokenut tämän kerran. Olin seurustellut poikaystäväni kanssa 4 vuotta, huonosti oli mennyt jo vuoden ajan ja todella huonosti puoli vuotta. Kerran sitten menin ystävän luokse viikonlopuksi, pidettiin hauskaa ja juteltiin ja viihteelläkin käytiin. Sen viikonlopun aikana tajusin yht'äkkiä etten rakasta poikaystävääni enää yhtään, on vain pallo jalassa josta haluan eroon mahdollisimman pian.

Poikaystävä lähes sekosi kun kerroin päättäneeni erosta. Minä tunsin vain helpotusta kun olin saanut sanottua asian. Ex uhkaili tekevänsä itsarin, mutta se ei tuntunut minusta oikein miltään, tajusin että minä en ole vastuussa hänen elämästään. Sanoin exälle että ei kannata, löydät vielä jonkun jonka kanssa tulet onnelliseksi. Lopullinen eroon pääsy kesti lähes puoli vuotta, mies seuraili minua, lähetti kirjeitä ja soitti puhelimeeni sanomatta sanaakaan. Lopetti kun löysi uuden tyttöystävän. Ajattelin vain että vihdoinkin saan olla rauhassa, minua ei kiinnostanut mitä exälle kuului kunhan pysyi mahdollisimman kaukana minusta.

Yritä antaa miehelle omaa tilaa, kavereiden kanssa tai matkoja yksin tms. Älä silti toisten syliin työnnä! Avioliitto vaatii työtä molemmilta. Se on tietysti tosi vaikeaa jos toisella ei siihen motivaatiota ole. Etsi parisuhdekursseja, tai kesällä parisuhdeleirejä, ja menkää sellaiselle!

Tuollaisia kriisivaiheita tulee kaikkien elämässä. Helppoa olisi erota, mutta teillä on kuitenkin yhteinen elämä ollut pitkään, yhteistä elämää paljon edessä, lapsia, tulevia lapsenlapsia... Romanttinen "harlekiinirakkaus" kuuluu yleensä ihan suhteen alkuaikoihin. Jonkinlaista kipinää voi pitää yllä romanttisillä päivällisillä, mutta kyllä oikeasti avioliitto on ihan muuta. Parhaillaan hyvää ystävyyttä, yhteisiä suunnitelmia, seksiäkin tietenkin, sekä mennyttä elämää että tulevaa. Anna miehelle aikaa ja tilaa, kyllä hän tajuaa mikä on tärkeää elämässä, yritä sinä jaksaa hoitaa perhe sillä aikaa.



Vaihtamalla asiat paranevat hetkeksi, mutta ei lopullisesti; huumaa on hetken mutta aina on se arki edessä.

Kokeilemaan vuorikiipeilyä tai sukellusta.

eli siis myönnän että tiiviisti ollaan oltu yhdessä, omia menoja eikä omia harrastuksiakaan kummallakaan oikein ole. ap

onko normaalia kyllästymistä yms. vai suurempi kriisi.



Jos mies ei sitä 4:ttä lasta vaatimalla vaatinut ja eikä uutta halua tehdä, niin stop lasten tekemiselle. Jos olet ylipuhunut "ylimääräisten" lasten tekoon niin nyt sitä hintaa maksetaan.



Jokaisen miehen suurin unelma ei ole viettää koko elämää "äidin" kanssa.



Jos seksirintamalla on tökkinyt vuosikausia, niin ei mies tuosta nappia painamalla muutu seksionnelliseksi. Voi olla perusteltu pelko, että onhan tämä nähty aikaisemminkin ja 3 kk sitä uutta seksielämää kestää.



Eli jos itsestäsi tuntuu hyvältä ja pystyt ja pystytte muuttumaan ja muuttamaan suhdetta parempaan suuntaan niin mikä kiire erota. Jos muutos toiminnassa ja sydämessä ei ole riittävä, niin ehtii vielä erota.

Jotain kriisiä vissiin pukkaa miehelläsi?



Olette katselleet toisianne 15-vuotiasta melkein keski-ikään, joten alkaa miehelläsi olemaan mielestään "viimeiset hetket" kokemaan mitään uutta sutinaa (vaikka todellisuudessa se hetki meni jo ensimmäisen lapsen syntyessä).



Osta sille nahkatakki, kehu sen pipp...egoa ja istu saunassa sen syliin, niin kaikki ok.



PS. Ikävöikö joku oikeasti puolisoaan jossain töissä tai (lyhyehköillä) työmatkoilla? :) 20 vuoden jälkeen varsinkaan??

että aivan normaalia on olla ikävöimättä, varsinkin jos tilanne on tuo että on oltu tiiviisti yhdessä. Ei silloin ikävöi, vaan on onnessaan hetken vapaudesta ja omissa oloissaan olemisesta, VAIKKA rakastaakin.

Paitsi että itse olen se, josta "mikään en tunnu miltään". Ollaan oltu yhdessä kans yli 15 vuotta. En ikävöi miestäni jos tämä on reissussa. En halua kertoa hänelle omia asioitani. En halua seksiä hänen kanssaan. En ole suuttunut miehelle tai mitään. En vain tunne häntä kohtaan oikein mitään erityistä, kaikkein vähiten mustasukkaisuutta. Aina ei ole tosiaan ollut näin. Meillä on ollut aina tasainen, mukava suhde. Seksiä on ollut molemmille riittävästi. Meillä on ollut mukavaa yhdessä. Ennen odotin innolla yhteisiä lomia miehen kanssa. Nyt ei voisi vähempää kiinnostaa. Meillä on kaksi alakouluikäistä lasta. Tämä vieraantuminen alkoi pari vuotta sitten ja pahenee vaan. En tiedä miten tämän voi korjata. Pahalta tuntuu.

neljäs lapsi tuli ilman hoitoja, "vahingossa". Eli siis kurjasta seksielämästä huolimatta, tuli sitä seksiä kuitenkin harrastettua ilman ehkäisyä. Kun ei se raskaus ollut ennenkään alkanut vaikka olis halunnutkin. Mies on kyllä lapsistaan onnellinen ja rakastaa heitä vilpittömästi. Hän on todella hyvä isä. Ja tuosta seksin paranemisesta ymmärrän hyvin, että eihän mun haluihin voi uskoa kuin ajan kanssa, että ei ole hetken hyrähdys... ap vastailee

Jos miehen ja naisen välillä (ei siis äidin ja isän välilä) homma on pitkään tökkinyt sen tärkeällä/tärkeimmällä osa-alueella eli seksi/rakastelupuuhissa, niin sitten ihmetellään miksi mies ei koe kaipuuta ja ikävää esimerkiksi matkoilla vaikka on yhteinen asuntolaina ja lapsia, joita molemmat vanhemmat rakastavat ja kumpikin puoliso tykkää katsoa televisiosta yhdessä vaikka luontodokumentteja.



Onhan se mies varmasti joskus sinua ikävöinut, mutta siperia on opettanut kovettamaan kaikki kaipuun tunteet, josta ei seuraa kuin pettymyksiä. Jos fyysisen rakkauden tunteenilmaisut ja tunteet ovat olleet kiellettyjä tai tuottaneet pettymyksiä, niin kyllä siitä vähemmästäkin rakkaus lakastuu.



Eli nyt tuota uutta elämää pitää elää jonkin aikaa että kumpikin osaatte sopeutua asiaan ja mieskin uskaltaa uskoa aikojen parempien tulleen.

Ja näkökulmasta kaikki on kiinni.



Ap, aloituksesi mukaan sinulta on lopahtanut 15 vuotta sitten hullaannuttava rakkaus, intohimo ja rakastelun kaipuu mieheesi.

Miten sen voisi ennustaa? Kyllä minulta oli rakkaus loppunut ja olin täysin valmis eroon. En todellakaan tiennyt, että tunne vielä voisi palata. Minulla oli uusi mieskin jo katsottuna, olin tosi ihastunut ja odotin vain, että aviomieheni muuttaisi kotoa pois, että voisin alkaa avoimen suhteen uuden miehen kanssa.



Kun aviomies ei sitten muuttanutkaan, oli aluksi tosi vaikea hyväksyä sitä. Mutta koska halusin jäädä kotiini asumaan enkä voinut luottaa siihen, että uusi mies pystyisi tai haluaisi muuttaa heti luokseni ja jakaisi kustannukset, jotenkin jäädyin tai jäädytin tilanteen hetkeksi. Päätin, etten tee mitään ratkaisuja.



Ja sitten toinen mies ei jaksanut odottaa, vaan löysi uuden.



Näin sitten olin siinä valmiina siinä kohtaa, kun aviomieheni tunteet palasivat. Hän lakkasi rakastamasta minua osana ikäkriisiään ja kun se ja sen aiheuttama masennus menivät ohi, tunteet palasivat.



Väitän, ettei kukaan voi rakkauden päätyttyä ja erosta keskustellessaan tietää, että rakkaus on vain hyllyllä.