Lue keskustelun säännöt.
Minun äitini hävitti minulle määrätyn perinnön, olisko aihetta katkeruuteen
24.06.2012 |
Sain tietää täysi-ikäiseksi tultuani, että oikea biologinen isäni, josta äitini oli eronnut minun vauva-aikanani, oli jättänyt minulle hyvänlaisen summan rahaa.
Rahat oli hyvässä uskossa ja tarkoituksella määrätty minulle.
Olin ala-ikäinen ja äitini holhoojanani huolehti asioistani. Minä olin tavallinen pikkukylän koululainen, enkä tiennyt mistään mitään tietenkään.
Mutsi piti rahoja ihan ominaan. Katkeruus on kauhea sairaus, jos sitä jaksaa pitää yllä esim. tommosen 18 vuotta ihan akuutisti. Eikä ole helpottanut vieläkään, 25 vuotta tuosta.
Syy, miksi vanhempani erosivat nimittäin, oli se että isäukko sai vankeustuomion jostain talouepäselvyyksistä. 60-luvullla siis. Voin kuvitella, mikä skandaali se on silloin ollut. Varsinkin, kun isä ja äiti elivät sellaista senajan "huippuelämää".
Sitäkin suurempi shokki se on ollut äidilleni, joka on aina ollut perso nimenomaan menestykselle, ulkoisille menestyksen merkeille ja kivalle ja nopealle elämälle. Hän on itse ollut todella kansainvälisen tason kaunotar vanhoista kuvista päätellen, ja varmaan tuntui nuorena olevan latu auki taivasta myöden.
Kunnes isä sai tuon tuomion, ja sen pituinen se. Minulle ei ole hänestä paljon kerrottu, nämäkin tietoni olen saanut kuulla "kauttarantain" muilta sukulaisilta. Mutsi sulki isän ja sen puolen suvun kokonaan pois. Sosiaalinen pudotus yksinhuoltajaksi ja skandaali oli varmaan kova.
Itse olen välillä kaivannutkin isää, ja hänen puolen sukuaankin. Tiedän että jossain on siskopuoli, ainakin yksi kuulemma. Yhteyttä ei ole kukaan koskaan ottanut. Olen vähän ajatellut sen niin, että kun minä olen kuitenkin se joka jätettiin,t'ysin vauvana ja siis osattomana mihinkään, ja johon ei pipanakaan yhteyttä edes pienenä lapsena otettu, niin en ymmärrä että miksi mun tässä pitäisi nyt aikuisena alkaa aktivoitumaan.
No, tää meni nyt vähän ohi aiheen, mutta perintö meni enkä rahoja tuu ikinä näkemään. Mutsin kans on asiasta ihan turha puhua. En meinannut uskoa silmiäni, kun näin jostain papereista että rahaa oli mulle annettu, mutta mitään en ole ikinä nähnnyt.
Katkeruutta vois olla ilmassa, kyyyllä, jos jaksais. Toisaalta en halua olla jo mutsin jälkeen toinen sukupolvi täydessä katkeruudessa koko aikuista elämääni. Elämä on siihen liian lyhyt ja ainutkertainen.
Kommentit (7)
No mikäli oikein ymmärsin, niin ne sulle "tarkoitetut" rahat olivat siis ilmeisesti rikollisella tavalla hankittuja, eivätkä olisi kuuluneet siis sinullekaan, vaan siihen osoitteeseen mistä isäsi ne kavalsi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
jotakin, mikä saattaa olla rahaakin tärkeämää (vaikka on se rahakin tärkeää, en kiistä). Nimittäin juuriasi, sukuasi.
Nyt selvität sen isäsi suvun ja tutustut sisarukseesi. Mitään et voi hävitä - voittaa vain. Ja ehkä saat myös jotakin hyvitystä kokemastasi vääryydestä?
Olet oikeassa, elämä on liian lyhyt katkeruuteen - tässä yksi mahdollinen tie ottaa asiat omiin käsiin ja voimaantua. Muita asioita et voi muuttaa, tämän voit.
Varmaankin viestissäni kerroin, että elämä on liian lyhyt ja ihana alkaa katkeraksi. Minä en ole sitä, vaan äitini on vanhoista synneistä (toisten ja omien) katkera edelleen.
En ala mutsia mihinkään käräjille haastamaan. Tulen aikanaan perimään äidin itse, ja on sitä siinäkin. Mutsi oli ainut lapsi ja niin minäkin.
Äidin kanssa on, kuten jo kerroinkin, mahdotonta edes alkaa asiasta keskustelemaan.
Minulla on oma, hyvä ja mukava elämä. Olen keskittyt siihen. Joskus voisi toivoa että oikean isän puolelta joku muistaisi että minäkin olen olemassa, mutta ei ainakaan vielä ole kukaan hokannut asiaa. Muuten ihan jees tässä menee.
ei sinulla mielestäni ole niihin kummempia oikeuksia.
Saat oman lakiosasi isäsi kuoltua.
luulin että tuo 25v katkeruutta tarkoitti sinua! Mutta onneksi ei.
Ihmettelen, miksi et halua ottaa yhteyttä sukuusi? Oletko varma, että he tietävät olemassaolostasi?
Ja jos tietävät, ei kenties ole helppoa vuosien, vuosikymmenten jälkeen ottaa yhteyttä. Eikö sinua yhtään haittaa, että mahdollisuus tutustua hupenee joka vuosi...
Kyselen tätä siksikin, että minulla ja sisaruksillani on olemassa yksi veli (noin ikäiseni), josta saimme siskoni kanssa kuulla muutama vuosi sitten. Haluaisin enemmän kuin mitään muuta ottaa häneen yhteyttä - tiedän kuka hän on, mutta olen tavannut hänet vain kerran pikkulapsena. Asia kuinenkin on hyvin arkaluontoinen, eikä veljeni kenties edes tiedä olevansa veljeni, vaan luultavasti pitää isänään ihan toista henkilöä. Siksi en voi ottaa yhteyttä vaikka haluaisinkin. Hän ei meitä koskaan uskoisi, enkä edes halua särkeä hänen maailmaansa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Eihän pidä olettaa, että joku muu voi asian tehdä, kun itseäsi asia selkeästi vaivaa? Tee se itse ja kuka ties se on elämäsi fiksuin liike. Ja jos ei ole, eipä tarvitse jossitella.
Otapa yhteys asianajajaan. Haastat äitisi oikeuteen, hän joutuu rahat sinulle korvaamaan.