säälittävää olla lauantai-iltana tähän aikaan av-palstalla.

tosin mun lasissa vaan colaa...

Olen niin luuseri, etten uskalla erota. Tosin mies ei uskalla edes jutella aiheesta. Kaipaan jotain ihan muuta, mutta ei voi mitä tahansa tehdä lapsen takia, joka on numero yksi elämässäni.

ei oo elämää ei.

mut ei ni ei.

No nyt tiedän sen ihan omasta takaa. voi vittu tätä.

Kyllä minulla olisi varaa lähteä ulos. Muttei ole haluja/ mahdollisuutta muuten. Oman onnellisuuden este on väärä parisuhde, jota ei voi irtisanoa noin vain lapsen takia. Sen takia olen onneton; en ehkä kuitenkaan säälittävä...



T: nr 3

Ei ole lainkaan säälittävää ainakaan minusta! Meillä muu perhe on jo nukkumassa, itse valvon, eikä lasissa mitään. Eikä mieli tee edes lähteä mihinkään. Ihan hyvää ajanvietettä tämä on ainakin hetkeksi. Jos sitä kovasti viihteelle haluaa, niin silloin kyllä ajattelee vaan itseään eikä perhettä/lapsia.

Kun tuo ukko on kuitenkin sellainen kiltti tossukka, eikä mikään viinaa kittaava juoppo (ei kyllä todellakaan absolutistikaan), väkivaltainen tai aina haastamassa riitaa niin lapsen takia en viitsi erotakkaan. Arki sujuu suht ok, koska ollaan molemmat mukautuvaisia (= kilttejä) persoonia ja pystymme tekemään kompromisseja, mutta mun puolelta muita tunteita kuin kaverillisia ei enää ole jäljellä.

Kiitos viestistä. Oma ukko muuten täydellinen :-) mutta läheisyys ja läsnäolo hänelle tuntemattomia. Naimisiin menin eri ihmisenä, en tiennyt, että kaipaan kuitenkin sitä toista ihmistä lähelle...



Mies osaa melkein kaiken teknisen tai taloon liittyvän, on hyvä isä jne. mutta rakkautta ei ole ollut kai koskaan, oikeaa. Kai mä olen kasvanut iän myötä, ei voi mitään. Nuorena luulin olevani kova, koska silloin kukaan ei päässyt satuttamaan. Nyt Kolmikymppisenä tajuan, että haluaisin lähelleni aidon, välittävän ihmisen, en " robotin" , joka korjaa mitä vaan...