Liiallinen vanhempien miellyttäminen

pitäiskö sun ihan aktiivisesti työstää tuota hommaa. ettet sitten vanhana olis katkera "kaikkeni uhrasin"-tyyppi..

ja olen tehnyt paljonkin elämässäni valintoja jotka ovat vanhemmilleeni tuottaneet huolta ja ahdistusta, pahimpana ulkomaalaisen miehen ottaminen joka oli heille todella kova paikka.



Minun vastuullani on elää omaa elämääni oman sisimpäni mukaan, ja vanhempien vastuulla on heidän oma tunne-elämänsä. Jos heidän tunne-elämäänsä tulee jotain kielteistä minun omaa elämääni koskevien valintojen takia, heidän pitää vain hyväksyä että se on heidän aikuisen tyttärensä valinta ja täysin turha sitä on murehtia. Jos kuitenkin murehtivat niin sille en voi mitään eikä se ole minun vastuullani.

siis mitä?

kyllä oman mielen mukaan, mutta välillä se on hirveän vaikeeta. Alkaa ahdistamaan vanhempien harmitus siitä, että teenkin toisin kuin he. Se on jotenkin kestämätön tunne ajatella, että he ovat harmissaan. Ehkä mut on kasvatettu liian ankarasti sen osalta, että toiminko täysin vanhempieni mieltymysten mukaan.



Rasittava riesa se kyllä on ja varmaan koko elämän kestoinen.



Ap

sulla ap lapsia?



Mulla on ollut vähän vastaavanlainen ongelma. Pikku hiljaa ongelma kyllä pienenee ja elämän kolhujen myötä olen alkanut tehdä omia päätöksiä. Äiti ei taida päästä tavoistaan, mutta itse voi alkaa reagoida erilailla.

etten jaksa vanhempien kommentteja siitä, jos olen tehnytkin toisenlaisen valinnan. En yksinkertaisesti jaksa kuunnella sellaista!



Haluan elää omaa elämääni ja tehdä valinnat itse ja normaaleja valintoja teenkin.



Ei ole vielä lapsia, olen kuitenkin raskaana, enkä kyllä haluaisi itse välittää tuollaista esimerkkiä omalle lapselleni.



Ap

psykologille asiasta. Neuvolan kautta pääset, kun sanot että haluaisti käsitellä ammattilaisen kanssa suhdettasi vanhempiin ennen kuin olet itse vanhempi. Minulla oli vastaava ongelma, ja noiden juttelukertojen ansiosta mä jotenkin vapauduin noista omista, ahtaista ja rajoittavista ajattelumalleista.

Miten terkka suhtautui? Kuinka helposti pääsit psykologin kanssa juttelemaan? Miten asiaa käsiteltiin psykologin luona?



Uskon, että pystyn omilla voimavaroilla ja miehen tuella (tukee minua tässä asiassa) opettelemaan tekemään omat valinnat, koska tiedän sen olevan tervettä, eikä vanhemmillani ole oikeutta vaatia muuta.



Sitä en vain tiedä, miten kestän sen, kun/jos he tulevat kommentoimaan valintojani ja kun eivät mukamas ymmärrä sitä, miksi loukkaannun siitä, vaikka sanon heille siitä ja syistä. En edes halua enää joutua tilanteeseen, jossa selittäisin heille täysin omia valintojani. Mietinkin olisinko seuraavalla kerralla vain hiljaa, enkä vastaisi mitään tai alkaisin puhumaan jostain muusta asiasta.



Olen niin väsynyt tuohon puolustamiseen.

toimit jatkossa, kun olit käynyt psykologilla ja miten tilanteet ovat sujuneet vanhempiesi kanssa?



Mitä neuvoja psykologi antoi?



ap

se siitä lapsen syntymän jälkeen helpottaa :) sillon sulla on ihminen joka menee äidin jä isän yli eli sun pitää tehdä parhaasi sun vauvan eteen ja äitisi ja isäsi mielipide ei enää vaikuta.



Meillä lapsi 4v ja edelleen saan kuulla kuinka lapsi on väärin puettu tai on ollut kylmässä kun on flunssa yms yms yms yms



Pidänkin huolen että kun lapsi menee mummolaan sillä on vaatteita kaksinkertainen määrä päällä.



Eilen äitini alkoi taas huokailemaan, että kylläpä tytöllä on paljon mekkoja kun on taas uusi mekko päällä. Älä ostele lapselle mekkoja, sulla menee rahaa siihen ja olet köyhä... no mekko oli saatu lahjana mun tädiltä :/ kyllä otti päähän noi äidin kommentit!

ja viitsit kuunnella sellaista? Miksi et laita sille stoppia?

Tuttua kauraa on.



Tai itse olen aina tehnyt elämässäni omat päätökseni (enkä siis tunne suoranaisesti huonoa omaatuntoa), mutta saanut valinnoistani sitten kuulla paljon arvostelua. Arvostelijoina narsistinen isäni ja tunne-elämältään rajoittunut anoppini. Eli kahdesta suunnasta hiostetaan ja tiedetään miten tätä elämää pitäisi "elää oikein".



Oma äitini puolestaan on aina tukenut ja kannustanut minua tähtäämään täysillä omiin unelmiin, mutta kummasti se loistoa himmentää, kun toinen vanhempi arvostelee, mitätöi ja haukkuu tekojani & valintojani.

Onneksi mieheni laittoi anopille jauhot suuhun ja loppuikin arvostelu naamatusten. Eiköhän hän silti vielä päivittele selän takana tekojani. Valintani kun ovat aika erilaiset kuin hänellä on ollut.

kyllä oman mielen mukaan, mutta välillä se on hirveän vaikeeta. Alkaa ahdistamaan vanhempien harmitus siitä, että teenkin toisin kuin he. Se on jotenkin kestämätön tunne ajatella, että he ovat harmissaan. Ehkä mut on kasvatettu liian ankarasti sen osalta, että toiminko täysin vanhempieni mieltymysten mukaan.

Rasittava riesa se kyllä on ja varmaan koko elämän kestoinen.

Ap

olet henkisesti jumiutunut vanhempiesi lapseksi, ja vielä sellaiseksi joka haluaa miellyttää. Hälyttävää on myös se ettet kestä vanhempiesi pettymystä... normaalisuhteessa edes lapsi-saati aikuinen, ei ajattele noin. Olet varmaankin läheisriippuvainen, etkä ole henkisesti eronnut vanhemmistasi ja kasvanut itsenäiseksi aikuiseksi. Etkä todellakaan ole ainoa. Mut terapiassa saisit avun ja voisit vihdoin alkaa elää omaa elämääsi. jos sulla on lapsia, hekin hyötyvät paljon siitä et äiti on itsenäinen aikuinen, eikä läheisriippuvainen lapsi. Itse olen tuon tien kulkenut ja elämäni muuttui todella paljon. En uskaltanut mitään, kun pelkäsin vanhempieni surua. Elämäni alkoi 35+ikäisenä, luojan kiitos edes sillon!

olla tekemisissä isäsi kanssa? Mistä ammennatte ne voimat aina uudelleen? Tai tarvitseeko niin tehdä?

Pääsitkö vaivasta täysin eroon vai tuleeko välillä hetkiä, jolloin meinaat luisua vanhoihin tapoihin? Miten toimit tuolloin?

tätä edellistä kysymystä.

Pääsitkö vaivasta täysin eroon vai tuleeko välillä hetkiä, jolloin meinaat luisua vanhoihin tapoihin? Miten toimit tuolloin?

Kävin muutaman vuoden terapian, se muutti ymmärrystä, toimintatapoja, sain käydä läpi lapsuudesta saakka kaiken sen, mikä oli mennyt vahemmillani pieleen- lapsihan on vanhempien armoilla. "Vaiva" on syvällä sisimmässä, itse sen luokse on mahdotonta päästä, terapeutin apua tarvitaan. Ennen olin uissakin ihmissuhteissa läheisriippuvainen ja oli muitakin ongemia, terapian jälkeen koko elämäni on parantunut, kykenen tasavertaisiin ihmissuhteisiin; vanhemmilla ei ole enää mitään tunnetason valtaa minuun, jos he eivät kunnioita minua, en ole vähään aikaan heidän kanssaan tekemisissä. Ensin he olivat järkyttyneitä kun "torjuin" heiät- eli osoitin oman tahtoni ja edellytin että he kohtelivat mua kunnioittavasti- nykyään he eivät vieläkään ihan kaikkea tajua, ovat varovaisia suhteeni, mutta olen antanut heille anteeksi ja normaali, tasavertainen kanssakäyminen alkaa olla mahdollista. Ja ennen kaikkea- elämä tuntuu tosi hyvältä ja omalta. Suosittelen! Liian moni jää elämään riippuvuuksissaan ja vammoissaan.

Mun vanhemmat kasvatti minusta itsevarman ja itsetietoisen ihmisen. Äitini kokisi varmasti pettymystä kasvatustyöstään jos käyttäytyisin kuten sinä.

Mun vanhemmat kasvatti minusta itsevarman ja itsetietoisen ihmisen. Äitini kokisi varmasti pettymystä kasvatustyöstään jos käyttäytyisin kuten sinä.

ja kyky myötätuntoon ei tainnut olla äidilläsi kovin korkeassa kurssissa....? Tärkeitä taitoja ihmissuhteissa ja varsinkin lasten kasvattamisessa.

"Vaiva" on syvällä sisimmässä, itse sen luokse on mahdotonta päästä, terapeutin apua tarvitaan.

Joillekin voi olla, mutta kyllä lukemattomat ihmiset työstävät tämän tapaisia elämän ongelmia ihan itsekseen menestyksellä myös.