Mieheni ilmoitti, että muuttaa vielä joskus kotimaahansa. Harmittaa.

välillä. Itsekin asumme ulkomailla ja ihminen voi olla missä vaan onnellinen, jos tarpeeksi sitä haluaa.



Kouluja pystyy vaihtamaan helposti ja työpaikkaa voi miehesi hakea varmaan jo etukäteen. Kaikki sujuu kyllä muuton osalta jos lähtee liikkeelle ennakkoluulottomalla asenteella.



Ja ainahan sieltä pääsee pois, jos tuntuu, että elämä on mennyt siellä pilalle. Enemmän harmittaisi, jos et edes kokeillut.

Loukkaannun nyt lähinnä siitä, että mies vaan ilmoittaa minulle suunnitelmistaan, ja puhuu pelkästään itsestään - hän kyllä muuttaa vielä joskus. Ihan kuin emme olisi samaa perhettä, ja jos olemme, niin miksi ei kysy minun mielipidettäni?



Toinen mikä harmittaa on tuo, minkä mainitset - ihminen pystyy minustakin olemaan onnellinen missä tahansa. Paitsi mieheni ei mielestään Suomessa. Minusta hän ei ole edes yrittänyt :( tai siis ihan onnellista elämää olemme mielestäni täällä eläneet, suomalaisuus vaan on lähes olematon osa sitä.

kuinka hyvin hän osaa suomea? Kuulutteko johonkin yhdistykseen tai toimintaa, jossa on tuosta maasta/kielialueesta tulleita ihmisiä?



Sain sen kuvan, että teillä on se klassinen tilanne, että kotona puhutte miehen äidinkieltä ette asuinmaanne eli suomea. Mies kenties tekee töitä vielä kolmannella kielellä (yl. englanti), niin siinä piilee se vaara, että todellakin jää maassa ulkopuoliseksi.



Minulla on tällaisia perheitä tuttavapiirissä, enkä voi kuin ihmetellä, miksi tehdään sellainen karhunpalvelus sille vieraskieliselle puolisolle. Eihän se puoliso oikeastikaan koskaan kotiudu, jos ei opettele maan kieltä ja tässä tapauksessa se on yleensä suomi tai joskus ruotsi. No, kukin tyylillään.



Sitä kyllä ihmettelen, miksi suhtaudut noin negatiivisesti miehen kotimaahan muuttamisen suhteen. Ilmeisesti ainakin osaat kieltä? Jos kerran työpaikat järjestyvät, niin koulut ovat ihan sivuseikka.

Ei vaan halua käyttää sitä. Siis työpaikalla käyttää ja mitään ongelmia ei ole, mutta on haluton kaikkeen sosiaaliseen elämään, joka tapahtuu suomeksi. Kyllä hän tulee mukaan kylään ja sukulaisiin, mutta osallistuu hyvin vähän ja vetäytyy. Sen sijaan on mielellään tekemisissä ihmisten kanssa, jotka puhuvat hänen kieltään.



En suhtaudu mielestäni negatiivisesti ajatukseen, että muuttaisimme mieheni kotimaahan vaan tapaan, jolla mieheni toimii. En pidä siitä, että hän vain ilmoittaa asian kysymättä mitään. Uskon, että koulut ym. järjestyvät ja työasiatkin varmaan, mutta mielestäni nämä on suunniteltava yhdessä. Mieheni kotimaassa olen asunut ja sopeuduin sinne paremmin kuin hän tänne.

Se on asia josta sovitaan yhdessä.



Olen itse asunut pitkään ulkomailla ja Suomi-ikävä on vähän semmoista aaltoilua. Välillä en halua sinne yhtään ja välillä taas kaipaan kovasti ilman mitään hyvää syytä. Suurimpia tapaamiani patriootteja ovat nimenomaa pitkään muualla asuneet. Usein se vähän kultaakin muistoja sieltä kotimaasta.



Auttaisko jos pysyt rauhallisena ja annat sen miehen rauhassa ilmaista ikäväänsä. Eihän se silti sitä tarkoita että nyt koko perhe repäistään tutusta elämästä irti. Kun tilanne on rauhoittunut voitte puhua suunnitelmistanne. Haluaisitteko esim. viettää talvet miehen kotimaassa, haluaisitteko asua siellä vähän aikaa lasten kanssa, missä maassa lasten on järkevintä käydä koulut, miten mahd. yliopistot järjestyvät jne.

Se on asia josta sovitaan yhdessä. Olen itse asunut pitkään ulkomailla ja Suomi-ikävä on vähän semmoista aaltoilua. Välillä en halua sinne yhtään ja välillä taas kaipaan kovasti ilman mitään hyvää syytä. Suurimpia tapaamiani patriootteja ovat nimenomaa pitkään muualla asuneet. Usein se vähän kultaakin muistoja sieltä kotimaasta. Auttaisko jos pysyt rauhallisena ja annat sen miehen rauhassa ilmaista ikäväänsä. Eihän se silti sitä tarkoita että nyt koko perhe repäistään tutusta elämästä irti. Kun tilanne on rauhoittunut voitte puhua suunnitelmistanne. Haluaisitteko esim. viettää talvet miehen kotimaassa, haluaisitteko asua siellä vähän aikaa lasten kanssa, missä maassa lasten on järkevintä käydä koulut, miten mahd. yliopistot järjestyvät jne.

Juuri tällaista kaipaisin, että suunniteltaisiin järkevästi mitä halutaan, mikä on parasta koko perheelle, millä tavalla muutto miehen kotimaahan olisi järkevä toteuttaa, ja niin edelleen. Mutta tällä hetkellä mieheni on vaan ahdistunut ja masentunut, eikä hänen kanssaan synny mitään rakentavaa keskustelua. Ahdistus tarttuu minuun, enkä oikein kestä sitä. Kai pitäisi vaan odotella, että menee ohi ja keskustella sitten.

Eikä joku päivä ole ovella kapsäkkien kanssa, kuten kaverille kävi. Mies ilmoitti ovenraosta, ettei hän ole koskaan ajatellut koko ikäänsä Suomessa asua. Lähti, asui nelisen vuotta jossain - vain hänen äitinsä tiesi missä, eikä tämä kertonut.



Vuosi sitten mies palasi takaisin, ihan kuin ei olisi pois ollutkaan ja ystäväni otti takaisin. Hän on sentään lasten isä.



Tsemppiä miehesi kanssa, oli toki epäreilua noin vaan ilmoittaa. Mutta nythän teillä on mahdollisuus keskustella ja purkaa tunnetta. :)

Joko jompikumpi antaa periksi tai sitten asutte eri maissa. Pudota kylmä totuus miehesi niskaan.

olisi helpompi neuvoa kun tietaisi.



Miksi ette keskustelisi asiasta? Laittakaa vaikka molemmat seka + etta - puolet paperille molemmista maista.



perheeseenne kuuluu:

sina

miehesi

lapset



mielestani kaikilla olisi oikeus ilmaista kantansa mahdolliseen muuttoon.



enta taloudelliset tekijat:

saisitko toita miehen maasta?

enta miehesi?

esim. Portugalissa/ Espanjassa voisi olla (erittain) vaikeaa.



mita elaminen maksaisi?

mista asunto?

lapsen paivahoito/ koulutus?

ruoka, sahko, vesi jne jne. pakolliset menot?



minka ikaisia lapset? osaavatko miehesi kielta? enta millaisia luonteiltaan? eli kuinka arvelet etta sopeutuisivat..

esim. teini-ikaiset tuskin haluavat muuttaa.. taaperot taas sopeutuvat yleensa hyvin.



Onko teilla miehen kotimaassa perhetta/ sukua/ laheisia ystavia tms. tukiverkkoja?

Enta sinun perheesi/ sukusi/ ystavasi jotka jaisivat Suomeen? Kuinka tarkeaa sinulle on yhteydenpito heidan kanssaan?



Tassa nyt muutamia pointteja, joita itse miettisin. Joku kommemtoi ihan oikein, etta koti-ikava on usein aaltoilevaa.



Mulla itsella oli miehesi kaltainen parin kk:n epatoivon vaihe jokin aika sitten ja riideltiin muutosta saannollisesti.. Vasta myohemmin tajusin, etta se liittyi paljon siihen etta Suomessa olevissa lahisukulaisissa useampi sairastui vakavasti ja itsellani oli paha olo kun koin etten voi olla riittavasti avuksi.

Voisiko miehellasi olla jotakin taustalla vaikuttamassa? esim. vaikeuksia lahisukulaisten, toiden, oman terveyden tms kanssa?



Olisi tarkeaa etta hanella olisi myos ystavia, joille purkaa mielta. Mielellaan myos siita toisesta kotimaasta.



tsemppia kovasti, kylla ne asiat siita suttaantuvat!

Eikä joku päivä ole ovella kapsäkkien kanssa, kuten kaverille kävi. Mies ilmoitti ovenraosta, ettei hän ole koskaan ajatellut koko ikäänsä Suomessa asua. Lähti, asui nelisen vuotta jossain - vain hänen äitinsä tiesi missä, eikä tämä kertonut.

Vuosi sitten mies palasi takaisin, ihan kuin ei olisi pois ollutkaan ja ystäväni otti takaisin. Hän on sentään lasten isä.

Tsemppiä miehesi kanssa, oli toki epäreilua noin vaan ilmoittaa. Mutta nythän teillä on mahdollisuus keskustella ja purkaa tunnetta. :)

Nyt ei vain taida olla kovin järkevä aika muuttaa etelä-eurooppaan, ennen kuin selviää mihin suuntaan eurokriisi kehittyy. Sieltä yrittää moni päästä pois.

asumisasiat keskustellaan yhdessä, mutta sulla AP tuntuu olevan sellainen "minä määrään ja Suomeen jäädään" asenne että käy vähän sitä miestäsi sääliksi.

Ja kuka sinä olet sanomaan ettei toinen ole yrittänyt tarpeeksi? Eikö 15v yrittämistä ole jo kuitenkin aika paljon?

Mainitsit että olet myös asunut miehen kotimaassa. Voisitko kertoa kuinka kauan ja oliko tarkoituksena jäädä loppuiäksi sinne vai oliko sulla suunnitelmissa/haaveissa muuttaa kotimaahasi myöhemmin?



-Ulkomamma

Teki tuota samaa, ilmoitti vain että haluaa muuttaa takaisin Italiaan vielä joku päivä.



Teki itselleen tänne Suomeen oman pikku-Italiansa, ystävät olivat suurimmaksi osaksi italialaisia, seurasi satelliitin kautta italialaisia televisio-ohjelmia; uutisia, politiikkaa ja viihdettä. Kuunteli vain ja ainoastaan italialaista musiikkia, teki ja söi italialaista ruokaa, raahasi kotimme täyteen italialaista kitchiä (lue: turistikrääsää).



Ei ensimmäisten 18 vuoden aikana halunnut opetella suomen kieltäkään - kun ei ollut tänne jäämässä. Nyt jo sentään taitaa osata jonkun verran - kun on ollut pakko.



Ehkä olisin voinut eläkepäivillä muuttaa Italiaan, lapsilla kyllä on täällä Suomessa paljon paremmat oltavat kuin Italiassa. Voivat liikkua vapaammin ja leikkiä suht' turvallisesti ulkona keskenään. Kenenkään ei tarvitse mennen tullen saattaa kouluun - eikä koulua tarvitse käydä 6 päivänä viikossa. Koulutus on parempi ja hyvän työpaikan saanti turvatumpi.



Mutta, tiedän ap miltä tuo miehen käytös tuntuu. Ja voin kyllä kuvitella miltä miehestäsikin tuntuu - ehkä tuo oli vain hetken purkaus jo pidempään mieltä askarruttaneesta asiasta. Nyt teillä on hyvä alkaa puhua asiasta kaikessa rauhassa, aikaa siihen varmasti on.

Hän on pesunkestävä umpimielinen rasisti.



Jos 15 vuotta asuu maassa, eikä kotiudu, on vika miehessä. Rasistinen kaveri, joka haluaa olla omissa oloissaan ja halveksii suomalaisia, ei todellakaan mikään ihme jos todellinen integroituminen ei onnistu.



Miehesi kuulostaa siltä ihmistyypiltä, joka pärjää vain ja ainoastaan kotimaassaan, ei maailmallelähtijän tyyppiä. Meillä on samanlaisia persujen riveissä täällä omasta takaa vaikka kuinka paljon, ehkä miehesi heistä löytäisi hengenheimolaisia?

olisi helpompi neuvoa kun tietaisi. Miksi ette keskustelisi asiasta? Laittakaa vaikka molemmat seka + etta - puolet paperille molemmista maista. perheeseenne kuuluu: sina miehesi lapset mielestani kaikilla olisi oikeus ilmaista kantansa mahdolliseen muuttoon. enta taloudelliset tekijat: saisitko toita miehen maasta? enta miehesi? esim. Portugalissa/ Espanjassa voisi olla (erittain) vaikeaa. mita elaminen maksaisi? mista asunto? lapsen paivahoito/ koulutus? ruoka, sahko, vesi jne jne. pakolliset menot? minka ikaisia lapset? osaavatko miehesi kielta? enta millaisia luonteiltaan? eli kuinka arvelet etta sopeutuisivat.. esim. teini-ikaiset tuskin haluavat muuttaa.. taaperot taas sopeutuvat yleensa hyvin. Onko teilla miehen kotimaassa perhetta/ sukua/ laheisia ystavia tms. tukiverkkoja? Enta sinun perheesi/ sukusi/ ystavasi jotka jaisivat Suomeen? Kuinka tarkeaa sinulle on yhteydenpito heidan kanssaan? Tassa nyt muutamia pointteja, joita itse miettisin. Joku kommemtoi ihan oikein, etta koti-ikava on usein aaltoilevaa. Mulla itsella oli miehesi kaltainen parin kk:n epatoivon vaihe jokin aika sitten ja riideltiin muutosta saannollisesti.. Vasta myohemmin tajusin, etta se liittyi paljon siihen etta Suomessa olevissa lahisukulaisissa useampi sairastui vakavasti ja itsellani oli paha olo kun koin etten voi olla riittavasti avuksi. Voisiko miehellasi olla jotakin taustalla vaikuttamassa? esim. vaikeuksia lahisukulaisten, toiden, oman terveyden tms kanssa? Olisi tarkeaa etta hanella olisi myos ystavia, joille purkaa mielta. Mielellaan myos siita toisesta kotimaasta. tsemppia kovasti, kylla ne asiat siita suttaantuvat!

Juuri tällaisista haluaisin keskustella, mieheni vaan ei siis halua tai ainakaan nyt pysty siihen :(

Mieheni ei siis ole ranskalainen enkä ole kirjoittanut tänne aikaisemmin. Hän on Espanjasta kotoisin ja työtilanne maassa on todella huono. Silti uskon, että käytännön asiat saa järjestymään, jos haluaa ja on sinnikäs.

Täytyy miettiä, voisiko taustalla olla jotakin, mikä nyt "laukaisi" tämän kriisin, heti ei ainakaan tule mieleen. Harmi vaan, mieheni ei näistä ongelmista kyllä kenenkään kanssa keskustele, minun korkeintaan. Mutta yritetään selvitellä, kiitos kannustuksesta!

asumisasiat keskustellaan yhdessä, mutta sulla AP tuntuu olevan sellainen "minä määrään ja Suomeen jäädään" asenne että käy vähän sitä miestäsi sääliksi. Ja kuka sinä olet sanomaan ettei toinen ole yrittänyt tarpeeksi? Eikö 15v yrittämistä ole jo kuitenkin aika paljon? Mainitsit että olet myös asunut miehen kotimaassa. Voisitko kertoa kuinka kauan ja oliko tarkoituksena jäädä loppuiäksi sinne vai oliko sulla suunnitelmissa/haaveissa muuttaa kotimaahasi myöhemmin? -Ulkomamma

En tiedä, mistä tuo tunne syntyy, mutta en ajattele että tänne jäädään enkä myöskään ajattele, että minä voisin asian päättää (vaikka haluaisinkin _osallistua_ päätöksentekoon).

Miehen kotimaassa ehdin asua muutaman vuoden, eikä silloin vielä suunniteltu mihin asettuisimme pysyvästi. Palasin Suomeen tekemään opintoni loppuun, mies oli silloin jo valmistunut ja tuli mukaan. Sillä tiellä ollaan.

Itse olen ajatellut siitä lähtien kun miehen kanssa vakavissaan alettiin seurustella, että jos perhe perustetaan niin sitten kodissamme on aina kaksi kulttuuria, ja seilaamme kahden maan välillä. En ole etsinyt pysyviä ratkaisuja vaan jotenkin olettanut, että aikaa vietetään molemmissa, kulloinkin tilanteen mukaan.

Teki tuota samaa, ilmoitti vain että haluaa muuttaa takaisin Italiaan vielä joku päivä. Teki itselleen tänne Suomeen oman pikku-Italiansa, ystävät olivat suurimmaksi osaksi italialaisia, seurasi satelliitin kautta italialaisia televisio-ohjelmia; uutisia, politiikkaa ja viihdettä. Kuunteli vain ja ainoastaan italialaista musiikkia, teki ja söi italialaista ruokaa, raahasi kotimme täyteen italialaista kitchiä (lue: turistikrääsää).

Tämä osuus täsmäsi, meillä vallitsee pikku-Espanja. Minusta tuntuu tavallaan pahalta, etteivät kulttuurimme ole tasa-arvoisia, vaan kaikki hänen kotimaahansa liittyvä on ihanaa ja kaikki suomalainen epäkiinnostavaa ja tylsää. Ei hänen tarvitse mikään Suomi-fanaatikko olla, mutta luulisi tästä maastamme jotakin positiivista, mukavaa tai kiinnostavaa löytyvän.

Ja sinulle, jonka mielestä kyse on rasismista, niin ymmärrän kyllä tulkintasi. Mieheni on kuitenkin asunut ulkomailla ennenkin ja suhtautunut ko. maihin positiivisesti, en sitten tiedä mistä tämä Suomi-angsti juontaa juurensa. Ehkä siitä, että suhteessamme ja minussa on vikaa, jonka hän projisoi Suomeen? En tiedä.

tilanteessasi on positiivista se, että mies ainakin puhuu aikeistaan ja haluistaan ennen kuin ryhtyy laittamaan niitä käytäntöön. Ehkä tuo minä-muodossa puhuminen kertoo siitä, että mies on pitkään asiaa pohtinut mielessään ja olettaa (ilmeisesti ihan oikein) että olet ajatusta vastaan. Eihän hän voi sinun puolesta päättää että te yhdessä muutatte Espanjaan. Antaa siis sinulle tilaa miettiä, mitä itse haluat elämältäsi. Totta kai parisuhteessa päätökset tehdään lopulta yhdessä tuumin, mutta muutto toiseen maahan toisen ihmisen vuoksi on suuri uhraus. Ehkä hänkin kokee uhranneensa paljon asuessaan 15 vuotta Suomessa. Ehkä hän ei koe saaneensa niin paljon elämään vastinetta uhraukselleen kuin olisi toivonut.



Minusta kaksikulttuurisessa parisuhteessa on aina hyvä pitää mielessä se, että muutto toisen kotimaahan tai kolmanteen maahan on enemmän tai vähemmän todennäköinen.



Espanjaan muuttaminen tällaisina talouden aikoina voi olla riskaabelia mutta toisaalta voi tehdä nyt vaikkapa hyvät asuntokaupat ja muutenkin hyötyä tulevasta nousukaudesta jos/kun sellainen tulee. Mitään uhkarohkeaa ei tietenkään lasten kanssa kannata ryhtyä tekemään.



Tsemppiä teille tilanteeseenne. Oma mieheni on Balkanilta ja muuttaisin mielelläni miehen kotimaahan mutta mies puolestaan ei varmaan koskaan tule haluamaan sinne takaisin.

Muuta sinne itsekin, onhan mieskin muuttanut tänne. Ai kun on varmaan ihanaa jossain Kosovossa naisena :D

Tässä vastaa ulkomaalainen nainen. Olen asunut Suomessa n.17 vuotta ja ymmärrän miehesi jonkun verran. Mieheni on puoleksi suomalainen. Meillä on 2 lasta. Osaan suomea, mutta kotona puhumme toisen kielemme. Oikea kotoutuminen ei valitettavasti onnistuu, koska olemme joskus liian erilaisia. Vaikka ihminen kuinka yrittäisi, huomaa kuitenkin, että ei kuulu suomalaisiin. Tarkoitan, että esim. minä arvostan Suomen hyvät puolet, mutta se ei riittää. En ole tehnyt kotona ja minun ympäri "pikku kotimaani", mutta huomaan , että huumorintaju on erilainen ja ystävyyssuhteet ovat melkein mahdottomia. Ennen olin erittäin sosiaalinen ja ennakkoluuloton Kun meidän naapurit eivät tervehtineet jo kuudes vuosi, vaikka asumme niin lähellä, se ärsyttää. Kun ei voi saada työtä, koska nimi on erilainen, surettaa. Joka päivä tapahtuu jotakin, joka muistuttaa, että ei ole tervetullut Suomeen. Erityisesti miehet ottavat jotkut seikat tosi vakavasti, koska heillä on ollut enemmän odotuksia tulevaisuuden suhteen ja oman uran etenemiseen. Myös ovat odottaneet enemmän arvostusta. Monille suomalaisille tumma mies on pelkkä arabi ja kohtelu on sellainen. Minä olen vaalea ja en erottu paljon valtaväestöstä, mutta korostus minulla on. Olen sen verran realistinen, että lasten vuoksi jäämme Suomeen, mutta voisin sanoa, että en ole onnellinen täällä. Luen kotimaisia lehtiä ja puhun ystävien kanssa, haluan olla ajan tasalla. Kun menen kotimaahan, tunnen, että en kuulu enää sinne, on kulttuurishokki. Ehkä miehesi kokee vähän samanlaista, että kun on kaukana, kaikki näyttää paremmalta. Kun menee sinne pidemmäksi aikaa, asiat muuttuu…

Toivotan Teille kaikkea hyvää, toivottavasti sovitte mitä Teille on parasta.