Lue keskustelun säännöt.
Mieheni ilmoitti, että muuttaa vielä joskus kotimaahansa. Harmittaa.
21.06.2012 |
Mitä mieltä olette tästä toimintatavasta? Mieheni on kotoisin Etelä-Euroopasta, ja asunut Suomessa noin 15 vuotta. Meillä on kouluikäiset lapset, miehelläni hyvä työ Suomessa ja elämä kaikin tavoin järjestyksessä.
Paitsi. Mieheni on potenut koti-ikävää ja jonkinlaista kulttuurishokkia välillä vaimeampana, välillä kovempana jo vuoden pari. Tuntuu inhoavan kaikkea suomalaista kielestä ihmisiin, ei oikein tiedä miksi, mutta ei vaan tunne niitä omikseen. Minusta hänestä on Suomen vuosien aikana sukeutunut varsinainen patriootti, enkä ihmettele, ettei hän koe kotiutuneensa Suomeen, kun ei mielestäni oikein koskaan ole halunnut kiinnostua mistään täällä.
Käymme usein mieheni kotimaassa ja usein olemme siellä pidempään. Kotona puhumme hänen äidinkieltään, ja hänen kulttuurinsa on kotonamme vahvasti läsnä. Itse viihdyn hänen kotimaassaan ja muuttaisin sinne mielelläni, mutta lasten koulujen ja meidän töiden kannalta tällä hetkellä Suomessa elämä on yksinkertaisempaa.
Nyt taas viimeiset pari päivää on ollut puhetta kieli- ja kulttuurikysymyksistä. Tänään mieheni ilmoitti ykskantaan, että ei aio asua loppuikäänsä Suomessa. Olen aika loukkaantunut. Mielestäni tämä on asia, josta keskustellaan ja sovitaan yhdessä, jos samaa perhettä ollaan. Mieheni suunnittelee mielestäni asioita nyt väärässä järjestyksessä, minusta hänen on ensin päätettävä kuulummeko samaan perheeseen ja jos kuulumme, silloin asumisasiat keskustellaan yhdessä. Vai mitä mieltä olette?
Harmittaa, koska mielelläni olisin mieheni tukena, jos maastamuuttoa tosissaan lähtee suunnittelemaan, mutta en kyllä siihen tässä tilanteessa pysty. Ensinnäkin haluaisin, että mieheni kykenisi suhtautumaan Suomeen avoimemmin. Ja jos ei silti sopeudu tänne, niin ottaisi minut ja muun perheen huomioon muuton suunnittelussa. Olen tosi loukkaantunut tästä, onko syytä vai loukkaannunko turhaan?
Kommentit (40)
Muuta sinne itsekin, onhan mieskin muuttanut tänne. Ai kun on varmaan ihanaa jossain Kosovossa naisena :D
oli tarkoitettu minulle eli Balkanilaisen vaimolle niin täsmennän, että mieheni ei ole Kosovosta ja hän on ihan ortodoksikristitty. ;)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Tässä vastaa ulkomaalainen nainen. Olen asunut Suomessa n.17 vuotta ja ymmärrän miehesi jonkun verran. Mieheni on puoleksi suomalainen. Meillä on 2 lasta. Osaan suomea, mutta kotona puhumme toisen kielemme. Oikea kotoutuminen ei valitettavasti onnistuu, koska olemme joskus liian erilaisia. Vaikka ihminen kuinka yrittäisi, huomaa kuitenkin, että ei kuulu suomalaisiin. Tarkoitan, että esim. minä arvostan Suomen hyvät puolet, mutta se ei riittää. En ole tehnyt kotona ja minun ympäri "pikku kotimaani", mutta huomaan , että huumorintaju on erilainen ja ystävyyssuhteet ovat melkein mahdottomia. Ennen olin erittäin sosiaalinen ja ennakkoluuloton Kun meidän naapurit eivät tervehtineet jo kuudes vuosi, vaikka asumme niin lähellä, se ärsyttää. Kun ei voi saada työtä, koska nimi on erilainen, surettaa. Joka päivä tapahtuu jotakin, joka muistuttaa, että ei ole tervetullut Suomeen. Erityisesti miehet ottavat jotkut seikat tosi vakavasti, koska heillä on ollut enemmän odotuksia tulevaisuuden suhteen ja oman uran etenemiseen. Myös ovat odottaneet enemmän arvostusta. Monille suomalaisille tumma mies on pelkkä arabi ja kohtelu on sellainen. Minä olen vaalea ja en erottu paljon valtaväestöstä, mutta korostus minulla on. Olen sen verran realistinen, että lasten vuoksi jäämme Suomeen, mutta voisin sanoa, että en ole onnellinen täällä. Luen kotimaisia lehtiä ja puhun ystävien kanssa, haluan olla ajan tasalla. Kun menen kotimaahan, tunnen, että en kuulu enää sinne, on kulttuurishokki. Ehkä miehesi kokee vähän samanlaista, että kun on kaukana, kaikki näyttää paremmalta. Kun menee sinne pidemmäksi aikaa, asiat muuttuu…
Toivotan Teille kaikkea hyvää, toivottavasti sovitte mitä Teille on parasta.
Toivotan myös sinulle kaikkea hyvää, voimia ja jaksamista meidän suomalaisten ja suomalaisen kulttuurin keskellä.
t. se aikaisemmin kirjottanut italialaisen ex.vaimo
Mieheni on valkoihoinen länsi-eurooppalainen ja lähes naapurimaasta ja silti hänellä ottaa koville. Ei kuulemma pysty sopeutumaan Suomeen. Täällä on kylmää, pimeää, ankeaa, ihmiset ovat masentuneita ja epäsosiaalisia, maa on sääntöjä täynnä ja ihmiset tottelevat auktoriteettia kuin sokeat siat. Mies osaa kieltä, mutta työkielenä on englanti ja kollegat kansainvälisiä. Mies ei välttämättä kaipaa kotimaahansa, mutta odottaa kuitenkin päivää jolloin pääsee pois Suomesta. Huoh.
varmaan tuollainen oman kansallisuuden helliminen ja vaaliminen on merkki jonkun sisäisen epävarmuuden pintaan nousemisesta.
Oma mieheni on englantilainen ja asumme Suomessa, mutta kotoamme ei löydy mitään englantilaista eikä mies ole koskaan tuntenut itseään vahvasti brittiläiseksi tai suomalaiseksi. Itselläni ihan sama asia, suomalaisuuteni on pitkälti vain paperilla.
Ehkä teidänkin olisi hyvä miettiä identiteettiänne syvällisesti ja pohtia miten tärkeää kansallisuus tai kieli sille itse asiassa on. Onko mies todella niin kovasti espanjalaisuuden perään, vai onko kyseessä vain jonkinlainen defenssi, jolla pyrkii kompensoimaan suomalaisen yhteiskunnan 'vihamielisyyttä'. Todellisuudessa kun Espanja saattaa olla nykyaikana paljon 'vihamielisempi' ympäristö esim. kasvattaa lapsia ja tehdä töitä kuin Suomi on.
Ehkä tasapuolisuuden nimessä teidän kannattaisi asua Espanjassa muutama vuosi, se olisi lapsillekin hyvä kokemus. Ja sittenpähän selviäisi miten ihana ihmemaa se todellisuudessa on.
Kokee jotenkin olevan maanpetturi kun siellä hätä ja itse loikoilee täällä "luksuksessa" ja suvulta ehkä kuulunut myös kommentteja, että "hyvähän sun siellä suomessa" tms
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Toki ymmärrän vieraassa maassa asumisen haasteet. Välillä vaan itseäni ärsyttää, kun miehellä mikään ei tunnu olevan hyvin ja kaikki on huonosti ja ärsyttävää ja niin suomalaista. Ja jos asiat eivät onnistu johtuu se Suomesta ja suomalaisista.
Osittain on toki näin, mutta enimmäkseen kuitenkaan ei.
Mieheni on valkoihoinen länsi-eurooppalainen ja lähes naapurimaasta ja silti hänellä ottaa koville. Ei kuulemma pysty sopeutumaan Suomeen. Täällä on kylmää, pimeää, ankeaa, ihmiset ovat masentuneita ja epäsosiaalisia, maa on sääntöjä täynnä ja ihmiset tottelevat auktoriteettia kuin sokeat siat. Mies osaa kieltä, mutta työkielenä on englanti ja kollegat kansainvälisiä. Mies ei välttämättä kaipaa kotimaahansa, mutta odottaa kuitenkin päivää jolloin pääsee pois Suomesta. Huoh.
Yritetään täällä miehen kanssa keskustella, joten jää nyt kommentoimatta. Kiitos ajatuksista!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
suomalaista kaksinaismoralismia. Eiväthän suomalaiset itsekään noudata kaikkia typeriä sääntöjään, mutta muistavat aina esittää like butter wouldn't melt in their mouths...
Suomalaiseen epärehellisyyteen kuuluu olennaisesti se, että me kaikki opitaan jo äidinmaidosta esittämään kunnollisempaa kuin oikeasti ollaan, mikä voi olla jollekin ulkomaalaiselle vaikea pala. Tulee alemmuuskompleksia ja riittämättömyyden tunteita.
Spaniardillekin kannattaisi selittää, että eivät suomalaisetkaan ole yhtä synkkiä ja pilkunnussijoita kuin voisi kuvitella.
suomalaista kaksinaismoralismia. Eiväthän suomalaiset itsekään noudata kaikkia typeriä sääntöjään, mutta muistavat aina esittää like butter wouldn't melt in their mouths...
Suomalaiseen epärehellisyyteen kuuluu olennaisesti se, että me kaikki opitaan jo äidinmaidosta esittämään kunnollisempaa kuin oikeasti ollaan, mikä voi olla jollekin ulkomaalaiselle vaikea pala. Tulee alemmuuskompleksia ja riittämättömyyden tunteita.
Spaniardillekin kannattaisi selittää, että eivät suomalaisetkaan ole yhtä synkkiä ja pilkunnussijoita kuin voisi kuvitella.
Suosittelen japanilaista ystävää, pääset näkemään kaiken tuon potenssissa x.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ja olen samalla kanssasi samaa mieltä ap.
Olen asunut myöskin 15 v. poissa Suomesta, mieheni kotimaassa Keski-Euroopassa. Välillä valtaa aivan hillitön koti-ikävä ja saatan töksäyttää juuri noin, että lähden pois, muutan Suomeen jne.
Minun tilannettani helpottaa se, että mieheni on valtava Suomi-fani, joka muuttaisi heti huomenna, jos vain niin päättäisimme. Se helpottaa myös koti-ikävän puuskiini, kun tiedän, että periaatteessa voisin alkaa pakata tavaroita milloin tahansa ja muuttaisimme koko perhe Suomeen.
Aika kultaa muistot. Miehesi muistaa Espanjan hyvät puolet ja unohtaa, miksi 15 vuotta sitten muutti pois.
Ehkä auttaa, jos miehesi sanoo, ettei aio asua aina Suomessa, että myötäilet hänen sanomisiaan ja osoitat olevasi halukas muuttamaan.
Kahden maan asukki saa paljon, mutta potee myöskin ikävää. Itse istun joskun tietokoneella ja kuuntelen youtubesta suomalaisia lauluja ja itken valtoimenaan. Onnneksi perheeni ymmärtää välillä iskevää pohjatonta kaipuuta.
Toki ymmärrän vieraassa maassa asumisen haasteet. Välillä vaan itseäni ärsyttää, kun miehellä mikään ei tunnu olevan hyvin ja kaikki on huonosti ja ärsyttävää ja niin suomalaista. Ja jos asiat eivät onnistu johtuu se Suomesta ja suomalaisista.
Osittain on toki näin, mutta enimmäkseen kuitenkaan ei.
Toi on niin tuttua, aina kun ollaan porukalla koolla, niin ystävät (osa) veisaa samaa virttä. Valitettavasti siihen liittyy usein täysin epärealistiset ajatukset siitä, mitä puhuja olisi jos olisi jäänyt kotimaahansa tai siitä, miten hienosti paluumuutto hoituisi ja miten ihanaa elämää kotimaassa voisi elää.
Yksi tuttavapariskunta pistää 3-4 kertaa vuodessa elämäntilannettaan edistävät hankkeet jäihin kun on jälleen kerran päädytty siihen, että jomman kumman kotimaassa kaikki järjestyisi itsestään. Kummallakaan ei ole ammatillista koulutusta loppuun saatettuna ja välit sukulaisiin lähes/kokonaan poikki. Toisen kotimaassa on paha lama ja toisen kotimaassa epävakaa poliittinen tilanne, lähes diktatuuri. Vaimo osaa puhua miehen kotimaan kieltä, mutta ei kirjoittaa sitä. Mies ei osaa kuin äidinkieltään/englantia, eikä käsittääkseni osaa kirjoitta juuri mitään. Mutta helppo elämä on edessä kun Suomesta pääsee eroon.
Joskus kun porukka kilvan selittää mitä vikaa Suomessa on ja me paikalla olevat suomalaiset ajaudutaan puolustelijan rooliin tekisi mieli ryhtyä ruotimaan muiden kotimaita. Ei sitte kehdata kun rinnalla on niitä mamuja joille Suomi on kuitenkin jo se ainoa kotimaa, vaikka lähtömaasta kaivataan yhtä sun toista.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
suomi niin hänellä ei ole ollut edes halua sopeutua Suomeen. Tavoitteena on eristää sinut kotimaahansa ja etelä-euroopassahan ei ole naisella sananvaltaa ja hän päättää muutatteko te vai ette, mitä sitä sinulta kysymään
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Voisin avittaa menolipun ostossa
...sä olet taas malliesim. niistä persereikäsuomijunteista minkä takia mäkään en viihdy enää täällä ulkomaan komennuksen jälkeen...negatiivista paskaa
että apn mies on muslimi. ei ole halua opetella suomen kieltä..
että apn mies on muslimi. ei ole halua opetella suomen kieltä..
AP:n mies ei selvästikään ole muslimi, ja on jopa opiskellut kielen.
Ja näille rasistisille huutelijoille tiedoksi, suomalaiset ovan sangen heterogeeninen "rotu" jo aivan ilman näitä uusia "sekoituksiakin", eli turha itkeä sellaisen perään, mitä koskaan ei ole ollutkaan.
-Se että ilmoittaa ettei halua asua loppuikänäsä Suomessa ei varmaan tarkoita että haluaisi muuttaa pois ensi kuussa
-kauanko asuitte Espanjassa? Miltä se sinusta tuntui, ikävöitkö kovasti Suomeen? Onko ylipäänsä reilua odottaa että pariskunnan toinen osapuoli muuttaa pysyvästi loppuiäkseen maahan jossa ei viihdy, vai pitäisikö asia yrittää ratkaista jotenkin "asumme nyt aluksi täällä koska se on töiden ja kouluikäisten kanssa helpompaa, mutta sen jälkeen voimme ainakin kokeilla asumista sinun kotimaassasi"?
-Mitä erityisesti miehesi kaipaa kotimaastaan? Masentaako erityisesti ilmasto ja talven pitkä pimeys? Ruoka? Sosiaalinen kulttuuri? Onko jotain mille pystytte tekmään jotain.
-Monilla ulkkareilla koti-ikävä menee kausissa, välillä ei juuri ikävöi, välillä paljonkin ja nämä kaudet voivat olla pitkiäkin!
-Se kyllä kuulostaa omituiselta jos miehesi ei löydä MITÄÄN hyvää Suomesta. Onko asia tosiaan niin, vai ovatko ne hyvät asiat jääneet taustalle (esim. lasten koulutus ja kesä) ja vähän unohtuneet?
Joka tapauksessa tilanne kuulostaa sellaiselta ettei sitä yhdesäs illasas keskustella selväksi, toivottavasti tilanne ratkeaa ja löydätte kumpaakin miellyttävän ratkaisun :)
siskoni asuu Sisiliassa ja on naimisissa italiaisen miehen kanssa eikä todellakaan ole alistettu ja sananvallaton :)
suomi niin hänellä ei ole ollut edes halua sopeutua Suomeen. Tavoitteena on eristää sinut kotimaahansa ja etelä-euroopassahan ei ole naisella sananvaltaa ja hän päättää muutatteko te vai ette, mitä sitä sinulta kysymään
koti-ikäväjaksoihin kuuluu olennaisena osana juuri se, että en näe sillä hetkellä mitään hyvää nykyisessä kotimaassani.
Tuollaisessa tilanteessa voisi olla oikein hyvä suunnitelma, että muutatte joskus, viimeistään eläkepäivinä miehen kotimaahan. Siis jos sinulla ei ole mitään sitä vastaan. Hyvin voisi muuttaa myös, kun lapset lähestyvät täysi-ikäisiä, koska silloin et joudu pakolla asumaan siellä kovin pitkään. Juuri nyt ei ainakaan Espanjaan ole helppo muuttaa heikon työllisyystilanteen takia, ja hyvistä työpaikoista on muutenkin syytä pitää kiinni. Helpottaisiko, jos sopisitte, että esim. viiden vuoden päästä koetatte löytää molemmat sieltä työpaikan? Jos teillä on varaa niin asunnon ostaminen etukäteen olisi yksi konkreettinen askel muuttoa kohti ilman, että on pakko mennä heti. Minusta miehesi toive on kohtuullinen, mutta tyytymättömyyden kierre pitäisi saada katkaistua jollain ajatustavan muutoksella. Jos muutto ei ole sinulle vastenmielinen, yhteiset suunnitelmat ovat parisuhteen liima.