Mikä saisi/saa/sai sinut antamaan miehellesi pettämisen anteeksi?

minusta lasten ei pitäisi ensisijaisesti joutua kärsimään, että aikuiset eivät osaa hoitaa asioitaan.

Ja lapset kärsisi varmasti enemmän siitä ilmapiiristä,mikä meillä esim. olisi kokoajan...

Sinä aikuisena voit vaikuttaa siihen ilmapiiriinkin. Mä en oikein ymmärrä sitä, että aikuisten törttöillessä lasten kärsimys ohitetaan kevyesti.



2

Sä olet varmaan itse myöskin pettäny,kun noin helppo juttu olis sinulle... Mutta mulla on tästä ehdottomat säännöt ja jos niitä rikotaan, niin se on loppu slut! Myöskään minun ei tarvitsisi kärsiä miehen tonttuilusta... Vai pitäskö olla niinku mitään ei olisi tapahtunu? En koskis mieheeni pitkällä tikullakaan pettämisen jälkeen, sehän vasta mukavaa olis lapsille!

3 taisin olla

Sinä aikuisena voit vaikuttaa siihen ilmapiiriinkin. Mä en oikein ymmärrä sitä, että aikuisten törttöillessä lasten kärsimys ohitetaan kevyesti.

2

joten kaikkien etu olisi ero.

Käytiin pariterapiassa vatvomassa ja ymmärsin vähän miehen syitäkin.



Aloitettiin yhdessä puhtaalta pöydältä. Aina silloin tällöin asia tulee mieleen, mutta ei satu enää.



Enemmän ongelmana on se, että en ole enää yhtä varma miehen rakkaudesta kuin aiemmin:(

Riippuu sen hetkisestä elämäntilanteesta. Olen oppinut sen että kun on 20vuotta yhteistä taivalta, nii siihen mahtuu kaikenlaista, sekä iloa että surua. Eikä se pettäjällekkään ole helppoa huomata omaa vajaavaisuutta. Minäkin luulin että olen täydellinen, mutta elämä opettaa... On kuitenkin niin paljon yhteistä, lapsi, talo, historia.. niin heittäiskö kaiken sen pois yhdestä virheestä, jota tekijä katuu...???

tuskin pystyisin antamaan anteeksi, hän itsekkään ei varmasti antaisi jos minä pettäisin häntä. Meilläkin on pitkä yhteinen historia, lapsia ym. mutta vaikeea tulisi olemaan. Koko perhettähän se silloin koskettaisi.

rakkaus ei muistele kärsimäänsä pahaa.

rakkaus ei muistele kärsimäänsä pahaa.

Lasten takia minä annoin anteeksi.

Iso tekijä oli ettei mies ollut ehtinyt petiin asti. Ummet ja lammet lupaili. Teki minusta sen pahiksen että minä olin rikkomassa perhettä jos ottaisin eron.

Sama meno jatkui kuitenkin. Naisia vikiteltiin netissä ja ulkoilutettiin baareissa.

Luottamus katosi ikiajoiksi joten ero oli väistämätön.

Olin miehelle enemmänkin äiti kuin vaimo ja kun hän kerta lapsista välittämättä halusi viettää teinielämää niin annoin mennä ja näytin ovea.

Tein sen ihan kiusallani. Sen vuoksi, että minua riepoo ihmisten tapa puhua rakkaudesta. Tavataan joku ja välittömästi rakastetaan niin helkkaristi. Mennään suurin menoin ja elkein naimisiin ja papin edessä luvataan rakastaa kunnes kuolema erottaa.. Koko sana on kärsinyt inflaation. Tällä vuodatuksella nyt ei ole mitään tekemistä ap:n ongelman kanssa ehkä.. Ehkä voi antaa anteeksi ajattelemalla, että olemme kaikki erehtyväisiä ja "keskeneräisiä".



10

Kuhan vaan ei toistu

mutta eihän sellaista voi tietää ennenkuin sen kokee, että miten koville ottaa. Nyt menee tosi huonosti, kolme pientä lasta ja on ihan kamalan vaikeaa. Silti puhuttiin ja päätettiin että kestetään ja pystytään ja saadaan taas suhde toimimaan uudelleen.



Jotenkin luulen että nyt ymmärtäisin mieheni syrjähypyn koska ymmärtäisin sen itseltänikin. Kotona kuulee ilkeilyä, läheisyys minimissään, jonkun puoleensavetävän miehen huomio voisi viedä sopivalla hetkellä mennessään.



Pettäminen on hirvittävää. Mutta se on inhimillistä. Ja siksi luulen että antaisin anteeksi.



Oikeastaan voisin antaa kertaluontoisen väkivallankin anteeksi kun siihen vain heti haettaisi apua.



Korostan kuitenkin vielä, että en voi olla varma ennenkuin tilanne olisi totta.

Ja miehen pitäisi todella osoittaa katuvansa. Toista kertaa en voisi antaa anteeksi, en edes lasten takia. Eikä mielestäni lasten tarvitse kärsiä pettävän isän aiheuttamasta huonosta ilmapiiristä kotona.

Syinä yhteinen pitkä historia sekä lapset. Omaisuus nyt helppo jakaa, sitä ei syynä voi pitää...

Rakkautta riitti vaikka niin pahasti satutti.

Vuoden päivät otti, että asiasta yli pääsin/päästiin.



Ei tietenkään onnistu, jos toinen ei ole katuvainen. Ja täytyyhän siinä muuttua miehenkin.

Mielestäni on näitä "yhden kerran pettäjiä" ja sitten näitä, jotka roikkuu netissä seuranhaussa / baareissa ilman vaimoaan muita naisia vikitellen. Jälkimmäiselle ei ehkä pysty anteeksi antamaan ja suhdetta jatkamaan. Usein hän harrastaa myös henkistä väkivaltaa (muka oma vaimo ajaa pettämään tai jotain vastaavaa).

Enemmän lapset kärsii huonossa avioliitossa kuin eronneista vanhemmista.

minusta lasten ei pitäisi ensisijaisesti joutua kärsimään, että aikuiset eivät osaa hoitaa asioitaan.

mutta minusta tuli ihan hirveä kyttääjä.. luen tekstiviestit ja sähköpostin ja tutkin rahapussin joka viikko.. ja nyt kun olen lasten kanssa lähdössä viikon lomalle niin piti jopa laskea kortsut että tiedän onko niitä käytetty. Kyllä välillä tuntuu että olisi parempi erota...

Itsellänkikin on ollut oman seikkailuni avioliiton aikana. Eli jos kyse on vain seksistä, jonka jälkeen SILTI haluaa palata oman puolison luokse, en minä ala nipottaa. Mutta jos toinen tulee henkisesti lähemmäksi, sitten täytyy varmaan tehdä asialle jotakin. Meillä on asunto, lapset ja pitkä historia. En todellakaan aio alkaa joidenkin konferenssihoitojen takia rikkomaan tätä kaikkea, koska rakkautta meillä riittää. Kuten ei miehenikään. Emme me tietty niitä korosta ("nussasin muuten norjalaista kollegaa konferenssin jatkoilla"), mutta jos kysytään, niin ei valehdellakaan. Eli niin kauan kuin rakkaus ja seksi pysyy erillään ja ekaa riittää vain vaimolle ja tokaa tarpeeksi myös vaimolle, kyse on kuitenkin vain seikkailunhalusta ja seksistä. Olemme ateisteja, joten raamatulla on ihan turha tulla lyömään päähän. Tämä sopii meille.

Ei ole kokemusta ollut tästä asiasta 15 vuoteen, mutta uskon että antaisin anteeksi.

Rakkaus ei ole kerrasta poikki -uhkailua, vaan jotain muuta, pitkäaikaista antautumista, tahtomista ja tuntemista. Ymmärrän, että asioita tapahtuu, eikä kukaan ole täydellinen; ja katsoisin varmaan peiliinkin, jos tapahtuisi jotain tuollaista.

Olemme aina voineet miehen kanssa keskustella kaikesta, hyvästä ja pahasta, ja aikaa veisi toipuminen, mutta tärkein eli rakkaus varmaankin voittaisi.



Jos asiaan liittyisi jotain aivan käsittämätöntä kuten 10 vuoden rinnakkaisperhe toisella paikkakunnalla, toteaisin etten ole koskaan miestäni tuntenutkaan ja asia olisi aivan erilainen.