Tytöt tyttöinä ja pojat poikina?

Kysymys kai onkin siitä mitä itsekukin lukee kuuluvan siihen oman sukupuolen tukemiseen. Voiko pojalla olla pitkä tukka (esim. 5v) ja kaulakoru (8v) (mielestäni voi) ja leikkiä paljon tyttöjen kanssa. Mitä jos tyttö ei miellytä ympäristöään vaan ottaa oman tilansa ja vähät välittää ulkonäöstään jne.

myös pienet ihmiset.

Sen näkee omassakin perheessä. Mielestäni on ihan turhaa pönkittää perinteisiä sukupuolirooleja. mutta en näe sukupuolettomuuden liioitteluakaan (lapsi tai ympäristö ei tiedä sukupuolta, varotaan käyttämästä sukupuolta kuvaavia sanoja...) järkevänä.

Meillä on kaksi pojan näköistä poikaa, joiden lelut ja leikit ovat enimmäkseen poikamaisia.



Tärkeämpää kuin se millä leikkii ja minkälaiset vaatteet ovat, on minusta kuitenkin se, että poikia kannustetaan näyttämään myös herkkää puoltaan ja puhumaan. Olen ylpeä mm. siitä, että molemmat lapseni ovat ovat saaneet ryhmissään kiitosta sosiaalisista taidoistaan. Molemmilla on myös tyttöjä kavereina. Kumpikin osaa myös olla provositumatta tappeluun.



Millä muulla sitä loppujen lopuksi on väliä kuin että lapset oppivat olemaan ihmisiä toisten ihmisten keskellä.

Joku paasasi hoivavietistä: minusta se on hyvä asia niin tytössä kuin pojassakin. Mutta en hetkeäkään usko, että luonteenpiirteet jakautuisivat sukupuolen mukaan. Miksi ei mieluummin jaettaisi kasvatatusta vaikka sen mukaan onko lapsi ekstrovertti vipeltäjä vai introvertti haaveilija?

Urheilullinen urheilullisena ja älykkö älykkönä?



Mahtavaa tällainen mustavalkoinen vastakkainasettelu. Sillä päästään hienoihin tuloksiin.



Toivottavasti muistavat valita myös vaatteet silmien värin mukaan ja huomioida kasvatuksessa myös hiusten värin.

Meillä toisin: Tyttö on ollut synnäriltä lähtien todella kovaääninen ja voimakastahtoinen (tästä usein huomautettu esim. neuvolassa), poika on ollut aina rauhallinen. Pitäisikö tästä nyt päätellä, että "tytöt vain luonnostaan ovat voimakkaita johtajatyyppejä, ja pojat kärsivällisiä ja hillittyjä käytökseltään"?

Meillä on kaksi poikaa ja yksi tyttö. Ja kyllä on sukupuolierot olleet selviä jo synnytyssairaalasta: Pojat huusi täyttä huutoa heti, kun joku vaivas ja tississä piti olla koko ajan kiinni. Tyttö taas hiljakseen inahteli ja kun vihdoin itki, itku oli niin hentoa, että alkuun pelkäsin hänen olevan jotenkin sairas. Tyttö nukkui heti hyvässä rytmissä ja imetin 2 krt/yö.

Pojat ovat vieläkin kärsimättömämpiä, äänekkäämpiä ja liikkuvaisempia kuin tyttäremme. Siis, vaikka tytär on taitavin puissakiipeilijä, liikunnallisesti erittäin lahjakas ja on harrastanut karatea. Vaikka poikamme luonnostaan ovat pienenä valinneet esim. kolmipyörän keinuhevosen sijaan ja leikkineet mieluiten autoilla, he ovat myös pukeutuneet siskonsa prinsessamekkoihin. Mutta sukupuolierot on olemassa! Siis kauhistuttaa tuollainen sukupuoleton kasvatus! Jotain rajaa! Joo ja valitettavasti tämä rappio on saanut alkunsa siitä, että sukupuolivähemmistöjä hyysätään nykyään kaikkialla...

Sillä kyllähän tyttö ne liivit tosiaan tarvitsee sitten kun rinnat on alkaneet kasvaa. Lapselle voi selittää että hän ei niitä tarvitse vielä, joten niitä ei tarvitse hankkia.

Lapset ovat yksilöitä jokainen ja mun mielestä kasvatuksen on syytä olla korostamatta sukupuolieroja ihan vaan sukupuolieron vuoksi. Sininen väri ei ole vain pojille eivätkä pehmolelut vain tytöille. Tytöt voivat vasaroida, sahata ja tutkia moottoreita. Pojat voivat piirrellä, pelata ja rakennella. Jokaisen on hyvä oppia hoivaamaan, mutta turha hoivaviettihössötys tytöille on ihan turhaa.Maailmassa on paikka kaikenlaisille ihmisille. Kaikkien tyttöjen ei tarvitse ruveta lähihoitajiksi.

Pakko sanoa tuohon vauvojen erilaiseen kohteluun, että meillä pojat eivät yksinkertaisesti viihtyneet kauaakaan sylissä/lattialla kanssani "jutellen", pian jo oli kiukku, kun ei ollut uutta nähtävää tai ei sylissä pompoteltu. Tyttö viihtyi hyvin paikoillaan ja katseli äitiään kiinnostuneesti pitkäänkin, ei ollut mihinkään kiire. Meillä pojat oli niin tyytymättömiä, että heitä on pitänyt pitää tosi paljon sylissä, vielä isoinakin. Että miksi poikia pidetään enempi sylissä! Ja tytöille puhutaan enempi!

Vaunuistakin oli jossain puhetta, minä olisin aina halunnut työntää pikkuisia niin, että olemme kasvokkain, mutta pojat oli niin kiinnostuneita näkemään paremmin, että he väkisellä ovat kääntyilleet niin, että on ollut turvallisempaa kääntää istumasuuntaa. Tyttö taas viihtyi hyvin kasvokkain äidin kasvoja katsellen... Ei voi olla kiinni kasvatuksesta!

Pakko sanoa tuohon vauvojen erilaiseen kohteluun, että meillä pojat eivät yksinkertaisesti viihtyneet kauaakaan sylissä/lattialla kanssani "jutellen", pian jo oli kiukku, kun ei ollut uutta nähtävää tai ei sylissä pompoteltu. Tyttö viihtyi hyvin paikoillaan ja katseli äitiään kiinnostuneesti pitkäänkin, ei ollut mihinkään kiire. Meillä pojat oli niin tyytymättömiä, että heitä on pitänyt pitää tosi paljon sylissä, vielä isoinakin. Että miksi poikia pidetään enempi sylissä! Ja tytöille puhutaan enempi!

Vaunuistakin oli jossain puhetta, minä olisin aina halunnut työntää pikkuisia niin, että olemme kasvokkain, mutta pojat oli niin kiinnostuneita näkemään paremmin, että he väkisellä ovat kääntyilleet niin, että on ollut turvallisempaa kääntää istumasuuntaa. Tyttö taas viihtyi hyvin kasvokkain äidin kasvoja katsellen... Ei voi olla kiinni kasvatuksesta!

Pakko sanoa tuohon vauvojen erilaiseen kohteluun, että meillä pojat eivät yksinkertaisesti viihtyneet kauaakaan sylissä/lattialla kanssani "jutellen", pian jo oli kiukku, kun ei ollut uutta nähtävää tai ei sylissä pompoteltu. Tyttö viihtyi hyvin paikoillaan ja katseli äitiään kiinnostuneesti pitkäänkin, ei ollut mihinkään kiire. Meillä pojat oli niin tyytymättömiä, että heitä on pitänyt pitää tosi paljon sylissä, vielä isoinakin. Että miksi poikia pidetään enempi sylissä! Ja tytöille puhutaan enempi!

Vaunuistakin oli jossain puhetta, minä olisin aina halunnut työntää pikkuisia niin, että olemme kasvokkain, mutta pojat oli niin kiinnostuneita näkemään paremmin, että he väkisellä ovat kääntyilleet niin, että on ollut turvallisempaa kääntää istumasuuntaa. Tyttö taas viihtyi hyvin kasvokkain äidin kasvoja katsellen... Ei voi olla kiinni kasvatuksesta!



Minä olen se kahden pojan ja yhden tytön äiti; voi tosiaan olla persoonallisia eroja itkuissa ym., mutta näin meillä. Ja useimmiten on tuttavapiirissäkin näin ollut. Joskus ollaan vitsailtu miehen kanssa, että vielä jos tyttö tulis, niin oliskin oikee emäntä, joka pistäis koko homman sekasin! Ei uskalla kokeilla...

niin miksi se tyttö ei niitä liivejä saanu jos se itse ne halusi?tai ei siinä mitään,mutta onko sitten reilua ostaa ne veljelle? Ihan sama kuin että jos olis kaksi poikaa,toinen haluaa batmanin,toinen spidermanin mutta vanhemmat ostaakin lelut juuri toisinpäin. Siinä sitten spidermanin halunnut ihmettelee miksi hän sai batmanin kun ei siitä tykkää, ja katsoo kateellisena kun toisella on se ihana spiderman? Koska outo äiti nyt vaan päätti näin. Turhaa pahaa mieltä lapselle....

Siis ihme touhua! Kyllä mäkin olen ostanu pojalleni unisex-bodyn jossa on mm.pinkkejä raitoja ja hän sai juuri syntymäpäivälahjakseen nuken, ja minun puolesta hän saa alkaa harrastaa mitä vaan haluaa ja olla vaikka isona homo,mutta hei, jotain rajaa!

Johan siinä lapsi nauretaan pihalle viimeistään koulussa kun toinen ei tiedä mikä on poika/tyttö ja sielähän se viimeistään hänelle selviää. Miksi aiheuttaa turhaa hämmennystä ja kiusaamista lapselle?

Nykyään kaikki "erikoinen" on niin muotia ettei ajatella että lapselle on tärkeintä vain lähimmäistensä rakkaus. Ennen hakattiin lapsia,nyt niiden päät sekoitetaan psyykkisesti,mikä teitä vanhempia vaivaa???sairasta...

Sitäpaitsi jos lapsi pitää kasvattaa sukupuolettomasti, niin kasvatatko hänet samalla ilman moraalisia opetuksia, ilman uskontoa jne? Päättäköön nyt lapsi itse onko varastaminen ja murhaaminen oikein kun kerta saa päättää sukupuolensakin! Hei,ei kasvateta lapsia ollenkaan,päästetään ne vain vapaasti viipeltämään ja tutkimaan itse,jee!

No ehkä meni vähän yli,mutta en vaan ymmärrä näitä nykyajan "hömpötyksiä"...Ihmisillä on vissiin nykyään liikaa aikaa ja liian tylsää kun jaksetaan miettiä ja keksiä tällaisia....

Lapsi ei ajattele olevansa aikuisen seksiobjekti eikä toivottavasti edes tiedä sellaista olevankaan... Seksuaalisuuden korostaminen on mennyt ihan överiksi - eikö vain riitä, että on tyttöjä ja poikia?

Ei kaikki pojat leiki autoilla ja tytöt nukeilla, mutta suurin osa jostain syystä niin tekee. Meidän pojilla on perinteisten "poikalelujen" lisäksi myös nukkeja, nukkekoti, nukenvaunut ym. ja vaihtelevasti niillä leikitään. Varsinkin vanhin pojista hoivailee mielellään myös pikkuveljeä; keskimmäistä ei pikkuveli tai nukkeleikit yhtään kiinnosta. Tarjoan heille mahdollisuuden mutta en todellakaan ohjaa heitä "aggressiivisesti" sukupuolensa vastaiseen suuntaan.

Mitä sillä saavutetaan, jos annetaan pienen pojan ymmärtää, että hän voi olla isona äiti, kun se ei kuitenkaan ole mahdollista? *voit olla mikä vain haluat kultaseni* Minä haluan, että lapseni ovat ylpeitä sukupuolestaan ja ainakin tietävät kumpaa sukupuolta ovat. Vaikka kuinka kasvatettaisiin sukupuolettomasti, niin silti sukupuolten välillä on eroja. Lapsi suhtautuu kaikkeen ennakkoluulottamasti mutta on edesvastuutonta käyttää sitä hyväksi ja estää sukupuoli-identiteettiä kehittymästä.

Tyttö 9v halusi rintaliivit. Sellaisen setin vai mitä ne on.

En halunnut korostaa tytön seksuaalisuutta vaan ostin ne pikkuveljelle, että lapset oppisivat, ettei ole sukupuolirooliin sidottua pukeutumista ja tyttö ei pitäisi itseään liian pienenä miesten seksiobjektina.

en muista nyt, mikä numero nyt olin.

Niin ja tyttö kulkee paljon sepaluksella varustetuissa kalsareissa. Meillä ei puhutella äitiä äidiksi ja isää isäksi vaan nimeltä. Samoin en koskaan korosta lapsille heidän sukupuoltaan. Tytölle olen oikein tarkoituksella ostanut autoja ja pyssyjä ja pojalle nukkeja. Olen mielestäni pystynyt todistamaan sen, että kasvatus on se, mikä vaikuttaa siihen, että naisista tulee hoivaviettisiä alistujia ja miehistä päättäjiä. Kun roolit on sekoitettu ja esim. poika pukenut itsensä prinsessapukuun, on päästy näistä rooleista irti.

Tämä ketju on kyllä skitsoin ketju vuosiin...:-). En edes viitsi keskustella, kun ei ole terapeutin koulutusta.



t. kasvatustieteilijä

En ymmärrä ollenkaan näitä ääripään näkemyksiä tässäkään asiassa. Meillä on kaksi lasta: tyttö ja poika. Poika on rakastanut autoja n. 1-vuotiaasta asti, vaikkei meillä silloin ollut autoa, eikä kumpikaan meistä vanhemmista eikä itse asiassa kukaan pojan lähipiiristä ollut kiinnostunut autoista. Pojasta tuli silti autopoika eikä me häntä siinä asiassa alettu estämään. Noin 2-vuotiaana ostin pojalle nuken ja hän hoiteli sitä paljonkin. Yleensä leikki autoilla, mutta välillä hoiti nukkeaan. Ja leikki junaradalla, Dubloilla, leikkiastioilla jne. Sitten syntyi tyttö. Häntä kiinnosti leluista ensimmäisenä isoveljen pikkuautot. Vasta myöhemmin tuli kuvioihin nuket, pehmolelut jne, ja niitä hän onkin hoitanut siitä asti innokkaasti, mutta edelleen leikkii joka päivä myös noilla yllä mainituilla leluilla ja monilla muilla. Tyttömme on monissa asioissa todella "tyttömäinen" mutta toisaalta hänellä on myös paljon näitä ns. poikamaisina pidettyjä piirteitä kuten esim. hän on todella hurjapää, koko ajan liikkeessä ja todella äänekäs.



Eli itse olen sitä mieltä, että suurimmalla osalla pojista on ns. sisäänrakennettuna noita "poikajuttuja" ja tytöillä taas "tyttöjuttuja". Eniten vaikuttaa kuitenkin lapsen oma persoona ja lapsi pitäisi hyväksyä sellaisena, kun hän on. Eli hiljainen ja rauhallinen poika saisi olla hiljainen ja rauhallinen, eikä häntä patistettaisi riehakkaisiin leikkeihin muiden poikien kanssa, jos se ei tunnu hänestä omalle ja riehakas tyttö saisi olla riehakas (kohtuuden rajoissa tietenkin, eihän kukaan lapsi sukupuolesta riippumatta saa käyttäytyä ihan päättömästi), eikä häntä yritettäisi laittaa "kiltin tytön" lokeroon. Vanhemmat voivat sitten joko vahvistaa näitä sukupuoliasioita (pojalle vaan sinistä päälle, autoja leluiksi jne.) tai yrittää häivyttää niitä (pojalle leluksi pelkkiä nukkeja jne.) mutta ihan varmasti parasta lapselle olisi vaan tukea hänen omaa persoonaansa.

Meidän esikoinen on tyttö ja oli sillä nukkeja, tarjolla oli myös autoja. Mutta ei sitä autot kiinnostaneet, nuket ja kaikki ns. tyttöjen jutut oli sen mieleen. Välissä oli joku "poika kausi" ei saanut laittaa sen hiuksia ja vaatteetkin oli mitä oli, mutta aina se mekkoja päällensä halusi. Nyt on jo 15-vuotias nuori ja sanoisin että aina ja ihan opettamatta se on sen oman tyttöytensä/naiseutensa löytänyt.



Pojan kohdalla sama juttu. Autoja ostettiin ja nukkeja sun muuta tyttöjen kamaa oli tarjolla pilvin pimein, olihan hänellä isosisko ja on vieläkin. No, ei vaan meidän poikaa nuket kiinnostaneet, joskus se vähän niitä retuutti mutta siihen se sitten jäi. Autot taasen on aina olleet sen intohimo, ovat vieläkin vaikka ikää on "jo" seitsemän.



Mä olisin tehnyt virheen jos en olisi lähtenyt mukaan mun lasten juttuihin ja olisin yrittänyt väkisin tyrkyttää jotain muuta mistä itse pitävät. Mä uskon oman kokemuksen kautta että se on tosiaan sisäänrakennettu juttu, että pojat on poikia ja tytöt tyttöjä.



Toisaalta taas aina sanotaan että tytöt on kilttejä ja rauhallisia ja pojat villikoita. Meillä on toisinpäin. Tyttö villikko ja poika herkkä ja rauhallisempi.

Meillä on kaksi poikaa ja yksi tyttö. Ja kyllä on sukupuolierot olleet selviä jo synnytyssairaalasta: Pojat huusi täyttä huutoa heti, kun joku vaivas ja tississä piti olla koko ajan kiinni. Tyttö taas hiljakseen inahteli ja kun vihdoin itki, itku oli niin hentoa, että alkuun pelkäsin hänen olevan jotenkin sairas. Tyttö nukkui heti hyvässä rytmissä ja imetin 2 krt/yö.

Pojat ovat vieläkin kärsimättömämpiä, äänekkäämpiä ja liikkuvaisempia kuin tyttäremme. Siis, vaikka tytär on taitavin puissakiipeilijä, liikunnallisesti erittäin lahjakas ja on harrastanut karatea. Vaikka poikamme luonnostaan ovat pienenä valinneet esim. kolmipyörän keinuhevosen sijaan ja leikkineet mieluiten autoilla, he ovat myös pukeutuneet siskonsa prinsessamekkoihin. Mutta sukupuolierot on olemassa! Siis kauhistuttaa tuollainen sukupuoleton kasvatus! Jotain rajaa! Joo ja valitettavasti tämä rappio on saanut alkunsa siitä, että sukupuolivähemmistöjä hyysätään nykyään kaikkialla...

Mutta en myöskään ymmärrä sellaista että pojat saavat yksivuotialahjaksi autoja ja tytöt nukkeja ja sitten kaksivuotis-lahjoja kysellessä sanotaan että meidän poika leikkii aina vain autoillaan, ostakaa niitä...



Meillä on vain poika 1,5 vuotias ja hän on aivan ihastuksissaan nähdessään traktorin, rekan tai jonkin muun isokokoisen ja äänekkään ajoneuvon. Mutta aivan yhtä ihastuksissaan hän on nähdessään nuken. Ja muiden äitien kanssa juteltuani aion ostaa pojallemme pienen vauvanuken. Monet taapero-poikien äidit ovat sanoneet että heillä lapsella on ollut saatavillaan niin nukkeja, autoja kuin sukupuolettomiakin leluja ja nuket ovat lähes suosikkeja.



Varmasti sukupuoli määrää lapsen kehitystä, viimeistään siinä vaiheessa kun tämä alkaa itse tiedostamaan sukupuolensa ja miten se eroaa siitä toisesta vaihtoehdosta. Mutta suurempi ero tullee siitä että vanhemmat asettavat lapselle alusta asti oletuksia sukupuolen perusteella. Oliskohan ollut viime Vauvassa kun sanottiin attä tyttövauvoja katsotaan enemmän silmiin ja poikavauvoja taas pidetään enemmän sylissä. Tai toisinpäin, ideana että tyttöjä ja poikia kohdellaan eri tavalla heti alusta alkaen. kaipa siinä sitten kehittyy erilaisia lasia, vaikka erot eivät lähtöjään perustuisi sukupuoleen itsessään vaan vanhempien oletukseen tyttöjen/poikien tarpeista.



Ja jos pojat kasvatetaan "pojat on poikia, kuuluuhan niiden rehata" ja tytöt taas "sinulla on nätti mekko, ethän vain sotke sitä"-asenteella niin johan eroja syntyy.

Siis mitä tarkoittaa tyttökasvatus ja poikakasvatus?



Eikö samat rajat ja rakkautta pitäisi olla molemmilla? Kummallekin sukupuolelle aikaa sen lapsen omien mielenkiinnon kohteiden kanssa yhdessä tekemiseen? Eikö harrastuksissa olisi hyvä olla vaikka jotain koko perheen yhteisiäkin? Ei kai niitä valita sukupuolen mukaan?



Koulussa pitää kummankin opetella samat asiat ja yhteiskunnan säännöt ovat samat. Kylässä käytössäännöt ovat samat ja kavereiden kesken ja perheessä ne normaalit toisen huomiooon ottaminen ja empatia, sekä puolensa pitäminen ovat tärkeitä molemmille.



Molemmille varmaan puhutaan siitä että on naisia ja miehiä ja erona sukupuolielimet, kuukautiset yms. Ehkä pukeutumisessa erona ohjataan poikaa ettei pukeudu mekkoon (mutta ei kai tämäkään niin ehdoton ole): OK tämä on se ero minkä näen! Muutenkin ero voisi olla enintään ulkonäössä, mutta siinäkin lapsen mielivärien, vaatteiden ja hiusmallin mukainen...



En siis ymmärrä miten tytöstä kasvatetaan erityisesti tyttöä ja pojasta poikaa? Kyllä sitä yhteiskunta ohjaa mainoksilla ja muut aikuiset odotusarvoillaan ja kaverit keskenään tyttöjä tiettyyn muottiin ja poikia tiettyyn. Miksi tätä pitäisi vielä kasvatuksella korostaa? Toivottavasti edes ne vanhemmat näkisivät lapsen yksilönä.

Perheessämme on kaksi poikaa, heidän ikäisinään serkkuina on kolme tyttöä. Erot perheidemme lapsien välillä ovat huimaavat: Tytöt leikkivät mielellään rauhallisesti nukeillaan tai hoivaavat pehmoeläimiään. Ostimme toiselle pojallemme kerran lahjaksi nuken, mutta hän ei sillä leikkinyt, nukke oli vain lähinnä maalitaulu sotaleikeissä. Joskus poikamme hoivaavat pehmojaan, varsinkin nukkumaan mennessä.

Lelukuvastoja katsoessaan poikamme ovat jo kaksivuotiaasta asti tyynesti ohittaneet vaaleanpunasävyiset ja muutkin sivut, joissa on heidän mielestään tytöille sopivia tavaroita. Olemme ihmetelleet tätä "suodatinta".

Kun pikkutytöt ovat meillä kylässä, he joskus pelästyvät poikiemme hurjaa käytöstä, kun pojat huutaen juoksevat miekkojensa ja pyssyjensä kanssa tai muuten leikkivät äänekkäästi.

Emme tiedä, miten tyttöjä kasvattaisimme, koska meillä ei heitä ole. Joskus äitinä kaipaan rauhallista askartelua tai rauhallisempaa elämää yleensä, millaista ainakin sukulaisperheessä näyttää olevan.