Millaisia kotihoidetut lapset on kun verrataan päivähoidossa " ikänsä" olleisiin lapsiin?

kun en lapsijoukkoon tottumattomana osannut pitää puoliani koulussa.

Temperamentti, siis lapsen luonne ratkaisee, ei hoitomuoto. Muutenhan sitä voisi muokata lapsesta sellaisen kuin haluaa ihan vaan hoitopaikkaa vaihtamalla.

Päiväkodissa oppii toimimaan lapsiryhmässä, ja tietenkin enemmän liikunnallisia ja taiteellisia juttuja kuin kotona kyhjätessä, riippuu toki myös päiväkodista. Mutta luonne ei muutu, samanlaisia ne lapset kotona ovat riippumatta siitä missä niitä hoidetaan.

Varsinkin, jos tulevat tosi syvältä maaseudulta, jossa ei ole ollut paljon kontakteja perheen ulkopuolelle.

Mutta kotihoidetuissa on varmasti enemmän rauhallisia ja päiväkotilapsissa vilkkaita ja sosiaalisia. Uskon että johtuu siitä että perimältään tälläisten lasten rauhalliset vanhemmat tykkää kotihoitaa lapsiaan pidempään ja sen sijaan sosiaaliset ja eloisat vanhemmat palaa nopeammin työelämään jolloin samantapaiset luonnegeenit omaavat lapset menee päivähoitoon.



;)

kuin päivähoidossa ollut vilkas lapsi. Kotihoidossa ollut rauhallinen lapsi on varmaan samanlainen kuin päivähoidossakin ollut.



Näin ainakin minun lapseni tod. näk. olisivat reagoineet päivähoitoon.

tosin jos lapsi tosiaan tarvitisisi harjoitusta ryhmässä toimimiseen ja sosiaalisten suhteiden harjoitteluun - jää tätä tarve usien kotona huomaamatta ja voi aiheuttaa vaikeuksia koulussa. Mutta pieni osa lapsista on tietty tällaisia, mutta sen takia olisi hyvä, että kaikki kävisisvät edes jossain kerhossa ilman äitiään

Meidän nelivuotiaalla ihan eri jutut kuin pihapiirin tai suvun samanikäisillä jotka ovat päiväkodissa. Siellä isommat pojat jo kertovat isompien juttuja ja esiintyvät rehvakkaasti isompien tapaan.



Meidän nelivuotias ei osaa kaivata tietokonepelejä, räiskintäohjelmia (piirrettyjä) ja näin ollen leikitkin ovat rauhallisempia. Kotihoidetut saavat toisaalta ehkä enemmän huomiota kysymyksiinsä ja juttuihinsa kuin päikkärissä missä ryhmässä voi olla 20 viikaria

Luulen, että päiväkoti olisi ollut hyväksi sosiaalisten suhteiden syntymisen suhteen.

En tosin tullut kiusatuksi, mutta en vain millään meinannut sopeutua ryhmään. En ole tänä päivänä luonteeltani ujo enkä arka, eli ei se minun perusluonteeni ollut. Olin vain jotenkin ihan " hukassa" ryhmässä, vaikka kerrostalossa asuessamme leikin paljonkin muiden kanssa.

Kotona ei ole telkkaa, ovessa " ei mainoksia" ja tietokone- tmv. pelejä ei ole vielä edes näytetty. Lapsi ei myöskään kinua karkkia/sipsiä (niitä ei ole koskaan kotiin ostettu, muualla saa kyllä syödä) kaupassa.

itse olin kotihoidettu. Koulussa olin rauhallinen ja liian arka. Lapi ryhmään tottuminen jo ennen koulua olisi ollut tois hyvä juttu. En kannata kotihoitoa eskari-ikään asti.

ja peloissani jouduin kulkemaan tarhatädin seurassa ulkoillessakin, kun pojat huutelivat.

Minulle olisi ollut parempi hoitomuoto saada olla kotona ainakin vähän vanhemmaksi kuin olin.

Mutta ei voi sanoa, että kaikki kotona hoidetut olisivat tällaisia ja hoidossa olleet tuollaisia. Niin monet seikat vaikuttavat kokonaisuuteen. Opettajana (1lk) voin varauksella sanoa, että kotona hoidetut ovat keskimäärin<= HUOM yleistettynä rauhallisempia, hitaampia, tarvitsevat aluksi enemmän apua, eivät ymmärrä ajasta kovinkaan paljon, jäävät helposti jalkoihin, saattavat istuksia tekemättä yhtään mitään, eivät pidä puoliaan, osaavat leikkiä selkeästi paremmin, ovat kekseliäitä ja omaperäisiä, väsyvät herkästi, ovat lapsellisia ja huolettomia, unohtelevat tavaroita ja asioita, ovat vähän omissa maailmoissaan, eivät käytä kyynärpäitään missään tilanteessa, odottavat omaa vuoroaan rauhassa, ovat luottavaisia ja tyytyväisiä.

3. luokalle mennessä ovat kaikissa kouluaineissa vähintään muiden tasolla, yleensä luokan keskitason paremmalla puolella. Koulunkäynnin alku näyttäisi olevan vähän haasteellisempi kuin muille, mutta ikäänkuin sitä potentiaalia olisi enemmän varastossa ja se näkyykin sitten vähän myöhemmin ihan akateemisissa asioissa ohi menemisenä.

Päiväkotiin varhain laitetut osaavat pitää puolensa, ovat näppäriä ja nopeita. He kantavat huolta koko ajan omista asioistaan ehkä liikaakin lapsellisuuden ja luovuuden kustannuksella. Energiaa menee pärjäämiseen ja pinnistelyyn joka on jo ihan taaperosta asti kasvanut osaksi persoonaa.

Eikä kotihoidetut nykyään kotona ole, vaan kerhoissa ja harrastuksissa.



Minä menin suoraan kouluun 6-vuotiaana, eikä minulla ollut mitään ongelmia. Esikoiseni meni 5-vuotiaana eskariin, eikä ole ollut ongelmia. Hän kävi joka päivä kerhossa ennen tätä.

asteella ollaan, erityislapsia riittää joka luokalle useampiakin, ja mamujen kanssa alkaa rumba käytöksestä jo tokalla luokalla. Lapseni luokalla on puolet mamuja, ja jengissä kiusaaminen ja töniminen on päivittäistä heidän puoleltaan.

Olin kotihoidossa koulun alkuun asti. Olin hyvin arka ja ujo koulussa ja kesti pitkään ennen kuin sain solmittua ystävyyssuhteita. Veljelläni oli sama juttu. Nyt aikuisina olemme ihan " normaaleja" , mutta en edelleenkään pidä isoista ihmisjoukoista enkä ryhmässä esiintymisistä.

Niin, ei meitä viety kerhoihin lapsena. Mutta samassa talossa asui 20 muuta lasta. Eli en minä mikään eristäytynyt ollut.



Eli kyse on ulospäinsuuntautuneisuudesta ja luontaisesta sosiaalisuudesta. Toisille se tulee äidinmaidossa. Meidän toisten pitää siihen kasvaa.





14

Oma esikoiseni meni sinne suoraan kotoa ja hänelle ongelmia tuottaa juuri tuo kilpailemistaidon puute sekä se, että jää fyysisesti jalkoihin. Ei tajua ajatella, että joku oikeasti voi kävellä hänen päälleen, jos hän ei väistä ajoissa.



Tehtävissä on etevämpi kuin muut.

hmmm... minun lapseni meni päivhoitoon 4 v.



Hän EI ole

" rauhallisempia, hitaampia, tarvitsevat aluksi enemmän apua, eivät ymmärrä ajasta kovinkaan paljon, jäävät helposti jalkoihin, saattavat istuksia tekemättä yhtään mitään, eivät pidä puoliaan,väsyvät herkästi, eivät käytä kyynärpäitään missään tilanteessa, odottavat omaa vuoroaan rauhassa, "



Hän ON

" osaavat leikkiä selkeästi paremmin, ovat kekseliäitä ja omaperäisiä, ovat lapsellisia ja huolettomia, unohtelevat tavaroita ja asioita, ovat vähän omissa maailmoissaan,ovat luottavaisia ja tyytyväisiä. "