Kenenkään elämä ei ole niin perseestä kuin minun!!

jos olet diagnosoitu masentuneeksi, et voi olettaa että eka tabu auttaa jo. Se on pitkä tie.

eikä ole mikään ihan alkuvaihe menossa. Pelottaa vaan mikä päivä on Ilta-Sanomissa. Itsekään en ymmärtänyt aiemmin miten joku voi tehdä itsarin. Nyt ymmärrän kun ei jaksa enää itseensä ja muut kiinnosta!

Lapsia? Sukulaisia? Ystäviä? eläimiä? Harrastusta? Ulkoilua?



Onko hetkeäkään, jolloin voisit ajatella muuta kun elämäsi sureutta? Ihan mielenkiinnosta kyselen?

Oletko saanut terapiaa?



Minulta kuoli lapsi, mies ei osannut käsitellä surua ja alkoi hyppäämään huorissa, sitten kaatui avioliitto, tuli taloudellisia ongelmia eron myötä. Tahdoin kuolla. Mutta täällä sitä edelleen pyristellään ja onnellisena nykyään.

Aina joku kolauttaa takas aallon pohjalle. Mä haluaisin vaan vaikka kuukaudeksi yksin johonki vaikka lataamoon.

sitä voi tehdä kyllä 24/7 mutta välillä makaan sängyn pohjalla. Enkä tosiaan jaksa tätä " tekemistä" tehdä kokoaikaa. Tarkoitan tekemisellä sukulaisia, ystäviä jotain muutakuin kotihommia. blaah turha se on selittää kun tätä tunnetta ei tosiaan tiedä ennekuin kokee kun mikään ei kiinnosta, muisti on mennyt, väsyttää, ahdistaa, päätä puristaa, unta ei ole..jne jne..

Onhan se tuokin perseestä.



Itse tulin juuri tapaamasta vankilassa olevaa 16-vuotiasta esikoistani. Että aika perseestä se on kuule sekin. Kunpa joskus olisi ettei tapahtuisi mitään.

Elämä potkii, vaikkei kukaan olekaan kuollut eikä vankilassakaan. Silti vaan elämä tuntuu välillä niiiiiin raskaalle. Onneksi on on lapsi, tuo ainoa ihana valopilkku elämässä, muuten mua ei varmaan enää oliskaan.



Mikään ei enää jaksa kiinnostaa, eikä edes ulkomaan reissut enää jaksa piristää. En vaan tiedä mikä mättää. Mitään vikaa täs elämässä ei varsinaisesti ole, mut silti ei vaan jaksa kiinnostaa.



Ystävätkin kaikkos lapsen myötä, kaikki ystävät on bilettäviä sinkkuja jotka ei uskalla pyytää nykyään enää perheenäitiä mukaan ulos :( Elämä on pelkkää kotihommia ja lapsen hoitoa.

Vierailija:

Aina joku kolauttaa takas aallon pohjalle. Mä haluaisin vaan vaikka kuukaudeksi yksin johonki vaikka lataamoon.

Jos vaihtoehtona on itsari tai lähteminen, niin lähde. Mene kuukaudeksi jonnekin, onhan se nyt kuitenkin kaikkien kannalta parempi vaihtoehto.

... hyvä lääkäri voi tosiaankin määrätä sinulle sairaalahoitoa- onko sinulla tiedossa lapsille hoitajaa?

Minun näkökulmastani valituksesi on itsekästä ja lapsellista. Vai ei kenenkään muun elämä ole vaikeaa. Voi voi kuule ja pai pai, maailmassa on miljoonia ihmisiä, joiden lapset kuolevat nälkään ja Suomessakin paljon sellaisia, jotka eivät elä mitenkään ihmisarvoista elämää. Ja vain sinulla on vaikeaa.

Tyypillistä masennuksesta. JOs vähän kääntäisit katsettasi siitä omasta navastasi, ja klopettaisit itsesi surkuttelun+keskittyisit auttamaan muita, voisit huomata elämäsi ihan mielekkääksi.



Kuka sun elämäsi voisi muuttaa paitsi sinä itse? Ei kukaan muu. Mutta sinä kaikessa surkeudessasi haluat sysätä vastuun elämästäsi jonkun toisen kannettavaksi. Ei elämän onnellisuudessa todellakaan ole kyse tuurista, ja vasta kun tajuat sen, pystyt tekemään itsellesi jotain.

Nyt vähän rauhallisempi olo kun sai tänne purkaa ja jostain edes tukea. Itkettää..ihan..kiitos. Välillä tulee vaan niin suunnaton tuska!!

Asiallisesti voi kertoa muutakin.



Olen ollut masentunut minäkin. Joskus toivoin että kuolisi edes joku että tuntuisi joltain. Että olisi edes joku TUNNE. Varmaan ap ymmärtää mitä tarkoitan.

Sinun on vaan nyt hankittava itsellesi apua. Lääkettä, terapiaa, sairaalahoitoa, ihan mitä vaan.

Minua auttoi Efexor, sitä olen syönyt kohta viisi vuotta, eikä mikään maailman voima saa minua siitä luopumaan. Nyt varsinkaan, kun tämä elämäni meni taas kerran kuralle, vaikka kaiken piti olla niin helkkarin hyvin. Kurjuuden määrä elämässäni näyttää olevan vakio.



Anteeksi tylyilyni, 13

Mä en olekaan 13.v ajatellut kuin muita ihmisiä en päivääkään itseäni ja siksi olen nyt sairas. ANTEEKSI VAIN!

Missä kohtaa ajattelit niitä ihmisiä, joilla IHAN OIKEASTI on vaikeaa?

ei kiinnosta pätkän vertaa. Toivottavasti ei kopsahda omaan nilkkasi ilkeytesi.

Sun kanssas on oikeasti varmaan tosi helvetillistä elää lastenkin, ihan rakkaudella.



Sanoin tuon siksi, että olen myös itse olltu masentunut, ja silloin kaikki on vain sitä oman navan ympärillä pyörimistä.



Onhan sulla ystäviä sun muita, mutta ne ei ilahduta. Mikäs sitten?

tuskin teillä mitään masennusta on ollut?

Minulla on vaikeasti masentunut puoliso, vaikea uusperhetilanne jossa neljä lasta, joista yksi on vakavasti sairas. Puoliso on työkyvytön, eikä hänellä siis ole tuloja. Elätän koko perhettä kunnes pätkätyöni päättyvät kuukauden kuluttua eikä ole tietoa tulevasta - meillä on iso asuntolaina, koska tämä poppoo tarvitsee ison tilan. Viime vuoden lopulla tuli yllätysraskauden keskenmeno. Vaihdan kanssasi osia koska vain!



t. 26