Kävin Rossossa.
Taannoin oli keskustelu, pilaksi tarkoitettu, jossa leikiteltiin ajatuksella hääjuhlan järjestämisestä Rossossa. Paikassa piti oleman jotain peräti hävettävää, ruuan kerrassaan syötäväksi kelpaamatonta jne. Pitipä eilen ensimmäistä kertaa moneen vuoteen vierailla ko ravintolassa. Ja ruokahan oli erinomaista! Todella maukas ateria ja ihana jälkiruoka. Hinta kohtuullinen ja palvelu mitä ystävällisintä. Mikäs ettei voisi vaikka häitä järjestää tuollaisessa paikassa.
Kommentit (9)
ei mitään gourmetia, mutta sellaista mutkatonta, hvyää perusruokaa. Pizzat kyllä saisi olla parempia.... Mutta en mä kyllä häitä siellä järjestäisi kuitenkaan.
Korkeintaan pari kertaa vuodessa. Joten minulle kyllä Rossokaan ei ole arkinen paikka. Minulle oma kotikeittiö on arkinen. Ei nyt ihan hampurilaispaikkaan voi sentään oikeaa ruokaravintolaa verrata. Oikeasti olin yllättynyt siitä miitä hyvää ruokaa siellä Rossossa oli. Ihan verrattavissa kalliimpiin paikkoihin.
Olen hieman jäävi sanomaan, kun en ole pitänyt häitä ollenkaan. Mutta jos sellaiset järjestäisin, niihin tulisi vain muutama ihminen, joten sama vaikka Mäkkärillä söisi.
ole verrattavissa kalliimpiin paikkoihin raastepöytinensä, mutta ihan tavallisen hyvää arkiruokaa. Meidän perhe käy ulkona syömässä n 2xkk ja itse käyn ystävien kanssa vielä pari kertaa. Ja Rossoon mennään perheen kanssa, jos ei jaksa kokata kotona ja tarvitaan jotain nopeaa ja simppeliä ja mielellään leikkipaikka :)
Rosso, Chicos, Sevilla, Fransmanni... tavallista ihan ok ketjuruokaa.
viime viikolla, enkä kyllä erehdy toista kertaa... Ruuan laatu ihan oikeesti siellä huonontunut vuosien saatossa, ennen saattoi mennä ihan syömäänkin, mutta nykyään on ihme, jos lämpimänä edes saa ruuan pöytään.
ei mitään gourmetia, mutta sellaista mutkatonta, hvyää perusruokaa. Pizzat kyllä saisi olla parempia.... Mutta en mä kyllä häitä siellä järjestäisi kuitenkaan.
Olen hieman jäävi sanomaan, kun en ole pitänyt häitä ollenkaan. Mutta jos sellaiset järjestäisin, niihin tulisi vain muutama ihminen, joten sama vaikka Mäkkärillä söisi.
Eikö erityisesti silloin, jos häihin tulisi vain muutama, oikeasti tärkeä ja läheinen ihminen, pitäisi mennä aivan erityisen hienoon paikkaan juhlistamaan tapausta?? Outo asenne sulla, että jos vain muutama vieras niin mäkkärikin käy!?!?
En tarvitsisi kallista ympäristöä juhlatunnelmaa varten. Juhlitaanhan sitä kotonakin. Ravintoloista kyllä yksi erityisesti mieleen jäänyt on Silvoplee. Sinne menen varmasti tulevaisuudessakin.
viime viikolla, enkä kyllä erehdy toista kertaa... Ruuan laatu ihan oikeesti siellä huonontunut vuosien saatossa, ennen saattoi mennä ihan syömäänkin, mutta nykyään on ihme, jos lämpimänä edes saa ruuan pöytään.
ei mitään gourmetia, mutta sellaista mutkatonta, hvyää perusruokaa. Pizzat kyllä saisi olla parempia.... Mutta en mä kyllä häitä siellä järjestäisi kuitenkaan.
varsinkin ne hampurilaiset on naminami.... Se Cajun-hampurilainen, nam!
eikä hampurilaispaikoissa silti paljoa häitä vietetä. Eli ei siellä Rossossa nyt mitään matoja tarvitse ruuassa olla, että sitä ei hääpaikaksi mielletä, se vaan on mielikuvaltaan sellainen arkinen ruokapaikka, ei juhlava häätila.
Eikä minusta ainakaan meidän kaupunkimme Rosson pohja sopisi isompaan juhlaan, paljon erillisiä pieniä tiloja ja saarekkeita.