Lue keskustelun säännöt.
Sinä joka puhut lapsistasi todella usein rasittavina!
16.04.2008 |
Ajatteletko koskaan mitä teet lastesi itsetunnolle? Miksi halusit lapsia, jos he rasittavat sinua?
Olen niin vihainen, kun yksi kaveri puhuu kamalan rumasti lapsistaan ja puhuukin heille jotenkin raskaasti huokaisten ja sanoo nimen kauhean vihaisesti. Näkee, että lapselle tulee paha olo ja tuntuu, että sitä tämä äiti haluaakin. Silti on kolme lasta tehnyt. Miksi niin? Tämä ei ole mitään tilapäistä väsymystä, vaan kun lapsi on yli 1-vuotias, vittuilu alkaa.
Kommentit (18)
Etkö sano kenellekään jos lapsesi tekevät ilkeyksiään? Hymyiletkö vain omahyväisesti jos joku äiti kertoo oman lapsensa tehneen jotain ilkeyttä ja kerrot perään kuinka hienoja asioita sinun lapsesi osaavat?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Olen ihan normaali äiti ja hermostun todellakin lapsille joskus. Tämä äiti kuitenkin tiuskii lapsilleen, valittaa heistä heidän kuultensa, sanoo vihaisesti heille asian kuin asian... Ei todellakaan kyse ole siitä ettei joskus saisi mennä hermot, kaikilla menee!! Vaan siitä, että perusasenne lapsia kohtaan on tosi vihamielinen. Se on oikeasti tosi huolestuttavaa.
ap
ehkä et kuitenkaan näe koko kuvaa asiasta??
Itse tänään keskustelin työkaverin kanssa lapsistamme aika krouviin sävyyn. Omat lapseni ovat sairastaneet vuoden alusta asti ja huumorintaju alkaa siltä osin loppumaan, työkaverilla omat vaikeutensa. Sivullisena ollut henkilö varmasti ajatteli meidän olevan tosi hirveitä äitejä. Tosiasiassa olemme leijonaemoja, mutta oikeassa seurassa voi silti päästellä höyryjä ja viljellä mustaa huumoria.
Olen tämän ihmisen kanssa puheissa melkein viikottain ja monta vuotta on ollut sama tyyli. Mutta ap on aina väärässä. Kai se sitten sopii kohdella lapsiaan kuin inhoaisi heitä.
En ole mikään idiootti ja tajuan kyllä, jos joku satunnaisesti tekee rimanalituksia. En puhu satunnaisuudesta vaan mielestäni henkisestä väkivallasta.
ap
Kuinkahan äidin saisi muuttamaan käytöstään, hän ei varmaan itse tajua, millaista se on. Varmasti on lapsista ankeaa ja alentaa itsetuntoa, jos saa jatkuvasti tuntea olevansa riesa.
Tietenkin varmaan jokainen hermostuu välillä lapsiinsa ja pitää heitä rasittavina, mutta silloin tällöin hermostuminen on ihan eri asia kuin että asenne lapsiin on tuo ap:n kuvaama. Ja nimenomaan tuo, että lasten kuullen koko ajan moititaan, eihän haittaa yhtään mitään, jos mieltään purkaa jossain tilanteessa, jossa lapset eivät ole kuulemassa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
lukekaa ap:n aloitus vähän paremmin. Kyse oli asenteesta ja jatkuvasta mollaamisesta.
Voisiko tuolle äidille sanoa suoraan, että ei jatkuvasti moittisi lapsia eikä tahallaan pahoittaisi heidän mieltään - välit tosin varmaan menisivät.. Siis eihän kyse ole siitä, että kehua pitäisi, vaan kohdella niin kuin ihmistä, edes jotenkin peruskunnioittavasti.
En todellakaan osaa oikein puuttua asiaan. Mietin tosiaan sitä jos sanon suoraan, niin suututan äidin varmasti. Kuinka moni meistä sietäisi, että äitiyttämme tultaisiin arvostelemaan?
Ei kai kukaan tuttavani tavalla käyttäytyvä ihminen myönnä käytöstään. Ainakaan vielä kukaan ei ole tullut vastaamaan aloitukseni kysymykseen miksi toimii julmasti lapsiaan kohtaan.
ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minustakin kuulostaa todella ikävältä. Voisiko tälle ihmiselle heitellä pieniä huomaamattomia kommentteja, jotka saisivat hänet pikkuhiljaa huomaamaan oman käytöksensä. Tai kertoa kyseiselle äidille kuvitteellinen tarina jostain kolmannesta osapuolesta, jolla on tapana tiuskia lapsilleen ja on aiheuttanut heille itsetunto-ongelmia.
Ja toisaalta, vaikka välisi häneen menisivätkin, niin sillä saattaisi kuitenkin olla positiivinen vaikutus näiden lasten elämään.
Minulla on aivan ihana 5v lapsi. Siis oikeasti tosi kiltti ja helppo tapaus, viksu ja ystävällinen. Osaa huomioida muut ja auttaa kotona. Omassa lapsuudessani sain Paljon kehuja.
Silti tiuskin hänelle ja valitan hänen rasittavuuttaan. Tuntuu vaikealta antaa niitä kehuja, vaikka hän toden totta niitä ansaitsisikin. Hän puhuu todella paljon (eli koko ajan), juttua tulee taukoamatta enkä oikein ehdi ajatella omaa päätäni selväksi. Varmasti 20 kertaa päivän aikana sanon, että olisitko hiljaa vähän aikaa, en jaksa nyt kuunnella, mutta hiljaisuutta kestää kymmenisen sekuntia ja taas on asiaa. Jossain vaiheessa jo tiuskaisen tai sanon loukkaavasti. Sitten tuntuukin jo meistä molemmista pahalta. Välillä yritän oikein kuuntelemalla kuunnella ja kysellä kaikki mahdolliset asiat, mutta juttu ei silti lopu.
Tiedän, että teen lapselleni väärin. Minun pitäisi kehua. Se on tosi vaikeaa, kun itsellä on paha olla kun on tiuskinut ja sitten tiuskin lisää. Noidankehä.
Tavallaan minulla on kaikki hyvin (mies, koti, rakkausasiat), mutta minulla on paljon stressiä ja ehkä koko juttu johtuu siitä. Tarvitsen ajatteluaikaa, mutta edes kotitöihini tarvitsemia ajatuksia (kuten värilliset vai valkoiset pyykit ensin) en saa ajatella lapseni ollessa kotona.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
ja hänellä ainakin taustalla masennusta... Vieraskin näkee jo päältäpäin, että se äiti on ihan poikki. Ei ota apua vastaan ja haluaa hoitaa lapset kotona, mutta vähäisinkin huomionpyyntö lasten taholta saa vastaukseksi vain syvän huokauksen. Muistaa myös aina valittaa, että kun tää meidän pekka on aina tällainen, miksei se voi olla niin kuin muut lapset... Siis " pekan" kuullen tietysti.
Olen yrittänyt antaa mallia lasta arvostavasta käytöksestä (mutta tottahan minun on helppo kohdella lastani arvostavasti, kun mun lapseni on sellainen kuin pitääkin...), ja vaivihkaa puhua siitä, kuinka haluan tukea lapseni itsetunnon tervettä kehittymistä, ja kuinka vnhempieni harjoittama lyttäyspolitiikka tekee kipeää vielä aikuisenakin...
Mikään ei auta. En jaksa enää seurustella tämän ihmisen kanssa.
Tiedostan sen itsekin ja tuntuu pahalta lapsen puolesta. Teen pyhiä päätöksiä ja hetken ne pitävätkin, sitten taas " tapahtuu" jotain ja pinna katkeaa ja tulee ärähdettyä ja koko ajan " ei noin, älä niin, ei sinne, anna olla" . Olen miehenkin kanssa jutellut asiasta, että miksi tämän esikoisen kanssa se kärsivällisyys on niin huono, odotanko siltä enemmän kun on vanhempi, ensimmäiseen lapseen suuremmat odotukset vai mitä? Pelkään koko ajan että se loukkaa itsensä ja olen stressaantunut ja se kiristää pinnaa huomattavasti. Pienempi on rauhallisempi ja sen kanssa olen itsekin rauhallisempi.
Joku kysyi miksi lapsia pitää sitten hankkia, niin en todellakaan osannut kuvitella millaista lasten kanssa on.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Liisa Keltikangas-Järvinen on kirjoittanut kirjankin suomalaisesta kasvatuskulttuurista. (Tunne itsesi, suomalainen)
Tapa on äidinmaidosta saatu ja lapsuudenkodista opittu.
Ensimmäiseksi on hyvä tajuta toistavansa samaa ilkeää kaavaa ja sitten vaikka terapian avulla opeteltava siitä hiljalleen eroon.
muistan vaan kovasti saaneeni kehuja joka asiasta. Ja nykyäänkin äitini ja isäni kehuvat kovasti kaikkia lapsenlapsiaan ja arvostavat.
En usko, että johtuu siitä.
t:12
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Oikeasti ap:n kuvailema käytös ei ole mikään ihan pikkujuttu lasten kannalta, jos äiti puhuu kurjasti lapsistaan usein myös heidän kuullen. On ihan eri asia valittaa lapsiperheen arjen raskaudesta ja lastensa rasittavistakin piirteistä aikuisten kesken kuin lasten kuullen! Ja sekin on huolestuttavaa, jos joku äiti/isä selkeästi ei näe omissa lapsissaan juuri mitään hyvää vaan. Vanhempienhan nimenomaan pitäisi olla niitä, joiden silmissä omat lapset ovat suorastaan täydellisiä ;)
Olet oikeassa ap, ettei moinen käytös ole normaalia. Mutta miten saisit ko. äidin tajuamaan sen ilman, että hän menee puolustusasemiin ja suuttuu? Siinäpä onkin miettimistä... En varmaan silti olisi hiljaa vaan yrittäisin jotenkin edes yleisellä tasolla jutella asiasta.
ja huomaan, että lapset koetaan rasittavina, jos niitä on tehty pienellä ikäerolla esim. 3-4..... Miksi tehdä isoa laumaa, jos sen hoito on niin pirun raskasta? Minulla 2 lasta enkä koe heitä rasittaviksi ollenkaan! Muuttuko tilanne siis, jos lapsia on 3? En uskoisi... lapset ovat ihania ja jos heidän hoitamisensa on niiiiiiin äärimmäisen raskasta niin parempi olla tekemättä tai viedä päivähoitoon....
Vierailija:
Etkö sano kenellekään jos lapsesi tekevät ilkeyksiään? Hymyiletkö vain omahyväisesti jos joku äiti kertoo oman lapsensa tehneen jotain ilkeyttä ja kerrot perään kuinka hienoja asioita sinun lapsesi osaavat?
Vierailija:
muistan vaan kovasti saaneeni kehuja joka asiasta. Ja nykyäänkin äitini ja isäni kehuvat kovasti kaikkia lapsenlapsiaan ja arvostavat.En usko, että johtuu siitä.
t:12
ihan hyvin äitisi on voinut juuri silloin olla stressaantunut - mutta myöhemmin huomattavasti leppeämpi. Mutta sinä olet vain unohtanut huonon vaiheen.
kun pelkää sen aiheuttavan pahennusta? Tai äiti on luonnostaan pessimisti ja sinä ehkä optimisti?
Tai sitten ko. äiti oikeasti on tosi harmissaan lastensa tempauksista. Tämä on myös kulttuurikysymys - tavallaan - toisissa äitipiireissä puretaan muille äideille niitä vaikeita hetkiä ja kokemuksia joita lasten kanssa on ollut ; kun taas toisissa äitipiireissä on vallalla tapa kilpaa kehua omia lapsiaan muille...