Molemmat vanhemmat haluavat jäädä lapsen aknssa kotiin. Kummassa tapauksessa tulee äidinrakkaus paremmin esille:

Itse menisin töihin ja antaisin miehelle mahdollisuuden olla kotona jos ja kun tulevaisuudessa haluaa näin tehdä.

ja äidin pitäisi se tiedostaa ja myöskin tehdä mahdolliseksi isän ja lapsen läheisen suhteen kehittyminen.

Itse olisin toiminut niin kuin b-esimerkissä jos mies olisi halunnut jäädä kotiin (millä raskausaikana pelotteli). Onneksi huomasikin että töissä on helpompaa ja sain olla koko 3v itse lapsen kanssa.

mietin vain tätä kun tuossa toisessa ketjussa moni perustelee koti-isyyden väliin jättämistä sillä että äidinrakkaus yllätti. Vaikka siis oli jo raskausaikana pohdittu että jaetaan kotonaoloaika ja mies halukas jäämään kotiin.



Minuilla tuo vaan tapahtui toisinpäin. Raskausaikana jo päätin että haluan olla kotona mahdollisimman pitkään. lähinnä ahdisti kun mies vähän ennen synnytystä alkoi puhua mahdollisuudesta jäädä koti-isäksi, toivoin että hän muuttaisi mielensä. Salaa päätin että vaikkei muuttaisi niin varmasti nostaisi metelin niin että lopulta saisin itse jäädä kotiin, en usko että mies olisi tuosta jäänyt kättä vääntämään.



Nautin vauvasta ja kotonaolosta niin etten kaivannut töihin lainkaan. Miehen alkaessa taas puhumaan kotiinjäämisestään, minun oli pakka alkaa katsoa asiaa myös lapsen ja hänen näkökulmastaan. Joudin sitten toteamaan että minulta osoittaa suurempaa äidinrakkautta palata töihin lapsen ollessa 1,5v niin että mies saa olla sen seuraavan puolitoista vuotta koti-isänä.



Kieltämättä on ollut hienoa nähdä suhteensa kehittyvän ja miehen todella ottavan vastuuta kodista ja lapsesta! Vaikka alku tekiskin kipeää, uskon että tämä oli meille paras ratkaisu.

Eli äidin itserakkaudesta siinä vaan on kyse, ei mistään muusta. Lapsi kyllä saisi ihan yhtä paljon hoivaa ja rakkautta isänsäkin kanssa ollessaan. Itserakas ja epäkypsä äiti vaan luulee ja haluaa olevansa lapselle korvaamaton.

Meillä tehtiin sama ratkaisu, ja on ihana katsoa kuinka läheiset isästä ja pojasta on tullut :) Ja minä olen edelleen lapselle tärkeä äiti, mutta lapsi vilkuttelee mulle reippaasti kun oon lähdössä johonkin ja iskä kelpaa hyvin.

Tämähän on ihan sama juttu kuin muinainen kansantaru ajalta ennen geenitestejä. Kaksi naista väitti molemmat lasta omakseen. Viisas keisari keksi ratkaisun: laitetaan lapsi puoliksi ja molemmat naiset saavat puolikkaan. Toiselle naiselle puolitus sopi, toinen lupasi luopua lapsesta. Kumpi oli lapsen äiti?



Todellinen äidinrakkaus ajattelee ensisijaisesti lapsen parasta. Itsekkyys on sitä että ajattelee itseään ja sitä mitä itse haluaa. Lapselle on tutkitusti ja todistetusti parempi, että molemmat vanhemmat hoitavat häntä tasaveroisesti. Kypsästi rakastava vanhempi pystyy luopumaan omasta edustaan lapsensa tähden.

Jos olisit kysynyt samaa alle 1-vuotiaan äitinä, olisin saattanut kallistua B-vaihtoehdon puoleen jo ihan imetyksenkin takia. Yli 1-vuotiaalle on vain rikkautta, jos molemmat vanhemmat haluavat ja saavat viettää hänen kanssaan mahdollisimman paljon aikaa kotona. Kaikista paras vaihtoehto olisi C, jossa molemmat vanhemmat tekisivät tosi lyhyttä työpäivää, mutta Suomessa se on käytännössä mahdotonta.



Äidinrakkautta on sekin, että osaa antaa lapselle tilaa rakastaa ja olla rakastettu muutenkin kuin äiti-lapsi-suhteen osapuolena.

Millainen isä pakottaa vaimonsa töihin lapsen ollessa 1v vain saadakseen olla tämän kanssa kotona?



Äiti on kuitenkin kanstanut lapsen sisällään, synnyttänyt ja imettänyt. Siinä vaiheessa kun lapsi vähän kasvaa ja tästä alkaa oikeasti olla seuraa niin äiti vaan töihin ja mies kotiin nauttimaan lapsen seurasta? Parhaassa tapauksessa kaikki kotityöt jää vielä työssäkäyvän äidin niskoille.

Vierailija:

Millainen isä pakottaa vaimonsa töihin lapsen ollessa 1v vain saadakseen olla tämän kanssa kotona?

Äiti on kuitenkin kanstanut lapsen sisällään, synnyttänyt ja imettänyt. Siinä vaiheessa kun lapsi vähän kasvaa ja tästä alkaa oikeasti olla seuraa niin äiti vaan töihin ja mies kotiin nauttimaan lapsen seurasta? Parhaassa tapauksessa kaikki kotityöt jää vielä työssäkäyvän äidin niskoille.

Siinä vaiheessa kun lapsi on n. 1-vuotias voin kyllä neljän lapsen kokemuksella sanoa, että ei se kotona olo sellaisen vilkkaan joka paikkaan ehtivän taaperon kanssa kyllä niin kauhean nautinnollista ole, joten nostan kyllä hattua kaikille miehille, jotka jäävät kotiin lastensa kanssa. Meillä mies on ollut kaikkien neljän kanssa hoitovapaalla, se on ollut hänestä itsestään selvyys, niin kuin minustakin. Lapsi tarvitsee kumpaakin vanhempaansa ihan yhtä paljon.

että lapsen AKNESSA jää kotiin ja sitten tyhmänä ihmettelin miksi parin finnin takia pitäisi kotiin jäädä. Reps kops! Lupaan opetella lukemaan.