Kuluttajansuojakysymys (ov)
Saako ostoksesta rahansa takaisin, kun on ostanut viallisen tuotteen, jonka on ehtinyt jo pesemään?
Olisi pitänyt tajuta jo ekan virheen jälkeen, ettei Anttilasta/Kodin Ykkösestä kannata ostaa pussilakanoita (muuta kuin Finlaysonin), koska aina niissä on jotain vikaa.
Tällä kertaa satiinilakanoissa on ihan kammottava löyhkä pesusta huolimatta. Pakkaus oli tiiviisti muovissa ja sen keskellä ollut pahvi hiukan pehmeä ja turvonnut (siitä se haju luultavasti oli tullut lakanoihin).
Kuitti on tallessa ja ostos tehtiin tänään. Menenkö valittamaan?
Kommentit (4)
Voi myös olla, että ottavat tuotteen takaisin ja saat rahat heti.
Ei siis ollut ensimmäinen kerta, kun Anttilasta saa virheellistä tavaraa. Noin vuosi sitten ostamissani pussilakanoissa oli myös haju, joka ei lähtenyt pesemällä/tuulettamalla tai millään muullakaan keinolla pois ja vielä päästivät ihan törkeänä punaista väriä monta pesua.
Ap
orkideakuvioista pussilakanaa (tarjouksessa 15e, normaali hinta 32,90e). Luultavasti sama vika jokaisessa, jos näissä kahdessakin oli.
Onko muilla ollut samanlaisia ongelmia?
Ap
Joko korvaavat suoraan, tai lähettävät tehtaalle jatkotutkimuksiin.