Pinoon ne, jotka _joutuivat_ sektioon, vaikka olisivat halunneet synnyttää alakautta.

Perätilan takia myös. En mitenkään pelännyt sektiota. Otin asian niin kuin se oli. Totta kai alatiesynnytys on paras ja mieluisin vaihtoehto, mutta lääketieteellisin perustein minulle tehtiin sektio. Elämä on.

sitten mentiin. Terveenä syntyi, ei ehtinyt tulla mitään ongelmia vauvalle. En voi sanoa, että olisin mitenkään pettynyt kun näin kävi -tärkeintä oli kuitenkin saada vauva ehjänä ulos... Onhan mulla vielä mahdollisuus kokea alatiesynnytys sitten toisen kanssa, jos toinen on tullakseen.

Syynä pysähtynyt synnytys, mitään ei vaan tapahtunut ja vauva ei liikkunut mihinkään (=tipahtanut synnytyskanavaan sanoivat näin). Syykin sektiossa selvisi eli oli tulossa nenä edellä eikä " mahtunut" . Olen kyllä jälkeenpäin kuullut, että nenä edellä tulleitakin on alakautta synnytetty, mutta nyt näin. Seuraavalla kerralla ehkä toisin.

Viides lapsi syntyi sektiolla perätilan takia. Yksi sektiokokemus oli jo takana ja kolme normaalia synnytystä. Itku pääsi, kun vauva ei kääntynyt ja tiesin joutuvani leikattavaksi. Hyvin leikkaus meni, varmaan ihan normaalisti niin kuin leikkaus voi mennä, mutta kyllä se kuitenkin niin karmea kokemus on, että enää ei lapsia meidän perheeseen tule.

Sektio ei itsessään ollut paha kokemus, mutta toivuin hitaasti, eli en päässyt sängystä tai huoneestani pois moneen päivään ja joka yrityksellä pyörryin. Kivut oli kovat (onneksi antoivat tarpeeksi aina lääkettä kun pyysin) ja kaikki yhtä helvettiä. Ensi kerralla toivon todella pääseväni alatiesynnytykseen, saanpahan ehkä edes paremmin hoitaa vauvaani enkä vain avuttomana maata ja katsella muiden tekemisiä... Enkä vähättele mitenkään alakautta synnyttäneiden kipuja tai toipumista, mutta itselleni nyt sattui vain keskivertoa huonommin.

Vauva vain pyöritti päätä ja kun masusta nostettiin selvisi syy: oli halunnut kääntyä kesken kaiken kasvot ylöspäin.

Joten sitten vaan sektioon. Kaameta oli ihan kaikki!

ja yliaikaisuuden vuoksi synnytys oli myös käynnistetty. Sydänäänet alkoivat laskea kun 10 tunnin supistusten jälkeen kohdunsuu oli vain sormelle auki, lisäksi lapsivesi oli vihreää. Lapsi oli (ja on edelleen) terve, vaikka joutuikin vihreää lapsivettä hengittäneenä tehohoitoon ja antibioottikuurille.



Toisessa synnytyksessä selvisi syykin ongelmiin, kohdunsuu oli arpeutunut kiinni. Toisella kerralla osaava lääkäri osasi auttaa kohdunsuuta auki ja loppu sujui aika näppärästi. Mitä nyt taas loppuvaiheessa sydänäänet laskivat ja imukupilla autettiin vauva kiireesti ulos...



Alatiesynnytys oli näistä kahdesta se miellyttävämpi kokemus. Mutta lopputuloshan se ratkaisee, eli oma ihana vauva!

hätäsektioon jouduttiin 16h yrittämisen jälkeen, sikiön sydänäänten romahtamisen takia.



En tiedä uskallanko ottaa uutta riskiä, kaksi epäonnistumista olis liikaa mulle. Varsinkin kun kahden sektion jälkeen tiedossa automaattisesti sektio seuraavien kanssa

Ajattelin, että jään jostain paitsi, jos en ole punnertanut tätä lasta alakautta ulos.



Mutta kun vauvan henki olikin loppujen lopuksi kyseessä, niin sectio sopi minulle vallan hyvin.



Asiat ovat niin paljon tilanteestaan kiinni.

26 tuntia synnytys salissa olin ja sit kiirelliseen sektioon. Myöhemmin kuvattiin ja tosi ahdas lantio on mulla:(((. Jatkossakin joudun siis sektioon ja se surettaa myös! Kammo jäi sektiosta. Olin oikeasti sen 2-3 päivää niiiin kipeä etten koskaan. Vaikka kipeä olin synnytys salissakin ,kun olin oksitosini tipassa ainoana puudutteena ilokaasu. Silti menisin niin paljon mielummin synnyttämään alateitse. Haluaisin sen kokea!

synnytys pysähtyi virhetarjonnan vuoksi.



Petyin aika kovasti, olin kuitenkin valmistautunut siihen, että kaikki menee " keskivertokivasti" . Lisäksi olen jokseenkin luomuihminen, mutta en ehdoton ja huomasin vain synnytyksessä, että lääketiede ei ainakaan parantanut synnytyksen kulkua.. ensi kerralla sitten ehkä enemmän luomusti jos valinnanvaraa on..

Petyin tosi kovasti, kun alatiesynnytykseen kovasti motivoituneena kuulinkin ettei lapsi mahdu syntymään.suunniteltu sektio siis.Oli kyllä outo fiilis kun tiesi ennalta milloin lapsi syntyy, lähes minuutin tarkkuudella...

perätilaepäilyn takia ja sielä oli sydänkäyräs laskuja ja monotoniset äänet, sit katottiin ultralla ja osottautui et se perätila oli murheista pienin. Sektiolla sitten syntyi suloinen pikkukeskonen (rv.36+5). Vuoden iässä todettiin vesipää ja kaikkee muuta pientä täs on matkan varrella tullu ilmi. Kovasti olisin halunnut terveen vauvan jonka olis saanu synnyttää alakautta, vaan eipä annettu valita.

Hän on nyt jo 9-vuotias ja sektioarven toinen pää kivistelee tätä kirjoittaessanikin. On välillä vähemmän kosketusarka, välillä enemmän. Myöhemmin olen saanut kaksi lasta normaalilla alatiesynnytyksellä. Olivat paljon miellyttävämpiä kokemuksia kuin sektio, kaikesta kivusta huolimatta. Ja niistä olen toipunut täysin.



Vauvoillekin alatiesynnytys on ollut parempi: esikoinen ilmeisesti nukkui siihen asti kunnes syntyi, säikähti ja nieli vatsansa täyteen lapsivettä. Hän oksensi sitä kolme päivää ennen kuin pystyi kunnolla syömään. Ei ollut kyllä vauvan kannalta mitenkään hellävarainen tapa syntyä: yhtäkkiä vaan vedetään ulos ilman mitään etukäteisvaroituksia. Alatiesynnytyksessä supistusten ansiosta vauva ehtii tajuta että jotain tosi outoa on tapahtumassa... Nuoremmat lapset ovat olleet syntymänsä jälkeen pirteitä ja pystyneet syömään heti alusta alkaen.

kerrankin asiallinen keskustelu sektiolla " synnyttäneistä" .. Aina täällä vouhkaa se joukko, jota ahdistaa marginaalinen ryhmä pelkosektiota vaativat äidit

mutta ensimmäinen oli perätilassa joten leikattiin. toinen lähti syntymään ennenaikaisesti viikolla 37 ja kun menin sairaalaan niin kätilö ultrasi ja huomasi että taas perätila. kolmas oli automaattisesti leikkaus ja sekin perätilassa ja neljäs taas leikkaus ja sitten olikin tulossa pää alaspäin... siksi mut on neljä kertaa leikattu...

..., koska vauva oli poikittain, eikä sitä saatu ulkoisesti käännettyä. Kaikki meni vauvan osalta ihan ok, minulla toipuminen kesti huomattavasti kauemmin, kuin alatiesynnytyksestä 3.5v myöhemmin. Haava oli tosi kipeä pitkään, olo oli mielettömän heikko jne. Tämä oli siis esikoinen. Kuopus syntyi onneksi alakautta ja kaikki meni nopeasti ja hyvin. Imetyskin lähti ihan eritavalla käyntiin.

Pakko oli kuitenkin ekalla kerralla leikata ja olen onnellinen siitä, että siihen on nykypäivänä mahdollisuus.

supistusten heikkenemisen takia puolentoista tunnin ponnistamisen jälkeen. Vauva oli tulossa naama edellä. Kaikki meni hienosti siitä eteenpäin ja toivuin muutamassa päivässä. Toinen lapsi alakautta imukupilla - tästä toipuminen kesti pari kuukautta, vaikka ponnistusvaihe olikin vain 25 min.

Eli tämä sotii kyllä vähän sitä teoriaa vastaan, että alatiesynnytyksestä mukamas toipuu nopeammin kuin sektiosta.

Minulla toki oli alunperin vakaa aikomus synnyttää molemmat lapseni alakautta, kiitos aktiivisten palstalaisten ;-)

Tunnen kyllä molemmilla kerroilla kokeneeni ihan täyden (ja rankan) synnytyksen...

alakautta syntynyt esikoinen oksensi myös 3 päivää lapsivettä eikä syöminen meinannut onnistua .. ei siis välttämättä johdu sektiosta.

Ihan mielenkiinnosta luen tätä viestiketjua sillä nyt odotan vauvaa joka hyvin sinnikkäästi on vaan poikittain kohdussa, mitä nyt välillä vähän aikaa käy perätilassa olemassa. Ja kovasti pelottaa että sektio on edessä :(

Vähän kuitenkin helpottaa kun saa lukea että monelle on sektio tehty ja hengissä on selvitty :)

Vierailija:

Vauvoillekin alatiesynnytys on ollut parempi: esikoinen ilmeisesti nukkui siihen asti kunnes syntyi, säikähti ja nieli vatsansa täyteen lapsivettä. Hän oksensi sitä kolme päivää ennen kuin pystyi kunnolla syömään. Ei ollut kyllä vauvan kannalta mitenkään hellävarainen tapa syntyä: yhtäkkiä vaan vedetään ulos ilman mitään etukäteisvaroituksia. Alatiesynnytyksessä supistusten ansiosta vauva ehtii tajuta että jotain tosi outoa on tapahtumassa... Nuoremmat lapset ovat olleet syntymänsä jälkeen pirteitä ja pystyneet syömään heti alusta alkaen.