pieni isompien jaloissa

Päiväkotiasiaan ei ole kommenttia, mutta voin lohduttaa, että jos teillä olisi isompi sisarus vähäisellä ikäerolla, niin meno olisi kotona melko samanlaista ja mahdollisesti jopa pahempaa. Meillä isoveli muksii pienempää (iät 2,5v ja 10kk) ihan koko ajan. Tönäistään kumoon, purraan, läpsitään jne siitäkin huolimatta, että torumme voimakkaasti joka ikinen kerta ja yritämme löytää jonkun jäähykeinon joka " purisi" . Päiväkodissa on se ikävä puoli, että hoitajat ei ehdi koko ajan olla vieressä vahtimassa ettei kukaan pure ketään. Kotona taas sisarukset ovat sen verran tuttuja keskenään, että uskaltavat käydä kunnolla käsiksi toisiinsa.

Lapset ovat hoitajan vastuulla ja itse katsoisin näissä tilanteissa miten hoitaja suhtautuu ja kuinka lapsia vahditaan. Välillä tietenkin saattaa kaikesta huolimatta jotain tapahtua, mutta jos on jatkuvaa, niin kyllä hoitajan pitäisi jotenkin toimia: Vahtia lapsia, puuttua, ohjata toimintaa tai vaikka erottaa eri huoneisiin yms.



Ja edellisestä vastaajasta poiketen en pidä jatkuvaa tönimistä, päälle ajamista ja lyömistä normaalina- vaikka kyseessä olisi kuinka 2v. Jos sitä pitää normaalina, sen alkaa nopeasti hyväksyä ja sokeutuu tuohon toimintaan.



Aikuisten pitäisi opettaa lapsia sosiaalisesti hyväksyttävään toimintaan. Ja ihan pienelläkin lapsella pitää olla oikeus olla pelkäämättä ja väkivallattomaan elämään. Joskus mietin kuinka paljon joku aikuinen hyväksyisi jos häntä päivittäin lyötäisiin ja haukuttaisiin ja todettaisiin että " sellaisia ne aikuiset ovat" .



Myönnän että meilläkin lapset joskus keskenään ovat hermostuneet ja esim. tönineet toisiaan ja meidän 2v yrittää joskus lyödä, mutta todella harvoin (ja silloin opetellaan sanallisesti purkamaan tilannetta). Ei meillä meno ole ainakaan ollut kuvatun kaltaista.



Tuli mieleen tuosta pojasta yksi samanikäinen poika jonka touhuja katsoin perhepäivähoitajalla heidän ulkoillessa. Oli kyllä viimeisen päälle riiviö ja kerkisi aina töniä toisia, heittää hiekkaa päälle jne. Hoitaja ei jaksanut kovin nopeasti puuttua tilanteisiin ja muutenkin tykkäsi enemmän muiden hoitajien seurasta kuin olla lasten kanssa. Itse olin välillä todella kypsä tuohon tilanteeseen kun ulkoilin omien lastemme kanssa samaan aikaan samassa paikassa. Samainen poika oli joskus myös varahoidossa päiväkodissa, kun nuorimmaisemme aloitti siellä ja hoitajat saivat ihan erilailla hanskattua pojan käytöksen. He ehtivät/jaksoivat kiinnittää pojan käytökseen huomiota ja ohjasivat leikkeihin ja selkeästi joka häiriökerran jälkeen kertoivat ettei voi leikkiä toisten kanssa jossei osaa ja siirsivät pois. Poika oli todella erilainen eri hoitopaikoissa.

Meillä poika 1v3kk on aloittamassa pienessä päiväkodissa, jossa kaikenikäiset lapset ovat yhdessä ryhmässä. Lapsia on noin 16, joista meidän poika on pienin ja seuraavat 2-vuotiaita. Ryhmän sisällä lapset on jaettu " isoihin" ja " pieniin" , ja vaikka periaatteessa tehdään samoja asioita samaan aikaan, on molemmille vähän eri säännöt.



Vielä kokemusta ei ole kovin paljon, mutta pari päivää mukana olleena olen ihan yllättynyt siitä, miten HYVIN isommat kohtelevat näitä pienempiä. Kertaakaan ei ole kukaan vielä tönäissyt meidän pikukaveria, ja jos hän menee sotkemaan isompien leikit, nämä kyllä valittavat, mutta odottavat että aikuinen tulee hakemaan pienen pois. Pihalla isot vetävät pienempiä pulkassa ja kuulemma isommat lapset ovat tosi innoissaan, kun jokin pienistä oppii uuden taidon. Kaikkiaan vaikuttavat tosi kannustavilta.



Lasten maailmassa tietysti on nokkimisjärjestys ja lapsi käyttää valtaa pienempää kohtaan, kun hänellä kerrankin sitä on. Lisäksi lapsissa on tietty hirveän isoja yksilöllisiä eroja. Mutta kyllä uskon, että kun isommalle lapselle antaa myös enemmän vastuuta, hän kantaa sen mielellään (saahan se hänet tuntemaan itsensä entistä isommaksi) ja vielä oppii siitä.



Pahimpia ovat juuri nämä 2-vuotiaat, joille ei vastuuta voi vielä antaa eikä päässä vielä hirveästi liiku.:) Lisäksi on uhmaikä. Kuten joku edellinen vastaaja sanoi, jos kotona olisi tuonikäiset lapset, isompi olisi varmasti koko ajan pienempäänsä kiusaamassa. Perhepäivähoidossa on mielestäni olennaista juuri se, että hoitaja puuttuu tällaiseen käytökseen (omien mahdollisuuksiensa rajoissa) ja tekee selväksi, että se ei ole hyväksyttävää.



Taisi mennä vähän aiheesta ja vähän sen vierestä... joka tapauksessa ymmärränn oikein hyvin ap:n huolen, eikä se ole mielestäni turha. Mutta kyllä lasta kannattaa varmaan kuukauden päivät sitkeästi viedä hoitopaikkaan, ja jos vielä sittenkin vastustaa, ehkä hoitopaikassa on tosiaan vikaa.

Ei toisten TAHALLISEEN satuttamiseen voi suhtautua tyylillä " lapset nyt vain ovat sellaisia" eikä minusta pienempien jatkuva kiusaaminen, komentelu, karjuminen tms. ole normaalia 2-vuotiaan käytöstä vaan siihen pitää puuttua. 2-vuotiaat ovat vielä kovin pieniä, ajattelemattomia ja uhmakkaita, mutta myös fiksuja ja oppivaisia otuksia ja ei toivottuun käytökseen pitää puuttua. Eiväthän lapset opi muuta kuin viidakon lait " vahvempi saa jyrätä kunnes pienempi antaa takaisin" jos kukaan ei puutu ja kasvata lasta. Sitä se kasvattaminen juuri on, että lapselle opetetaan oikeat tavat toimia ja niitä ei toivottuja pyritään kitkemään pois oli sitten kyse isommasta sisaruksesta tai hoitokaverista tms.