Kiitos kaikille neuvoista lasten suhteen, nyt parisuhde-kysymys
Oletteko koskaan miettineet, paljonko ihminen voi oikeasti kestää ja antaa anteeksi?
Onko joskus jostain tuntunut, että anteeksiantaminen on aivan mahdotonta ja kun huomaa sen mahdottomaksi, alkaa syyllistämään itseään?
Oma tarina: kesäkuussa mies petti, minä olin 7kk maha pystyssä kotona odottamassa. Äitiysloman alussa tuli itkettyä aikas paljon. Siitä lähtien olen yrittänyt antaa miehelle anteeksi. Unohtaa en voi kyllä koskaan.
MUTTA minusta tuntuu, ettei mies joko ymmärrä tekosiaan tai ei halua
ymmärtää ja antaa niille merkitystä.
Miehet on erilaisempia kuin naiset ajatusmaailmaltaan, kyllä minä sen olen monesti huomannut. Mutta hän tietää, että tämän puolen vuoden aikana olen HITAASTI antanut itseni taas alkamaan luottaa häneen.
Niin kuin ennenkin oli mukava vajota kainaloon ja tuntea olevansa turvassa kaikelta paskalta.
Hänen on pakko tietää, miten tärkeää LUOTTAMUS minulle on.
Hän sanoo, ettei halua erota. Että perhe on niin tärkeä.
Sanat ja teot eivät vain tunnu täsmäävän.
Viime aikoina mies on kulkenu känny äänettömällä taskussa. Puhelin on viety ihan suihkuunkin asti.
Minä, pieni salapoliisi, olen etevä kyllä tutkimaan moiset piilottelut.
Netistä katsoin eilen illalla puheluerittelyn ja kas, siellähän on ollut oikein mukavaa tekstailua johonkin uuteen numeroon. Yöllä sitten, kolmen aikaan, kun vauva oli syönyt, otin hänen kännykkänsä tyynyn alta. Ukko kun kuorsasi niin, ettei mitään huomannut.
Ja ah, sieltähän se nimi löytyi, uusi ja vielä naisen nimi. Otin numeron ylös. Päräytin väärän numeron siihen aamulla jotta sain kuulla vastasko siellä nainen.
No, mies sitten soittaa aamukahvin aikaan töistä mulle. Juteltiin niitä näitä ja kysäisin sitten että mikäs se tyttö siellä sulla oikein on.
Ihmettelyä, että mikä ihmeen tyttö, missä. Väitti mulle PUOLI TUNTIA että on ainoastaan KERRAN lähettänyt tekstarin sille.
Sanoin, että lopettaa valehtelun, se ei pidä paikkaansa. Mies huuteli luuriin oikeen ylimielisesti, että " No voi vittu" ja vasta kun sanoin, että
herran kaikki soitetut puhelut ja lähetetyt viestit aikoineen näkyvät netissä niin sitten alkoi pakka avautua.
Ensin tuli että " Niin no sit ne näkyy, mut yhden olen lähettäny" .
Kysyin monta kertaa, että kuinka tyhmäksi hän minua oikeasti luulee.
Lopulta hän sitten pystyi suustaan saamaan ulos sen, että naikkonen on
työkaveri ja he käyvät vielä samaan aikaan illalla salilla. Eivät tietenkään kaksistaan vaan kavereita on myös mukana.
VOIKO OLLA TOTTA, että mies on OIKEASTI niin TYHMÄ, että
kuvittelee KERTOMATTA JÄTTÄMISEN auttavan tässä luottamusasiassa?
HÄN KUN EI VOINUT KERTOA MINULLE KOSKA TIETÄÄ MITEN SUHTAUDUN.
Se on niiiiiin täysi kusipää, etten parempaa sellaista tiedä.
VAIKKA olisikin niin, että ovat ainoastaan kavereita, niin on se nyt
saatana ettei minulle voi sellaista kertoa.
Ja kun mä näen niistä ajoista, että kun minä eilenkin illalla olen poistunut talosta kauppaan, hän on laittanut sille viestin.
" Enhän minä voi silloin alkaa mitään viestiä näpyttämään kun sinä olet siinä."
Ja nyt hän on sitten vain hyvillään siitä, että " tiedän nyt että työkaveri käy salilla samaan aikaan koska aikoo käydä jatkossakin" .
KUINKA PALJON PASKAA on mahdollista ihmisen kestää?
Minä en luota siihen ihmiseen, en sitten yhtään.
Meillä on riidelty sen salilla käynnistä, siihen kun kuluu 5 iltaa viikossa klo 19.30-21.30.
Pitäskö mun nyt vaan HYVÄKSYÄ että siellä se sitten treenaa myös
naisen kanssa jolle hän lähettelee iltaisin kymmenen aikaan tekstiviestejä ja on samassa paikassa töissäkin???
Ukko sanoi, että ei heillä ole mitään, että se nainen on naimisissakin.
Sanoin sille, että voi herranjestas, niin sinäkin olet ja silti sinä petit minua.
AAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAARGH!!!
Olen niin kurkkua myöten täynnä tätä! Onneksi sain isomman tänään mummolle hoitoon kun en saa täällä päätä selväksi jos koko ajan joku huutaa jotain.
Mutta siis. Juttuhan on nyt tämä:
Minä olen yrittänyt antaa anteeksi. Yrittänyt luottaa.
Mies ei tee mitään, mikä osoittaisi sen.
Hän pystyy valehtelemaan päin naamaa ja jäätyään kiinni, hän vielä
yrittää kiistää sen.
PERHE on ollut niiiin suuri syy MINULLE yrittää.
Mutta tuntuu että olen tässä asiassa oman tieni päähän tullut.
Ei minusta enää ole ymmärtäjäksi.
Kommentit (11)
on aina otettava huomioon tapaamis- ja huoltajuusasioissa. Joten on melko epätodennäköistä, että ihan vauvaa ryhdyttäisiin väkisin viikko/viikko -systeemiin pakottamaan ainakaan lastenvalvojan tai käräjäoikeuden toimesta.
Yksin ja yhteishuoltajien liiton sivuilla on ohjeita pienen lapsen tapaamisen järjestämisestä. ks. http://www.yyl.fi/index.php?page=ero&sivu=suositukset
Tsemppiä, onpa todella v-mäistä touhua mieheltäsi. Toivottavasti saat itsesi jotenkin sellaiseen tilanteeseen (joko parisuhteessa tai ei), että voit elää itsekunnioituksesi säilyttäen ja selkä suorana.
Parempaa uutta vuotta!
Seurustelin nuorempana sellaisen häntäheikin kanssa että oksat pois. olimme kuusi vuotta yhdessä ja päätin lopulta lopettaa suhteen kuultuani strippi-keikoista ja yksityisnäytöksistä. Hän oli myös itse kauhean mustasukkainen ja väkivaltainen. sain mustat silmat kolmisen kertaa + muut iskut. Hän petti minua varmaan 10 eri naisen kanssa viikonloppumatkoillaan. kännykässä ihme nimiä, yksikin jope oli sanni turusta... finder oli hyvä kaveri silloin. Tuli myös kotiin kikkeli purtuna ja väitti ettei tiedä mistä siihen tuli haava... joopa joo. olimme erossa noin vuoden kunnes tämä halusi minut takaisin... tyhmänä suostuin samaa jatkui vuoden päivät. tullessani puol vahingossa raskaaksi josta olimme kylläkin keskustelleet ja sopineet yrittävämme saada lapsen. niin ukkeli rupes uhoomaan pidä lapsi tai mä lähden. tein abortin raskausviikolla 7. sen jälkeen olimme yhdessä vielä 2kk jolloin emme harrastaneet seksiä eikä liioin muutenkaan läheisyyttä. sain tarpeekseni kun yhteinen ystävämme miespuolinen sanoi ettei pysty enää katsomaan kun minua aina vaan petetään ja kertoi asioista. Silmäni avutuivat ja sain erottua siitä kusipäästä. hänkin niin itki kun eroimme ja sanoi etten tiedä miltä hänestä tuntuu. hän oli niin mukamas pettynyt kun me ei voida olla yhdessä. ensimmäisellä ryyppyiltana erottuamme vuodatin tarinaani lähes jokaiselle puol tutulle ja lähdin taksilla ex-mieheni luo riehumaan olin niin pettynyt elämääni. otin metsästyspuukon seinältä ja onni onnettomuudessa en osunut sillä... nykyään olen täysin päässyt yli siitä miehestä. kaksi vuotta siihen meni. tulin yh-äidiksi toisen miehen toimesta puolitoista vuotta sitten. ja enkä ole nykyään miehiin päin edes katsonut. kai niitä hyviäkin miehiä on, mutta harvassa.
Sinulla on varmaan todella huono olla. Ehkä olisi parempi pitää vähän aikaa miettimisaikaa erossa miehestäsi. mutta sen sanon että jos kerran pettää pettää aina jos vaan on tilaisuus.
Heippa!
Kertomuksesi toi kipeät muistot taas mieleen vuosien takaa; -elin suht samanlaisessa suhteessa kuin sinäkin, tosin lapsia ei ollut ja elettiin avoliitossa kymmenisen vuotta. Mies petti minua kertaalleen (siis kerrasta kertoi, oikeita määriä en tiedä), epäilyjä oli toki useammasta kerrasta ja myös työkaverinsa kanssa tekstaili muitakin kuin " kaverillisia" viestejä. Eläminen tuollaisessa suhteessa oli näin jälkikäteen täysin järjetöntä ja äärimmäisen kuluttavaa monellakin tavalla. Muutuin itse niin kireäksi etten ollut itseäni tunnistaa. Kymmenen vuoden jälkeen älysin ja jaksoin tempaista itseni suhteesta kuitenkin irti, -minun tapauksessani se kannatti. Nyt elän hyvässä ja tasapainoisessa parisuhteessa, vaikka luulin etten koskaan enää keneenkään luottaisi, niin tässä sitä ollaan ja ihmetellään voiko niinkin huonoja suhteita olla olemassa kuin edellinen oli. :)
Tuollaisia tunteita ei pidä pidätellä sisällään, lähtisikö miehesi kanssasi keskustelemaan parisuhteestanne ja luottamuksesta jonkun ulkopuolisen kanssa? Asioiden yksin vatvominen on todella kuluttavaa ja turhauttavaa eikä vie niitä eteenpäin kuitenkaan. Ymmärrän halusi jatkaa yhdessä, etenkin kun on lapsia, eikä ne tunteet muutenkaan mihinkään hetkessä katoa. Kerro miehellesi miltä sinusta oikeasti tuntuu ja sano suoraan ettet jaksa tällaista; jospa se herättäisi hänetkin tajuamaan mikä on tärkeää.
Voimia teille!
Olet ihailtavasti jaksanut yrittää, joten yrittämisen puutteesta sinua ei voi syyttää. Kaikkesi olet tehnyt perheen eteen.
Mutta entä miehesi? Miten hän on panostanut perheeseen? Lienee enemmän satsannut salillakäymiseen. Ihmekös tuo, jos siellä on hänellä hyvä motivaattori. HArmi vain, ettei puntteja nostelemalla pysty kehittämään aivokapasiteettiaan yhtään, vaikuttaa melkoiselta idiootilta. Kenenkään ei tarvitse kulkea puhelin äänettömällä yhdenkään (edes naispuolisen) ystävän takia, eikä jatkuville viesteillekään luulisi olevan tarvetta, jos kerta päivät näkevät töissä ja illat salilla. Eiköhän siinä ehdi riittämiin ystävyyttä hoitaa. Miehesi luulee nyt melkoisesti itsestään, kun uskoo sinun uskovan enemmän hänen sanaansa ja valheisiinsa kuin selviin todisteisiin.
Ilman luottamusta ei ole mitään. Monta vuotta kestäneessä suhteessa sen opin. Luottamus meni jo alkumetreillä, mutta sitkeästi ja tyhmänä jatkoin suhdetta. Eron jälkeen oli uskomatonta, että enää ei tarvinnut koko ajan suodattaa toisen puhetta yrittäen etsiä, mikä on totta ja mikä ei. Mies oli sosiaalisesti taitava, mutta toisia viihdyttääkseen saattoi ihan silmieni ja korvieni alla lasketella melkoisia juttuja, joissa ei ollut päätä eikä häntää. Kerran mennyttä luottamusta ei saa takaisin, aina saa pelätä, milloin ja mitä seuraavaksi. Olen ollut itselleni usein vihainen, miksi suostuin olemaan niinkin pitkään hänen kanssaan.
Olen niin pahoillani, että tällaisen pommin vielä eteesi sait joulun kynnyksellä muutenkin jo pahoin suhdettanne ryvettäneeltä mieheltäsi. Olet lapsinesi ajatuksissani. Voimia tulevaisuuteen!
taisin tuolla parisuhde palstalla kirjoittaa omastani joka meni ihan samaa rataa, oli toisen kanssa kun oltiin tauolla (eli ei nyt teknisesti pettänyt, mutta kun se oli se ex joka pommitti tekstareilla kuukausi kaupalla ja josta nimenomaan pyysin pysymään erossa) ja sitten n.vuoden päästä kun se puhelin alkoi olemaan öisin tyynyn alla ja suihkussa mukana, ei EHKä ihan normaalia.
Itse sen jo siinä vaiheessa tiesin että tää oli tässä, mutta odotin jos miehellä olisi munaa hoitaa homma kotiin, eli kertoa missä mennään, keskustella, lopettaa suhde kunnolla ja pakkaa laukkunsa, taikka suostua terapiaan/pariterapiaan. Annoin aikaa, ymmärsin, etc. Mutta eipä tietenkään, venytti vaan ja oli kuin ei olisikaan. miksi olisikaan lähtenyt; kiva koti, ruoka pöydässä, puhtaat vaatteet, itsekkin olisin tyytyväinen täyden palvelun taloon.
Mutta sitten katosi neiti ymmärrys & ystävällisyys meidän talosta, lähdin lomalle ja sanoin että paras olla häipynyt sinä aikana. Sen ratkaisun tekemistä helpotti ajatella vähemmän henkilökohtaisesti miehestä, sillä sinäkin varmaan olet vielä ihastunut/rakastunut siihen idyllikuvaan perheestä ja aviomiehestä ja paremmasta tulevaisuudesta, mutta jos ajattelet mitä miehesi mahtaakaan ajatella sinusta, niin on paljon helpompi nähdä mies sellaisena kuin hän todellakin on. Kun on nähnyt sen miehen mikä se on, on paljon helpompi itse jatkaa eteenpäin ja pysyä vaikeissakin päätöksissä kiinni. Jos ihminen näkee ja tuntee ja kuulee että aiheuttaa toiselle mielipahaa, pahan olon, raivon, nöyryytyksen ja muita negatiivisia tunteita, eikä silti muuta käytöstään, eli vain jatkaa toisen ihmisen huomiottajättämistä, ei hän voi ajatella kovinkaan lämpimästi ja rakastavasti tuosta toisesta ihmisestä. Näin minun logiikka sanoo, mutta mielipiteitä on niin monta kun on meitä ihmistäkin. Itselleni oli täten paljon helpompi jättää mies. Mies kyllä sitten vahvistikin että ei tunne juuri mitään eikä ymmärrä miten käytöksensä muka voi olla loukkaavaa.
Miehellä nyt oma kämppä, ja pinna ihan kireänä omaan elämäänsä kun ei olekkaan enää niin kiva asunto ja varaa tehdä mitä haluaa - vapaus vissiin menetti hohtonsa kun kokkailee yksiksensä, pesee omat pyykit, hoitaa omat asiansa, lapsi on joka toinen viikonloppu isällään ja viikollakin, eikä tule ymmärrystä ja hoivaa joka s**tanan käänteessä kun elämä murjoo tai duunissa menee huonosti.
hah hah haaaaa :-))
Toivon että saat jatkossakin lapset hoitoon ja omaa aikaa miettiä asioita, turha lähteä hutkimaan ja hätiköimään, parasta vaan tutkiskella rauhassa vaihtoehtoja, ottaa selvää asioista.
Uusi Vuosi ja uudet kujeet toivottavasti sinullekkin!
yhteiselle kodille, jossa olisimme asuneet 2v kesällä 2007?
En ole perehtynyt pykäliin, eli mikä se juttu oli tuossa kahden vuoden
omistuksessa? Saiko pitää verottomana asunnon arvonnousun vai kuinka?
Entäs kun olen äitiyslomalla toukokuuhun saakka. Jos ero tulee,
lapset jaetaan, erottaako minut tuosta pienestä vauvasta joku lakipykälä vai onko vauva " minun" tuon äitiysloman ajan? Siis voiko mies vaatia että viikko sillä, viikko mulla?
Ehdittiin tuossa pikaisesti puhua, mies ei näe omien ongelmiensa ratkaisuina mitään muuta kuin eron. Ehdotti, että otamme nyt vuoden loppuun ihan rauhassa ja tammikuussa hän alkaa etsiä uutta kämppää.
Sanoin sille, että ihan vapaasti etsii jos ei osaa olla minulle rehellinen.
Se kun on ollut pitkään se painavin kriteeri tässä suhdesotkussa.
Mies kun kuvittelee, että
" asiat vain tapahtuvat eikä hän voi niille jälkeenpäin enää mitään"
ja että
" hän tekee vahingossa paskoja juttuja"
eikä
" jaksa enää katsella itkemistäni"
koska
" hän ei tahallaan koskaan minua satuttaisi" .
Ja ei, ei hän mihinkään terapiaan lähtis. Hän kun on mikä on.
Hei vielä!
Olen tosi pahoillani, että miehesi käyttäytyy noin huonosti ja aiheuttaa sinulle mielipahaa. :(( Jostain kumman syystä joillekin miehille tulee tuollainen " lapsellisuuskausi" aina ajoittain; on niin paljon helpompi kuvitella hummaavansa vapaana ilman mitään vaatimuksia, mitä kotona on; lapsia, kodinhoito, taloudelliset asiat, vaimo, joka osaa vaatia jotain eikä olekaan vain ja ainoastaan miestä palvelemassa jne. Kun sitten sen vapaan elämän makuun pääsee, lähes kaikki palaavat kuitenkin häntä koipien välissä takaisin. Tai ainakin yrittävät palata. Kaverini mies jätti ensin ex -vaimonsa ja alkoi seurustella kaverini kanssa. Heidän saatuaan lapsen, mies täysin yllättäen piti kahta suhdetta ja palasikin ex-vaimon luo jättäen silloisen perheensä... Vain palatakseen kaverini luo viikon kuluttua takaisin häntä koipien välissä... Mies oli ollut ikänsä reissuhommissa eikä tottunut tavalliseen arkeen; ei pystynyt sitä kohtaamaan missään suhteissa, aina kun arki tuli kuvaan mukaan, oli etsittävä jotain uutta. Kaikki miehet eivät onneksi ole näin mätiä, osa oppii ekasta kerrasta ja arvostaa sitä mitä on. Osa ei opi koskaan. Mitä jos naiset tekisivät samoin???
Kysymykseesi asunnosta; 2v. asumista on se aika, jonka jälkeen ei tarvitse maksaa mahdollista myyntivoittoveroa asunnosta. Tuohon toiseen kysymykseen en valitettavasti osaa vastata. Toivottavasti miehesi kuitenkin ymmärtää kuinka tosissasi olet ja alkaa miettiä asioita oikeasti. Jos ei, niin häntä pystyyn; hän ei ole arvoisesi! Parisuhde on kahden kauppa, yksin sitä ei kukaan voi pitää kasassa, toivottavasti miehesikin ymmärtää asian.
VOIMIA!
kelle tapahtuu, kelle ei. Mutta aina toi selitys aikuisen miehen suusta kuultuna jaksaa naurattaa.
anyroad,
nyt kun kerran tiedät suunnan tästä eteenpäin, voitte keskustella, toivottavasti, lapsista ihan järkevästi, ja miettiä kun vielä asutte yhdessä että mikä on lapsien kannalta parasta. Jos kaveri käy päivisin duunissa ja joka ilta salilla, en usko että voi, saatika haluaa vauvaa viikoksi ottaa! En olisi kovinkaan huolissani siitä. Vanhemman lapsen tapaamiset kannattaa järjestää jämptisti heti alusta asti, rutiini rulaa ton ikäiselle ja ero tulee olemaan kova paikka, vaikkakin se parantaa kaikkien mielialaa ja kodin ilmapiiriä.
Mielestäni meidan 3.5 vuotias on liian pieni vielä viikko ja viikko systeemiin, meillä on joka toinen viikonloppu, joka maanantai ja joustavasti jos mulla on työmenoa tai muuta menoa niin muinakin päivinä isällään.
Yksi juttu millä sain miehen varmasti tsemppaamaan lapsen kanssa ja hoitamaan vastuunsa ja viettämään aikaa pojan kanssa, oli se että sanoin sille ihan suoraan ja vakavasti, että sinä päivänä kun alkaa kohtelemaan omaa lastaan sillä tavalla, " ei tarkoittanut loukata" " se vaan tapahtu" " tuli vaan joku meno" ja näkee sen kärsimyksen ja pettymyksen lapsen silmistä, ja jos minä nään sen hämmennyksen ja surun lapsen silmistä, niin tulee katkerasti katumaan sitä päivää, ja sen jälkeen all hell breaks loose. muuten kaikki sujuu hyvin ja ollaan joustavia ja rahoista ja lapsesta sovitaan etc, mutta jos tuuli kääntyy ja lapsi jää huomiotta, niin silloin tulee tuomion päivä!
Ilmeisesti uskoo tämän, kun ei ole kertaakaan jättänyt väliin taikka feidannut, eikä myöskään ruvennut hemmottelemaan taikka viemään burgeri paikkaan. Niillä myös rutiinia ja arkea, niinkuin äidinkin kodissa. Tämä oli ainoa asia mitä erotessa " vaadin" . Ja senkin pojan takia, en itseni. Turhia ei kannata ruveta uhkailemaan taikka vaatimaan, vaikka mieli tekisi " panna mies maksamaan" , älä huoli, kyllä se maksaa.
Hyvää Joulua kaikesta huolimatta, varmasti korpeaa ja surettaa, ja asiat myllää pääkopassa, mutta usko pois että tästä nyt vaan suunta on eteenpäin ja ylöspäin :-)
Tuntuipa tutulta, mutta kuinka oikein tarkistin puhelu ym. tiedot netistä?
salilla ja aerobicmaikkana ja ikävä kyllä näin näitä myöhäisaikojen salapareja siellä. Eli ihan oikeasti salilla tapaa myös naimisissa olevia miehiä ja naisia, jotka aivan selvästi pettävät keskenään omia puolisoitaan. Siellä on kiehnätty ja pervoiltu siihen malliin että... ja tullaan ja mennään eri aikaan...
kartiina:
Meillä kun on Saunalahden liittymät, sieltähän ne näkyy...
Ja mitä nyt kuuluu, en tiedä. Paha mieli, asioita yritetään selvittää.
Mies on jääräpää (tai kusi-), mutta en JAKSA ruveta miettimään, miten
lapset isillä ja äidillä on.
Mitään heillä ei ole, kuulemma edelleenkään. Paljon sattui joulun jälkeen, ihan hirveää ollut. Tekstailevat edelleen, mies soittelee kännissä sille... On niin kiva tyttö, että... Mutta tietysti ihan kaverina.
Sanoin tänään, että herra on hyvä ja tuo hänet sitten käymään meillä kahvilla. Koska jos joku nyt on niin kiva ja tolleen, niin toki minäkin sellaisen haluan tavata.