Päiväunista?! Kertokaa muut!
Apua!
Poika, reilu 2-vuotias, ei suostu enää nukkumaan kotona päikkäreitä.
Nukutus kestää ½-1tunti ja unet sitten VAAN 20min - 1tunti.
Tuntuu jo epätoivoiselta kun sitten herää jo 20minuutin päästä mutta kai sekin on sitten jotain...
Päiväkodissa päikkärit nukkuu ihan normaalisti lähes aina. Ja kohtuu pitkätkin.
Miten teidän 2vuotiaat, nukkuvatko millaisia päikkäreitä vaiko ei?
Tiedän että tämän ikäiselle kuuluu vielä päiväunet mutta minkäs teet??
Kommentit (10)
tyttö 2v1kk, päivähoidossa (puolipäiväisenä) ollut 3kk. Arkisin nukkuu kotona 1,5-2 h(joskus jopa 3), viikonloppuisin joskus tunnin, joskus jopa 3. Unille nukahtaa helposti. Mihin aikaan laitat omasi päikkäreille? Onko keties liian myöhään (eli yliväsynyt) vai liian aikaisin (ei tarpeeksi väsynyt). Meidän tyttö nukkuu aika eri aikoihin eri päivinä, eli joutuu kyllä häntä " tarkkailemaan" että osaa viedä oikeaan aikaan. Tai arkisin kyllä käy samaan aikaan, mutta viikonloppuisin voi kovastikkin vaihdella. Esimerkiksi tänään meni jo kahdeltatoista, mutta on ollut viikonloppuja kun on mennyt vasta kahdelta. Yöunillekkin menee tunnin heitoilla eri iltoina, eli " joustavasti" lapsen väsymyksen mukaan n klo 19.30-20.30.
Aamupäivällä ei pakolla aina keritä ulos, mutta en ole huomannut sen vaikuttavan tavalla tai toisella päiväuniin.
Myöskin eri aikoihin olen kokeillut unia mutta silläkään ei ole väliä.
Jonkinlaiset unet kyllä ovat tarpeen, koska jos poika nukkunut vain 20min niin huomaa heti illemmalla kaameaa kiukkuilua, erilaista kuin muulloin.
Mutta näillä mennään, jos ei suostu nukkamaan niin minkäs teet, tuskin se vakavasti mihinkään vaikuttaa..
Ehkä ne unet ajan kanssa palautuu :)
ja huonosti nukkuu päiväunia. Ja jos sattuu nukahtaan voi vedellä tunnin tai puolitoista, mutta sitten kyllä ilta venyy 21.20-22. Herää aamuisin 8 maissa, hiukan puoleen ja toiseen. Aikas hyvin jaksaa ilman päikkäreitä. Meillä nukutaan noin kolmena päivänä viikossa. Kun ei ole nukkunut päikkyjä menee kasilta nukkuun ja herää 8.30 maissa, joskus jälkeenkin. Esikoinen alkoi 2v:nä jättään päikkäreitä pois ja 2.5v:nä ei enää ole nukkunut lainkaan.Lapset niin erilaisia.
En rupea nyt mitään tarkkoja kuukausia laittamaan, mutta n. 2v. taisi olla. Välillä ei uni tullut päiväkodissakaan. Aina jos nukkui, niin illat venyivät ja aamulla oli vaikea saada hereille, silloin oli siis taas nukuttava päikkärit. Meillä oltiinkin siis kierteessä. Parempi oli, kun ei nukkunut päikkäreitä, vaan vaan n. 12h yöunet. Vuorokautinen nukkuma-aikakin oli pelkillä yöunilla parempi.
Välillä saattoi illalla viiden aikaan simahtaa sohvaan, mutta herätin 20 min jälkeen, eikä se vaikuttanut yöuniin kuin tunnin, kun taas tunnin päikkärit venytti iltaa kolmellakin tunnilla.
Eli en ole sitä mieltä, että mitään yhtä ja oikeaa tapaa olisi tässäkään asiassa. Usein sellainen rauhoittuminen riittää, eli mennään vaikka pötköttämään ja lukemaan satu, jos uni tulee niin tulee, jos ei, niin ei sitä voi pakottaakaan. Kaikkia eri variaatioitakin kannattaa kokeilla. Onko ratkaisu pidemmät yöunet, joille mennään aikaisemmin, vai mikä...
Meidän poika jätti päiväunet kotona pois n. 2v8kk iässä mutta kun meni tarhaan 2v10kk iässä, palas unet kuvioihin. Eli tarhassa nukkuu joka päivä 1-1,5h päikyt. Kotona en kuitenkaan saa sitä ikinä nukkumaan vaikka tarve vaatisi koska vapaallakin herää kuuden seitsemän aikoihin aamulla (ellei ole sitten pitkä loma, jolloin homma tasoittuu ja alkaa nukkua aamuisin pidempään -> ei tarvi päiväunia). Ainoa keino meillä (jos on ihan välttämätön saada päikyt) on - noloa kyllä - nukuttaa autoon.
Kuulostaisi olevan ihan normaalia, että kotihoidossa lapsi ei nuku mutta tarhassa kylläkin. Ei kannata väsyttää itseään pitkillä nukuttamistappeluilla, jos tuloksena on noin lyhyet unet.
Minun 4v tyttö nukkuu melkeimpä poikkeuksetta päiväunet ja on kotihoidossa. Meillä jos jää aamupäiväulkoilut väliin, niin varmasti vaikuttaa koko päivän kulkuun!
Elikkäs aamulla pihalle, kotiin syömään, nukkumaan, välkkäpalalle ja pihalle- rytmi takaa meillä päiväunet! Varsinkin kerhopäivinä on väsynyt ja mitä enempi virikkeitä, sitä väsyneempi on päivällä!
2,3v pikkusisko nukkuu myös päivittäin päiväunet ja saa nukkua vielä pitkään!
Esim eilen 4v meni päikkäreille, mutta tuli kohta pois sängystä kun ei saanut unta. Ja hyvin jaksoi iltaan saakka. Illalla tuli uni yhdeksän aikaan hetkessä. Lapset on yksilöitä tässäkin asiassa. Meillä tarvitaan paljon unta.
Lapsi on 2v9kk ja päiväkodissa yleensä nukkuu ainakin lyhyet päiväunet, kotona vaihtelee. Kotipäivinä usein nukkuu pidempään aamulla ja päivät ovat rauhallisempia. Jos yhtenä päivänä päiväunet jää välistä, niin yleensä seuraavana päivänä niitä jo tarvitsee. Ja usein yrittää simahtaa illalla 17-18maissa " päiväunille" jossei ole nukkunut päivällä. Päivällä saattaa joskus jos on herännyt aikaisin (siis reilusti ennen 9), nukahtaa jo päiväkotiaikoihin ennen 12päiväunille, mutta usein vasta lähemmäs klo 14. Eli ajat kotona vaihtelee.
Ja vaikka katsottaisiin lapsen mukaan milloin näyttää väsyneeltä, niin unet menevät muun perheen rytmien mukaan. Esim. vapaapäivinä usein käydään luistelemassa tai uimassa tai sovitaan kyläilyjä, joten pienimmän päiväunet joustavat näiden mukaan. Meillä ei siis enää niin eletä säännöllistä pikkulapsiaikaa tiettyine päiväunirytmineen. Ja jos tuo pienin olisi meillä vielä kotihoidossa, niin ei varmaankaan enää nukkuisi päiväunia ollenkaan. Kyllä me ne päivät tykkäisimme liikkua ja tehdä kaikkea vapaasti ja olemaan hyssyttämättä isompia olemaan hiljaa kun pienin nukkuu.
Esikoinen oli kokonaan tuohon ikään kotihoidossa ja vasta lähemmäs 3v:na jäi päiväunet välistä- muuten lapsi oli todella rasittava ja väsynyt. Kakkonen oli myös kotihoidossa jätti päiväunet jo 2v:na ja jaksoi ihmeen hyvin (tai nukkui kerhoreissuilla autoissa sen 10-15minuuttia)- häntä oli vaikea saada muuten nukkumaan päiväunia kun isovelikin valvoi. Mutta tällöin meillä nukuttiinkin 11-13h yöunia. Nykyään meillä nukutaan vain 11-12h ja jos pienin nukkuu pitkät 2h päiväunet, niin hänen yöunensa jäävät auttamatta lyhyemmiksi ja hän pitää meteliä kun isompien lasten pitää saada nukkua. Eli jotta isommat lapset saa ne 11h yöunet, niin pienin ei voi hirveän myöhään iltapäivästä nukkua parin tunnin unia...
Unentarve on hyvin yksilöllistä. Vanhemmat, joiden lapset nukkuvat paljon, keksivät herkästi ulkoisia syitä että miksi toisten lapset eivät nuku niin hyvin. Toki ulkoisetkin asiat (rytmit, rauhoittuminen yms.) vaikuttavat, mutta toiset lapset eivät vain yksinkertaisesti tarvitse niin paljon unta. Joillekin (harvoille) taaperoille 10 h / vuorokausi riitää, toiset tarvitsevat 15 h. Tämä johtuu heidän temperamentistaan ja neuro-biologiastaan, eikä siihen voi juurikaan vaikuttaa.
ulkona rattaissa säässä kuin säässä. Nukahtaminen ei ollut ongelma. Nukahti suht nopeaan kun kävelin vaunujen ja koiran kanssa lenkin.
Jatkoi uniaaan kotona takapihalla. Unta riitti n. 4-5h ja herättyään oli yhtä hymyä.
Jos erehdyin nukuttamaan sisälle heräsi n. 1½ h päästä ja oli kuikkuinen kuin ampiainen..
Nyt melkein 5-vuotiaanan nukkuu edellee päikkärit. Joskus saattaa jättää väliin ,mutta yleensä päikkärit kestää n. 3h viikonloppuisin kotona. Päiväkodissakin nukkuu useinmiten.
Mielestämme neti tarvitsee unensa edelleenkin,vaikka jaksaa kyllä valvoa ilman niitäkin,mutta tulee niin kovin huonotuuliseksi illalla ilman päikkäreitänsä.
Poika on nyt 2v8kk ja kolme kuukautta hän on ollut kokonaan kotihoidossa toisen lapsen tultua perheeseemme. Päiväkodissa aikanaan nukkui hyvinkin useemman tunnin päikkärit, mutta jos silloin saattoi viikonloppuisin ja loma-aikoina olla päiväunille meno kotona vaikeaa. Vasta nyt lähiaikoina on poika jaksanut kiukkuamatta iltaan asti, jos päikkärit on jääny väliin. Meillä herätään nykyään aamuisin vaihtelevasti klo 7.30-9.00 ja päiväunille en enää edes yritä poikaa saada ennen klo 14.00. Mikäli aamupäivällä ei jostain syystä olla päästy ulkoilemaan, on unen tulo hankalampaa, mutta jos päivässä on riittävästi touhua, saattaa poitsu nukkua päivällä parikin tuntia ja silti käy helposti klo 20-21 yöunille. Joskus taas " päikkärit" onkin vain hetki rauhoittumista omassa huoneessa, poika saattaa ihan nätisti pötkötellä sängyssään tunninkin verran nukkumatta ja se riittää sille päivälle päiväuneksi eikä ilta silti ole pelkkää kiukkuamista.
Mikäli teidän 2-v ei vaikuta iltaisinkaan yliväsyneeltä, niin ehkä ne 20min-tunnin päiväunet on sitten kotioloissa ihan riittävät?