Onko joku oikeasti onnistunut lopettamaan lastensa sisarkateuden?
Meillä 5-vuotias on ollut kateellinen pikkuveljelleen tämän syntymästä lähtien eli reilut kolme vuotta. Kateus ilmenee jokapäiväisenä kiusaamisena. Tuntuu, että olemme yrittäneet kaikki keinot tilanteen parantamiseksi (keskustelut, äidin ja isoveljen kahdenkeskinen aika, jäähyt, tarrat hyvistä päivistä jne.), mutta mikään ei tunnu auttavan. Kertokaa hyvät ihmiset, jos olette onnistuneet poistamaan sisarkateuden.
Kommentit (14)
Kateutta voi olla, vaikka tekisi mitä. Sitten eri asia kuinka sitä ilmennetään. Voi olla että lasten keskinäisessä toimeentulossa on muitakin aspekteja kuin vain kateus, esim. luonteet ja se miten lasten leikit sopivat yhteen. Jokainen perhe ja jokainen yksilö niissä on erilainen ja siltä yksilöpohjalta ja toiminta kai lähtee tältä pohjalta.
Joitain yleisiä toimintatapoja ja asioita on, mutta tarkemmin taitaa olla lapsikohtaista miten suhtautua että auttaa. Meilläkin Kentin tapaan on pyritty siihen että kilpailua pyritään vähentämään ja keskinäistä arvostelua myös. Jokainen lapsista meillä ei saa täsmälleen samanlaista huomiota, vaan itselleen ja iälleen sopivaa. Meilläkin kuuluu välillä " miksi tuo saa ja minä en" -natinaa, yleensä kyllä vanhimmalta lapselta. Meillä lapset siis pyrkivät pukemaan sanoiksi tuota sisarkateutta ja sitten asioista voi puhua, se vähentää fyysisen riitelyn tarvetta. Ja jos meillä fyysisesti puretaan tuota on se lasten kilpailua (vaikka juoksukisat tms. mutta aina lapsista lähtöistä). Pyrimme opettamaan lapsille pikemminkin toistensa kannustamista kuin mollaamista. No tulos jää nähtäväksi aina sitten iän myötä...
meillä oli aikanaan lapsuudenkodissa hirveästi riitaa vajaa 2-vuotta nuoremman veljeni kanssa, vaikka yhdessä leikittiinkin.
minulle tuli mieleen, että oletko aivan varma, että vain se vanhempi kiusaa, kun nuorempikin siis on jo yli 3-vuotias? Yleensä noi jutut kuitenkin menee niin, että kumpikin provosoi toista vuorollaan.
Oletko jutellut lasten kanssa miten he kokevat tilanteen, esikoinen saattaa olla sitä mieltä, että kuopus kiusaa ja hän reagoi.
että esikoinen olisi se " kateellisin" tai kiusaisi eniten. Itse asiassa nuo pienet tuntuu nostavan kamalan haloon jos joskus harvoin esikoinen istuu sylissä. Sillon varsinkin kuopuksen on pakko yrittää änkeä siihen ja työntää pois isosiskoa ja yrittää lyödä.
Meillä esikoinen sitten ehkä kuuluu parhaiten ja hän on tavallaan se joka antaa sen kovimman läksytyksen lopussa. Ei hän kuitenkaan koskaan rupea (tai no, koskaan ja koskaan) tosta noin vaan leikkiviä pikkusisaruksia kiusaamaan.
Esikoisen yleisin suuttumuksen aihe on se, että hän on suunnitellut kaikille jonkun kivan yhteisen jutun ja sitten pienet ei tietenkään osaa toteuttaa sitä suunnitelmien mukaan. Tässä olenkin esikoiselle sanonut että on hänen suurin oppimisen juttu, ettei kolme- ja yksivuotiailta voi vielä odottaa hirveän suurta järjestelmällisyyttä. Mutta tiedän silti miltä hänestä tuntuu. Toinen aihe on, että esikoinen usein haluaa halia pieniä, pitää sylissä tai tanssia tai mitä vaan, mutta ainahan pikkuset ei ole tähän yhtä halukkaita ja näyttävät sen vähän ikävästi. Siitä esikoinen loukkaantuu.
että nimenomaan isoveli kiusaa pikkuveljeä, vaikka pikkuveli ei millään tavalla edes ärsyttäisi. (Totta kai on tapauksia, että pikkuveli kiusaa/ärsyttää isoveljeä, mutta ne ovat paljon harvinaisempia tapauksia kuin toisinpäin.) Ihan olen vierestä nähnyt lukuisia kertoja (enkä ole ehtinyt estää), että isoveli esim. kotiintullessaan heti muksauttaa pikkuveljeään kiukkuinen ilme kasvoillaan, ennen kuin pikkuveli on ehtinyt tehdä tai sanoa yhtään mitään tai isoveli on mennyt toisesta huoneesta katsomaan, mitä pikkuveli leikkii ja on sitten heti viuhtonut kaikki pikkuveljen lelut ympäri huonetta! Tästäkin on puhuttu isoveljen kanssa ja yritetty poistaa tällainen käytös, mutta eipä vielä näy muutosta. Emmekä mekään ole vertailleet lapsia keskenään, vaan olemme rakastaneet heitä yksilöinä ja omina persoonina.
Luin mielenkiinnolla vastauksianne, mutta odottelen vielä sellaisia kokemuksia, että on ollut voimakas sisarkateus ja vanhemmat ovat onnistuneet ainakin lieventämään elleivät kokonaan poistamaan sitä. Teillä on tuntunut menneen hyvin alusta alkaen.
ja tietysti aina ku ilmenee ikävällä ei sallitulla tavalla niin puuttua siihen.
meillä on ainakin parempia päiviä ja kamalampia.
ja molemmat on syypäitä vuorollaan 1v ja 3v
välillä pienempi provosoi isompaa tai välillä isompi vaan tulee ja alkaa muksia syyttä suotta.
kyllä sitä sisaruskateutta aina on olemassa, mut vanhempana voi vain yrittää aina kohdella tasaväkisesti ja toisaalta minusta pitääkin olla tilanteita kun toinen saa esim pyörän ja toinen ei. toisella kertaa sit jotain muuta toiselle. niinhän se elämässä muutehnkin menee.
ja ne rutiinit ja ruokailut... ja huomio... ja se vaan että toista ei saa lyödä tai vahingoittaa muuten saa kyllä ilmaista ikävän olonsa. vaikka huutamalla. se o parempi kuin esineiden rikkominen tai toisten satuttaminen.
varmaan samat asiat tässä mullakin, kun edellä jo on sanottukin
Kummallekin lapselle omaa aikaa isin ja äidin kanssa erikseen. Tyyliin tämä on pikkuveljen ja isin oma juttu, johon muut eivät saa tulla. Sama äidin ja pikkuveljen kanssa, sekä tietty vanhemman lapsen kanssa. Tuo juttu voi olla joku toistuva asia esim. muskari tai kauppaan meno tai mitä vaan. Vanhemmat oikein korostavat, että tämä on vain meille kahdelle ja muilta kielletty.
Käytännön kokemusta tästä vinkistä ei ole, mutta lienee kokeilemisen arvoinen.
Joskus isompi haluaa leikkiä omia leikkejään ja vallittaa että sisarus tulee sotkemaan, mutta sitä en sisarkateuden piikkiin pistäisi. Isompi saa ekstrahuomiota kun pienempi nukkuu päiväuniaan, pienemmälle on omaa aikaa kun isompi on kerhossa.
Juuri niin päin, että isoveli komuutti pikkusiskoaan. Ikäeroa on 1,5 vuotta ja siskon ollessa vauva, veli seisoi päällä yms. Tosin järkeä ei tietty ollut kovinkaan. Kun sisko täytti 1, lasten leikit alkoivat vähän käydä yksiin ja iän kartuessa leikit ovat sujuneet aina vain paremmin. Edelleen pojalle on vaikea pala, kun asiat eivät mene niin kuin hän haluaisi, mutta tänä syksynä (poika reilut 5 v) on tapahtunut hurjaa edistystä. Järkiintyminen, omien sosiaalisten taitojen ja suunnitelmallinen " sosiaalisten taitojen tukiopetus" ovat kaiketi auttaneet.
Onko esikoisenne muuten sosiaalisesti taitava? Osaako hän ilmaista tunteitaan sanallisesti tai muuten rakentavasti? Edellä mainittujen ohjeiden lisäksi uutta näkökulmaa saattaisi antaa Tulistuva lapsi -kirja, vaikkei se suoranaisesti sisarkateudesta kerro.
mitä tarkoitat " sosiaalisten taitojen tukiopetuksella" ? Meidän isoveli ei ole kovin taitava sosiaalisesti.
Tarkoitan sillä sitä, että hyvin herkästi tuetaan kömpelöä lasta opettamalla liikuntataitoja ja puhehäiriöinen saa puheopetusta jne. Me olemme opettaneet myös sosiaalisia taitoja, kun ne ovat olleet vähän tiukemmassa (oli lievää autismiepäilyäkin).
- Olemme nimenneet ääneen eri tunteita ja rohkaisseet käyttämään niitä sanoja. (Kylläpä oletkin vihainen, ärsyttääkö sinua, kun et päässyt ekana vessaan.)
- Olemme opettaneet ongelmanratkaisua kädestä pitäen leikkiessä sattuneissa riitatilanteissa. (Tekö haluaisitte leikkiä samalla lelulla? Sisko leikki sillä ensin. Anna se takaisin siskolle. Kylläpä kiukuttaa! Sinä voisit pyytää sitä siskolta tai ehdottaa, että saisitko sen kohta. Voitte leikkiä vuorotellen. Hienosti tehty!)
- Olemme yrittäneet myös näyttää mallia positiivisten (ja negatiivisten) tunteiden osoittamisessa ja pyytäneet myös anteeksi huonoa käytöstämme.
- Kävin puhumassa pojastamme myös perheneuvolassa ja erityislastentarhanopettaja kävi seuraamassa häntä hoidossa.
Siis ihan tavallista elämää, mutta vähän enemmän seisahtumisia miettimään, miten muuten voisi käyttäytyä kuin lyömällä. Suosittelen myös Saara Kinnusen ja Keijo Tahkokallion kirjoja ja pientä asennemuutosta -lapsi ei OSAA käyttäytyä muuten eikä kertoa tarpeistaan ja tunteistaan järkevästi. Meillä aikuisillakin olisi siinä opittavaa :-)
Meillä isoveli (kohta 4 v) on suorastaan vihannut pikkuveljeään kahden vuoden ajan. Jokapäivä tapahtuu fyysistä pahoinpitelyä ja kiusantekoa. Milloin lyödään, purraan, viedään tavarat käsistä tai tönäistään muuten vaan ohimennen. Mikään ei kyllä tunnu auttavan, myös me olemme testanneet kaikki mahdolliset konstit. Hermot ovat tosiaan koetuksella ja sorrun jatkuvaan huuutamiseen ja kiljumiseen. Ja sehän auttaa...
Nyt viime aikoina pientä lievitystä asiaan on tuonut uudenlainen rankaisu. Jäähypenkin sijasta otamme isoveljeltä etuuksia pois. Ja ne kyllä tehoavat jäähyä paremmin. Ensimmäisestä kiusanteosta huomautamme napakasti ja kerromme että tämä sai olla viimeinen kerta. Toisesta kerrasta otamme pojan puhutteluun ja kerromme, että tänään ei sitten lueta iltasatua / et pääse kylpyyn isän kanssa / emme leikikään muovailuvahoilla. Poika lupaa aina itku silmässä olla kiltisti ja anelee anteeksiantoa. Mutta tässä asiassa täytyy sitten pitää se oma pää, enää ei voi pyörtää puheitaan vaikka kuinka julmalta tuntuu evätä pieneltä iltasatu. Seuraavana päivänä poika muistaa kyllä heti, että tänään hän on kiltisti ja sitten äiti lukee sadun illalla.
Toinen konsti mitä olemme kokeilemassa on " tyrannilapset" -sarjan tekijän vinkki. Luin hänen kirjansa ja siinä ehdotetaan aggressiivisuuteen tai muuhun toistuvaan huonoon käytökseen kerrasta poikki -menetelmää. Siinä lapsi viedään välittömästi toiseen huoneeseen, kun hän on tehnyt kiusaa. (Olettaen, että hän on tehnyt samaa kiusaa ennenkin ja tietää sen olevan kielletty.) Lapselle ei puhuta mitään ennen kuin hänet on viety huoneeseen. Huoneessa selitetään, että et saa tulla meidän muiden mukaan koska käyttäydyit rumasti. Haluan, että mietit tekosiasi ja tulet sitten pyytämään anteeksi. (Tämä eroaa jäähypenkistä siten, että lasta ei laiteta istumaan mihinkään). Kun lapsi tulee pois huoneesta häneen ei kiinnitetä huomiota vaan jatketaan touhuilua tai leikkiä pienemmän lapsen kanssa. Lasta ei katsota silmiin tai jutella hänelle. Ainoastaan voidaan todeta, että en ole tällä hetkellä kiinnostunut sinusta, ole hyvä ja mene takaisin toiseen huoneeseen. Lapselle tulee jopa hieman näytellä loukkaantunutta ja dramatisoida tilannetta entisestään. Yleensä meidänkin poika hiipii ihan itse takaisin huoneeseen kunnes tulee sieltä itkun kanssa pyytämään anteeksi. Sitten kehutaan kovasti, että hienosti tehty. Ja leikkiä jatketaan kolmisin.
Voimia ja jaksamista!
nm. kohtalotoveri
neuvoja. päivähoidossa on meilläkin puhuttu joskus sosiaalisten taitojen tukiopetuksesta ja opeteltu lapsen kanssa yhdessä tunnistamaan erilaisia tunteita ja miten niitä voi purkaa loukkaamatta toista (esim nyrkkeilysäkki kotona ei ole huono idea).
meillä kotona on kyllä lähes päinvastainen tilanne. Mulla on kaksi tytärtä 7v ja 1v 8kk... ekaluokkalainen on välillä jopa ylihuolehtiva sisko. molemmat rakastavat kovasti toisiaan, pussailevat ja halailevat ja pienempi pitää siskoaan melkoisena idolina. välillä kuitenkin jopa kaipaan pientä riitelyä tai nahistelua, kun tuntuu ettei isosiskon aina tarvitsisi olla ihan niin ymmärtäväinen. esim joskus pienempi on päässyt sekoittamaan nukkekodin järjestystä niin isompi vaan tyynen rauhallisesti toteaa, että ei se mitään haittaa (vaikka kyllä näkee että haittaa). Mutta mikään ei ole kyllä niin ihanaa ku seurata kahta rakasta lastani yhdessä. edellisyönä pikkusisko heräsi illalla ja kömpi isosiskon viereen...sisko otti kainaloon ja sanoi jag älskar dig ja pienempi tähän vastasi...jag vet det... mua nauratti, mutta samalla tuli kyllä kyynel silmään...kyllä ne vaan on ihania! =)
toivottavasti sunkin lapset vielä ajan myötä oppivat tulemaan hyvin toimeen keskenään, tsemppiä!! =)
Pahimmat sisarkateuden tai muuten vaan toimimattomat sisarussuhteet olen nähnyt veljeksillä joilla ikäero on todella pieni, siis 1-1,5v. Näitä veljespareja olen nähnyt enemmänkin ja niissä usein fyysistä kiusaamista (tönimistä, lyömistä, puremista yms.) ja muutenkin jatkuvaa kiusaamista vuodesta toiseen.
Meilläkin selkeimmin sisarusten välinen suhde on tyynin vanhimman ja nuorimman välillä, joilla ikäeroa jo 5,5v. Isoin jo tajuaa paremmin pienen käsityskyvyn ja omaa hitusen pinnaa tämän kanssa toimiessaan. Sitten lyhyemmän ikäeron välisessä suhteessa eniten tuota kismaa, eikä mitenkään sen mukaan miten paljon aikaa sisarukset viettää yhdessä. Välillä tuntuu meillä ainakin että alle 2v ikäero ei ole lapsille hyvä, sisaruksen olemassaolo määrittelee liikaa persoonaa ja kilpailua tuntuu olevan sitä enemmän mitä lähempänä lapset kehityksellisesti on. Lisäksi vanhempien aika on ollut rajallisempaa lapsille tietenkin lyhyen ikäeron ollessa kyseessä.
Jälkikäteen ikäeroa ei voi muuttaa, sitten pitää ehkä vaan jaksaa enemmän tosiaan kiinnittää huomiota ja setviä tilanteita.
Meillä ei kyllä ole mitään sen pahempaa sisarkateutta ollut, tavallisia pikkukitinöitä sisarusten kesken. Lapset ovat nyt 7v4kk, 3v4kk ja 1v8kk. (Tyttö-poika-tyttö).
Toki tuntuu että monet kerrat viikossa tulee tilanteita että joku katsoo saaneensa muka epäreilua kohtelua, isomman jäätelöannokset tmv. Esikoisen suurin valituksenaihe (mitä tulee sisaruksiin) on, että " aina" noi pienet saa tehdä sellasta mitä iso ei ja joskus asiat menee pienten ehdoilla - mikä monasti on tottakin.
Kuitenkin musta meidän lapsilla on tosi lämpöset ja läheiset välit ja rakastavat toisiaan kovasti - kun yksi puuttuu niin kyllä sitä kaivataan, ja yhteiset leikit sujuu. Pikkuriidat kuuluvat sitten asiaan.
Samoja ns konsteja me ollaan käytetty kun tekin, mä olen myös tehnyt kaikille selväksi (ikätason mukaan) että nyt asia on niin että meillä on kolme lasta ja piste. Parasta vaan yrittää tehdä siitä niin hyvää aikaa kun mahdollista. Joskus joku saa enemmän ja joskus joku toinen, kaikkien pitää joustaa ja vaikka mikä on niin minä rakastan kaikkia yhtä paljon ja kaikki ovat minulle yhtä arvokkaita hyvine ja huonoine puolineen.
Olen yrittänyt lapsille korostaa, että he ovat erilaisia ja tarvitsevat erilaisia asioita. Perhe-elo ei ole mitään kilpailua. Yritän, etten koskaan sisaruksille hauku toista tai vertaile pahassa (koska vertailla toki saa ja joutuukin tekemään mutta ei arvottavasti). Olen myös huomannut että kun lapset riitelee niin saattavat kyllä aika kauan huutaa toisilleen ja melkeen tapella mutta jos mä en siihen puutu niin isoin _lopulta_ haluaa selvittää tilanteen ja olla kaveri taas.