Vanhanaikaista kasvatusta?

Esikoinen on siitä asti, kun oppi puhumaan osannut hienosti käyttää sanoja kiitos, ole hyvä ja anteeksi oikeissa yhteyksissä. Kuopus, joka ei vielä kovin paljon puhu, osaa sanoa " kiitti" . Musta on ihan itsestäänselvyys, että lapset kiittävät ruoan jälkeen, pyytävät anteeksi, jos vahingossa tönäisevät jne. Ja onneksi noi tosiaan tarttuu esimerkin kautta todella helposti myös lapsiin.



Ruokapöydässä ei pyydetä maitoa huutamalla " maitoaaaa" vaan kauniisti " Saisinko maitoa" . Ruoka suussa ei puhuta (tätä 4,5 v:n on välillä vaikea muistaa, kun oikein innostuu jotain selittämään), pöydässä ei möykätä, ei pelleillä tms. Jutella kyllä saa ja pitääkin =) Musta ois outoa, jos kaikki vaan söis hiljaa ruokansa. Mutta meillä lapset kyllä saa nousta pöydästä sitä mukaa, kun ovat valmiita. Meillä kuopus syö usein paljon kauemmin kuin esikoinen, enkä halua vaatia esikoiselta, että istuu syötyään ruokapöydässä vielä 15 min, kun pikkusisko syö. Sama juttu, jos on aikuisia kylässä, ketkä tykkäävät enemmänkin rupatella ruokapöydässä, niin en vaadi 4,5 v:tä ja vajaa 2 v:tä istumaan syömisen jälkeen pöydässä 30 min, kun aikuiset ovat vasta alkuruoassa... Jäkiruokaa ei kuitenkaan anneta ennen kuin kaikki ovat syöneet. Ja jos kuopuksella on vain vähän ruokaa jäljellä siinä vaiheessa, kun esikoinen on syönyt ja on jälkiruokaa tarjolla, niin esikoinen istuu kyllä sitten pöydässä odottamassa jälkiruokaa.

Minustakin on hyvä opettaa että Ainakin kyläillessä (ja tietysti kotona mahdollisimman paljon, mutta siellä voi nyt joskus vähän löysäilläkin) odotetaan että kaikki (paitsi tietty aikuiset, jotka jäävät todennäköisesti rupattelemaan, sekä mahdolliset vauvat yms) ovat syöneet ja sitten vasta noustaan. Samoin pullaa tms. ei oteta ennen kuin ollaan kaikki pöydässä ja lupa saatu/sitä tarjotaan. Miehen suvun puolella lapsenlapset (joita ei montaa ole) saavat juosta pöydästä pois ja takasin jne. miten sattuu ja se joskus vähän harmittaa, varsinkin jos on juhlatilaisuus.



Mitä mieltä olette, jos lapsen kavereita on kylässä niin saako heitä opastaa käytöstavoissa? Mielestäni kyllä, siis että sanoo vaikka ystävälliseen sävyyn näin: " Meillä ei ole tapana nousta pöydästä ennen kuin on lupa saatu" tms. riippuen tietty tilanteesta. :)

Ja näyttämällä itse hyvää esimerkkiä lapsi oppii.

Meillä poika vajaa 1 v 9 kk osaa jo esim sanoa kiitti molemmilla kotikielillä.

Sellaisen olen huomannut, että joskus kun poikamme ojentaa käden kätelläkseen oudompia vieraita, niin he hämmästyvät, kun noin pieni poika osaa kätellä. Mutta ei poika kuitenkaan aina tätä tee.

Tottakai nuo sanat kuuluvat perustapoihin. Meillä ei ole opetettu syömään suu kiinni, minusta syövät aika automaattisesti suu kiinni (tai sitten en ole osannut kiinnittää huomiota). Myöskään emme hirveästi mainitse ruoka suussa puhumisesta, jossei ole todella häiritsevää. Sitä vastoin kauniisti kehoitetaan pyytämään ja kiittämään. Se " ole hyvä" saattaa enempi unohtua.



Sitten pöydässä istumisesta. Jos on vieraita, niin pöydässä odotetaan kavereita, paitsi jos siellä on joku lapsi joka tunnetusti istuu tunnin pöydässä (meillä on tuttavaperheessä yksi lapsi joka voi istua pöydässä vaikka koko illan)... Tällöin kyllä olen päästänyt sen 5minuutissa ruokansa syöneen lapsen pois jonkun ajan kuluttua, koska tuntuisi kidutukselta toisen odottaa iäisyyttä vääntelehtien tuolillaan: Varsinkin kun meillä kyseinen kaveri suomalaisen miehen tavoi ei jaksa iäisyyttä keskustella (ei tykkää kavereissakaan niistä puheliaimmista, vaan valittaa saavansa päänsäryn siitä jatkuvasta pälätyksestä). Perheen kesken syödessä on se nopeasti syövä lapsi saanut lähteä jo pöydästä kun se puoli tuntia-tunnin syövä sisko pupeltaa ruokaansa kun ehtii ja saa sen alas. Ihanko totta lapsen pitäisi odottaa vaikka se tunti pöydässä kun toinen lapsi vielä syö? Onko teillä muilla aikarajaa tässä?



Sitten se miten nuo tavat ovat menneet perille. Valitettavasti esikoinen ei osaa niitä niin hyvin kuin keskimmäinen lapsemme- huoh. Se esikoinen on se yllätys, yllätys 5minuutissa syövä nopeasti asiohin reagoiva poika, kun se kakkonen tyttö joka osaa käyttäytyä istuu pöydässä iäisyyden ja viihtyy kuunnellen aikuisten juttuja (joskus liiaksikin aina ne pikkukorvat höröllään). Eli meillä ainakin ihan erilaiset lapset ja käyttäytyvät myöskin pöydässä erilailla, vaikka kasvatus on molemmilla samanlaista.



Ja tuli mieleen kun tuossa pari päivää sitten oli esikoisen synttärit, niin kyllä sen 7-9v poikalauman kanssa ei pöydässä kuullut yhtään mitään. Ei tullut kiitosta, ole hyvää, eikä muutakaan sanoja. Olisiko myös että tässä seura teki kaltaisekseen. Enkä usko ettei yhdenkään näistä lasten kotona olisi huomioitu kasvatuksessa tälläistä asiaa, vaan luulen että pikemminkin kaikilla tämä kuuluu normaaliin kasvatukseen (nämä perheet täällä tuntien).

Pieni ylilyönti, mutta joskus todellakin tuntuu että suomalaiset eivät ole vielä tottuneet asumaan yhteisössä, jossa on muitakin kuin ydinperhe.



Me asumme Keski-Euroopassa ja lapset ovat oppineet luonnostaan tervehtimisen (myös kättelyn), poskipusut, jutustelun, kiittämisen ja siihen vastaamisen jne. Se sujuu erittäin luontevasti jo 2 v vanhalta.



Eroon suomalaisten kanssa kiinnittän huomiota aika usein. Ja kommenttejakin saamme suomalaisilta koko ajan.

Pari esimerkkiä:



Olimme Suomessa häissä ja onnittelujonossa kättelemässä nuortaparia. Meidän molemmat lapset (poika 6 v ja tyttö 2 v) poskipusuttivat hääparia ja sanoivat onneksi olkoon. Muu hääseurue jaksoi sitä ihmetellä koko illan.... Kaikki kuitenkin tietävät että emme asu suomessa, emmekä ole 100% suomalainen perhe.



Eräs juuri tänne muuttanut suomalainen perhe tuli meille kylään, olimme olleet yhteydessä vain sähköpostitse aikaisemmin. Heillä on kolme lasta, 7, 6 ja 4 v. Kaikki lapset livahtivat ovesta sisään vanhempien seläntakana, kukaan ei sanonut päivää, eikä esitellyt itseään. Sama juttu poislähtiessä, kipinkapin ovesta ulos hyvästelemättä.



Me isommat kuitenkin tervehdimme ja esittelimme itsemme ja hyvästelimme, joten ei pelkkä esimerkin näyttäminen riitä. Lapsia pitää opastaa käytöstapoihin tietoisesti. Kyllähän mekin muistutamme lapsille kylään mennessä, miten siellä tulisi käyttäytyä.



Hauska esimerkki on myös eräs toinen kyläily meillä. Entinen työkaverini Suomesta miehensä kanssa tuli käymään. Heidän poislähtiessä poikamme (silloin 3 v) meni pusuttamaan työkaveriani. Hänen miehensä seisoi vieressä ja oli aivan hämmentynyt kun poika nyki takinhelmasta että kumarru, pussaan sinuakin. Hän oli ajatellut että on " normaalia" että lapsi pussaa naista, mutta että vielä miestäkin!



En tällä tarkoita että suomalaisten pitäisi alkaa pussailemaan toisiaan tavatessaan, mutta pientä hiomisen varaa on.

Ei tavat tartu pelkän esimerkin voimalla, paitsi, jos myös arkiruokailuissa kotona noudatetaan kaikkia tapasääntöjä. Olen itse 70-luvulla kasvatettu ja silloin oli aika yleinen käsitys, ettei mitään tapoja tarvinut erikseen opettaa vaan ne oppii ns. itsestään. Meilläkin tähän uskottiin kotona ja olenkin saanut ihan itse opetella käytöstapoja osittain vielä aikuisena, joten olemme tytölle ihan opettamalla opetettaneet, että sanotaan kiitos ja pyydetään anteeksi. Arkiruokailuissa saa meillä lähteä pöydästä, kun on syönyt, emme pidä tarpeelisena vaatia kolmivuotiaalta istumista pöydässä.

Nämä ovat muuten myös samat säännöt, joilla päiväkodissa toimitaan, kiitos ja nätisti pyytäminen, samoin kuin anteeksipyyntö alettaan opettamaan ihan pikkuisista asti. Toisaalta ainakin aamupalalta saa lähteä, kun on syönyt, edestakaisin pöytään ja pois ei saa venkslata.

niitä opetetaan ihan alusta lähtien. Juuri kiitos, ole hyvä, anteeksi, ovat niitä peruspilareita. Sekä kauniisti pyytäminen. Meidän 1v10kk ikäinen on osannut jo kuukausia pyytää " saisinko?" . Vaikkei osaa vielä lausuakaan sitä oikein, niin aina muistaa pyytää kauniisti.



Joku taisi jo kirjoittaakin niistä lapsista, jotka vieraisille tultuaan vonkaavat pullaa heti pöydästä. Me ollaan opetettu, että tarjottavia saa ottaa vasta kun kyläpaikan äiti/isi antaa luvan, eikä niiden perään sitä ennen kysellä. Tietysti jos on jano, niin saa pyytää jos saisi juomista, mutta muita herkkuja ei.

tyttö 1 v 10kk tietää ettei toisen kädestä oteta mitään ja kaupassa jonotetaan kassalle. toisia ei tönitä ja tavarat jaetaan. kiitetään ja anteeksi pyydetään, vielä kun oppis tuon saisinko. Juomaa pyytää aina kovaan ääneen huutamalla, ei mene jakeluun ei sana saisinko ;)

mutta toivossa on hyvä elää.



Samoin kädet pestään ennen ja jälkeen ruokailun, kengät riisutaan eteisessä jen. ihan perusjuttuja mun mielestä.



kuumetta ja kersat 12v, 1v10kk ja 5,5kk

Meillä myös se kuuluu pienestä asti opeteltaviin käytöstätapoihin. Tiettyjä ihmisiä tervehditään aina kädestä pitäen (esim. mun ja miehen ukit), tiettyjä aina halaamalla (esim. miehen toiset isovanhemmat) ja myös mun ja miehen vanhempia lapset juoksevat yleensä halaamaan, kun heitä nähdään. Muita sitten tervehditään yleensä vain sanomalla " moi" tms. (riippuu henkilöstä). Meidän tuttavapiirissä on aika harvoilla (aikuisilla siis) tapana tervehtiä kädestä ja jotenkin se tuntuu omasta mielestä vähän vieraalta. Siis jos meille tulee vaikka mun kavereita, niin ei me koskaan kätellä, eikä halailla. Miehen perheessä halaillaan useammin ja miehet myös yleensä kättelevät toisiaan useammin nähdessään kuin minä ja naispuoliset ystäväni. Meidän lapset käyvät yleensä lähtiessä halaamassa myös esim. mun kavereita ja meidän siskojamme (eli tätejään), mutta miehen kavereita eivät yleensä halaile, koska he ovat lapsillemme vähän vieraampia. Ymmärrän kyllä hyvin sen, jos lapsi on arka, eikä uskalla mennä kädestä tervehtimään esim. 80-vuotiasta isoisoisäänsä, eikä mun mielestä siihen pidä pakottaakaan.

Mun mielestä ne tuntuu Suomessa varsinkin suomalaisten kesken jotenkin teennäisiltä. Meillä oli ulkomaalaisia ystäviä, joiden kanssa annettiin aina poskipusut ja se tuntui musta aina vähän vieraalta ja tönköltä. Mutta tämä on siis vaan oma mielipiteeni.

Ilmeisesti kiitämme usein mieheni kanssa kun jokainen(4kpl) on sen oppinut. Runsaimmin kiitosta on tullut kahdelta ensimmäiseltä jotka kittivät vuolasti kun laitoimme vyön kiinni auton turvaistuimessa =).



Anteeksi pyytäminen taitaa olla vähäisempää sitä ei meillä lapset oikein osaa =/. Tietoisesti en ole sitä opettanut. Pyytävät anteeksi jos vahinko sattuu mutta käskystä anteeksi pyytäminen ei onnistu kun eivät siihen ole kasvaneet. Ehkä onkin parempi että pyytävät anteeksi kun tuntevat tehneensä väärin eikä niin että kun aikuinen sanoo " nyt kyllä pyydät anteeksi" . Ja sitten ovat itsepäistä väkeä eli jos käskytetään niin varmaan en pyydä. Taisin olla itse samanlainen jos joku pakotti niin iskin jarrut päälle vaikka oikeasti olisi tehnytkin mieli pyytää anteeksi.



Käsi päivää sanotaan suuremmissa juhlissa niiaten/pokaten joka on myös katoavaa käytös kulttuuria. Tuo niiaaminen ainakin. Minulla vielä polvet niksahtaa niiaukseen aina kätellessä vanhempia ihmisiä.



nuttu

...nuo on ihan hyvä opettaa. Kyllä me ainakin kovasti yritämme niitä muistaa toistella 1v2kk pojallemme, siitä ne sitten tarttuu. Esimerkkihän on se paras " opetin" .



Voihan niitä opetella vaikka leikinkin varjolla, viitaten tuohon 4v.:hen.. :)

Eli juuri kiitos, ole hyvä ja anteeksi. Meillä on kolme lasta, 4,5 v, 2v 9kk ja 8 kk ikäiset tytöt. Ruoasta kiitetään aina ja samoin kun jotain saadaan, sanotaan ole hyvä kun jotain ojennetaan ja pyydetään anteeksi kun on tarvis. Eiväthän nuo aina näitä muista, mutta tarvittaessa sujuvasti muistutetaan; " Mitä sanotaan?" . Vauvastakin on ilmeisen hauskaa kun ruoan päätteeksi pyyhitään suu ja sanon hänen puolestaan kiitos. :0)



Yksi toinen mitä olen yrittänyt opettaa lapsille on se, ettei pöytään mennä notkumaan ja lääppimään tarjoiluja ennen kuin on valmista. Minä en tykkää, että lapset ovat roikkumassa pöydän päällä kädet pullavadilla ja sörnivät jokaista pullaa. Eikä ylipäätään omin luvin oteta mitään. Tämä meidän sääntö on tietyissä piireissä herättänyt kummastusta.

Meillä lapset on noin 1,5 vuotiaina oppineet kiittämään, nyt ovat vajaa 2, 4, ja 6 ja kiitos tulee automaattina. Ole hyvä luonnistuu isommilta jo hienosti ja anteeksi kuuluu myös vakisanavarastoon, joskus siitä saa tosin muistuttaa.



Meillä ei lähipiirissä ole yhtään perhettä joissa kiitos ja anteeksi eivät olisi lasten puheessa mukana, joillain on ole hyvä-vielä vähän haussa, mutta useimmilla sekin käytössä.

mutta meillä lasten ensimmäisiin oppimiinsa sanoihin ovat kuuluneet kiitos ja ole hyvä. Meidän viitonen on nyt 1 v. 3 kk. Sanavarasto on vielä tosi suppea: äiti, iti, Titi ... eipä kai juuri muuta, paitsi lisäksi sanoo: tiitti (siis kiitti) ja ole @@@ (siis ole hyvä, tuo loppu vaan on aina sellaista epämääräistä, josta ei saa selvää, mutta " ole" tulee ihan selvästi) :-). Ja nuo tiitti ja ole @@@ tulee siis juuri antamis- ja ottamistilanteissa/-leikeissä.



Sama meillä on ollut kaikkien lasten kanssa ja on tosi ihanaa, kun isommillakin kohteliaisuussanat on varsin hyvin jääneet käyttöön (7-vuotias tyttäremme käyttää myös sanaa anteeksi ihailtavan luontevasti, paitsi siskoiltaan ei aina välttämättä suostu pyytämään anteeksi), siis varsinkin kotona. Ainoa mikä vähän harmittaa, on se, että kun joku vieras ihminen antaa heille jotain, niin kaikki lapsistamme eivät kiitä. Ovat ujonsorttisia ja siksi se sana kiitos ei aina kaikissa tilanteissa tule, mutta sitten pitää vaan aina muistuttaa :-).



Vielä meillä silti kaikilla opettelemista riittää, että osattaisiin käyttäytyä mahdollisimman hyvin ja kohteliaasti, mutta onneksi ainakin " alkusiemen" ollaan saatu kyvlettyä :-).

Meillä on kaksi poikaa 2v ja 6v ja molemmille opetetaan käytöstapoja, kiitos, anteeksi ja ole hyvä kuuluvat molempien sanavarastoon. Kuopuksen ensimmäinen sana oli " tack, tack" =) Samoin isommalle varsinkin opetetaan, ettei pöydästä nousta haahuilemana kesken ruokailun, ei kurotella muiden lautasten yli. Jos jotain pyydetään, kysytään " saisinko/voisitko antaa" jne 6-vuotias kättelee vieraat (tuntemattomat) ja kertoo oman nimensä ( ja kaksi vuotias perässä) , joku vieras on joskus vähän hämmentynyt tästä. Mutta ette ap, mitenkään opeta vanhanaikaisia tapoja, mielestäni kauniit käytöstavat ovat todella tärkeät.



Jatkokysymys, opetatteko lapsille, että syödään suu kiinni? Meillä kun käy isomman pojan kavereita ja tarjotaan välipalaa tms niin kaikki syövät suu auki ja mässyttävät tosi kovaäänisesti. Itse en tota voi sietää. Eri asia ovat tietenkin pienet lapset, mutta 6-vuotias ei enää ole mielestäni niin pieni, etteikö voisi opettaa syömään suu kiinni.

Ilmeisesti meidän lähiympäristöön on jostain syystä löytynyt turhan monta perhettä, jossa ajatellaan, että nuo tavat oppii sitten päiväkodissa/koulussa tms. tai sitten niillä ei ole väliä. Onneksi näin ei kaikilla ole.



Jamareila, juu koetan opettaa, että syödään suu kiinni eikä puhuta ruoka suussa. Eikä rynnätä kesken ruokailun minnekään (saa toki nousta pöydästä, kun on syönyt) ja pyydetään kohteliaasti lisää ruokaa ja maitoa. Näitä asioita toki opetellaan koko ajan. Pienemmiltä kun on oppinut, että toiset saavat lisää, kun vain karjaisee kuuluvasti " maitoa!" ...



Olipas huojentavaa kuulla, että näinkin moni opettaa lapsilleen kohteliasta käytöstä. Ja varmasti moni muukin, joka ei tähän pinoon ole vastannut.



Mupsi

Mua taas ärsyttää perheet joissa lapset päästetään heti pöydästä kun ovat oman ruokansa syöneet. Mun mielestä on aina kohteliasta lastenkin odottaa että kaikki ovat lopettaneet aterioimisen ja sitten vasta kiittää ja nousta pöydästä. Varsinkin kun on eri ikäisiä lapsia, niin korostuu se haitta mikä syntyy siitä kun isommat, nopeammin syövät lähtevät liihottamaan pöydästä kun pienet ovat vasta puolivälissä ja sitten pienetkin alkavat kinuta pöydästä pääsemistä ja väittävät lopettaneensa vaikka vatsa on vielä ihan tyhjä..

Minusta nuo ovat tärkeitä juttuja, ei mitenkään vanhanaikaista! Meillä sanotaan aina vauvallekin , tai niin kuin vauvan puolesta " kiitos" kun nostetaan syöttötuolista pois.