2 vai 3 lasta - vieläkö uskaltaisi ruveta kolmatta kuumeilemaan?

Poika 6,5 v. tyttö 4, lähestyy 5 v. ja tyttö 4kk.

Mulla oli pientä vauvakuumetta ja päätimme lopulta yrittää kolmatta. Pian tuli alkuraskauden keskenmeno ja siitä meni puolisen vuotta ennen kuin 3. sai alkunsa. Siinä vaiheessa olin jo tosi onnellinen, kun tulin raskaaksi, niin kovaksi oli vauvakuume päässyt ja vaikka raskaus oli ehkä hankalampi kuin aiemmat, etenkin edellinen helppo raskaus, ikävöin ja rakastin kovasti jo syntymätöntä lastani (keskenmenon takia ikävöin). Tosi rakas ja ihana on vauva, isosiskon kovasti odottama myös. Tämä ikäero oli helpompi kuin kahden ekan, sillä isommat ovat innoissaan vauvasta (joskus liikaakin). Vauva on meidän yhteinen juttu ei vain äidin. Mulla on ollut tosi raskasta noiden kahden ekan kanssa. Ekalla on asperger, aluksi autistisiksi piirteiksi sanottu, joten kokemusta erityislapsestakin on. parasta on se, kun vauva hymyilee. Hänestä säteilee uskomatonta voimaa, joka vie murheet mennessään. Tunnen nyt jaksavani paremmin kuin tokan ollessa vauva. Tästä kolmannesta todella nauttii, ihan kuten neuvolatäti sanoi monin sanovan kolmannestaan. Keskenmeno teki selvälksi sen, että todella halusin kolmannen. Autoa ei meillä ole ja oman kodin hankinta on vasta edessä. Talo/asuntokuume on mulla kova, mutta ehkä vasta ensi vuonna. Halusin vielä kerran kokea vauva-ajan ihmeet. Ekan ja tokan vauva-aika on unohtunut jo niin, että tuntuu kuin siitä olisi jo 10 vuotta.

Raskausaika oli rankempi kuin tämä vauva-aika. Isä oli isyyslomalla ja pian oli myös kesäloma ja esikoinen on tarhassa ja eskarissa ja toka nyt kerhossa. Omaa aikaa tulee olemaan taas joskus, nyt pieniä hetkiä.

On kivaa, kun isommat ovat poissa kotoa ja saa olla kaksin vauvan kanssa tai tämän nukkuessa yksin. Kyllä se vauva sylissä on niin ihanaa, että haittoja ei huomaa. Onnistui mökillä olo, vaikka eka kerran en ollut niin innostunut kuin yleensä mökkeilyyn. Pystyn yksin liikkumaan pääkaupunkiseudulla 3 kanssa. kaikki tämä vaikka podin raskausajan alun masennusta, se liittyy siihen pahoinvointiin, kun se loppui, loppui masennuskin.

Jokaisen perheen tilanteet ovat niin erilaisia. Jokainen yksilö niin erilainen. Koskaan ei tiedä, mitä tuleva tuo.



Rankkuus, odotusajan/vauva-ajan jne., on niin monesta seikasta kiinni. Oma aikakin on suhteellinen käsite. Lasten persoonat, terveys, oma persoona, taloudellinen tilanne, tukiverkot ja kaikki mahdollinen muu elämäntilanteista pikkuisiinkin seikkoihin vaikuttaa päivittäisellä tasolla. Miten asiat arvottaa :)



Meillä siis kolme, vanhin pian 4v, kakkonen 2v3kk ja nuorin pian 10kk. Meidän lapset ovat hyvin temperamenttisia ja vauhdikkaita, mutta silti haluaisin lisää. Rahatilanne on meillä se eniten jarruttava seikka... Omaa aikaa ei oikeastaan ole ja se on se, mitä kaipaan ja tarvitsisin jaksaakseni. Mutta tuokin on jokaisen perheen sisäinen asia. Meillä siis mies tekee paljon töitä ja omaa esim. lenkkiaikaa en osaa vaatia, jotta mies saa levätä.



Autona meillä on Volkkarin Vento ja mahdutaan, nippanappa. Takana kaikki kolme. Kolme lasta mahtuu kyllä aika moneen nykyautoon riippuen turvaistuimista. Onkin sitten eri asia, tarvitseeko rattaita/vaunuja mahdollisilla reissuilla ja kuinka pitkiä ne reissut ovat... ;-P



Asuntona meillä on kerrostalokolmio, ja mahdutaan. Omakotitalo on haaveissa, mutta lähinnä muiden seikkojen kuin tilan vuoksi.



Itse ajattelen niin, että jos lisää tekisimme, niin " riskit" otettava. Kyllä sitä selviää, niin taloudelliseti kuin muutenkin. Kun vain asiat arvottaa. Jostain voi luopuakin. Ja oli lapsia tai ei, ei elämä aina ole helppoa. Mutta lasten kanssa ei tosiaan käy aika pitkäksi :) Kaikkea ei voi suunnitella ja ennakoida. Jos voisi, olisi elämä aika tylsää ;-P

Eli; Meillä esikoinen täytti 1v7kk, kun toinen syntyi. Oli siis esikoinenkin vielä pieni. Tämä aika oli raskasta, koska esikoinen vaati huomiota, leikkikaveria, hoitoa paljon myös.

Kolmannen syntyessä esikoinen oli 3v7kk ja keskimmäinen 2v. Heillä oli toisistaan seuraa, eivätkä vaatineet niin paljon minua, kuin toinen vaati aikanaan, kun oli " ainut" leikki-ikäinen. Joten sikäli kolmas lapsi oli helpompi, kuin toinen. Joten kannustan kolmannen hankimiseen. Asunnon vaihto tuli kyllä, mutta olisi tullut muutenkin. Auton vaihdoimme tila-autoon, koska Passatin takapenkki oli niin ahdas kolmen penkin kanssa. Juuri ja juuri mahtui kyllä, että pakko ei olisi ollut autoa vaihtaa.



Caius ja pojat 4v2kk, 2v6kk ja tyttö 6kk

Meillä siis entuudestaan neljä lasta (joista yksi enkeli-vauva). 96,98,99 ja 01. Viime syksynä päätimme vielä yrittää iltatähteä. Nyt tässä sylissä on 6 viikkoiset kaksoset.



Autoon mahdutaan hyvin. Autossa 5 istuinta/koroketta. Asunto on tietty tulevaisuudessa ahdas, nythän vauvat eivät tilaa niin tarvitse. Motto onkin " sopu sijaa antaa"

Meillä 3 poikaa, ikää heillä 4v, 1v10kk ja 5,5kk.

Meillä siis kahdella ensimmäisellä ikäeroa 2v2kk ja keskimmäisellä ja nuorimmalla 1v4kk. Meidän kolmas poika oli sellainen iloinen ylläri, hieman kyllä alkuun hirvitti mitä siitä tulee... keskimmäinen lapsista on todella temperamenttinen ja oli melko vaativa vauva. Mutta täytyy sanoa että TODELLA HYVIN ollaan pärjätty ja on ihanaa olla kolmen pojan äiti :)



Henkilökontaisesti itselleni tuo toisen lapsen syntymä oli suurempi mutos kuin kolmannen. Tuntuu ettei tässä mikään ole muuttunut. Penten lasten arkea tässä ollaan eletty jo jonkinaikaan ja samalla lailla se tässä on mennyt kuin ennenkin. Tekeminen ei tosin lopu kesken, pyykkiä piisaa ja onhan kolmessa pienessä oma hommansa. Meillä oli valmiiksi tila-auto, joten hyvin ollaan mahduttu matkustelemaankin. Samalla lailla ollaan reissattu ja kyläilty kuin ennenkin ja oikeestaan mikään ei ole muuttunut juurikaan.

Kaupassa käyn monesti lasten kanssa itsekseni. Mies kun tekee yövuoroa ja päivisin sitten nukkuu. Organisointitaito tässä kyllä on kasvanut :)



t. K@tju ja poikakolmikko

Meillä 8v.poika ja kohta 5v ja 4kk ikäiset tytöt. Olin aina haaveillut kolmesta lapsesta ja mieskin oli " samoilla linjoilla" . Kolmonen kuitenkin antoi odotuttaa itseään yli 2vuotta jona aikana minulla todettiin pco ja yksi lääkäri jo ehti todeta, että tuskin tulisin raskaaksi luomuna. Jotain hoitojakin jo ehdittiin kokeilla tuloksetta kunnes sitten viime vuoden elokuussa testi näyttikin plussaa ja luomutyttö syntyi toukokuussa. Nämä asiat tekevät hänestä meille entistä rakkaamman (ja opetti lopullisesti että lapsia ei tehdä vaan saadaan) ja nyt monesti mietin mitä elämä olisikaan ollut jos emme häntä olisi perheeseemme saanut, vaikka meillä kaksi lasta olikin. Nyt perhe tuntuu " kokonaiselta" ja kolmosesta (vauva-ajasta) on osannut nauttia kaikkein eniten, ei enää stressaile pikkujutuista ja osaa asennoitua vauva-aikaan niin että tätä aikansa ja pian on toisenlainen elämäntilanne. Meille siis kolme lasta ollut hyvä ratkaisu!

Pyysit mielipiteitä tai omia kokemuksia sekä kaksi- että kolmilapsisista perheistä.



Meillä lapsiluku jää kahteen. On hyvä, että edes kaksi olemme saaneet, voisi melkein sanoa. Ensimmäinen raskaus oli vaikea, lisäksi lapsen syntymän jälkeen hänen terveytensä ei ollut itsestään selvää. Vannoin, että meillä jää lapsiluku yhteen.



Jossain vaiheessa alkoi mieli muuttua esikoisen jälkeen, tosin aikaa ja uskallusta se vaati! Nyt meillä sitten on 4,5-vuotias ja 8 kk ikäiset lapset, tietenkin maailman ihanimmat ja suloisimmat.



Kuopuksemme kärsi koliikista ja olin jo menossa sterilisaatioon, mutta en kuitenkaan ole valmis niin lopulliseen ratkaisuun, vaikka kaksi lasta kyllä riittää minulle. Mies on puolileikillään puhunut jo kolmannesta. Joskus itsekin puolileikilläni mallailen ajatusta kolmannesta lapsesta, mutta sitten iskee realismi.



Meillä vaikuttavat osaksi taloudelliset seikat (asunto, auto jne.). Ehkä ennen kaikkea itselläni vaikuttaa se, miten kolmas raskaus tulisi sujumaan. Ensimmäisen kohdalla tapahtui sellaisia, mitä en haluaisi koskaan kokea uudelleen. Sekin pelottaisi kovasti, olisiko lapsi terve, sillä ikää on jo ja kokemusta siitä, kun kaikki ei sujukaan " normaalisti" ...



Toisaalta tunnen itseni. Olen mukavuudenhaluinen ja kaipaan ja tarvitsen omaa aikaa. Tottakai voisi olla ihanaa toisaalta, jos olisi kolme lasta, mutta mieluusti niin, että joku muu olisi raskaana ja valvoisi nämä ensimmäiset kuukaudet. :-)



Itselleni on siis vahvistumassa tunne, että meidän perheemme on tässä. Olemme ikionnellisia näistä kahdesta. Voin sanoa, että toisen kohdalla on kaikki jo jotenkin helpompaa ja selvempää. Ehkä se olisi vielä enemmän sitä kolmannen kohdalla.



Käytännön asiat varmasti järjestyvät, niitä tuskin kannattaa pelätä. Sanoisin, että jos sydämessä on tunne, että olisi kolmannen paikka ja mieskin on samaa mieltä, niin siitä vaan kolmatta yrittämään. Sehän on ainakin itselleni, kysyjälle ja suurimmalle osalle itsestäään selvää, ettei lapsia tule tilaamalla, mutta sitähän ei välttämättä koskaan tiedä, vaikka nappaisi nopeastikin. Tosin meillä meni molemmissa 1,5 vuotta...



Tsemppiä vain pähkäilyihin. Onneksi asiaa ei varmasti tarvitse ratkaista ihan tällä punaisella sekunnilla. :-D



Iituli