Allergiaa vai atopiaa
Tyttömme, kohta 3 v, on ikänsä reagoinut ihollaan. Ihottuman paikat vähän vaihdelleet, pienenä ihottumaa oli poskissa ja käsissä, nykyään useimmiten polvitaipeissa ja edelleen käsissä. Rasvaamme perusvoiteella päivittäin, silloin tällöin kortisonilla. Ihottuma ei siis ole kovin paha, mutta näyttää jonkin verran kutittavan, eikä ole varmaan koskaan ole ollut kokonaan poissa. Prickit tehty aikoinaan - ei selitystä. Lääkärin kanssa sovittu joistain ruokarajoitteista (kala, mansikka, omena, soija, kiivi, pähkinät), ja olemme näiden kanssa olleet vanhasta tottumuksesta varovaisia, vaikkakin niitä on varmaan kaikkia kokeiltu silloin tällöin, enkä ole onnistunut löytämään mitään yhteyttä. No, ketsuppia ehkä epäilen enemmän kuin jotain muuta. Ja pari kertaa ulkomaan matkalla tytöllä on tullut ihottumalehahdus suurelle osalle ihoa heti jonkun ruoan jälkeen (ekalla kerralla jotain kiinalaista, runsaasti soijaa sisältävää ruokaa ja toisella falafelia ja vihannesten kanssa voimakkaita, lapselle tuntemattomia mausteita), jolloin on ollut helppo nähdä, että jokin siinä ruoassa ei passannut ja sitä on sitten loppumatka vältetty.
Olen kaikesta huolimatta ihan noviisi näissä allergia- ja atopia-asioissa (itselläni ei ole koskaan ollut mitään ongelmia, miehellä on siitepölyallergiaa, isolla veljellä ei ongelmia), mutta äsken täällä teidän asiantuntijoiden tekstejä lukiessani hiffasin, että atopia voi yksistään aiheuttaa ihottumalehahduksia ja mitään ruokaperäistä ei välttämättä mukana ole lainkaan.
Tällä hetkellä tytön iho on muuten kunnossa, mutta toinen kämmen on jo jonkin aikaa ollut ikävän näköinen, lähes auki ja vähän paukamainenkin. Voisiko tämä johtua pelkästään siitä, että hänellä on jostain syystä viime aikoina tullut tavaksi työntää käsiä suuhun ja imeskellä niitä niin, että ne haisevatkin syljeltä?
Onkohan mitään järkeä edes yrittää vältellä noita yllä mainitsemiani ruoka-aineita, kun emme tähänkään asti ole olleet ihan systemaattisia niiden välttämisen kanssa eikä mikään niistä ole saanut mitään selvää lehahdusta aikaiseksi?
Tytön iho on aikalailla samanlainen vuodenajasta riippumatta. Jossain vaiheessa iho oli pitkähköön sen verran hyvä, että laiskistuimme perusrasvaamisen kanssa, jolloin heti ilmaantui näppyjä sinne tänne. Näyttää, että pahimpien kohtien jatkuva rasvaaminen (lähinnä raajat) pitää muunkin ihon paremmassa kunnossa, joten kunnostauduimme uudestaan. Kortisonia käytämme vain pahimpiin kohtiin, ehkä noin parisen kertaa viikossa ihan pieniä määriä.
Unohdinkohan nyt kertoa jotain asian kannalta tosi oleellista. Olisi tosi kiva kuulla teidän konkareiden mietteitä siitä, mistä tässä voisi olla kyse.
Kommentit (4)
ollaan tehty niin päin, että tarhassa lääkärin antamat ruokarajoitukset edelleen voimassa, kun taas kotona kokeilemme kaikkia niistä silloin tällöin. Jossain vaiheessa pyyhimme pari ruoka-ainetta (mm.kala) tarhan listalta pois, kun olimme niitä mielestämme menestyksellisesti kotona syöneet, ja varmaan heti tytölle tuli masulle ihottumaa. Se on tosi kummallista, koska aikoinaan menimme ekaa kertaa lääkärillekin etupäässä sen takia, että tytölle oli tarhassa tullut pariin kertaan voimakkaampi reaktio (muistin nämä vasta lähetettyäni ekan viestin). Kotona taas kun maistelemme samoja ruokia, ei mitään suoranaista yhteyttä ole näkynyt. Vaikea sanoa, kun jossain on punerrusta melkein koko ajan, mutta ei se ainakaan pahemmaksi ole muuttunut " kiellettyjä" ruoka-aineita kokeillessakaan. Mutta voisiko olla niin, että tarhassa käytetään jotain suurkeittiöaineksia ja niissä on jokin ainesosa, joka ei tytöllemme sovi??
Moi!
joo, omasta kokemuksesta atooppinen iho reagoi kyllä välillä allergisoiviin aineisiin. mutta allerginen reaktio iholla on sitten jo eri juttu. tosin ystävän muksulla atooppinen kutina helpottui kun löytyi ehnä ja kananmuna allergia... omalla muksulla taas allergia reagoi " nokkosrokko" :na ja atopia lehahtelee miten vaan. vähän tais nyt olla sekavaa mutta tuntuu että tää allergisen pienen ihmisen kanssa mikään ei ole niin selvää!!!
t. mima
Atooppinen taipumushan viittaa elimistön taipumukseen kehittää IgE-vasta-aineita vieraaksi tulkitsemiaan proteiineja tai ympäristön ärsykkeitä vastaan. Useinhan näillä pienillä lapsilla/vauvoilla oireita aiheuttaa nimenomaan ruoka-aine, mutta myös eläinpöly, kumi, pesuainejäämät ja jopa vaipat tai vaippojen aiheuttama mekaaninen hankaus, kylmä ja kuiva ilma yms. ympäristön aiheuttama rasitus saattaa saada ihottumaa aikaan.
Osa tyytyy atopia-diagnoosiin ja hoitaa oireita, mikä on ihan ok, jos oireet eivät haittaa lapsen elämään. Jos oireet ovat kuitenkin voimakkaita, kannattaa kyllä miettiä, mikä saa lapsen elimistössä atooppisen ihottuman laukeamaan eli IgE-vasta-ainereaktion syntymään (kysehän on periaatteessa allergisesta reaktiosta, tosin sen voi aiheuttaa myös sellainen tekijä, jolle ei varsinaisesti ole allerginen, esim. histamiininvapauttaja kuten mansikka).
Eli mikä tahansa ruoka, eläinpöly, ihan ilmojen kylmeneminen ja sisäilman kuivuminen jne. jne. Ensimmäinen asia on tietysti hankkia kunnon rasvat, joilla ihoa voi hoitaa, mutta jos ihottuma vain pahenee, kannattaa kyllä alkaa miettimään näitä yleisesti allergisoivia tekijöitä ja karsia niitä pois ympäristöstä/ruokavaliosta. Esim. omalla lapsellani on diagnoosina atooppinen iho, mutta se oireilee ainoastaan silloin, kun hän on syönyt jotakin, jolle hän on allerginen.
Hei,
Tilanteenne kuulostaa hyvin paljon samanlaiselta kuin meillä on. Itsekin olemme vasta selvittelemässä mitä allergioita lapsella todella on, ja mitkä oireet ovat vain atopiaa (tai ihon kuivumista). Tässä pari asiaa jotka tulivat mieleeni kirjoituksestasi.
Olemme jättäneet myös ruokavaliosta pois mansikat, suklaat, kalat... mutta allergialääkäri sanoi, että lapsi voi syödä niitä satunnaisesti päiväkodissa, ellei selviä oireita ilmaannu. Kotona emme näitä syö. Allergian aiheuttajaa on kyllä aika hankala jäljittää, sillä iho-oireet voi ilmaantua vasta 5 päivää syömisen jälkeen. Tässä voisi auttaa ruokapäiväkirjan pitäminen. Lääkäri ei suositellut allergiatestejä, hänen mielestä ovat niin epäluotettavia, pienellä lapsella etenkin.
Sanoit että lapsesi kämmenselät ovat näppyläiset. Suun sylkihän on täynnä bakteereja, ja ehkä kannattaa seurata ettei käsien iho tulehdu. Meitä neuvottiin myös desinfioimaan käsiä, jos iho kutisee ja lapsi raapii sitä. Näin bakteerit eivät pääse rikkinäiselle iholle aiheuttamaan tulehduksia.
Tästä aiheesta riittäisi tarinaa varmasti loputtomasti... Jään itsekin kuulemaan muiden kommentteja mielenkiinnolla.