Miten selitän 3,5v tytölle tulevan kitarisaleikkauksen?

Asiaa voi käsitellä jonkun kuvakirjan avulla. Joskus ainakin olen nähnyt kirjan, jossa Franklin-kilpikonna joutuu sairaalaan. Ja varmasti on paljon muitakin. Muuta en nyt osaa sanoa, kun eivät onneksi omat tytöt ole koskaan joutuneet sairaalaan.

Anna Taurialan Leena menee sairaalaan -kirjassa Leenalta poistetaan kitarisat (vai oliko ne nielurisat). Kirja on tosin 70-luvulta, joten hoitokäytännöt ehkä hiukan muuttuneet. Nykyään ei taideta sairaalassa olla montaa päivää leikkauksen jälkeen ja vanhemmatkin varmaan pääsevät heti katsomaan lastaan.

Kitarisojen poisto on kuitenkin pienempi operaatio, kuin nielurisojen poisto ja en hennonnut lapselle liikaa asiasta puhua ettei vain alkaisi pelkäämään. Hänelle laitettiin putket samalla. Kerran jo aikaisemmin laitettu, mutta sitä lapsi ei muistanut. Kerroin, että lääkäri antaa hengittää sellaista taika-ainetta, että nukahtaa. Sitten saa nukkua, kun lääkäri laittaa putket korviin ja ottaa kurkusta sellaiset jutut pois, että ei tulisi enää koko ajan korvat kipeiksi. Sitten kun heräät, äiti on vieressä ja saa syödä jätskiä. Kaikki sujui todella hyvin ja lapsi oli melkeinpä innoissaan, kun toimenpiteisiin menimme. Hänestä oli jännää, että lääkärissä sai nukkua ja jäätelökin houkutti. Heräämisen jälkeen oli n. tunnin tokkurassa, mutta sitten söi jo jäätelöä eikä valittanut kertaakaan leikkauksen jälkeen, että kurkku olisi kipeä.



Tsemppiä, kaikki sujuu varmasti hyvin!

kysymykseen, mutta voin kertoa omakohtaisesta kokemuksesta -80 luvulta. Tietääkseni olin 3 tai 4 vuotias kun minulta leikattiin kitarisat ja muistan sen yhä. Muistan, että vanhemmat joutuivat hyvästelemään jo sairaalan odotustilassa josta minut sitten itkevänä ja huutavana hoitohenkilökunta vei pois. Tietenkin hoitokäytännöt ovat muuttuneet parempaan suuntaan ja luulisin, että nykyään toinen vanhemmista/ molemmat vanhemmat voivat olla mukana saliin asti ja nukutuksen ajan. Ja voithan kysyä etukäteen, pääsisitkö mukaan saliin asti lapsesi turvana. Tällöin tilanne on rauhallinen eikä lapsi joudu paniikkiin vieraiden käsissä. Mielestäni olisi hyvä kertoa lapselle mitä tuleman pitää, mutta sanoa esimerkiksi että lääkärisetä vähän katsoo kurkkuun sillä aikaa kun hän nukkuu. Ei puhua leikkaamisesta tai muusta minkä lapsi helposti käsittää väärin. Ja kuvakirja on todella erinomainen tapa käsitellä tulevaa. Franklinista on todella olemassa kirja, jossa Franklin joutuu sairaalaan. Löytyy varmasti kirjastosta.

Meillä myös pojalta leikattu risat, ja laitettu putket kaksi kertaa. Jälkimmäisellä kerralla olin itse mukana (ekalla isi). Sain mennä leikkaussaliin mukaan ja pidellä kiinni pojasta, kun häntä nukutettiin. Siinä oli vähän rimpuilua, mutta tärkeää varmasti, että kokemus tapahtuu vanhemman läsnäollessa. Olin kertonut etukäteen, että naaman eteen laitetaan maski, josta tulee ainetta, johon hän sitten nukahtaa siksi aikaa, kun lääkäri tekee juttuja, joiden ansiosta pojalla toivottavasti ei enää tule yhtä usein korvat pipeiksi. Sitten kerroin, että kun poika herää, olen siinä hänen vieressään odottamassa. Olinkin sitten koko ajan hänen siinä hänen vierellään, jolloin todella olin ensimmäinen, jonka hän herättyään näki. Meni tosi hyvin ja poika oli yhtä hymyä ja rupesi heti leikkimään. Itse koin, ettei ole niin tarpeellista käydä asiaa seikkaperäisesti läpi, vaan kertoa tosi yksinkertaisesti asia ja korostaa sitä, että äiti on koko jan lähellä. Hyvin se menee!

Olisin tietysti voinut kertoa vähän enemmänkin mitä itse jo tiedän.. eli meillä 3,5v kaksostytöt joista toiselta leikattiin kitarisat ja laitettiin putket kun oli 1,5v. Mennään samaan paikkaan ja tiedämmekin jo mitä paikan päällä tapahtuu.. mutta lähinnä ajattelin kuinka paljon ja miten kerron tytölle, sillä hän ymmärtää jo paljon enemmän kuin sisarensa silloin 2v sitten.



Me menemme yksityiselle lääkäriasemalle ja viemme tytön itse leikkaussaliin, odotamme kunnes nukahtaa, sitten poistumme itse operaation ajaksi (nopea) ja kun tyttö tuodaan salista pois, otamme heti syliin (tokkurassa). Paikan päällä tarkkaillaan tyttöä n.2h ja sitten lähdemme kaikki kotiin. Kurkku paranee nopeasti... Tiedän että kaikki varmaan sujuu yhtä hienosti kuin aikaisemmallakin kerralla mutta nyt tosiaan jännittää kun tämä tyttönen on isompi kuin sisarensa silloin ja ymmärtää asioita. Pari päivää sitten, leikkaavan lääkärin vastaanotolla, kierteli ja kaarteli, pyyhki kyyneleitä ja suupielet oli alaspäin kun yritimme miehen kanssa saada tyttöä tulemaan iskä syliin että lääkäri pääsisi edes tarkistamaan korvia... eli tiedän tyttöä alkavan surettamaan kun huomaa että menemme (taas) lääkäriin, saati kun näkee lääkärin ja sitten tietysti leikkaussalissa vielä nukutuslääkärin. Varmasti pelottaa, sen tiedän.. leikkaussalikin on jo niin erilainen kun lääkärin huone normaalisti..



En taida ehtiä maanantaihin mennessä hankkia kirjoja :( joten nyt yritän selvittää omassa päässäni mitä kerron tytölle maanantaiaamuna. Leikkaus on myöhään iltapäivällä. Haluaisin kertoa tarpeellisen mutten liikaa.



Tiedän taas että äidille ja iskällekin tulee tippa linssiin.. mutta nyt pitää pystyä kokoomaan itsensä ettei tyttö huomaa. Tämä tyttö varmasti pyytää saada päästä syliin ja halata vielä monta kertaa ennenkuin jää leikkauspöydälle nukutettavaksi. Se varmasti on vaikein kohta, pitää itsensä kurissa ja vakuuttaa tytölle että kaikki menee hyvin, äiti ja iskä on tässä. Voi hurja... nyt jo tulee kyyneleet silmiin.



Vinkkejä ottaisin mielelläni lisää vastaan - kiitos aiemmista, niistä on apua!

-@nniina-

ei ole kokemusta leikkauksista ja saattaa tulla liian myöhäänkin, mutta ajattelin kumminkin laittaa.



Aikaa tästä jutusta on jo 8 vuotta, mutta muistan sen kuin eilisen. Olimme esikoisen kanssa menossa kuulontutkimukseen ja samana päivänä oli kahdella suunnilleen samanikäisellä (ehkä 4-5v) tytöllä risaleikkaus. Tytöt erosivat kuin yö päivästä, esitutkimuksissa toinen oli rauhallinen kuin viilipytty, toinen huusi kuin syötävä. Rauhoittava vaikutti sen verran, että huutajakin hiljeni hieman leikkauksen lähetessä, mutta ei kokonaan. Ja se sama huuto jatkui (jos mahdollista) kahta kauheampana, kun leikkaus oli ohi. Toinen katseli ihmeissään ja imi mehujäätään kaikessa rauhassa ja toinen karjui kurkkunsa entistä kipeämmäksi. Vaikka äiti oli vieressä ja yritti selittää, että huutamisesta tulee vielä enemmän kipeää, ei mikään auttanut. Kurja sanoa, mutta olin iloinen, kun poikamme pääsi pian lähtemään kotiin...



Jälkikäteen ajattelin, että tytöllä taisi olla liikaa huonoja kokemuksia lääkäreistä. Meidän lapset eivät ole juuri lääkäreistä piitanneet, korvat ym on saatu rauhassa tutkia.



Toivottavasti teidän reissu menee hyvin!