Neuvoja, vauvan 1,5 kk nukkuminen
Hei vaan,
meillä potra, tyytyväinen 1,5 kk vanha poikavauva. Kaikki on mennyt suhteellisen hyvin. Syö hyvin; imetän osittain ja annan tuttelia lisäksi.
Alusta asti vauvelillamme on ollut sellainen rytmi, että yöunille mennään aika myöhään eli n.klo 12 yöllä (sitten herää klo 9 aikaan aamulla, herää toki pari kertaa syömään) . Päiväunia hän nukkuu noin parit päivässä, kestoltaan pari kolme tuntia, lisäksi pikkutirsoja välissä.
Nyt vaan viimeaikoina tuo " nukkumaanmeno" on alkanut siirtymään, eli esim viimeyönä hän nukahti vasta klo 2 yöllä ja sitä ennen valvoi klo 20.30 lähtien (ihan pikkutorkahduksia lukuunottamatta). Lisäksi vaikka itkee yleensä todella vähän niin tuo aika (n 1 tunti) ennen nukahtamista on itkuista. Ei siis mitään suoraa huutoa, vaan sellaista väsymys/kiukkuitkua.
Nyt kysyisinkin konkareilta vinkkejä; eli onko tämänikäisen pojan nukkumarytmille mitään tehtävissä? vai onko se niin, että tähän pitää sopeutua ja odottaa, että aika auttaa? Unikouluthan ovat sitten myöhemmin... Sitten mietin, että missä iässä esim maissivelliä voisi alkaa antaa? Eikös se saattaisi nopeuttaa unentuloa iltasella?
t.Katarin ja poika
Kommentit (3)
ei ainakaan maissivellit auttaneet nukkumiseen (ei kellään neljästä lapsesta), nuorin poika on kyllä jo 5,5kk ja kiinteät aloitettiin 5 kk iässä. Edelleen herää 0-2 kertaa öisin eikä illalla annetulla vellillä ole vaikutusta, saattaa siitä huolimatta herätä 2 kertaa. Meillä mennään edelleen vauvan tahdissa, syö kun syö ja nukkuu kun nukkuu.
Tuossa iässä päivittäinen valveillaoloaika lisääntyy, ja jos jotain siirtoa ajattelee, niin mieluummin yrittäisin pitää valveilla päiväsaikaan ja siirtää vähän päiväunia, jos mahdollista, että illalla tulee aiemmin väsy. Mutta tää nyt on vaan mun mielipide. Meillä poika yrittää kukkua vieläkin klo 02, mutta pidän omassa sängyssään (meidän sängyn vieressä, mutta ei sivuvaununa) vaikka sitten siinä omiaan juttelisikin. Hetken kuluttua on jo hiljaista, kun on nukahtanut omia aikojaan. Joskus pitää pitää kädestä kiinni, mutta harvemmin. Joskus taas ei auta muu kuin rinta ja nukahtaa siihen 5 minuutissa, josta sitten saa siirtää omaan sänkyyn.
minusta teillä on mennyt ihan kivasti kuitenkin.
mutta meillä olen pitänyt huolen ettei klo20 jälkeen enää nukuta.jos vähän alat tarkkailla noita valveillaoloaikoja,niin tiedät iltaisin minkä ajan jälkeen ei enää ole toivottavaa nukkua.
meillä ollaan oltu jopa klo 19.30-23.30 välinen aika hereillä. poika ei nukahda ennen kun hänet viedään omaan sänkyyn nukkumaan,ja pitää myös vähän katsoa tietty ettei mene ihan yliväsyn puolelle,koska silloin taas se nukkumaanmeno vaikeutuu.
oliskos teillä ollut tuota yliväsymistä?
muuten teillä kuitenkin tuntuu olevan mukava rytmi =)
meillä nukutaan yöt 12t ja päivisin otetaan pätkäpäikkäreitä n. puoli-tunti kerrallaan.mutta kiva että yöt ovat rauhaisia ja meillä nukutaan,ei oikein syödäkään,ja poika on 2,5kk.
Joskus se on meilläkin melkoinen mysteeri, miksi vauva valvoo joskus pidempään kuin toisinaan vaikka muuten olosuhteet olisi samat.
Ehkä kannattaisi kokeilla sellaista, ettei anna vauvan nukkua illalla niitä pikkutorkkujakaan ja aientaa/jättää pois myös viimeiset kunnon iltapäikkärit. Meillä on melko tarkkaa se että 18.30 jälkeen ei enää nukuta, mielellään ei enää kuuden jälkeen.
En tiedä, miten teillä yöunillenukutus käynnistyy, mutta tuossa iässä aloin viedä oman poikani nukkumaan, vaikka ei ollutkaan vielä " nukahtanut käsiin" . Muutaman illan totuttelun jälkeen vauva tajusi, että sänkyyn laittaminen tarkoittaa nukkumista ja alkoi nukahtaa melko helposti. Toki välillä on vieläkin hankalampia iltoja. Ja tietysti vauvan pitää olla kunnolla väsynyt, mutta ei yliväsynyt nukkumaan vietäessä. Illalla aktiivinen seurustelu vauvan kanssa auttaa myös meillä, eli vauva saa läheisyyttä ja huomiota ja myös väsyy katsellessaan leluja jne.
Nykyään meillä mennään yöunille yleensä 20.30-21 aikaan ja se on koko ajan aikaistunut. Jos menee myöhempään, on syynä esim. autossa nukutut liian myöhäiset unet (joita on tietysti autossa melko hankala estää, paitsi tulemalla otiin aiemmin). Nykyään on jo ihanaa, kun voi hetken katsella telkkaria illalla ennen kuin menee itse nukkumaan:)
BB76 ja poika 3 kk