päivähoito-ongelmia

Minä olen sitä mieltä että kiusaamisesta täytyy tehdä loppu. Meillä oli syksyllä tilanne että erittäin herkkä tyttäremme meni eskariin ja häntä alkoi pari ronskimpaa tyttöä kiusata. Sitä jatkui jonkin aikaa ennen kuin neiti kertoi siitä kotona. Nimittelivät ja ilkkuivat asioista joille tyttö ei voi mitään. Sanoin siitä eskarin opettajalle joka ei oikein ollut halukas puuttumaan. Aina kun hän näkee niin hän sanoo ja kun teidän lapsenne on niin herkkä... On toki, sen tiedän ja ymmärrän kiusaajiakin että tietyt piirteet tytössä ärsyttää, se ärsyttää joskus minuakin. Toinen selitys oli se että kun nämä kiusaajat on isoista perheistä ja ovat joutuneet pärjäämään ja siksi puhetapa on vaan tällainen töksäytys ja nälviminen. Siihen sanoin että ymmärrän sen mutta 6 vuotiaan ei tarvitse sitä ymmärtää ja antaa toisten haukkua ja nimitellä. Sanoin myös että jos ei tästä tule loppua niin minä soitan henkilökohtaisesti tyttöjen kotiin ja vaadin tilanteen selvittämistä. Olisin sen myös tehnyt. Tästä opettaja vähän säikähti ja kysyi minulta mitä minun mielestäni pitäisi tehdä. SAnoin että ottaisi kaikki tytöt yhdessä puhutteluun, minun lapseni ja nämä kaksi kiusaajaa. Sitten selittäisi kiusaajille meidän tytön tunteet ja vastaavasti meidän tytölle kiusaajien tuntemukset. Tämä onnistui ja tytöistä tuli jonkin sortin kavereitakin... Ota vaan tiukka linja tuon kiusaamisen suhteen ja vaadi selvittelyä!! Päiväkodissa ovat velvollisia puuttumaan, vaikka eivät aina kovin halukkaita

Tuli vain mieleen tilanne kun oma lapsi oli eskarissa ja siellä tietynlaista " älä ole tons kanssa" ja " et tuu meidän leikkiin" yms. toimintaa tietyllä lapsella. Lisäksi oli välillä toisten lyömistä, tönimistä yms. parilla lapsella. Ja muitakin epämiellyttäviä tilanteita juuri joidenkin lasten kanssa.



Kävimme aikanaan juttelemassa näistä, mutta vastaukseksi saimme vain ettei mitään ole vialla ja poikamme on iloinen, eikä reagoi toiminnallaan. Itse pyysin myös yhteistä keskustelua lasten kesken, mutta päiväkodin johtaja kieltäytyi ja vetosi vaitiolovelvollisuuteen. Poikien kanssa tilanteista ei keskusteltu jälkikäteen, mutta jos tilanteen näki aikuinen (tämä siis harvemmin, kun eivät ehtineet koko ajan kovin tarkkaan seurata), niin silloin aikuinen selvitti sen. Muuten olivat kyllä keskustelleet tämän meidän pojalle " ei niin kivan" pojan perheen kanssa, mutta sekin selvisi vasta myöhemmin, kun eivät voineet vaitiolovelvollisuuteen vedoten kertoa keskustelua olleen. Jotenkin jäi sellainen olo että eivät oikein halunneet puuttua ja pitivät meitä ylireagoivina. Tästä vain tuli mieleen että tuollainen toisten sulkeminen pois leikeistä ja töniminen yms. ovat normaalia ja lapsen pitäisi niissä tilanteissa selvitä. No sovimmekin että yrittävät huomioida noissa tilanteissa miten meidän pojan pitää toimia ja harjoitella LOPETA sanan sanomista meidän lapsen kanssa.



Näin pitkälle siis pääsimme päiväkodin kanssa alkuun ystävällissävyisen keskustelujen jälkeen vaatimustasolle päästyämme (ystävällisten keskustelujen tulos oli että kuuntelivat mutta mitään ei tapahtunut). No hieman meillä poika sai apua aikuisilta opettelemisessa tuon LOPETA sanan sanomisessa. Mutta sen lisäksi me päädyimme siihen ikävimpään tilanteeseen vanhempina, että alkuun opettamamme " mene kertomaan aikuisille" neuvon jälkeen totesimme, että käske lopettaa ja jos ei usko anna samalla mitalla takaisin. Emme enää hoitajien kanssa keskustelujen jälkeen uskoneet tuohon omaan neuvoomme, että kerro aikuisille. Kotona juttelimme tilanteista ja puhuimme siitä mitä olisi pitänyt tehdä ja nopeasti opin kysymään pojalta oikeat kysymykset joissa tilanteiden kulku kävi selville (ja varmistin alkuun näitä päiväkodistakin, jotka vahvistivat nämä, mutta eivät tehneet mitään muuta käsitelläkseen näitä tapahtumia tai ainakaan poikamme tai me emme tienneet jos tekivät jotain). Poikamme alakynnessä olo loppui viikon sisällä tuosta kun vihdoin saimme pojan uskomaan ettei anna toisten pompotella itseään (mutta tuossa uskomisessa oli pitkä tie viikkoja/kuukausi): Poika tunki itsensä leikkiin ja ei totellut leikissä yhden määräysvaltaa ja lopuksi tuli käsirysy tämän pojan kanssa (hoitajat eivät nähneet). Tuloksena oli että tämä toinen poika valitti meidän pojalle tämän kiusaavan, mutta lopetti käytöksensä. Yksi tappelu siis selvitti tilanteen tasaväkisemmäksi. Sen jälkeen ei suurempia ongelmia meidän pojalla ole ollut (tosin muiden lasten vanhemmat ovat ottaneet yhteyttä koulussa näiden joidenkin lasten käytöksen vuoksi).



Jotenkin jäi itselle olo että olin opettanut kotona olleen lapseni liian " kiltiksi" toisten keskelle.

eräs poika kiusasi tasapuolisesti kaikkia. Lapseni oli oppinut selvittämään asiat puhumalla ja tuo agressiviisuss oli hänelle uutta ja pelottavaa. Lapsesta näki milloin oli kiusattu. Seuraava aamu oli vaikea.



Keskustelut muuten mukavien ja ammattitaitoisten hoitajien kanssa eivät tepsineet. Oli pakko opettaa lapsi puolustautumaan eli jos joku käy päälle eikä usko LOPETA-käskyä, lyö takaisin.



Vaadin myös tapaamista,jossa pk-johtaja, lapsen omahoitaja, molempien vanhemmat ja lapset paikalla. Tätä tapaamista ei järjestynyt. Koko porukalle jaeltiin esitteitä " Onko lapseni kiusaaja?" jne. Ilmeisesti jonkun muunkin lapsen vanhemmat puuttuivat tiukasti asiaan, koska lapsen agressiivinen käytös lieveni.



Huomasimme myös, että lapsi toisti äitinsä käytöstä. Äiti kohteli törkeästi poikaa, puhui ja komenteli töykeästi jne. Ilmeisesti heidät ohjattiin ammattiavun piiriin, koska molempien käytös parani.



Tässä vaiheessa pk vaihtui, joten en tiedä kuinka tarina olisi jatkunut.



Valitettavasti maailma on raaka ja simputus alkaa jo pk:ssa. On vain opetettava lapsi itsenäiseksi ja pärjääjäksi..

Kiusaamisesta on tehtävä tietenkin loppu. Itsekin olen tuota pohtinut, että kuinka on parasta lasta opettaa, jos joku kiusaa. Olen tytölle neuvonut, että lähtee tilanteesta pois ja sanoo kiusaajalle että en ole sun kaveri (on vielä pienten ryhmässä). Mutta toisaalta jos joku jatkuvasti kiusaisi ja löisi, niin ehkä jossain vaiheessa kiusatullakin on jo oikeus mottasta. Itse ainakin voisin niin tehdä, kun hermot menee. En kyllä ole lastani siihen opettanut.

Meidän lapsen päiväkodissa tuntuu olevan tiukka ote kiusaamiseen ja hyvä niin. Mutta kannattaa ottaa päiväkodin johtajaan yhteyttä, jos henkilökunta levittää käsiään. On päiväkodin henkilökunnan tehtävä saada kiusaaminen loppumaan, ainakin päiväkodissa. Ammatti-ihmisten KUULUU osasta lopettaa kiusaaminen. Jos päiväkodin henkilökunta ja johtajakin vaan levittelee käsiään, niin sitten vaan asiaa eteenpäin seuraavalle taholle. On kuitenkin lapsesta kysymys, kiusaamista ei saa sallia missään olosuhteissa. Vaikkakin lasten kohdalla kaikki ei ole varsinaista kiusaamista, vaan kuuluu kehitykseen. Esim. noi " en ole sun kaveri" -jutut. Tosin niihinkin kuuluu puuttua ja opettaa lapsille, miten saa käyttäytyä ja sanoa.



Toi päiväkotiin tottuminen voi viedä aikaa. Meillä alku meni niin, että tyttö jäi kyllä päiväkotiin, mutta huusi kuin hyeena, kun hain hoidosta. Sitten vaihtui päiväkoti, ja tytön oli tosi vaikea sulattaa päiväkodin tätejä (yksi oli ihan ylihössäävä, neiti ei voi sietää sellaista), eli hoitoon jääminenkin oli vaikeaa, vaikka päivät sujuivat hoidossa ihan hyvin. Kesän jälkeen henkilökunta vaihtui, ja tyttö on viihtynyt loistavasti hoidossa ja hyviä kavereitakin on saanut. Tykkää hoitotädeistä paljon, jopa siinä määrin, että uhittelee jo heillekin (siis on sopeutunut tosi hyvin). Vaikka vieläkin on aamuja, kun tyttö ei haluaisi mennä hoitoon. Eihän sitä aikuinenkaan aina jaksaisi töihin mennnä. Meillä siis sopsutuminen kesti puolisen vuotta, joten malttia vaan.