Huhuu Ex-haahut - syyskuuta!
Aattelinpa tulla katsomaan, onko täällä syyskuussa kirjoiteltu, mutta en sitten löytänyt mitään. Niinpä täytyi aloittaa pino itse!
Jonkin verran tulee oltua " äänessä" tuolla yahoon puolella, mutta täytyy nyt välillä tännekin naputella jotain:
Meidän Anton kasvaa ja kasvaa. 8kk mitat olivat n. 9,5 kg ja 71,5 cm. Ihan vertailun vuoksi esikoispoika painoi 9,5 kiloa 1½-vuotiaana... ;-) On ne sisaruksetkin erilaisia! Meillä ryömitään kovaa vauhtia ja suunta alkaa olemaan pikku hiljaa ylöspäin, mutta vielä ei harjoitukset ole olleet oikein tuottoisia. Konttausasentoa täytyy harjoitella vähän väliä, mutta eteenpäin siten ei vielä pääse.
Nyt on vähän kränää aiheuttaneet hampaat (4 naskalia on suussa) mutta muuten Anton tuntuu kyllä maailman hyvätuulisimmalta vauvalta. Eka harrastuskin tuli viime lauantaina aloitettua, kun vauvauintikausi alkoi. Anton on aika vanha aloittaja - saa nähdä miten homma lähtee sujumaan.
Äitiysloma loppuu huomenna! Aion kuitenkin olla kotona kai vielä pari vuotta - ens vuoden elokuun loppuun on tällä hetkellä hoitovapaata myönnetty. Vähän sitten töihin paluu riippuu miehenkin työkuvioista, mutta nyt ainakin tuntuu, että olisin itse mielelläni kotona kesään 08 asti.
Tällaisia meille kuuluu. Mitäs muut haahuvauvat?
Mukavaa syksyä kaikille!
T. Sonnette & Anton
Kommentit (10)
meidän vauvauinnissa ei ainakaan moisia kapistuksia taida kukaan käyttää, olisko eri paikoissa erilaiset ohjeet siitä, käytetäänkö uimavaippoja vai ei. Meillä ei myöskään samaan altaaseen tule sisaruksia, koska kyseessa vain pieni allas, joten en tiedä tuota käytäntöä, jos isompi allas, johon mahtuu myös muita. Luulis, että normaalit kellukkeet sais olla, jos ylipäänsä saa altaaseen tulla muita kuin vauvauimareita.
No niin, siten siihen vauvakuumeasiaan täydentävä vastaus: parasta olla vauvakuume, kun tänään testi näytti hailakkaa plussaa. Toivotaan parasta ja ollaan pölkyllä päähän lyöty!
Ala vaan totuttautua tuohon " halolla päähän" fiilikseen - ensin ei meinaa mennä jakeluun ja sitten kun lapsia on kaksi ja elämä on varsin vauhdikasta niin kauhean älyllisiin keskusteluihin ei vaan pysty!
Ihana juttu toi on! Toivotaan, että kaikki menee suoraa putkea ja 8kk päästä teidän perheluku on jo neljä!
Vaikka tämä monilapsisen perheen arki on hurjan erilaista kuin yhden kanssa niin silti mäkin (osittain salaa) haaveilen siitä kolmannesta. Ihanaa on katsoa kun lapset kasvaa ja kehittyy myös sisaruksina. Mä taidan olla vaan niin laiska (ja kaipaan hitaita aamuja ja rauhassa nukkumista), että taidan vaan jatkaa haaveilua ja nautin teidän muiden uusista vauvauutisista!!!
Nyt sulla onkin varsinainen haaste - pastailetko " Antin kanssa" taaperoissa, jatkatko meidän muiden kanssa vielä vauvoissa vai siirrytkö tuonne odottajiin ; )
Eka vauvauinti takana ja kivaa oli kaikilla. Teemu oli ihmeen rento, itse jännitin mitä se tykkää noista uimahallin äänistä, tuolla hallilla kun on mahoton kohina, mutta kivasti meni ja ens kerralla osaa jo mammakin ottaa rennommin.
Huomenna onkin sit jo lokakuu.. ja uuden pinkan vuoro..
keltähän silloin kuulis lisää iloisia vauvauutisia..
Olipa mukava kun huhuilit haahuja, monta kertaa olenkin miettinyt että mitäköhän muille kuuluu. Yahoolle en ole rekisteröitynyt, suurin osa taitaa olla siellä minulle aivan vieraita.
Meidän vauva ei pian enää olekaan vauva, parin viikon päästä tulee jo 1-v täyteen. Huimaa vauhtia aika kulunut ja samaa vauhtia poju on myös kasvanut, 10kk neuvolassa mitat oli 80cm ja 11kg.
Hieman hidas liikkeelle lähtijä on ollut, mutta hitaus näyttäisi johtuneen vain rohkeuden puutteesta, kun lopulta uskalsi kokeilla niin oppi muutaman päivän sisään nousemaan istumaan, konttaamaan, seisomaan polvillaan ja muutaman kerran on tukea vasten noussut seisomaankin. Mitään kiirettä ei kyllä ole, vauhtia riittää tarpeeksi näinkin ;)
Nyt arkea vähän varjostaa epäily maitoallergiasta.
Kotiin jäin minäkin, haaveena on olla siihen asti että pikku-ukko on parivuotias, vähän kyllä harkinnassa että menisin jo ensi kesänä töihin. Toistaiseksi olen nauttinut täysillä kotona olosta, varsinkin kun entisessä työpaikassa työtilanne on niin kaoottinen että ihan hirvittää ajatus miten energiaa riittää työn ja lapsen välille.
Mutta nyt vielä nautitaan!
Toisen lapsen suhteen ajatukset on ehtineet vaihtua aika monta kertaa, ukkelin syntymän jälkeen olin varma ettei meille toista tule, mutta tällä hetkellä saa tulla jos on tullakseen ;)
Mukava olisi kuulla muidenkin kuulumisia, Mollille erityishuhuilut, miten siellä kävi loppujen lopuksi vauvakuumeen kanssa ja miten on poika kasvanut :)
Ihanaa syksyä kaikille!
- Kiana ja pikku-ukko pian 1v.
vaikka kai mun pitäis jo siirtyä tuonne taaperopuolelle, nyyh.. kun ei ole enää vauvaa, vaan jo yksivuotias Antti! Eli sunnuntaina juhlittiin yksivuotiasta poikaa. Pysyn nyt kuitenkin vielä täällä, jos täällä vielä kirjoittelijoita toisinaan riittää.
Kiana kyseli vauvakuumeesta, no kyllähän sellainen on ja ollaan sen asian kanssa nyt " herran hallussa" . Eli tulee jos on tullakseen, nytkin alkaa olla ovisajat käsillä, eli pitäis kai jotakin touhuilla, jos vauvaa haluaisi... Mies ei vieläkään ole mukamas hurjan innostunut ajatuksesta, mutta tiedän että mielihyvin vauvan vastaanottaisi, jos sattuisi tärppäämään. Katsellaan siis, mitä elämä tarjoaa.
Minäkin hoitovapaalla ja tarkoitus olis Antti kolmivuotiaaksi hoitaa kotona, jos ei mitään ihmeempää tule eteen.
Niin, niistä meidän mitoista: 14 kg ja 79 senttiä, eli melkoinen jässikkä on meidän muru!
Napoltti: mites raskaus, työ ja vauvanhoito sujuu? Tulehann kertomaan, jos jaksat:) (ai minullako muka jokin ennakko-oletus, että saattaa olla välillä aika rankkaa?)
Kiva olis kuulla muistakin hiljaiseloa viettävistä ex-haahuista, tänne siis kuulumisia pinoamaan.
Nyt häippäsen tästä koneelta
molli ja Antti 1v
Toisaalta mähän olen tässä jo " kesälomalla" - mies siis pitää näitä vanhempainvapaita 2 vikaa viikkoa ja mä ekalla kesisviikolla. Kauhean nopeasti aika menee! En tosin meinaa palata töihin vielä vaan vasta ensi elokuussa (olisin ehkä pidempäänkin kotona, mutta sitten alkais talous takkuamaan jo liian kanssa eikä ajatus velalla elämisestä tunnu oikein houkuttelevalta).
Olipa ihana kuulla teistä vanhoista - mä en oo yahoossa käynyt enää aikoihin. Ei aika riitä enkä " tunne" enää suurinta osaa. Tällainen satunnainen kuulumisten vaihtelu sopii mulle!
Juuso on tasan 9kk - sotkee nopeammin kun mä ehdin siivota (ja miehen ja esikoisen mielestä mäkin oon " sairaan nopee" ; ) ). Saatiin vielä kävelytuoli lainaksi, että saan pojan jonnekin paikalleen jemmaan suihkun tms. ajaksi - tosi kiva juttu, mutta nyt herra ylettää vaikka minne. Saa sujuvasti laatikot auki ja tyhjäksi, heittelee astianpesukoneesta lautaset pois ehtiessään (tämäkin homma tehdään vain kun on kaks kotona tai poika nukkumassa ; ) ). Meillä siis istutaan, kontataan, noustaan seisomaan tukia vastan, muutamia askelia tuen kanssa ja sillä työntökärryllä mennään vauhdilla eteenpäin. Yhäkin kaadutaan suorin vartaloin ainakin viis kertaa päivässä.
Huimaa menoa! Allergiota en enää edes pelkää / odota löytyväksi - kaikki ruuat menee hienosti ja se maito oli sitten ainoa. Nyt syyskussa mennään käymään lääkärissä ja ehkä vielä loppuvuodesta kokeillaan josko elimistö ottais jo maitoa vastaan. Juuso on kova syömään mutta siltikään ei oo mikään jättiläinen (8kk mitat 8kg ja 70cm). Meidän pojat on vaan ihan samasta puusta tällaisia pikku-ukkoja ; )
Molemmat pojat on ihan innoissaan uimisesta - esikoinen innostui uimaan itse ilman mitään apuja tänä syksynä, Juuso sukeltelee hienosti eikä kumpikaan lähtisi altaasta pois. Voi kun pysyttäis terveenä, että voitais jatkaa tota ainakin tämä syksy. Muskari aloitettiin myös (molemmat pojat yhdessä) ja siinähän ne meidän poikien harrastukset sitten olikin. Esikoinen käy vielä 2-3 lyhyttä päivää päiväkodissa leikkimässä. Viime kevät oli vähän takkuista ajoittain, nyt loman jälkeen on mennyt joka ikinen aamu ihan innoissaan sinne - kyllä tuollainen 3,5vee jo kaipaa ikäistään seuraa. Viikonloppuisin tässä on onneksi ihan samanikäinen poika naapurissa ja leikkivätkin vuorotellen toisen luona.
Ihanaa olla vaan kotona näiden lasten kanssa! Meillä vähän sama tilanne töissä kun Kianalla - melkoista pyöritystä ja kun muutenkin aika vaativat hommat niin ei tee yhtään mieli sinne vielä palata. Mä en oo vielä käyny edes näissä perhekerhoissa tai kahviloissa - jotenkin en kauheasti edes kaipaa seuraa vaan nautin vaan tästä kotona olemisesta ja lapsista ihan täysillä. Ens viikolla mennään kyllä katsomaan ainakin MLL:n perhekahvila. Noi on vaan aina aamupäiväisin ja meillä Juuso kyllä simahtaa unilleen viimeistään klo11 maissa. Nyt on mennyt kaksi päivää yksillä pitkillä päiväunilla - voi kun tää alkaiskin rytmittyä nyt niin!
Ai niin - ei vieläkään yhtään hammasta ; ) Pienen hiljaisen kauden jälkeen taas hinkataan ja vähän nuo ikenet kuultelee. Saas nähdä tuleeko ennen 1vee synttäreitä!
Kirjoitelkaahan muutkin kuulumisianne!!!
Kiva oli lueskella kuulumisianne. Nostan pinoa vähän ylemmäs, kun sain sen vihdoin kaivettua esiin. :-)
Sonnette
kävin muutaman kerran katselemassa, oli varmaan siinä vaiheessa vajonnut niin alas, etten huomanut.
Ekaksi Onnittelut Kiannan pojalle ja Antille 1-v synttäreitten johdosta!
bojo; hyvä, että maito oli ainoa mikä allergiaa Juusolle aiheutti.
Meilläkin pitäis lähtee viikon päästä kokeilemaan vauvauintia, Teemullakin alkaa tuota ikää olemaan tuo reilu 6 kk, joten saa nähdä onko tuo sukellusrefleksi jo hävinnyt, vai oisko vielä tallella? Olen yrittänyt kyllä kovasti kannutella kotona ammeessa, joten saa nähdä onko auttanut.
Nyt tuli vähän lyhyt kirjoitus, mutta Teemu vaatii unille, joten on lähettävä ulos hyssyttelemään.
palailen paremmalla ajalla.
Nette ja Teemu melkein 7kk
Meillä Teemulle kolmas hammas meinaa ottaa koville, kaks ekaa tuli melkein huomaamatta, mutta kolmas on tuonut levottomat yöt ja itkua päivän mittaan. Eikös sitä ole jotain viilentävää geeliä mitä vois laittaa ikeniin, että vähän ees helpottais, onko kukaan kokeillut?
Tässä rupesin myös miettimään tota vauvauintia, että kertokaas viisaamat, kun meidän edellisestä vauvauinti kerrasta on kolme vuotta ja silloin nuo uimavaipat oli vasta tulossa markkinoilla,mutta nyt niitä näkyy olevan, niin käyttääkö niitä kaikki vauvauinnissa ja pitääkö se ihan oikeesti? Pitääkö pissatkin vaipan sisällä vai onko tarkoitettu isommille vahingoille? Niin ja sit mietityttää myös se että voiko isommille lapsille ottaa uimakellukkeet tai renkaan mukaan (jos oikein hyvin pesee ne)? Ois ehkä pitänyt sittenkin mennä sinne infotilaisuuteen..
Käyttekös muut vaavien ja isompien lasten kanssa perhekerhoissa?
Me käydään kahdesti viikossa, kun täällä maalla jää nuo ihmiskontaktit muuten niin vähäiseksi, niin on piristävää päästä näkemään muitakin äitejä viikon mittaan ja saa keskimmäinenkin leikkikavereita. Teemua välillä hirvittää se kamala meteli siellä, mutta oppiipahan ainakin ääniin ja muihin lapsiin ja aikuisiin.
Nyt rupean tekemään omenasosetta, tulee jo niin ihana tuoksu tuolta levyltä, kun omput siellä kiehuu, että taitaa olla soseuttamisen aika..
Kaikille Hyvää loppu syyskuuta!
T:Nette ja Teemu