Kuinka paljon lapsenne näkevät isovanhempiaan?
Ja kuinka pitkä välimatka teillä isovanhemmille on?
Me ollaan yleensä käyty miehen vanhemmilla kerran kuussa. Ollaan siellä silloin yksi viikonloppu. He asuvat vajaan tunnin automatkan päässä meiltä. Appiukkoni on eläkkeellä ja anoppini on töissä meilläpäin, mutta KOSKAAN he eivät käy meillä (paitsi synttäreillä). Nyt ollaankin kyllästytty pakkaamaan ja purkamaan tavaroita + vauvan (6 kk) unet menee sekaisin, kun sinne mennään ja ollaankin päätetty miehen kanssa, ettei mennä sinne ollenkaan nyt syksyn aikana. Vasta kun tulee lunta maahan, että siellä voi ulkona tehdäkin jotain. He saavat tulla meille, kun haluavat lapsenlapsiaan nähdä. Mielenkiinnolla odotan, tulevatko kertaakaan...
Mun äiti asuu reilun tunnin automatkan päässä, mutta hän käy meillä pari kertaa kuussa ja on yhden päivän. Haluaisin nähdä äitiäni useamminkin, mutta hän on aika kiireinen (vaikka ei olekaan töissä) ja meillä on taas hankalaa mennä sinne (meillä ei ole autoa, vaan meidät tullaan aina hakemaan...). Syksyllä käydään varmaan yhden viikonlopun verran äitini luona, mutta muuten sama juttu kuin appivanhempien kanssa eli vasta talvella aletaan käydä ahkerammin. Onneksi äitini käy kuitenkin meillä edes parin viikon välein. Jos hän asuisi lähempänä, kävisin siellä lasten kanssa viikottain päiväsaikaan.
Mitenkäs muilla?
Kommentit (24)
Miehen vanhemmat asuvat noin tunnin ajomatkan päässä. Käyn sillä joko lasten kanssa viikolla tai sitten käydään koko perhe viikonloppuna. Minä viivyn siellä yleensä monta tuntia ja välillä jätän lapset hoitoon ja käyn kiertämässä kauppoja ja kirpputoreja. Kun ollaan kaikki reissussa ei yleensä 1,5h pidempään olla, miehellä on aina kiire kotiin sieltä.
Mun omat vanhemmat asuvat n.3km päässä, mutta ei me silläkään kyllä hirmu usein käydä. poikkeus on kesä, jolloin ollaan usein viikonloppuja. Heillä on oma ranta, niin pääsevät lapset aina uimaan kun haluavat. Tänä kesänä vietin lasten kanssa paljon aikaa mummulassa, välillä 5 tai 6 yötä peräkkäin. Mies kun tekee reissuhommia ja on välillä montakin viikkoa putkeen poissa kotoa.
Mun lapsuuden kodissa lapsilla on omahuone ja siellä on varmaan lelujakin yhtä paljon ku kotona. Mummu ja pappa ostavat vaipat ja oikeastaan kaikki ruuatkin, joten eipä tarvi paljon tavaraa olla mukana. Siellä on ihana olla, kun pääsee valmiiseen ruokapöytään joka päivä ja on muitakin lasten perään katsojia.
Miehen vanhemmat käyvät meillä, jos pyydetään tulemaan. Yleensä pyydetään silloin, jos tarvitaan hoijaa lapsille eikä oo ketään muuta saatu. Ehkä itsekästä, mutta näin lapset näkevät muoria ja vaaria sen pari kertaa kuussa.
Mun äiti käy meillä poikkeamassa melkein joka arki päivä, kun ajaa työreissulla tuosta ohi. Isä käy leikkaamassa nurmikon ja tekemässä " talonmiehen" hommia, kun mies on reissulla. Joten myös kesän jälkeen lapset näkee mun vanhempia monta kertaa viikossa.
Meillä esikoinen on melkein joka viikko mummulassa yhden yön. Ja mun äiti kuskaa tarhaan, jos pienet on kipeitä ja joskus muutenkin. Kesällä vietiin lapset usein sunnuntaisin päiväunille mun vanhempien luo ja välillä myös iltapalan jälkeen yöunille. Näin saatiin yhteistä laatuaikaa, mutta ei silti rasitettu isovanhempia kovinkaan paljon. Haettiin lapset heti heidän herättyään tai mentiin muuten saunomaan ja grillaamaan loppu päiväksi koko porukka.
Mulle on tosi tärkeetä, että lapsilla on hyvä ja lämmin suhde isovanhempiin. Itsellä on edelleen kaksi mummoa elossa ja molemmat ovat tosi tärkeitä mulle ja mun lapsille.
Meillä lapsoset näkevät minun vanhempia kerran viikossa, joskus useammin. Joko me menemme minun vanhemmilleni tai he tulevat meille. Esikoinen jää aina välillä yöksi. Miehen isää harvemmin, hän on sen verta iäkäs, että väsyy poikien kouhotukseen (pojat 1v ja 5v) ja asuu kauempana. Omille vanhemmilleni ajaa noin 20 minuuttia. MInun mielestäni on ihanaa, kun lapsilla on lämmin suhde isovanhempiin ja isovanhemmat saavat iloa lapsen lapsista. Vanhempani usein soittavat viikolla ja kyselevät viikonlopun suunnitelmiamme.
mareila+Pojat 1v ja 5v
ja niitä lapset näkevät kerran vuodessa joskus jopa 2 kertaa vuodessa. Ajomatkaa on 3 tuntia/suunta.
yleensä viivytään 3-4 tuntia perillä
Meillä isovanhemmat ovat aika lähellä: omat vanhempani asuvat 1,5 tunnin ajomatkan päässä ja appivanhemmille matkaa on vain reilu kilometri.
Minun vanhempiani tapaamme suunnilleen kerran kuussa, mikä tuntuu ilmeisesti kaikista osapuolista ihan sopivalta määrältä. Yleensä vietämme heidän luonaan viikonlopun tai sitten menen tytön (1v5kk) kanssa kahdestaan " kotiin" muutamaksi päiväksi. Muutaman kerran vuodessa vanhempani käyvät myös meillä päiväseltään.
Mutta mutta.. appivanhemmat tuntuvat joskus asuvan vähän liiankin lähellä. He näkisivät tätä (toistaiseksi) ainokaista lapsenlastaan varmaan joka päivä jos mahdollista. Välillä tilanne oli minun kannaltani jo aika ahdistava, kun melkein joka päivä tuli anopilta puhelu tai viestejä tyyliin " moneltakos tulette mummolaan?" . Välimme eivät ole kauhean luonnolliset tai välittömät, ja anoppi on kovasti puuttumassa asioihimme. Siksi en ole niiiiin innostunut vierailemaan siellä kovin montaa kertaa viikossa... Kesä meni aika kivasti anopin lähinnä mökkeillessä, mutta nyt täytyy taas alkaa tasapainoilla perheemme oman " tilan" ja isovanhempien " tapaamisoikeuksien" kanssa.
On tietysti hienoa, että isovanhemmat ovat kiinnostuneita lapsestamme. On tietysti tärkeää myös, että lapsi-isovanhempi -suhteesta tulee läheinen ja että minä äitinä osaisin sitä tukea vaikken aina itse kestäisikään niitä isovanhempia. Mutta mitä mieltä olette, minkä pitäisi " riittää" isovanhemmille? Onko perheemme ja lapsemme kannalta oikein, että hänestä on tullut toisen mummonsa elämän tarkoitus?
Muihin kirjoittajiin viitaten: on varmasti tosi ärsyttävää ja myös väärin, jos vain lapsiperhe viitsii matkustaa isovanhempien luokse. Ovatkohan isovanhemmat jotenkin niin piintyneen tottuneita tilanteeseen, etteivät edes tajua sen epäkohtaa?
Öitä!
Ompunäiti
Mun vanhempien luokse on reilut 2000 km ja miehen kotiin reilut 4000 km eli ei ihan yllätysvisiitille lähdetä.
Mun vanhempien luona käymme yleensä 2-3 kertaa vuodessa ja viivymme kesälomalla noin 3 viikkoa ja muilla visiiteillä viikon. Lisäksi he käyvät meillä 1-2 kertaa vuodessa.
Miehen kotona käymme joka toinen vuosi ja viivymme kuukauden. Anoppi on käynyt meillä kerran ja se oli ennen lapsia. Nyt hän alkaa olla niin iäkäs ettei matkustaminen kiinnosta.
Jos asuisimme vanhempieni kupeessa, lapset voisivat olla siellä vaikka joka päivä. Tai ehkä vaan unelmoin sosiaalisen turvaverkon puutteessa ....
mun äitiä näkevät lähes päivittäin, on hoitovapaalla hänkin ja asuu vaajaan kilsan päässä. Mun isää kun käydään joulun aikaan mun isovanhemmilla ja satunnaisesti 2-3 vuodessa muuten. Anoppia viikon kesäisin ja muuten pari kertaa vuodessa. Anoppi(appi kuollut)käy kyllä miehen siskolla(3lasta) monta kertaa vuodessa, mut ei yleensä meille tuu ees käymään. Tytöt täytyy viedä sinne näytille.. Asutaan runsaan vartin ajomatkan päässä tästä siskosta.
-onnex on toinen mummi-
Matkaa meillä on molemmille mummoille reilu tunti (siis yli 100km).
Toinen mummo käy meillä suht saman verran päiväseltään, joskus yöpyy yhden yön, kuin me siellä. Hän on työelämässä ja usein hyvin kiireinen, ei ehdi käydä useammin vaikka pyydetty on. Näkemisiin lasken mukaan harvat sukujuhlat ja meidän lasten synttärit. Tällä mummolla ihan mukava käydäkin, koska asuu omakotitalossa maalla. Me tosin harvoin yövymme vaan käymme päiväseltään, mutta isommat lapset ovat yöpyneet jopa pari kertaa itsekseen mummolla.
Toinen mummo kävisi meillä mielusti tiheämmin ja olisi mielellään monta yötä- kesällä tulee aina vajaaksi viikoksi. Mutta emme mieheni kanssa oikein jaksaisi niin pitkää aikaa ja siksi pyrimme mielusti käymään hänellä joskus päiväseltään ja samalla käymme aina omalla mummollani, joka taas pääsee liikkumaan huonommin. Tosin visiitit tällä mummolla jäävät lyhyemmiksi juuri sen vuoksi että käymme samalla isomummolla. Ja kun molemmat asuvat kerrostalossa ei se lasten kanssa ole niin kiva olla pitkiä aikoja, kun pihalle ei pääse vapaasti.
Ja etenkin sille, joka valitteli, että anoppi puuttuu liikaa...ajattele asiaa lapsesi kannalta! Kuinka ihanaa on, että on mummi johon on läheinen suhde. Tietenkin jos huomauttelee negatiiviseen sävyyn, se on ärsyttävää, mutta anna mennä toisesta sisään, toisesta ulos..
Meillä asuvat omat vanhempani n. 15 min ajomatkan päässä samassa kaupungissa. Nähdään 2-3 kk:n välein, yleensä niin, että teen kaikki aloitteet tapaamiseen. Olen todella kypsynyt vanhempiini, varsinkin silloin kun äitini hokee, mitä kaikkea hän aikoo lasten kanssa tehdä. Ikinä hän ei ole tehnyt tai vienyt heitä yhtään mihinkään puheittensa mukaan.
Miehen vanhemmat asuvat samoin n. 10-15 min päässä. Nähdään ehkä kerran kuussa, mutta ovat nihkeitä katsomaan lapsia edes paria tuntia, vaikka mummi eläkkeellä.
Valitettavasti meillä ei ole kummallakaan siskoja tai veljiä eikä oikein muutakaan sukua, joten lapset jäävät vaille sukulaisyhteisön turvaa.
Meilllä asuvat kaikki isovanhemmat vajaan tunnin ajomatkan päässä ja ovat kaikki eläkkeellä. Nähdään silloin, kun me tehdään aloite ja jaksetaan ajella.
Kuten edellisellä, minunkin äitini jaksaa kertoa, mitä kaikkea hän lapsenlapsen kanssa aikoo tehdä, mutta ei kuitenkaan tee. Hän vain istuu sohvalla tai kahvipöydässä ja kertoilee aikeistaa tai kehuu lasta. Mutta ei ota lasta syliin eikä juttele hänelle ollenkaan. En oikein tiedä, miten hän aikoo lähteä retkilleen vierastavan lapsen kanssa. Jos nyt koskaan edes lähtee.
Onneksi naapurissa asuu aivan ihana eläkkeellä oleva pariskunta, jotka edes hiukan korvaavat tätä isovanhempien vähäistä näkemistä.
Mupsi
varmaan on niin, etten itse oikein ymmärrä arvostaa sitä, että lapsellamme ylipäätään o n hänestä kiinnostuneet isovanhemmat. Pitäisi tosiaan osata erottaa toisistaan lapsen suhde mummoonsa ja sitten oma suhteeni anoppiin - mutta se on vaikeaa, kun liika hössöttäminen, asioihin puuttuminen ja muu painostaminen (vierailuihin ja mökkireissuihin lähinnä) ahdistaa aika paljon! Työstän tätä juttua mielessäni päivittäin.
Tosi ikävää, että monet isovanhemmat ovat noinkin passiivisia. Eikö olisi olemassa jotain kaikille sopivaa keskitietä?!
Ainakin pääkaupunkiseudulla toimii muuten sellainen varamummo- ja vaarisysteemi. Vapaaehtoiset ihmiset ryhtyvät sijaisisovanhemmiksi sellaisiin perheisiin, joilla ei syystä tai toisesta ole omia isovanhempia tai he asuvat kaukana. Pienperheyhdistyksen sivuilta saattaisi löytyä tietoa tai sitten ihan googlettamalla. Itselläni ei ole kokemusta moisesta, olen vain jossain törmännyt aiheeseen.
Ompunäiti
Isovanhemmille on matkaa noin 15 km. Miehen vanhempia lapset tapaa enemmän kuin omiani, noin kerran viikossa. Isompi lapsista (3,5-vuotias) käy noin kerran kuukaudessa omasta toiveestaan miehen vanhemmilla yökylässä. Minun äitiäni lapset tapaavat nykyisin noin joka toinen tai kolmas viikko. Yleensä minä menen lasten kanssa hänen luokse käymään, ihan vain siitä syystä, että pääsen itse kotinurkista pois (olen ä-lomalla). Töissä ollessani pyydän mieluummin äitiäni meille. Isääni lapseni näkevät vain jokusen kerran vuodessa, vaikka siis etäisyyttä on vain tuo 15 km. Minulla ei ole kovin läheisiä välejä isääni, joten siitä syystä tapaamme jouluna, syntymäpäivisin ja ehkä pari kertaa tuon lisäksi.
Minun vanhempani asuvat n200km päässä. Käymme seillä tai he meillä noin keskimäärin kerran kuussa. Olemme lasten kanssa vanhempieni luona viikon lomalla noin kerran kahdessa kuussa. Isovanhemmat touhuavat maatilallaan lasten kanssa ihan mielettömästi ja lapset nauttivat todella paljon. Minäkin saan siinä samalla lomaa. Samoin mieheni, joka keskittyy sillä välin omiin juttuihinsa työn ohella ja siivoaakin ihan mukavasti poissaollessamme.
Mieheni vanhemmat asuvat tuossa ihan lähellä (vajaa pari kilometriä) ja käymme heillä noin 1-3 kertaa viikossa. He käyvät meillä vain kutsusta mikä on mielestämme ihanaa. Saamme tehdä omat suunnitelmamme eikä tarvi miettiä tulevatko kesken kiireiden käymään. Nämäkin isovanhemmat nauttivat lapsistamme, muut lapset ja lapsenlapset asuvat toisella laidalla Suomea ja heitä he näkevät muutamia kertoja vuodessa. Suhteeni omiin ja appivanhempiini ovat todella hyvät ja läheiset ja meillä on suuri onni että on tuollaiset isovanhemmat. Pitäisikin kertoa se myös heille kun seuraavan kerran nähdään :)
Meillä molemmat mummolat ovat reilun 700 kilometrin päässä. Onneksi ovat sentään lähekkäin, ettei tarvitse revetä kahtia esim. jouluna.
Yleensä käymme sukuloimassa pääsiäisenä, kesällä ja jouluna. Nyt olen käynyt ylimääräisen reissun pojan kanssa alkukesästä. Isä suunnittelee lähtevänsä reissuun tässä kuussa lapsen kanssa. Lisäksi mieheni vanhemmat käyvät kaksi kertaa vuodessa meillä ja äitini kerran pari.
Jos tuosta laskee, niin näemme useamman kerran vuodessa ja aika pitkään kerrallaan. Esim. koko kesäloman vietimme sukulaisiss ja kyllä oli haikeaa lähteä takaisin!
Olisin itse ikionnellinen, jos mummolat olisivat lähempänä. Tietty olisi kiva joskus saada hoitoapua, mutta kaipaan itsekin kovasti sekä omia vanhempiani että appivanhempiani. Soisin kauhean mielelläni sen, että poikakin näkisi mummojaan ja pappojaan useammin. En tiedä sitten, johtuvatko lämpimät välit osaksi välimatkasta, mutta tiiviistii pidämme kyllä yhteyttä puhelimitsekin.
Kummatkin isovanhemmat tosi läheisiä tyttömme kanssa ja hyvä niin. Joko isovanhemmat tulevat meille käymään tai me menemme isovanhempien luo tai sitten tyttö menee ihan yksikseen isovanhemmille viettämään laatuaikaa isovanhempiensa kanssa ja iskä ja äiti siivoilevat ja pistävät muuten omakotitalon paikkoja kuntoon :)
Miehen vanhemmat asuu n. 15km:n päässä ja heillä käydään n. kerran viikossa ja samaten he käyvät meillä n. kerran viikossa.
Lisäksi esikoinen (7v) on heillä usein viikonloppuna yökylässä.
Mun vanhemmat asuu n. 35km:n päässä. Siellä käydään vaihdellen 1-4 x kuukaudessa, mutta äitini käy meillä ainakin pari kertaa viikossa, isäkin ehkä kerran viikossa. Äidillä ja isällä on yritys, jossa myös mieheni on töissä joten siinä pistäydytään lähes päivittäin lasten kans.
Lisäksi äitini ottaa esikoista ja toiseksi vanhinta (3v) aina silloin tällöin yökylään.
Meillä lapset ovat siinä mielessä kovin onnekkaita, sillä meillä kaikki isovanhemmat asuvat 5 km säteellä, joten lapset näkevät heitä useamman kerran viikossa, usein lähes päivittäin. Meillä enemmänkin isovanhemmat tulevat meille, melko harvoin itse vierailemme heillä.
Meillä ei juurikaan sovita vierailuista - isovanhemmat vaan pöllähtävät ovesta sisään ja käyvät taloksi. ;o) Mutta se sopii meille ja on hauskaa, kun saadaan yllätysvieraita. Lapsille isovanhemmat tuntuvat kovin tärkeiltä ja esikoinen varmaan muuttaisikin mumminsa luo, jos vaan mahdollista!
Omaa äitiäni lapsemme näkevät noin kerran viikossa tai kerran kahdessa viikossa.
Äitini käy meillä kylässä, ja saattaapa joskus hetken kaitsea lastemme perään, jos mulla on jotakin menoa.
Kauaksi aikaa en uskalla jättää, sillä äidilläni on sydänvika.
Äitini asuu Helsingin toisella laidalla, me myös Helsingissä :)
Isääni (vanhempani ovat eronneet) lapsemme näkevät varmaankin kahdesti VUODESSA... yleensä talvella kuopuksen synttäreillä, ja kesällä kahden muun lapsemme synttäreitten yhteydessä.
Tähän en ole tyytyväinen, mutta...en tiedä mistä kiikastaakaan, mutta isäni ei ole kiinnostunut meidän lapsistamme :(.
Meille on kuulemma liian pitkä matka ;O Hän asuu pk-seudulla myös, on eläkkeellä, tervekkin, ja autokin on käytössä ;O
Siskoni lapsia hoitaa ja tapaa viikottain, jopa useamman kerran viikossakin ;O
Tasan ei käy " onnen lahjat" , olen katkera :/
Anoppini asuu muutaman kilometrin päässä meistä, mutta on vielä työelämässä, ja harrastaa paljon, joten aikaa hänellä ei kovasti ole, mutta kiinnostusta kyllä löytyy :)
Katsoo ja hoitaa lapsiamme silloin tällöin, ja on kiinnostunut heidän elämästään.
Appiukkoni kuollut aikapäiviä sitten, mutta anopin mies on ihanasti mukana meidän lastemme elämässä, ja on " kuin ukki" :)
Se ainoa ukki meidän lastemme elämässä ;O
Muutimme toviksi Ruotsiin, ja äitini ja anoppini (miehensä kanssa) jäivät kaipaamaan peräämme :(
Isäni ei lotkauttanut korvaansakaan asiaan ;O
Että näin meillä.
Ihanaa, että joillakin lapset saavat isovanhempien aikaa ja huomiota.
Tätä toivoisin isäni suunnalta omille lapsillemme, mutta... olen jo luovuttanut.
Katkera olen, sen myönnän, ja mielestäni mulla on " oikeus" tunteisiini.
Luulen, että vanhemmilla päivillään isäni saattaa miettiä, mitä olisi voinut tehdä toisin....
Miehen vanhemmat asuvat meiltä noin 6km ja näkevät poikaa useita kertoja viikossa, keskimäärin 2-3 x. Hoitavat paljon poikaa ja ovat apuna. Oma äitini asuu n. 45 min ajomatkan päässsä ja näkee poikaa pari kertaa kuussa. Must on ihanaa että pojalla hyvät isovanhemmat jotka ovat aina valmiina ottamaan yöhoitoon ym-
Meillä matkaa kaikkiin isovanhempiin on 3-5 tuntia, ja lisäksi kummankin vanhemmat eronneet, eli on 2 mummilaa, 2 ukkilaa ja 3 isomummilaa. Ainoa hyvä puoli on se, että kaikki asuvat samassa maakunnassa, niin että aina kun käydään, on aika helppo käydä kerralla parissa paikassa. Toisaalta aina on huono omatunto, kun varsinkin toista ukkia nähdään harvemmin kuin muita.
Meillä on vähän sama ongelma, että aina meidän pitää reissata. No nyt on anoppi kylässä ja mun äitikin (työssäkäyvä) käy täällä muutaman kerran vuodessa. Mutta nyt kun on kolmas lapsi tulossa ja kaikki olettavat, että reissataan entiseen malliin, niin tympii, miksi juuri meidän on ajettava se
matka pari kertaa kuussa. Toisaalta pieni kotimme ei juuri houkuttele vieraita, kun joutuu nukkumaan kaiken kaman keskellä sohvalla. Mutta vielä hankalampaa viisihenkisen perheen on mahtua " sinkkutalouksien" sohville. Kyllä meilläkin on tarkoitus rajoittaa matkailua vaikka muuten pidämme suhteita isovanhempiin tosi tärkeinä ja lapsetkin ikävöivät etenkin mummuja. Jos asuisimme vaikka edes parin tunnin ajomatkan päässä, voisi isoimman lapsen vaikka viedä yökylään mummolaan joskus, mutta nyt se kyyditys olisi ajan ja rahan haaskausta.
Niin, kaikilla isovanhemmilla on autot käytössä, eli ei sen hankalampaa kulkea kuin meilläkään.
Kaiken huippu on se, että kun on pidetty nimenantojuhla meillä kotona, niin kaikilla tuntuu olevan mahdottoman hankala päästä tänne. Siis meillä ei muka ole sitten raskasta kulkea se sama matka niin usein. Kolmannen lapsen nimiäisjuhlapaikasta käydään taas varmaan kädenvääntöä suvussa, vaikka juuri silloin mun mielestä meidän perheen edun tulisi olla etusijalla.