** Kesäheinien viikko 41 **

Aluksi linkki viime viikon turinoihin:



http://www.vauva-lehti.fi/keskustele/tm.asp?m=11389097&p=2&mpage=1&tmod…



Eilen meillä meni jo melkein 2 dl enemmän ruokaa kuin edellisviikkoina, eli ilmeisesti tähänastinen tämän kokoiselle suht pieni ruokamäärä johtui siitä, että Onnin oli vaikea syödä. (Kerran kun kirjoiteltiin ruokamääristä, melkein kaikilla meni enemmän ruokaa kuin meillä, ja vaikka Onni on nuorempi, saman kokoinen kuitenkin, monia kesäheiniä isompikin jo.) Iltatankkaushan on meillä ollut tappelua jo noin neli-viisiviikkoisesta, mutta 7 viikon jälkeen " tauti" levisi päivään, ja lopulta huudettiin jo aamiaisellakin. Aina ruokaillessa ja ruokailun jälkeen. Kuten jo viikonloppuna kirjoitin, pari viikkoa tätä katselimme, koetettiin hieroa, pierupumpata, kanniskella jne. kunnes kaivettiin nyt viikonloppuna Disflatylit esiin. Heti on helpottanut! Ruoka uppoaa ilman taistoa ja poika on taas oma aurinkoinen itsensä.



Yhtä hyvää viikon alkua muillekin

Tassu

Ihanaa tassut että asia noin ratkesi!



Meille ei kummempia uusia paitsi pesukone hajos, joka tietty loistavaa vauvaperheessä.



Tänään iltapäivällä 3kk nla. Kerron sitten illalla kriittisiä mittoja. Minkäs kokoisia teillä muilla olikaan 3kk neuvolassa?

Ja ensiksi iso rutistus Tassulle! Mahtavaa, jos löysitte jonkin, joka auttaa! Kun silloin kyselin, voisiko vauvalla olla allergiaa, unohdin, miten " nuori" vauvasi vielä on. Ei ihme, jos pikkuisella on vielä reilustikin ilmavaivoja. Hienoa, jos Disflatyl auttaa!



Ilmavaivoista oiva siirtymä kakka-asiaan... Viime viikolla oli puhetta vihreästä kakasta. En muista, kenen vauvalla sitä oli. Rintalapsilla yksi syy siihen voi kuulemma olla liika etumaito. Eli jos tulee paljon maitoa, lapsi jaksaa syödä vain laktoosipitoisemman etumaidon, mikä pistää pakin sekaisin. Näin voi käydä myös, jos vauva saa syödä yhdestä rinnasta liian vähän aikaa ennen kuin hänet siirretään uudelle tisulle. Jos jonkun vauvalla voisi olla kyse tästä, siihen vissiin auttaa, jos antaa vauvan imeä rinnan rauhassa loppuun (eli myös lopussa rauhassa lupsutella sitä rasvaisempaa maitoa), tai jos syynä on liian runsas maidontulo, imettää pari kertaa peräkkäin aina samasta rinnasta.



Menninkäinen on nyt ulkona päiväunilla. Olen nukuttanut ronskisti pihalla myös kaatosateella, koska poika nukkuu leveän terassiräystään alla ja koska vaunut suojaa niin hyvin. Ulkona uni maistuu pitkään, mutta sisällä vain 45-60 minuuttia.



Menninkäinen on lyötänyt peukalon ja yrittää koko ajan mutustella ja imeä sitä. Kääk! Olen iskenyt sukat käsiin ympäri vuorokaudeksi, ja se tuntuu toistaiseksi tepsineen. Sukat on sellaiset paksuhkot jarrusukat, joiden läpi on hankala imeä peukkuja. Jarruttaa siis sitäkin hommaa : D



Palaillaan!

Menninkäinen oli kolmikuisena 61 cm ja 6160 g.

Pikainen ilmottautuminen tännekin, poitsu varmaan heräilee ihan just unilta.



Pidetään Tassulle peukkuja, että Disflatylit auttaa. Ois se kyl hienoa!



Anjuusalle sen verran, että täällä myös peukku maittaa. Ja nyrkki. Ja keskisormi. Ihan mieletön on miehen imemisentarve. Tutti saisi olla suussa 24/7. Ja Julle vetää tälläkin hetkellä sateessa uniaan. Sisällä meillä unta maks 45 min, joten minähän nukutan katoksen alla vaikka rankkasateella. Ja on tossa vaunujen päällä vielä sadehuppu lisäksi. Olen itseasiasa huomannut, että Julle tykkää sateesta, nukkuu sadepäivinä aina pisimmät unet.



Melballe, että meidän äijä oli 60,8cm ja 7010g 3kk neuvolassa, joka siis 1vko ennen 3kk päivää.



Jahas, tunnin se nukkui, mutta harvoinpa enempää meneekään.

Yritän palailla taas myöhemmin.



-E-

Kiitoksia vaan kaikille onnitteluista, kyllä on itselläkin huojentuneempi olo! Aivan kaikista huudoista ei tietysti ole päästy, selvästi huomaa kun Disflatylin vaikutus alkaa vähentyä niin mekkala yltyy, mutta esim. viime viikkoon verrattuna ihan toinen tilanne. Onneksi ei ainakaan todennäköisesti ole allergiasta kyse. Se olisi ollut jo vähän julmaa. Kun en itsestäni riippumattomista syistä (täys)imetä ja joudun antamaan korviketta vaikka mieluummin olisin imettänyt, jos sitten vielä päkkäisi lehmänmaitoallergia niin se tuntuisi jo lyödyn lyömiseltä.



Meillä ei 3 kk neuvolaa vielä ole ollut, 2 kk:kin vasta ensi viikolla vaikka " synttäri" meni jo, mutta hupaisaa että Onni oli 6-viikkoisena tuon 61 cm. Niin ne vaan ovat eri kokoisia näin pienetkin. Saas nähdä ennakoiko tämä pitkää miestä aikuisena.



Meilläkin nukutaan parhaiten ulkona, varmaan useimmilla näin on. Tänään ei sateen takia olla käyty vaunulenkillä (jolloin saattaa nukkua siis jopa 1,5 tuntia) mutta parvekkeella nukkui 50 min ja just äsken simahti taas, mies laittoi taas toiveikkaasti partsille.

en tietty tarkoittanut että maitoallergia olisi " oikein" kenellekään, mutta tajusitte varmaan pointin... eli kun olen ollut niin maassa tämän imetyksen epäonnistumisen kanssa. Nyt häivyn täältä sekoilemasta sanoihini.

Uusi pesukone ostettu - tein varmaan maailmanennätyksen, ostin 5 minuutissa ekasta kaupasta ;-) Mut siellä oli se mitä halusin ja sopivaan hintaan.



Neuvolassa mitat oli 6140g ja 62,5 cm. Siis eihän sitä näiden vauvojen mittatiedoilla oikein ole siinä mielessä oikein mitään tolkkua, kun meilläkin pojat olleet aikasta eri kokoiset - esikoinen oli aikanaan 7 ja rapiat kg ja 65 cm, mut kun vertaakin noita mittoja syntymämittoihin, niin eipä ne erot olekaan juuri minkäänmoisia. Molemmille tullut noin 3 kg kolmessa kuukaudessa painoa ja 12-12,5 cm pituutta.



Se mitä täällä luin noista rokotusreaktioista niin pisti miettimään, että onko kuume mitenkin yleinen oire. Toisaalta neuvolan täti sanoi, että yhdellekään hänen rokottamastaan 200 vauvasta ei ole tullut kuumetta, yhdellä oli ollut lämpöä eli just ja just siinä rajalla et olisiko ollut kuumetta. No, mutta tämän illan meinaan tuota kamalalla geeniperimällä olevaa poikaa tarkkailla vähän tarkempaa. Kuinkas pitkään teillä kesti kuumeet, joilla siis sellaisia oli?



Mulle on ilmestynyt ihan järkyttävä ruokahalu. Onko kellään muulla tullut tässä viime aikoina moista? Tupla-annosten vetäminen ei tuottaisi varmaan tuskaa... Ruokahalusta tulikin mieleen, että neuvolassa oli joku lapsi pistänyt vauvanuken pataan, mitä. Ihmeteltiin sitä kun neuvolaan mentiin ja kun suloinen pikkutyttö (ehkä 2,5) pääsi neuvolan huoneesta, niin oli jo liettä kantamassa kehiin...

Täälläpä on hiljaista ollu.. No enpä itekään kovin aktiivinen oo ollu muutamaan päivään. Jospa nyt korjaisi asian.:) Meillä alotettiin vellittelyt eilen ja ainakaan vielä ei ole ilmaantunu mitään oireita ja hyvin nukku poika yön. Maissivelliä oon nyt aluks antanu ja myöhemmin kokeilen muuta. Ite oon kärsiny pari päivää järkyistä menkkakivuista. Mulle ihan outoa,sillä aina ollu tähän asti kivuttomat ja niukat. Nyt vois melkein lainata Vililtä vaipan,et pysyy tulvat kurissa.:) Nää on toiset jo synnytyksen jälkeen ja ekat oli ihan normit. Outoa,mut kaipa ne siitä ajan myötä tasottuu. Nyt lähettävä laittaa pyykit kuivumaan ennen ku pikkumies heräilee. Nukkuu ekoja päikkäreitä.. Palailemisiin.

Ihan ekana onnittelut täältäkin Tassuille; hienoa että olette löytäneet ratkaisun vaavin pahaan oloon!!! Mä en sitä koskaan keksinyt esikoisen kohdalla, snif :( Olen yrittänyt muistella vastauata kyselyysi, kauanko meillä sitä tuskaa kesti, mutten jaksa muistaa tarkasti niin pitkälle (- ja nythän sillä ei niin merkitystä enää olekaan). Koko talvi ainakin meillä huudeltiin (joulukuussa syntyi). Kumma, etten ole minnekään tätä asiaa dokumentoinut. Kymmenkuisena hän kuitenkin aloitti hoidossa ja silloin enää oli " kakkavaiva" . Eka kesä lomailtiin Suomessa ja se oli jo muistaakseni helpompaa, että jotain puoli vuotta voisin arvailla hänen suolistonsa kehittyksen vaatineen... en sitten tiä?!



Melballe meidän mitat reilut 60 cm ja 5700 gr näin muistin varassa heitettynä (Anjuusalle kiitti, kun sen perusteella muistin omamme!) ja meillä on siis pituutta lisätty noin 11 senttiä ja painoa reilu kolme kiloa - omalla käyrällään myös tasaisesti menee. KTL:n sivuilla todetaan, että tämä uusi rokotesarja on hyvinsiedetty ja siksi tää meidän kuumeilu saikin hämmästyksen ja huolen nousemaan äipän päässä. Kaveri kertoi, että heillä oltiin vähän kränkempiä ja lämpöä nousi ja sitten kuulin sen yhden tapauksen, jossa vauva joutui sairaalaan rokotusreaktion vuoksi. No, meillä kuumetta kesti korkeana se yö ja kaikkinensa alla kaksi vuorokautta, että ilmeisesti se mainittu 48 tuntia pitää sisällään sen varoajan reaktioiden mahdollisen ilmaantumisen, että oireiden normaalikestonkin. Meille neuvolan tätsy ainakin totesi, että jos tulee jotain myöhemmin, niin se sitten on jo muuta...



Olikohan meillä vielä jotain? Aijuu, päikkärit todellakin sujuu ulkona täälläkin. Kesto on satunnainen; riippuu niin paljon onko kakka tai pissa tai yllättääkö nälkä, mutta sisällä tuskin maltetaan nukkua - aivan satunnaista on sisätiloissa uinailu (paitsi yöllä, onneksi). Ainakin, jos äitiä ei saa unileluksi, hih =D, mutta silloinhan mä täällä yleensä roikunkin, kun haluan pojan nukkuvan... tosin ihan aina ei sekään onnistu!



Nyt meillä herättiin (just´ kun pääsin kehumasta) ja äippää viedään...



Aurinkoa vauvakerhoon!

Toivoo Nikki ja pikkurapsu

- on nimittäin alkanut rapsuttelemaan kaikenlaista, ja päristelemään huulillaan, ja tunkee koko nyrkkiä suuhun, ja välillä kahta kerrallaan, ja, ja... no, jatkan myöhemmin

ole minäkään vähään aikaan kirjoitellut tänne. Luen kyllä ahkerasti:-)

En taida nytkään kirjoittaa kovin pitkästi, kun sen sortin ääntelyä kuuluu makkarista..Sama juttu kuin monella muullakin eli Meral ei sisällä nuku kuin sellaisia tirsoja. Joskus harvoin lipsahtaa pitemmätkin unet, mutta tooosi harvoin.

Jatkan toiste.

Kiva että Melba saitte niin helpolla uuden pesukoneen! Ilman sitä olisi ollut vähän vaikeaa... Meidänkin koneemme on jo kauan pitänyt ihmeellistä ääntä, odotan jännityksellä kauanko se pelittää.



Ruokahalusta oli puhetta. Johtuneeko väsymyksestä vai viileiden ilmojen tulosta, mutta täälläkin tuntuu että ruokaa uppoaisi vaikka kuinka. " Onneksi" ei ole oikein aikaa syödä, olisin muuten varmaan jo raskautta edeltäneissä mitoissani. Vielä vähän aikaa sitten oli -17 kg siitä ajasta, nyt on tullut jokunen kilo takaisin. Hirveästi ei kyllä jaksa katsoa mitä suuhunsa pistää, kun ei oikeata ruokaa juuri koskaan ehdi tehdä.



Ikävää että Allilla on tuskalliset ja runsaat menkat! Toisilla kuulemma odotuksen ja synnytyksen jälkeen kivut helpottavat, ei näemmä aina :(. Koeta kestää!



Eipä mitiä Nikki, ei noita tahdo muistaa enää myöhemmin. Minullakin esim. Onnin ekat viikot ovat jo ihan sumun peitossa, vaikkei siitä ole aikaakaan. Olisi pitänyt pitää jotain päiväkirjaa mutta olin toisaalta niin sekaisin, että sinne olisi tullut vain ikäviä muistoja. Imetys- ja vaippalistoja on kyllä sivutolkulla, en edelleenkään pysty pitämään edes edellistä vaipanvaihtoa päässäni ellen kirjoita sitä ylös, olisi varmaan samoissa vaipoissa koko päivän muuten... Kakkahaisun tietysti tunnistaa mutta muuten unohtuisi.



Kävin tänään siellä psykiatrisella sh:lla, lähinnä kyseli taustoja, ei sieltä tullut vielä mitään kättä pidempää. Lääkitystä ovat kovasti tarjoamassa. Lääkäri minulle jo kirjoitti reseptin kun ensin sanoin että voinhan suostuakin kokeilemaan, mutta nyt olen alkanut tulla toisiin ajatuksiin. Vaikkei kuulemma pitäisi aiheuttaa haittavaikutuksia, en silti haluaisi lääkettä Onniin edes tätä vähäistä määrää mitä vielä imetän. Ja sitä saa sitten syödä puolesta vuodesta kahteen vuoteen (!) mikä myös hirvittää. En minä kuvitellutkaan mitään ihmeparantumista viikossa, mutta silti tuo lääkejuttu alkoi masentaa. En vielä tiedä mitä teen. Parin viikon päästä on uusi sessio ja kyselen sitten tarkemmin mitä muita vaihtoehtoja on vai onko. Ja samalla myös näen mikä on oma olotila kun olen 2 viikkoa ollut yksin kotona, mieshän meni nyt takaisin töihin.



Kiva kun Senniinakin piipahti täällä! Tulkaahan muutkin sankoin joukoin langoille!

Kyllä välillä ihmetyttää tää Suomen terveydenhuollon taso, erityisesti tuon mielenterveyshuollon (kuulostaapas ikävältä sanalta...). Jos ekalla käynnillä on sulle tassut jo tupattu lääkettä ilman sen tarkempia keskusteluita ja tutkimuksia niin on tässä systeemissä jotain vikaa. En tietysti sano että lääkkeet olisi tosi pahasta, mutta kyllä mun mielestä ensin pitää saada kunnolla jutella oikeiden ammattilaisten kanssa jotka sitten pidemmän ajanjakson jälkeen tekee kunnon diagnoosin ja siihen määrää tarvittavat lääkkeet. Kuulostaa taas siltä, että potilaasta halutaan päästä mahdollisimman helpolla ja nopeasti eroon jotta saadaan jonoja lyhyemmiksi. Masentavaa!



En voi sanoa muuta kun että voimia sinne, koita jaksaa näiden meidän systeemien kanssa ja koita jaksaa taistella kunnon hoidon puolesta. Kyllä sun pitää saada ensin kunnolla jutella ja yhdessä lääkärin kanssa päättää hoidosta eikä niin että th sanelee taustojen perusteella sulle vaan lääkkeet.



No niin, ei siitä sen enempää. Toivotaan että kaikki lähtee rullaamaan paremmin hiljalleen teilläkin.



Mulla on ton ruokahalun kanssa käynyt kumma kyllä just toisinpäin, eli ei ole ruokahalua niin paljon.



Jahas, pikkuherra heräsi päikkäreiltä, joten tästä tulikin pikaviesti.

Heipparallaa.



-E-

Ellu, tosiaan mietin mitä ihmettä tässä pitäisi tehdä. Toisaalta tätä on jatkunut jo yli 9 viikkoa, joten ei tästä nyt ihan ilman apuja näköjään selvitä. Toisaalta tämä ei mun mielestä ole mikään masennus vaan ahdistus (sillekin oli joku oma nimi, katselin niistä brosareista mutten enää muista). Ei minulla kuitenkaan ole mitään itsetuhoisia ajatuksia eikä tilanne ole sellainen etten tyyliin saisi hampaitakaan pestyä. On vain sellainen epämääräinen ahdistus¿möykky¿ koko ajan vatsassa tai sydämessä, miten sitä nyt selittäisi, ja omituinen huolestuneisuus koko ajan kaikesta. Sellaista että itken vähän väliä ilman syytä enkä ole kunnolla onnellinen vauvasta vaan pikemminkin mietin koko ajan, että mitähän minä teen väärin, ja pelkään jo etukäteen kaikkea kuten esim. hampaiden puhkeamista, sen sijaan että iloitsisin vauvan kehityksen seuraamisesta. Mutta ei tämä nyt kai ihan minkään ¿kunnon¿ masennuksen tunnusmerkkejä täytä, tai en minä tiedä. Tiedän, että haluan iloisemman olon jollain keinolla, mutta lääkkeisiin ryhtyminen hirvittää. Lääkäri kyllä selitti, että terapiakin tehoaa sitten paremmin kun aivokemiat saadaan ensin kohdilleen, mutta ajatus jopa vuosien lääkkeiden syönnistä... apua. - Joo siis kyseli kaikkea lapsuudesta (yllätys) ja onko ollut ennen masennusta, ja sitten teki sellaisen 10 kysymyksen testin siitä miltä nyt tuntuu, ja tietysti kerroin mitä tässä nyt Onnin syntymän jälkeen on ollut.



Vielä en ainakaan hae sitä lääkettä, koska sen käyttö imetyksen aikana kuitenkin mietityttää, enkä ole vielä valmis luopumaan tästä vähästä imetyksestä mitä vielä on. Imetyksen epäonnistuminen on painanut minua niin paljon, että osaimetyksen onnistuminen edes jotenkin tuntuu hirveän tärkeältä. Hullun hommaahan tämä alituinen pumppaaminen on, vie leijonanosan ajasta jota ei muutenkaan vauvan kanssa ole liikaa, ja varmaan pääsisin itse paljon helpommalla kun antaisin periksi, mutten vaan voi. - Ja tosiaan mietityttää sekin, että miten siitä lääkkeestä sitten pääsee eroon jos haluaisikin, jos en haluakaan puputtaa sitä puolta vuotta. Ja jos lopetan kesken kaiken, tulevatko kaikki oireet sitten takaisin jne.



Hui hai, tulihan taas märehdittyä. Kirjoitelkaa te muut ¿normaalimpia¿ kuulumisia :) (tai jos joku masentaa niin toki siitäkin, mutta älkää antako mun taas vallata koko pinoa...).

Ensiksikin Tassulle, teet kyllä mielestäni ihan oikein, jos menet ensin keskustelemaan ennen kuin aloitat lääkityksen. Hienoa kuitenkin, että asia etenee, etkä ole jäänyt yksin kotona surkuttelemaan.

Piti vielä lisätä, että tuollainen synnytyksen jälkeinen ahdistushan on todella yleistä, ja minullakin oli sitä jonkinasteisena esikoisen jälkeen. En kuitenkaan tunnistanut sitä ennen kuin vauvavuoden loppupuolella, jolloin tilanne oli ollut jo hyvän tovin ohi. Hyvä, että Tassu hoksaa hakea apua ajoissa.



Meillä on Menninkäinen ollut lähipäivät tosi känättävänä, enkä tiedä, mistä on kyse. Olen useamman kerran tarjonnut imetyksen päälle lypsymaitoakin, mutta ei ole poika huolinut. Pureksii vain tuttia,sylkee maitoa ja itkee hanakammin. Soitin jo neuvolaan, ja siellä terkka epäili, että vatsa voi vaivata, kun Menninkäinen kakkaa edelleenkin 1-2 kertaa viikossa. Neuvoi kokeilemaan luumusosetta, kun mallasuute ei meillä toimi. Itse en ole varma, johtuuko vaiva massusta, kun meillä ei ole viikkokausiin ollut vatsavaivoja, vaikka kakkaa onkin tullut harvoin.



Annoin tänään sitten kuitenkin lusikallisen luumua " lääkeeksi" , josko se saisi kakan tulemaan ja känätyksen loppumaan. Mitään ei vielä tapahtunut. Jotenkin huolettaa, josko poju sittenkin on nälässä ja joudumme aloittamaan kiinteät. Miten te kiinteät jo aloittaneet olette arvioineet lisäruoan tarpeen? Meillä oli kasvu viime kuussa hidastunutselvästi (aiemmin tullut yli kiloa kuussa, nyt vain puolisen kiloa), mutta neuvolan mukaan normaalia. Nyt tämä uusi tyytymättömyys epäilyttää... Tänään Menninkäinen oli tyytyväinen vain kantoliinassa, jossa jouduin kantamaan häntä monta tuntia. Kaiken muun valveillaoloajan oli tyytymätön ja imetystilanteissa levoton. Joka syötön päälle itki, mutta ei huolinut pulloa. Voisikohan olla korvatulehdus?!



Nyt lähden nukkumaan. Öitä!

Mä taas olen hivenen eri mieltä tässä ketjussa kuin Ellu eli tuosta Tassulle tehdystä " lääketarjouksesta" . Periaatteessahan on ihan sama, että syökö mielialalääkkeitä vai käykö terapiassa, mutta mielialalääkkeet auttaa parissa viikossa ja terapia tyyliin parissa vuodessa ja molemmissa ne aivojen välittäjäaineet muuttuu samalla tavalla. No ei nyt ihan näin, mutta kärjistäen ja eiväthän ne ole toisensa poissulkevia. Sitten kun kyseessä on pienen vauvan äiti ja vauvat tarvitsee itselleen kehittyäkseen onnellisen äidin kasvot, niin minusta tuo ehkä hivenen ikävältäkin kuulostava " patenttiratkaisu" että cipra-resepti kouraan ja kotiin voi oikeastaan syvällisemmin ajateltuna olla oikein hyvä ratkaisu. Mä siis melkein Tassut sanoisin, että ihan periaatteesa ei kannata olla lääkkeitä vastaan ja ainahan niistä pääsee eroon, jolleivat nyt jotain ihan hassuja koukkuun jättäviä lääkkeitä määrää.



Itse olen ollut tässä ihan positiivisella mielellä, mutta muistan oman mielialani vakavuuden (en ollut edes itkuinen, mutta en selvästi oma itsenikään) esikoisen aikana ja kun sitten lopetin imettämisen, niin kylläpäs maailma muuttui. Imettäminen on minusta ihan hirmuisen tärkeä juttu, mutta jos nyt olisi tullut yhtään samantapaista oiretta tai tuollaista kuin Tassuilla, niin mä kyllä miettisin mielialan parantamiseen ihan imetyksen lopettamistakin... Olen sitä mieltä siis, että mieluummin lapsella iloinen pulloäiti kuin itkuinen tissiäiti.



No, mutta jokainen toki tekee ihan niin kuin itse haluaa, mutta kunhan kerroin näitä ajatuksiakin, kun tässä ketjussa oli noita päinvastaisiakin. Keskimäärin lääkkeitä vastaan on ne, jotka eivät ole niitä itse koskaan tarvinneet ja lääkkeiden puolesta puhujia ne, jotka ovat niitä joskus käyttäneet ja niistä apua saaneet. Mä lienen poikkeus tässä, sillä en ole itse käyttänyt, mutta ehkä vierestä seuraaminen on tämmöisiä ajatuksia sitten tuonut mieleen. Tassuille kyllä sanon, että kaksi viikkoa voi nyt kuka tahansa miettiä, että mitä tekee ja jos haluaa vaikka jotain oman päätöksensä tueksi, niin pidäpä vaikka vähän kirjaa mielialoistasi tuon parin viikon ajan ja mene sitten niiden kanssa sinne ammattilaisen juttusille ja katsotte itse yhdessä, että onko akuutti apu tarpeen.

Jos Tassut haluat/uskallat, niin kerro, mitä lääkettä se lääkäri määräsi ja oliko lääkäri tyyliin terveyskeskuslääkäri vai psykiatri. Ymmärrän kyllä, jos et halua täällä kertoa. Sinänsä kyllä hienoa, että olet saanut avun alkuun.

Pakko tulla korjaamaan pikaisesti kun aiemmasta viestistäni sai selvästi väärän kuvan. En missään nimessä ole lääkkeitä vastaan. Olen vastaan sitä, että ne määrätään ensimmäisellä käynnillä luultavasti lyhyehkön keskustelun jälkeen. Olen katsonut hyvin läheltä tilannetta jossa lääkkeitä määrättiin ilman kunnon taustakeskustelua ja sitten niitä korjailtiin vuoden ajan kolmeen otteeseen koska ei ollut tullut oikeat. Tältä olisi vältytty muutamalla lisäkeskustelulla aluksi.



Mutta kuten melbakin sanoi, jokainen tekee omat päätöksensä ja todellakin iloinen pulloäiti on parempi kuin itkuinen tissiäiti. Itsekin antaisin ehdottomasti enemmän pullosta Jullelle jos hänen mahansa vaan mitään korviketta kestäisi. Ei nimittäin riitä tämänkään mamman maidot pojalle kun tunniksi/pariksi kerrallaan, myös yöllä.



Tassulle kovasti voimia tuon asian kanssa. Tärkeintä on kuitenkin, että aloit hakemaan apua, se on ensimmäinen askel parempaan oloon, tuli se sitten terapialla tai lääkkeillä tai yhteisvaikutuksella.



Nyt huudetaan äiti taas, joten mentävä on.



-E-

noista lääkkeistä senverran että...kun muutin lasten kanssa tänne ja olin erosta vielä aika " sekaisin" ja kaikki asiat myllerti ja piti töissä jaksaa ja tuntui että paukut loppuivat totaalisesti, hakeuduin silloin lääkäriin joka määräsi mulle heti ensi istumalta mielialaläääkkeet joita aloin sitten popsia...MUTTA siitä alkoi mulle helvetilliset muutama viikko ja väsymykseni paheni niin etten jaksanut enää tehdä mitään kotona, ja olin kuin kone ja yöt olivat helvettiä, pelot ja ihmeelliset ajatukset valtasivat yöni. Otin yhteyden lekuriin joka sanoi oireiden kuluvan asiaan ja helpottaisivat kyllä ajan mittaan. 2 kuukautta jaksoin, sitten lopetin lääkkeet ja entinen olotila palasi.

Hakeuduin rosen-terapiaan monien mutkien kautta ja sain elinvoimaa itseeni ja aloin palautua takaisin omaksi itsekseni.

Mulle noi lääkkeet aiheuttivat sen, että nyt hieman arkailen huomista, mulla on huomenna se psykologin vastaanotto. Pelkään että juuri työntää sen reseptin heti kouraan ja sillä selvä.



MUTTA tassut !!! Tämä on mun oma kokemukseni ja jokainen tilanne yksilöllinen. Sinä itse tiedät ja tunnet itsesi ja tilanteesi, joten ratkaisusi on aivan varmaan oikea, mihin päädytkin. Luota tuntemuksiisi. Minä vaan useamman vauvan kokemuksella pidän tietyllä tavalla " normaalina" että välillä on enemmän " sekava" synnytyksen jälkeen ja välillä sujuu paremmin. Tein itse sitten opiskellessani tutkimuksen noista mielialalääkkeistä (ihan vaan sellaisen omiin hakemiini tietoihin ja muutaman haastatteluun ja etsittyihin faktoihin perustuvan) ja sen pohjaltakin kannatan viimeiseen asti pärjäämistä ilman lääkitystä. Mutta kuten sanoin joka tapaus on yksityiskohtainen ja joskus ehdottomasti paras vaihto-ehto on lääkitys yhdistettynä sopivaan terapiaan. Itsekkin olen valmis aloittamaan lääkkeetkin, mutta tuo kokemus hirvittää, tässä vaiheessa yksin vauvan ja lasten kanssa en haluaisi käydä läpi samaa mylläkkää kuin silloin.



Joka tapauksessa aion mennä taas nyt kun sain ton perhetyöntekijän, sinne rosenterapeutille, koska sen koin itselleni voimaa antavaksi ja mieltä kohottavaksi. On hyvin yksilöllistä mitkä sopii kenellekkin ja tiedän ihmisiä joille lääkitys on ollut juuri se sopiva vaihto-ehto.

Mutta nyt riennettävä...palaan ja tarkoitus ei ollut paasata vaan kertoa oma mielipide 8)