3-vuotias lapseni ei halua lähteä päiväkodista kotiin : (
Eli meillä siis ongelma että 3-vuotias poika ei halua lähteä päiväkodista haettaessa kotiin. Heti kun näkeekin minut (äidin) alkaa huutaa, itkeä, juosta karkuu ja hokee ettei halua lähteä kotiin. Ja korostan että reagoi tosi vahvasti, eikä ole vaan pientä protestointia.Tuntuu että tilanne on mennyt viime aikooina vaan pahempaan suuntaan.
Kotona kaikki on ihan ok. ja eletään ihan mukavaa ja tasaista perhe elämää. Minun ja pojan suhde on läheinen.
Pitkään tosin on ollut jo kovaa uhmaa, tahtojen taistelua ja rajojen etsimistä, joka tietysti välillä tekee perheelämästä kiemuraisempaa.
Ehkä tämä on vaan joku ohi menevä vaihe, mutta raskasta tämä äidille on. On vaan niin kamala tunne kun menee työpäivän jälkeen hakemaan omaa lastaan kotiin ja huomaa että lapsi on suorastaan kauhuissaan. Huomaa selvästi että päiväkodin henkilökuntakin on vähän ihmeissään ja miettivät jo varmaan että mikä kotona on vialla kun lapsi ei halua lähteä...
Pahalta äidistä tuntuu : (
Onko teillä vastaavasta kokemusta tai muuten vaan kommentteja?
Kommentit (9)
Meillä molemmilla pojilla on ollut pätkä tollaista kausta. Loppunut kuitenkin lyhyeen, koska karkuun juoksemisesta on välittömästi seurannut sanktio, joka on taatusti ottanut pientä uhmista päähän. Eli jos tarhasta lähteminen on ollut riittävän hankalaa, ei kotona ole sinä iltana telkkarista tullutkaan pikkukakkosta eli illan tärkeintä ohjelmaa. Eivät muuten ole montaa kertaa kokeilleet vanhempien johdonmukaisuutta ja vielläkö sääntö pitää. Eli eiköhän syynä kotiinlähdön kiukutteluun ole uhma ja lapsi katsoo miten voi äitiään pomputtaa. Elä vaan lähde siihen mukaan. Huumori varmaan auttaa ja jotain sanktiota eli mukavan asian kieltämistä melko pian kotiin tulon jälkeen. Tietysti jos jokin muu asia sopii paremmin kuin telkkariohjelman kieltäminen, niin käy ihan yhtä hyvin. Eli idea on, että lapsi voi tietyssämielessä itse valita; kiukuttelekooko tarhasta lähtiessä ja jättää esin tv-ohjelman katsomatta vai lähteekö reippaasti äidin kanssa ja saa katsoa ohjelman tai tehdä muuta mistä sovittu. Siis vanha kunnon kiristys - lahjonta - palkitseminen sopii täänkin asiaa.
Meillä lapsi (vajaat 3-v.) ei halua mennä myöskään yleensä päiväkodista kotiin. Eikä kotoa päiväkotiin. (Tosin juuri nyt päiväkotiin lähtö on se suurin ongelma, kun olemme juuri muuttaneet ja lapsi tuntee olonsa epävarmaksi.)
Itse olen järkeillyt asian niin, että ongelmana on muutos. Kun ollaan yhdessä paikassa hyvin aloillaan ja leikit kesken, oli se sitten koti tai päiväkoti, lapsi ei halua keskeyttää sitä ja siirtyä johonkin muuhun. Meillä usein muutenkin lähtemiset ovat hankalia (tyyliin pihalle ulkoilemaan), ellei ole sitten jokin ihan erityinen juttu, joka lasta innostaa.
Toinen asia on tietenkin se, että lapsi on päiväkodissa myös aika vieraskorea koko päivän ajan. Vanhemmille uskaltaa kiukutella ja myös se päivän aikana mahdollisesti kertynyt jännitys purkautuu. Toki lapsi voi myös protestoida vanhemmille, jotka ovat " jättäneet" hänet hoitoon.
Meillä kiukuttelut ovat olleet pahimpia sekä silloin, kun lapsen hakee oikein aikaisin (jolloin kaverit jäävät pihaan leikkimään) että silloin, kun tämän hakee myöshään (lapsi on väsynyt ja nälkäinen).
Pikku2mami:
Huomaa selvästi että päiväkodin henkilökuntakin on vähän ihmeissään ja miettivät jo varmaan että mikä kotona on vialla kun lapsi ei halua lähteä...
Onko varma, ettei näin ole vain omassa päässäsi? Itse olen välillä häpeissäni pukenut kiemurtelevaa ja karjuvaa lasta haalariin, ja päiväkodin johtaja on tullut siihen sanomaan, että " tuo on kyllä tosi tavallista, että lapset reagoivat noin" .
Tuo on ihan tavallista, että lapsi rupeaa temppuilemaan kun vanhemmat hakee lapsen kotiin. Ei muuta kun otat lapsen kainaloon ja lähdette kotiin. Aikansa temppuilee, mutta kyllä se siitä :)
t. päiväkodin täti
...samanikäisenä (ja tyttö varmaan kohta, kun 3 v tulee täyteen...). Meillä auttoi se, kun sanoin hakemaan tullessani, että " 5 minuutin päästä lähdetään" ja juttelin sitten sen 5 minuuttia hoitajan kanssa (meillä tosin lapsi oli pph:lla, joten hän ehti hyvin jutella kanssani, kun ei ollut niin paljon lapsia valvottavana. En tiedä, onnistuuko päiväkodissa.). Sitten varoittelin vielä kertaalleen, että " parin minuutin päästä lähdetään" . Yleensä lähti sitten ihan kiltisti (välillä toki sitten huusi kyllä...), kun oli saanut henkisesti valmistautua siirtymään.
Kuten moni tuossa aiemminkin sanoi, kyse lienee ikäkaudesta ja siitä, että siirtymät ovat hankalia. Jos tosiaan pystyt jotenkin antamaan lapselle mahdollisuuden valmistautua siirtymiseen, sitä kannattaa ehkä kokeilla. Ei varmaan toimi kaikilla, mutta meillä toimi hyvin.
varsinkun sinä hänet olet sinne vienyt. mielestäni kyse on mielenosoituksesta. sitten kun lapsi tottuu tarhaan, niin lähtee kyllä mielellään kotiin. kummankin lapsen kanssa olen tämän kokenut. raskasta on raahata kotiin rimpuilevaa lasta.
Kuinka hyvin lapsenne muistavat nuo " rangaistukset" eli onko niistä pitänyt muistuttaa tarhasta lähtiessä vai muistavatko lapset ne muutenkin ilman erityistä muistuttamista?
Meillä neiti on vähän yli 3v., ja tarhasta lähtö on ollut jo jonkin aikaa useimmiten yhtä tappelua ja huutoa siitä, kuinka hän haluaisi jäädä tarhaan ja olla siellä koko yön;-) Ihanat kotiolot ilmeisesti, kun jäisi tarhaan yöksikin;-) Välillä ollaan yritetetty tarrapedagogiikkaa eli saa tarran kotona, jos lähtee nätisti tarhasta - toimi hetken, ei toimi enää. Tuo lastenohjelmauhkaus voisi toimiakin tai ainakin aion sitä kokeilla. Mutta muistutatteko lasta asiasta, kun tulette hakemaan, vai onko asia lasten mielissä ilman muistuttamistakin?
Kiitollisena,
uhmaikäisen tytön äiti
Meillä nuo tarhasta poislähtemiset helpottivat vähäksi aikaa, mutta nyt ongelma on taas palannut. Asumme nyt ihan päiväkodin vieressä, joten itse yhtenä päivänä vaan kyllästyin, laitoin tavarat laukkuun ja kannoin pojan haalariin kiedottununa, ilman kenkiä, pipoa jne. kotiin. Poika suuttui ja loukkaantui ihan kamalasti.
No joo, tämä ei kuitenkaan ollut se vinkkini vaan se, mitä mieheni teki eilen. Hän meni hakemaan poikaa tarhasta ja sanoi, että olisiko se ihan hassua, jos mentäisiin taas pelkässä haalarissa ja isä kantaisi. Hän sai jotenkin pojan tähän " leikkiin" mukaan ja poika nauroi koko matkan kotiin. Sama juttu tänä aamuna päiväkotiin mennessä.
Sain siitä ahaa-elämyksen: eli kun minä yritän selittää pojalle asiallisesti (" nyt pitää mennä kotiin, muutkin lapset menevät" ), yritän pitää auktoriteettiasemastani kiinni (käsken enkä anna periksi valituksille jne.), niin mieheni taktiikka onkin lyödä homma leikiksi ja saada poikakin mukaan. Toki meillä on miehen kanssa erilainen tyyli ja erilaiset roolit, minä olen muutenkin enemmän se " hoivaava" ja mies se " riehuva" , ja myös kaikkein pahin uhma kohdistuu minuun.
Mietin, että pitäisikö minunkin kokeilla tuota miehen tyyliä... Vaikka sitten toisaalta kyllähän lapsi saa myös uhmata, suuttua ja purkaa pahaa mieltään, eikä siinä ole mitään pahaa.
Meillä noita kausia on tullut ja mennyt ja välillä pitkäänkin kannoin joka päivä kainalossa kirkuvaa lasta kotiin... Onpa niitä monella muullakin meidän päiväkodissa ollut ja kuulemma ihan tavallista.
Välillä meillä aamulla oli huuto " ei päiväkotiin" ja iltapäivällä " ei kotiin" ...
Ehkäpä päivän " jännitys" purkaantuu kun se kaikkein turvallisin aikuinen tulee paikalle. Päiväkodissa harva lapsi näyttää niitä kaikkein kovimpia uhmiaan ja suuria tunteita. Ja toisaalta joillekin lapsille ihan vaan siirtymätilanteet on vähän vaikeita (tätä olen omassa huomannut monissa muissakin tilanteissa).
Ihan normaalia, älä ole huolissasi, vaikka ei se kivalta tunnukaan.. Aina silloin kun meillä ollut noita pahoja kausia niin katselen kateellisena kun toisten lapset juoksee äidin syliin.. Tosin yleensä olen ottanut ihan huumorilla ja kommentoinut, että meillä on tosi kiva koti niinkuin näkyy ;)