Jaahas.. Vieläkös täällä on joku TTT ilman nyyttiä tai odotusta?
Tuli mieleen piiiiiiitkästä aikaa tulla katsomaan että mitäs TTT väelle kuuluu ja onko täällä listalla vielä monta jotka edelleen vain haikailevat nyytin perään ?
Itse sain nyyttini 7.3 , pienoisen tytön :)
Mitenkäs muilla??? Löyin linkin että viimeksi oli keskustelua viikolla 4 !!! ¨Joko ovat muutkin siirtyneet odotuspuolelle?
n.1979
Kommentit (3)
Minä täällä yhä vauvaa kaipailen. Tosin tällä hetkellä en enää niinkään tai en tiedä :O Viime vuosi oli vaan niin p**ka, että ei enää uskalla toivoa mitään eikä kiinnosta. Kaksi keskenmenoa joutui kokemaan. Tuntuu, että enää en tunne mitään, kun sitä ajattelee. Paitsi en ole pitkiin aikoihin etes miettinyt niitä. Jotenkin olen saanut sullottua ne niin syvälle mielen syövereihin ettei ne juuri kummittele mielessä.
Joskus täällä käyn kurkkaamassa mitä muille kuuluu, mutta ei kiinnosta omia kuulumisia kirjotella. Surullinen en kuitenkaan ole, vaikka toisten hehkutuksia luen. Nekään ei tunnu miltään. Kuulostaa ehkä, että olen katkeroitunut sisältä, mutta en ole sitäkään! Kaikki on hyvin omassa elämässä, vaikka aiemmin niin kovin kaivattu vauva jäi saamatta. Tällä hetkellä tuntuu etten haluaisikaan mitään mullistamaan meidän kolmen hengen perheen elämää. Kuulostaako tylyltä?
En tiedä mikä tunne olisi, jos nyt testi näyttäisi plussaa. En varmasti uskoisi sitä, en ehkä haluaisi uskoa ja tietenkin pelottaisi miten tässä nyt käy. En tiedä. .sittenpä sen joskus näkee, jos niin käy. Turhia miettii etutassuun tuotakaan.
Tällä hetkellä nautin vain elämästä. Käyn töissä mistä tykkään :) tosin terveys on alkanut renklaamaan mikä ikävä kyllä viittaa siihen ettei tuota työtä voi kauaa tehdä, ukon kanssa on onneksi aina voinut puhua asiat halki poikki ja pinoon ;) se on varmasti iso syy miksi voin näin hyvin, tyttö täytti viime viikolla 4 vuotta ja no tekemistä riittää. Alussa keskenmenojen jälkeen en halunnut naamaani juuri " missään" näyttää, mutta se vaihe meni. Jossain vaiheessa tuli " kauhea" bailaamisen tarve. Tykkään tanssia ja kai tuokin oli osa pahanolon purkamisprosessia tai jotain. .vaikka suruja ei kannata hukuttaa niin kyllä se ainakin minulla auttoi. Sai muuta ajateltavaa, kun istui iltaa kavereitten kanssa. Ja kyllä sitä tuli puhuttuakin mitä on tapahtunut. Mutta jokainen käsittelee nämäkin asiat omalla tavallaan.
Mutta tässä tämä lyhykäisyydessään. Onkohan meitä muita linjoilla. .
Ikävää että sinulla on ollut noita keskenmenoja !
Onneksi sentään elemässäsi on 1 ihana lapsi , ettet vallan ole jäänyt saamatta nyyttiä joskus..
itselläni on myös ollut 1km ja väliaikainen lapsettomuus joka tosin korjaantui lääkkeillä .
Nyt nyyttini saa nimen sunnuntaina .
Nostan samalla tätä ylöspäin , josko saisimme muitakin mukaan kirjoittelemaan..
n.1979
oeln miettinyt, että mitä muilla TTT tytöille kuuluu. Meillä on jo iso tyttö, täyttää reilun viikon päästä 7 kk =)