Huonosti syövien lasten vanhemmat: mitenkäs päivähoidossa?
Tällä palstalla käydään säännöllisesti keskustelua lasten syömisongelmista. Itsellänikin on 3-vuotias lapsi, joka syö todella vähän ja harvoja ruokalajeja. On lohduttavaa kuulla, ettei oma lapsi ole ainoa (ei sitä usko ennenkuin lukee toisten juttuja...).
Haluaisinkin kysyä, millaisia kokemuksia teillä on päivähoidosta? Meillä lapsi on n. kolmena päivänä viikossa ryhmiksessä n. 5-6 tuntia kerrallaan. On ollut hoidossa nyt n. 3 kk, mutta edelleenkään ei suostu syömään siellä ruokaa lounaalla, vain lasillisen maitoa. Välipalalla sitten ehkä leipää jos sitä on ja joskus pari lusikallista kiisseliä. Ryhmiksessä on sääntönä, ettei leipää saa lounaalla ennenkuin on syönyt ruokaa, joten lapseni ei saa siis syödäkseen edes sitä leipää, jota kyllä söisi :(. Toisaalta ymmärrän, että säännöt on oltava samat kaikille, mutta on myös aika rankka päivä olla kokonaan syömättä. Vielä kun lapseni on muutenkin jo niin hoikka.
Lapseni kyllä tykkää olla hoitopaikassaan. Välillä ajattelen, että parasta olla tekemättä asiasta suurta numeroa. Syö kun syö. Kuitenkin sitä murehtii toisen puolesta. Miten itse jaksaisin pelkällä aamiaisjugurtilla ja muroilla (puuro ei käy) pitkälle iltapäivään? Miten te muut olette menetelleet?
Kommentit (5)
Itselläni ei ole konkreettista kokemusta syömisongelmista, mutta sivusta olen seurannut kummilapseni syömispuuhia jo 4 vuoden ajan. Hänellä oli siis allergian takia yksi vuotiaana tiukka ruokavalio, jota laajennettiin yksi ruoka aine kerrallaan. Lapsen äiti oli välillä hermoromahduksen partaalla, painoseurannan ja lapsen totaalisen kieltäytymisen ruuan kuin ruuan suhteen. Nyt 4v. tyttö saa syödä jo kaikkea, edelleenkin kieltäytyy tietyistä ruoka-aineista.
Tyttö on aina syönyt hyvin päiväkodissa. Hän aloitti päiväkodin 2,5 vuotiaana ja sai jo tuolloin syödä aika monia ruokia. Mutta ikinä ei ole ollut ongelmia syömisen suhteen hoidossa, mutta kotona on edelleen. Ja olen myös huomannut että syömisinto liittyy hyvinkin vahvasti siihen onko vanhemmat paikalla tytön syödessä. Jos tyttö on vanhempineen esim. luonamme kylässä ja lapset syövät keskenään keittiössä, tytön vanhemmat eivät tule keittiöön " auttamaan" vaan pysyvät olohuoneessa ruokailun ajan. Näin tyttö syö lautasensa mukisematta tyhjäksi. Jos vanhemmat " hengailevat" keittiössä, tyttö narisee minkä ehtii ja vanhemmat hermostuu, uhkailut raikaa jne...
Voisin siis kuvitella että jossain määrin syömisestä on tullut tytölle, " vallankäyttöväline" on ehkä liian voimakkaasti sanottu, mutta väline jolla saa vanhemmat hermostumaan. Jokainen lapsihan yleensä tietää omien vanhempiensa " heikon kohdan" jolla saa äidin tai isän hermostumaan muutamassa sekunnissa. Tällä perheellä se on juuri tuo syöminen, meidän perheellä se on joku muu... :)
Meillä 3v tyttö, joka syö huonosti sekä kotona että päiväkodissa. Päiväkodissa on sovittu etteivät pakota syömään vaan pikkuisen pitää maistaa. Meillä tytölle ei leipäkään maistu mutta maitoa ja kaakaota joisi vaikka kuinka paljon.
Kotona jos ei suostu syömään niin saa olla ilman. Ylimääräisiä välipaloja en kuitenkaan anna vaikka ei söisi mitään. En halua että syömisestä tulee ikävä tilanne.
Meillä tämä syömättömyys näkyy tytön kasvussa, kasvaa hitaasti ja laihana, nyt 3v 91cm ja 10.8kg.
Joinain päivnä syö kaiken ruuan päiväkodissa ja toisinaan ei sitten yhtään mitään.
Jostain kummasta syystä neiti on päättänyt olla edes maistamatta xylitolpastilleja (joita koko muu tarha syö..).
Meidän sihtisuu ei juuri karkeista ja puulista välitä,eli niillä on ihan turha lahjoa. Suuttuessaan ei syö sitä pientäkään määrää mitä muuten söisi,ei vaikka hoitajat kuinka maanittelisivat.
Meidänkään päiväkodissa ei ole pakko syödä jos ei maistu. Pyrkivät kyllä että lapsi edes maistasi ruokaa jotta näkisi pitääkö siitä vai ei.
Kun haen neidin tarhasta hoitajat yleensä kertovat onko ruoka maistunut vai ei.
Alussa söi vielä huonommin kuin nyt. Malli auttaa syömisongelmiinkin, ainakin jonkin verran.
Mainitsin hoidon alkaessa että on hono syömään,etteivät olisi ihmetelleet miksei toien syö juuri mitään.
Kotona syödään edelleenkin (melkein 4-vuotiaana) videoiden voimalla, muuten syömiseen menisi ikuisuus ja siitä tulisi turhaa kitinää ja itkua.
Tyttö on aina ollut huono syömään.
Lempiruokia on makaroonilaatikko(joskus),kurkku,viinirypäleet ja riisikakku.
Tomaattia ei edes suostu maistamaan.
Neiti kyllä kasvaa ihan normaalisti. Painoa on toki seurattu melkein koko hänen ikänsä ylimääräisin neuvolakäynnein,mutta nyt kasvaa hyvin. Eläköön piirretyt dvd-elokuvat !!!!
Sitten saattaa vähän näykkäistä, muutaman lusikallisen saattaa syödä.
Hoidossa ryhmiksessä syö lautasen tyhjäksi, pyytää lisää ruokaa, jopa monta kertaa, että välillä hoitajien on kuulemma pakko toppuutella, että äkä nyt ENÄÄ ota lisää ruokaa.
Ja minähän teen hyvää ruokaa :)
Meillä myös superronkeli 3-vuotias, joka ei alkuun syönyt ryhmiksessä juuri mitään. " Routa porsaan kotiin ajaa" on kuitenkin ollut tässä pätevä vanha totuus: Kun leipää ei annettu ennen kuin oli ainakin maistanut ruokaa, alkoi pikku hiljaa löytyä ruokalajeja, jotka edes jotenkin kelpasivat. Lapsi myös huomasi itse, kuinka paljon paremmin jaksaa kun on edes maistellut lämmintä ruokaa. Tästä jaksamisesta ja hyvinvoinnista keskusteltiin myös paljon kotona lapsen tasoisella kielellä.
Juttelimme asiasta alkuun aika paljon hoitajien kanssa, jotka ovat tosi kokeneita ja päteviä. Sovimme, että sekä hoidossa että kotona kannustetaan positiivisesti maistamaan kaikkea. Uusien ruokien maistamisesta sai hyvää palautetta. Ensimmäinen puoli vuotta menikin niin, että kun menimme hakemaan lasta hoidosta, päivän kuulumiset vaihdettiin jotakuinkin näin:
- No miten on päivä mennyt?
- Tosi hienosti on mennyt: lounaalla meni melkein koko annos makaronilaatikkoa ja välipalallakin maistettiin hienosti uutta punaista rahkaa!
Aina kun maistamisesta oli jotakin positiivista sanottavaa, se siis kuultiin.
Edelleen tyttö on kotona tosi huono syömään, mutta hoidossa hän on nyt jo kuulemma syönyt paljon sellaistakin mitä kotona emme edes olisi kuvitelleet tarjoavamme. Tämä kehitys on ollut tosi hidasta ja takapakkejankin on tullut. Nyt aikaa on mennyt lähes vuosi, ja edistyksen huomaa selvästi.
Nyt kun tilanne on edes vähän lähempänä ns. normaalien syöjien arkea, ruoasta puhuminen on tarkoituksella hoitajien aloitteesta jätetty vähemmälle, ettei tulisi sitä kuvaa että syöminen olisi jotenkin keskeisin asia mitä hoitopäivässä on.
Meillä on muutenkin hoitajien kanssa sovittu tällaisista " yhteistyöprojekteista" kulloinkin akuuttien asioiden edistämiseksi. Ensin se oli syöminen, sitten pukeminen. Kun homma on alkanut sujua, asiasta ei enää ole niin paljon toitotettu.
Itse olen sitä mieltä, että meidän lapsellamme on jotakin ruoka-aineallergian tapaista, sillä joitakin ruoka-aineita hän on oma-aloitteisesti jättänyt pois syötyään niitä ensin ihan normaalisti. Olen päätellyt, että näistä on tullut huono olo, vatsakipua tms. ja antanut asian olla.
Jotkut taas ovat yksinkertaisesti muita varovaisempia uusien makujen suhteen (sehän on ollut hyvä ominaisuus luolaihmisillä!). Sitten on myös niitä aikoja, että ruoka ei yksinkertaisesti maistu. Meitä lohdutettiin, että pienet lapset saattavat elää oma-aloitteisesti joitakin kausia todella vähäisellä ravinnolla, eikä kehitys siitä juuri kärsi. Joten jos välillä tuntuu ettei mikään tässä syömisasiassa auta, ei kannata liikaa ahdistua vaan jatkaa harjoittelua pienen pienin askelin ja odottaa seuraavaa kehitysvaihetta.