Mikä helvetti siinä on, kun ihmiset vetää johtopäätöksiä pohtimisistani?

Hanki älykkäitä ystäviä ja ole elämänkoululaisten seurassa hiljaa.

Minäkin pohdiskelen paljon. Joidenkin kanssa pystyy pohtimaan yhdessä eri näkökulmia mutta monesti tulee niitä tampioita vastaan joilta tulee nopeasti seuraavia kommentteja:

Päätä jo mitä mieltä olet! (No tässä nyt pyörittelen eri näkökulmia että voisin muodostaa sen mielipiteen. Jos voin, suurin osa asioista kun ei ole musta-valkoisia.)

Ei sinun kanssa voi väitellä! (Ai, minä luulin että keskustelemme asiasta, kyselin näistä erilaisista näkökulmista sinulta koska tiedät aiheesta enemmän kuin minä. Ei, en minä ole asiasta mitään mieltä, minä vasta tutustun aiheeseen.)

Et sinä tiedä mistään mitään, minä olen tämän kokenut/nähnyt/kuullut kaverilta/lukenut magneettimediasta joten minä tiedän! (Ok, tässä vaiheessa yleensä luovutan ja etsin suosiolla parempaa keskusteluseuraa.)

Pyrin käyttämään keskustellessani kysymysmuotoa välttääkseni sen että puheitani ei käsitettäisi mielipiteekseni, pahimmat tampiot vaan vetävät puolustusreaktion päälle heti ensimmäisestä hänen mielipiteestä poikkeavasta sanasta. Onneksi on AV ja Murhainfo, voi pohdiskella ja jos joku jankkaaja eksyy paikalle, voi aina sulkea ketjun tai jättää jankkaukset huomioimatta ja keskittyä niihin keskustelijoihin. Murhainfoon en ole kirjoitellut, mutta paljon kiinnostavia pohdintoja ja tulee pyöriteltyä mielessä kaikenlaista.

ps. tuo näyttelijäpohdinto oli kiinnostava, ehkä alan pohtia sitä kunhan nykyisistä pohdinnoistani pääsen eroon! =)

Samastun osittain aloitukseen. Ihmiset ajattelee todella usein hyvin mustavalkoisesti asioista, jos olet yhtään eri mieltä voit yhtä aikaa olla toisen mielestä kapitalistisika ja toisen mielestä äärikommunisti. Mikä on todella rasittavaa, koska useimmat tärkeät asiat mitä voisi netissäkin keskustelupalstoilla puida hukkuvat todella usein ääripäiden ajatusoksennukseen, missä kumpikaan osapuoli ei selvästikään edes yritä ajatella toisen argumentteja vaan runnoo omia ajatuksiaan läpi.

Tosielämässä ongelma on ehkä astetta lievempi, mutta toisaalta siellä ei ehkä niin helposti keskustelekaan kenen kanssa tahansa ihan mistä tahansa kuin anonyymisti netissä. Ja nykyään pitää jo melkein alkaa varoa mitä nettiinkään kirjoittelee...

Ylenmääräinen vatvominen ja jaarittulu nyt vaan ovat niin tylsiä ja turhia. 

Näin se vain menee, että aina jos ei ole ihan varma, että kiinnostaako aihe muitakin, on parempi olla hiljaa. Keskustelua voi käydä sitten vaikkapa netissä. 

Minä olin ennen sellainen pohdiskelija, että tykkäsin mallintaa asioita, pohtia erilaisia arvoja ja eettisiä ongelmia jne. Nykyään en itse jaksaisi kuunnella tuollaista jaarittelijaa kuin vain hetken kerrallaan. 

Itse noudatan kolmen minuutin sääntöä. Äänessä saa olla vaan maksimissaan kolme minuuttia putkeen, pointti on tultava siinä ajassa selville kaikille, ja siinä puheenvuorossa pitää olla jotain konkreettista josta muut voivat ottaa kopin. Kolmen minuutin jälkeen kuunnellaan sitten muiden mielipiteet. Rauhassa loppuun. Ei aleta inttämään eikä jankkaamaan, että et ymmärtänyt mitä tarkoitin, vaan mietitään vaan sitä toisen näkökulmaa asiaan. Keskustellaan, ei vaan puhuta itse ääneen. Jos on jumissa jonkun asian kanssa, se jumi ei aukea sillä että rasittaa muita yhä uudelleen samalla keskustelunaiheella, ainakaan omalla kohdallani. Yleensä silloin on parempi vaan valita joku vaihtoehto, silläkin riskillä ettei se ollut optimaalinen. Jos ratkaisu oli väärä, voi tehdä taas uusia ratkaisuja. Pääasia, että ratkaisuja ylipäänsä tehdään.

[quote author="Vierailija" time="09.04.2015 klo 20:11"]

Näin se vain menee, että aina jos ei ole ihan varma, että kiinnostaako aihe muitakin, on parempi olla hiljaa. Keskustelua voi käydä sitten vaikkapa netissä. 

Minä olin ennen sellainen pohdiskelija, että tykkäsin mallintaa asioita, pohtia erilaisia arvoja ja eettisiä ongelmia jne. Nykyään en itse jaksaisi kuunnella tuollaista jaarittelijaa kuin vain hetken kerrallaan. 

Itse noudatan kolmen minuutin sääntöä. Äänessä saa olla vaan maksimissaan kolme minuuttia putkeen, pointti on tultava siinä ajassa selville kaikille, ja siinä puheenvuorossa pitää olla jotain konkreettista josta muut voivat ottaa kopin. Kolmen minuutin jälkeen kuunnellaan sitten muiden mielipiteet. Rauhassa loppuun. Ei aleta inttämään eikä jankkaamaan, että et ymmärtänyt mitä tarkoitin, vaan mietitään vaan sitä toisen näkökulmaa asiaan. Keskustellaan, ei vaan puhuta itse ääneen. Jos on jumissa jonkun asian kanssa, se jumi ei aukea sillä että rasittaa muita yhä uudelleen samalla keskustelunaiheella, ainakaan omalla kohdallani. Yleensä silloin on parempi vaan valita joku vaihtoehto, silläkin riskillä ettei se ollut optimaalinen. Jos ratkaisu oli väärä, voi tehdä taas uusia ratkaisuja. Pääasia, että ratkaisuja ylipäänsä tehdään.

[/quote]

Allekirjoitan saman. Itse teen myös niin, että kyseenalaistan ihmisten mielipiteet. Usein ihminen haluaa tuoda oman asiansa julki ja käännyttää toisen. Mikä parempi keino kuin kyseenalaistaa kuinka vahva toisen mielipide on ja onko se edes itse muodostettu. Samalla kysyä mitäs sitten on mieltä asettelusta X. Itse en ainakaan saa irti niin paljon pelkästä omasta pohdinnastani kuin siitä, että eri ihmiset kertovat minulle omat näkökantansa. Siitä saan ihmisten näkökannat, syyt ja perustelut sekä samalla keskustelukumppani pitää keskustelustamme. Keskustelun jälkeen on helppo tehdä yhteenvetoja ja pohdintoja, vähän kuin omassa päässä olisi käynyt 10 ihmistä pohtimassa samaa asiaa.

Ja yleensä avaan suuni vasta siinä vaiheessa, kun olen ollut jumissa jossakin ajatuksessa, enkä pääse eteenpäin. Että niin. Ap

[quote author="Vierailija" time="09.04.2015 klo 16:11"]

Jos tahdon pohtia yhtä ainoaa asiaa ja pyöritellä sitä tappiin asti vaikkapa yhdestä tai useammasta näkökulmasta ennen kuin kaikki loksahtaa riittävän hyvin paikoilleen, niin saan ihmiset kuvittelemaan, että tämä asia merkitsisi minulle jotenkin erityisen paljon ja on koko elämäni? Sama asia, mikäli tietämykseni jollakin alueella nyt sattuu olemaan keskivertopulliaista laajempaa niin heti vedetään jokin ihme johtopäätös, että tämä asia on minulle koko elämä, mikäli olen uppoutunut siihen. 

Ei kyse ole siitä! Mikäli en erikseen mainitse, että tämä on vain yksi näkökulma niin heti ollaan syyttävällä sormella osoittelemassa, että ei saisi katsoa niin kapea-alaisesti asioita. Entä jos olen katsellut ensin kokonaisuutta ja sitten alan pohtimaan pienempiä asioita pienemmässä mittakaavassa, koska minua vain kiinnostaa??! Kun minä pohdin asiaa ja sitten unohdan sen kokonaan, kunnes tulee toinen asia, jota pitää pohtia. Ja minähän pohdin kaikkea mahdollista maan ja taivaan väliltä ja vielä senkin jälkeen.

Miten helvetissä pääsen eroon tästä? En jaksa aina toistella "tämä on nyt vain yksi näkökanta, ja jonkun toisen näkökanta voi olla jokin toinen ja käsitellä asiaa eri näkökulmasta ja se voi sisältää näitä ja näitä ulovuttuvuuksia, enkä tarkoita tällä, että x olisi ehdoton totuus, mutta näitä asioita minä olen nyt viime aikoina ajatellut." Minua vituttaa, kun ihmiset kuvittelevat, että ajattelen yksiulotteisesti. En todellakaan sano kaikkea, mitä päässäni liikkuu ja sitten kun avaan turpani niin alkaa tuo valistaminen!

Välillä on niitä päiviä, kun toivoisi, ettei avaisi ollenkaan suutansa.

[/quote]

Tämä saattaa olla yksi niistä

Todennäköisesti on, mutta on vähän sellainen olo, että pitäisi kai pitää toistuvasti se turpansa tukossa. Ongelma vain on siinä, että tahattomasti kun sen suuni avaan niin sieltä tulee ajatus/kysymys/jotain tuollaista. Ap

joo

[quote author="Vierailija" time="09.04.2015 klo 16:11"]

Jos tahdon pohtia yhtä ainoaa asiaa ja pyöritellä sitä tappiin asti vaikkapa yhdestä tai useammasta näkökulmasta ennen kuin kaikki loksahtaa riittävän hyvin paikoilleen, niin saan ihmiset kuvittelemaan, että tämä asia merkitsisi minulle jotenkin erityisen paljon ja on koko elämäni? Sama asia, mikäli tietämykseni jollakin alueella nyt sattuu olemaan keskivertopulliaista laajempaa niin heti vedetään jokin ihme johtopäätös, että tämä asia on minulle koko elämä, mikäli olen uppoutunut siihen. 

Ei kyse ole siitä! Mikäli en erikseen mainitse, että tämä on vain yksi näkökulma niin heti ollaan syyttävällä sormella osoittelemassa, että ei saisi katsoa niin kapea-alaisesti asioita. Entä jos olen katsellut ensin kokonaisuutta ja sitten alan pohtimaan pienempiä asioita pienemmässä mittakaavassa, koska minua vain kiinnostaa??! Kun minä pohdin asiaa ja sitten unohdan sen kokonaan, kunnes tulee toinen asia, jota pitää pohtia. Ja minähän pohdin kaikkea mahdollista maan ja taivaan väliltä ja vielä senkin jälkeen.

Miten helvetissä pääsen eroon tästä? En jaksa aina toistella "tämä on nyt vain yksi näkökanta, ja jonkun toisen näkökanta voi olla jokin toinen ja käsitellä asiaa eri näkökulmasta ja se voi sisältää näitä ja näitä ulovuttuvuuksia, enkä tarkoita tällä, että x olisi ehdoton totuus, mutta näitä asioita minä olen nyt viime aikoina ajatellut." Minua vituttaa, kun ihmiset kuvittelevat, että ajattelen yksiulotteisesti. En todellakaan sano kaikkea, mitä päässäni liikkuu ja sitten kun avaan turpani niin alkaa tuo valistaminen!

Välillä on niitä päiviä, kun toivoisi, ettei avaisi ollenkaan suutansa.

[/quote]

Me toivomme samaa.

Elämäni assburgerina.

Itselläni on sama "ongelma". Tai ei oikeasti ole ongelma sillä pohdin asioita ympäri pelkästään hyvien ystävieni sekä kumppanini kanssa. Yleensä heillä on vankka mielipide ja minulla miljoona. Vinkkivitosena voisin sanoa, että avaa suusi kelpossa seurassa. Itse käytän pohtimistani myös hyväksi, voin olla samasta asiasta monen ihmisen kanssa samaa mieltä vaikka kaikilla olisi eri mielipide. Opi käyttämään taitoa hyväksesi.

Ap, minä olen kaikesta kiinnostunut (paitsi julkkishötöstä), ja tykkään pohdiskella ääneen asioiden eri puolia. Silti minulle ei kukaan ole koskaan puhunut tuolla lailla eli olettanut minun olevan erityisen vimmaisesti kiinnostunut jostain yhdestä aiheesta tai syyttänyt minua yksisilmäiseksi.

Jos sinulle sen sinaan sattuu tuota alvariinsa, voisko syynä olla jompi kumpi näistä:

- sinun lähipiirisi on vähän tampiota porukkaa, jota ärsyttää se, että sinä et tyydy pinnallisiin ja mustavalkoisiin olettamuksiin, vaan alat miettiä perusteellisemmin. Siksi he ivaavat tapaasi ja syyttävät sinua itse asiassa juuri siigä, mitä he itse harrastavat, eli yksisilmäisestä ajattelusta. Suosittelen sosiaalisten ympyröiden vaihto tai ääneenajattelun vähentämistä ko. seurassa.

- sinulla itselläsi on opittavaa mielipiteiden ilmaisussa. Töksäytät ehkä vähän liian jyrkästi mielipiteesi ja puolustat sitä liian ärhäkkäästi. Kyllä: useimmiten jyrkän kommentin sanomisen yhteydessä kannattaa muistaa sanoa se pieni "asia voi EHKÄ OLLA NIINKIN, että..." Ei voi olla kovin kauhea vaiva tuo, siihen ei mene kunnolla sekuntiakaan...

ps. Ihan ystävällisesti kysyn itse as-lapsen äitinä, että onko seiska oikeassa, onko sinulla diagnosoitu aspergerin syndroomaa? Meinaan kun asseilla on aika usein tosiaan tuota probleemaa, että heidän on vaikea aistia puhekumppaneista sitä, kiinnostaako jokin tietty aihe heitä pätkääkään - ja olla siitä ko. tilanteessa hiljaa, jos ainoa aiheesta kiinnostunut on assi itse... Tällainen sopeutuminen kulloisenkin seuran kykyihin ja mielenkiinnon kohteisiin on sosiaalinen taito, jota esim. oma assini ei kyllä toden sanoakseni hallitse pätkääkään ;-)

Sama ongelma. Olen kiinnostunut monista aiheista ja tykkään keskustella niistä ihan ilmiöinä. Sitä ei ymmärretä. Tykkään ymmärtää erilaisia näkökulmia ja yrittää ymmärtää ihmisten uskomuksia tai mielipiteitä.

Viimeksi kiinnostuin erään ylipainoisen näyttelijättären asemasta elokuvateollisuudessa. Pohdiskelin ääneen mitähän mieltä hän itse on lihavana naisena ja melkeinpä ainoana sellaisena työskentelystä tuossa ulkonäkökeskeisessä ilmapiirissä. Mietin ihan ylipäätään sitä että ulkonäkö on niin tärkeää naiselle, ja miten hän osaa olla niin itsevarma silti. Tästä minulle suututtiin, koska olen kuulemma itse niin ulkonäkökeskeinen ja kateellinen niille Hollywoodin näyttelijöille että verhoan jotain itsesääliä tähän pohdintaani ja että mitä vikaa on olla lihava. Ei tämä todellakaan ollut pointtini, mutta näin minusta nyt uskotaan sitten. Ei auta selittää, olen vain hätääntynyt ja yritän nyt puolustella ongelmaani näemmä.