Perheestä rakkaudella

Sotien aikana naiset ja lapset uurastivat ahkerasti ja loivat perusteet hyvinvointivaltiolle nimeltä Suomi. Miehet taistelivat samaisen maan kunnian ja itsenäisyyden puolesta. Sotien ansiosta Suomen oli pakko aikuistua kehitysmaasta sivistyneeksi teollisuusmaaksi. Sekä naiset että miehet yhdessä uskoivat tulevaisuuteen. Pakon edessä luotiin toimiva koulutussysteemi, kouluruokailu, päiväkotijärjestelmä, terveydenhuolto, sairaanhoito, tieverkosto, rautatiet, eri teollisuudenhaaroja... myöskin samoilla periaatteilla yhteiskunnan heikompiosaisten hoito. Kuitenkin kaiken tuon sotimisen, rakentamisen, jälleenrakentamisen ja uuden luomisen perusyksikkö on ollut perhe. Perheessä kaikki ovat antaneet kaikkensa yhdessä rakentaakseen meidän Suomemme.

Vuosituhannen vaihtuessa asenteetkin tuntuivat pikkuhiljaa muuttuvan. Suomi on ollut kansainvälisesti verrattuna kärkipäässä kaikissa tutkimuksissa, ohittanut kirkkaasti isoveljemme Ruotsin ja isäpuoli-Venäjän. Olemme pian viimeinen maa, joka edes hieman pystyy kilpailemaan aasialaisten kansojen kanssa. Veikkaan, että vuoden kuluttua norjalaisetkin ohittavat meidät. (lol, teinifraasia ontuvasti käyttäen.)

Mikä siis avuksi? Suomen täytyy valjastaa uudelleen käyttöön perheiden voima. Paras ja tähän saakka ainoa valtiollinen vihreä valo on ollut tasa-arvoisen avioliittolain hyväksyminen. 90-luvulta saakka olen kuullut keskusteluja, väitteitä puoleen ja toiseen, totaalista tyrmäämistä ja himpun hyväksyntää ko. asiasta. Edes naispappeudesta ei ole käyty yhtä kiivasta keskustelua näin pitkään. 

Meillä kaikilla heteroilla ja +-perheillä on syytä katsoa menneisyyteen. Me (isät, äidit, vaarit ja mammat, heidän isänsä ja äitinsä) taistelimme vapaan Suomen puolesta perheinä yhdessä. Mitä saavutimmekaan! Samaa sukupuolta olevat pariskunnat eli perheet ovat saaneet taistella ihmisoikeuksista omaa valtiota vastaan melkein yhtä raivoisasti.

Suomen nousu uuteen kukoistukseen löytyy edelleen perheiden voimasta. Miten edes voisi verrata näitä selfie-keppien kanssa naimisissa olevia nuoria joilla on lapsia useista pikasuhteista pysyvään ja rakastavaan parisuhteeseen? Olipa se sitten hetero- tai homoliitto. Suomalaiset homot ovat nousseet arvoasteikolla sitkeydellään ja taistelutahdollaan ainakin minun silmissäni.

Samalla esitän ihmetykseni suomalaisten perheiden jäsenten eriarvoisuuteen. Kotona yhteisiä lapsia hoitava puoliso on siipeilijä ja loisija. Työssäkäyvällä on oikeus ja velvollisuus tuhlata omat rahansa huvituksiin ja jättää puoliso ja lapset kohtuullisen tulorajan alapuolelle. Edelleen myös muualla länsimaissa perheen elatus nähdään kunnia-asiana (olipa kysessä sitten mies tai nainen) eikä lasketa kuinka monta palaa vessapaperia kukin käyttää tarpeillaan ja kuinka aamupalan kulujen puolittamiseen ja riitelyyn kuka maksaa lapsen sukat käytytään tuhottomasti aikaa, senkin ajan voisi vaikka antaa lapsille. Perhe on yksikkö, joten myös kuvittelisi Suomessakin perheen olevan enemmän kuin yksiköiden summa.

Haastan nyt kaikki perheet (heterot, homot, biseksualit, yh:t ja jopa sinkut, ihan kaikki) jotka vielä luottavat omanlaisensa perheen voimaan, tekemään pieniä asioita Suomen hyväksi ja nostamaan kansamme maahanmuuttajineen kaikkineen takaisin maailman kärkimaiden eliittiin. 

Jospa aloitettaisiin omien perheenjäsenten sekä erilaisten perheiden kunnioittaisesta?