Valittavat monen lapsen äidit

Musta tuntuu, että meidän alueen perhekahvilassa käy melkein pelkästään vain äitejä, joiden elämä on paskaa, kun on tullut tehtyä monta lasta. Siellä ne vaan valittaa joka kerta kuorossa. Itselläni ei ole mitään sanottavaa, koska olen halunnut ja saanut vain yhden lapsen. Jos yritänkin sanoa jotain, sanomiseni tyrmätään koska en voi tajuta oikeasta elämästä mitään, kun mulla on vain yksi lapsi. Mua ei voi väsyttää, vaikka lapsi olisi nukkunut huonosti, koska mulla kuitenkin on vain yksi. Mua ei voi vituttaa lapsen uhma, koska mulla on vain yksi. Mä en voi kaivata koskaan rauhaa ja hiljaisuutta, koska mulla on vain yksi. Siis mitä helvettiä? 

Miksi jotkut äidit nostaa itsensä ja kärsimyksensä jotenkin jalustalle? Onko niillä ollu ennen äitiyttä niin merkityksetön elämä, että niiden pitää jotenkin tehdä itsestään sankareita äitiydessä? Eikö elämästä kuuluisi kuitenkin nauttia? Ei siis elämän tarvitse olla aina kivaa, mutta noin pääsääntöisesti nautittavaa... Miksi ne on tehny monta lasta, jos ne ei jaksa montaa lasta? Kai sitä jaksamistaan pystyy arvioimaan edes viitteellisesti, sitten kun on kokemusta siitä yhdestä tai kahdesta. 

Ja kaikista kauheinta on se, että monella vanhempi/vanhemmat lapset on jo niin isoja, että varmasti ymmärtävät mistä äidit juttelevat ja kuulevat olevansa äidille vain taakka. 

Onneksi siellä kahvilassa käy myös yksi viiden lapsen äiti, jolla on kaksi erityislasta, ja silti se rakastaa elämäänsä ja kotiäitinä oloa. Sen kanssa me sit pyöritellään silmiä niille muille äideille.