Äitini pitää minua psykopaattina

Hyvä linkki, ei ehkä elämän tärkein linkki, sillä en usko äitini olevan narsisti. Narsistinen varmasti, mutta ei narsisti. Tosin en ehkä osaa nähdä tätä objektiivisesti koska kokemukseni ovat pienestä vinkkelistäni katsottuna ja voipi olla että äitini on mahdollisesti onnistunut vääristämään niitä. Viisaita elämänohjeita olen silti äidiltäni saanut esim; älä anna muiden ylittää rajojasi, hassua että äitini on juuri se joka ylittää jatkuvasti rajojani. Hän kuitenkin onnistuu naamioimaan rajan ylitykset nyt jälkeenpäin ajateltuina naurettavilla verukkeilla uskottaviksi.

Esimerkkinä, anoppini syntymäpäiväjuhlat.. en päässyt lähtemään koska minun oli vahdittava perheemme koiraa jolla kuulemman oli ripuli koska hänen oli päästävä juuri sinä iltana ulos. "Et voi olla noin itsekäs, sen kerran kun minulla on mahdollisuus lähteä jonnekin".... Tuntuu typerältä mutta synttärit jäi viettämättä ja tunsin itseni typeräksi. Hänellä on aina marttyyri asenne kaikkeen, itsehän kuitenkin valitsee "surkeutensa" ja pitää minua jatkeenaan. Huoh. Pienenä kuulin yhtä mittaa kuinka olin vaikea lapsi.. no varmasti olin sillä minua käytettiin myös seksuaalisesti hyväksi ei kylläkään äitini mutta muu taho. En siis luonnollisesti viihtynyt sylissä yms enkä kyllä äidin syliä saanut koska äiti ei halunnut/osannut pitää, ne kerrat kuin olin sylissä itkin. Äiti syyllisti, tämän hän tiedostaa itsekin mutta luonnollinen syy on koska hänet kasvatettiin niin, näin hän kertoo.  Muistan kun hän heitteli ja hakkasi lahjaksi saamiani leluja koska olin osoittanut epäkiitollisuutta. Tunsin itseni niin nöyryytetyksi ja tuli paha mieli nähdä omien lelujen menevän rikki, olin siis 4-vuotias. Hassua muistella noin kauan aikaa sitten tapahtuneita, mutta tunne sisällöltään voimakkaita kokemuksia. Äiti ei käyttänyt fyysistä kuritusta, paitsi kerran veljeeni, menin väliin ja homma loppui siihen. Hän säikähti kai kun en ollut alistuvainen ja tartuin hänestä kiinni ja sanoin "Noin et voi tehdä". Omia tunteita ei ole saanut näyttää kovin helposti eikä häntä ole saanut ärsyttää sillä "nyt sekoo pää" henkistä kiristämistä esiintyi aina.

Pelkäsinkin paskamyrskyn nousevan noiden uhkauksien aikana joten yritin tehdä kaikkeni ollakseni mahdollisimman miellyttävä.

Sen jälkeen minusta kasvoi mielistelijä, tunnen tarvetta miellyttää kaikkia, jopa niitä joita en erityisemmin arvosta. Pelkään kovasti että jotain pahaa tapahtuu jos en miellytä. Nykyään olen saamassa paremaa asennetta itselleni. Silti alitajuntainen miellyttämisen pelko ajaa minua käyttäytymään opitulla tavalla.

Alussa mainitsin että en edes tiedä mistä henkinen taakka tulee, mutta tästähän se varmaan tulee.

Paljon on kyllä ollut eikähän tähän juuri mitään oleellista kai tullut.

....Terapiassa olen sillä , haluan perustaa perheen joskus ja olla parempi äiti omille lapsilleni. Kovasti pelkään jos tässä epäonnistuisin, tuntuisi niin kurjalta. Ap

07.56 kirjoittanut lisää (viestinumerot vaihtelevat riippuen mitä laitetta käyttää): Äitini oli lapsuudessa todella etäinen, oikeastaan hirviö. Ei koskaan halannut, huusi ja sätti vain. Syyllisti minua kaikesta, mikä hänen elämässään on vialla. Kaikki tekemiseni oli väärin. Joskus harvoin se sanoi rakastavansa, mutta kuin pakosta. Ei se kuulostanut luonnolliselta. Vanhemmiten syyllistäminen ja huutaminen loppui. Teini-iässäni suhteemme muuttui terapeutti-potilassuhteeksi. Minä siis se terapeutti. Tunnen myötätuntoa ja sääliä äitiäni kohtaan. Hänellä on ollut hyvin rankka elämä, etenkin ollessani lapsi. Mutta vaikka olisi kuinka harhainen ja ahdistunut, sitä ei saisi purkaa lapseen. Yritän vain unohtaa tämän lapsuuden äitini ja ajatella sitä eri ihmisenä kuin nykyinen potilasäitini. Niin se on helpompaa.

Minunkin äitini on hyvin manipuloiva, eikä häntä pysty kohtaamaan avoimesti. Hän ei halua tuntea "oikeaa minua". Olen ollut katkera äidilleni vaille jäämisestäni, ja näitä tunteita tuli taas, kun sain lapsen, ja olisin kaivannut äitini tukea. Olen kuitenkin päättänyt antaa anteeksi äidilleni, en halua kantaa katkeruutta. Olen päättänyt ottaa täyden vastuun omasta elämästäni. Äitiini suhtaudun asiallisen neutraalisti. En enää odota häneltä mitään. Ja kas olen vapaa! Suosittelen sinullekin ap tällaista henkistä matkaa vapautua hallitsevasta äidistä! Tsemppiä!

lapselle on tärkeää kokea olevansa rakastettu sellaisena kuin on. Täällä on hyviä kirjoituksia rakkaudettouuden vaikutuksista. Minusta on hyvä, että ottaa etäisyyttä lapsuudenkotiin ja vaikka terapian avulla alkaa rakentaa itsenäistä aikuisen elämää.

Jotenkin tuntuu tosi väärältä, että etsitään esim psykopaattisia piirteitä, tai muitakin mt häiriöiden piirteitä ilman koulutusta tai tietoa asioista. Se on yleisestikin väärin, mutta erityisesti kun äiti tekee niin.

Tässä ap:lle ehkä sinun elämän tärkein linkki, tuttustu näihin ja katso vastaako omia kokemuksiasi. Narsistia on muuten sitten yhtä mahdotonta erottaa kuin kahta riisinjyvää jollei ole itse uhri ja hyvin älykäs. Joten kestävämpi tapa on dumpata ämmä ulos elämästäsi ja pahoinpidellystä sydämmestäsi.

http://keskustelu.ellit.fi/threads/miten-tunnistaa-narsistinen-aeiti.1869550/

Jahas, näyttää olevan pikkuisen eri noi psykopaatin käsitteet eri ihmisillä. Mun äiti pitää mua psykopaattina koska en anna lasteni pelata tietskalla tai pleikkaa 24/7, pakotan lapset tekemään läksyt heti koulusta tultua ja otan puhelimet ja tabletin talteen ennen nukkumaan menoa ettei niillä näpytellä kaiken yötä. Kaikki noi ovat kuulemma psykopaatin tunnusmerkkejä, sanoo äitini joka joutuu "joka päivä itkemään tätä asiaa".

Aika kamalaa, jos äiti omalle lapselleen latelee tuollaisia mutu-diagnooseja, varsinkin jos lapsi jo entuudestaan on kärsinyt mielenterveyden häiriöistä. Masentuu vähemmästäkin...

Älä ap anna äitisi syyllistää sinua. Pane hanttiin. Kerro, että sinusta hän itse ei ole koskaan osoittanut sinulle luontevaa hellyyttä - mitä SE on jollei tunnekylmyyttä?! Ei minuakaan kotona kauheasti halailtu, silti en voi pitää näppejäni erossa lapsistani, koska heitä nyt vaan on PAKKO halailla ja suukotella ja silitellä, koska he ovat minulle rakkain asia maailmassa.

Kuulostaa hyvinkin siltä, että etäisyyden otto ja muutto kauemmas tekee sinulle ap hyvää.

[quote author="Vierailija" time="14.01.2015 klo 08:37"]

Tässä ap:lle ehkä sinun elämän tärkein linkki, tuttustu näihin ja katso vastaako omia kokemuksiasi. Narsistia on muuten sitten yhtä mahdotonta erottaa kuin kahta riisinjyvää jollei ole itse uhri ja hyvin älykäs. Joten kestävämpi tapa on dumpata ämmä ulos elämästäsi ja pahoinpidellystä sydämmestäsi. http://keskustelu.ellit.fi/threads/miten-tunnistaa-narsistinen-aeiti.1869550/

[/quote]

Erittäin hyvä linkki. Järkyttäväkin, kun tunnistaa tuolta äidin kaikki ominaisuudet, samalla selkeyttävä itselle.

Olen alkanut ajatella mitä jos äiti vain projisoi omat tunteensa minuun.... että hänellä olisikin niitä psykopaattisia piirteitä. Lapsena hän ei koskaan halannut minua ym... osoittanut normaalia välittämistä syiksi hän sanoi ettei hän ole sellaista oppinut vanhemmiltaan. ap

Vedä rooli loppuunasti. Voit hyötyä rahallisesti sekä muilla tavoin. Aina ne vanhammat eivät ole tervejärkisiä. Lapset joutuvat käymään terapeuteilla vaikka se vika on ihan muualla.

Ei tuo äitisi kovin tasapainoiselta ja ymmärtäväiseltä vaikuta. Tottakai ihmiset muuttavat lapsuudenkodistaan pois ja haluavat itsenäistyä, ei se äideistä kivälta tunnu, mutta vielä pahemmalta tuntuisi, ettei ole onnistunut kasvattamaan lastaan niin, ettei hän kykenee itsenäistymään.
Musta tuntuu, että sulle tekee hyvää ottaa etäisyyttä manipuloivaan äitiisi, niin saat rauhassa kasata ajatuksiasi ja itsenäistyä. Kaikkea hyvää sulle ja onnea matkaan!

En halua hyötyä äidistäni rahallisesti pärjään omilla tuloillani enkä haluaisi esittää tietenkään mitään roolia. Tiedän että pystyisin rakastamaan äitiäni jos kokisin hänenkin rakastavan minua. Mietin vain että johtuukohan ongelma minusta vai hänestä, vai kenties molemmista. Hän kyllä auttaa minua tarpeen tullen, mutta usein on myös hyötymässä minusta jollakin keinolla. Hän ei pidä parhaasta ystävästäni, mielestäni ystävässäni on samoja piirteitä kun äidissäni. Äitini mielestä ystäväni yrittää hyväksi käyttää minua, mielestäni sellaista ei kuitenkaan tapahdu. Äitin usein kehittelee asioita mielessään kuinka milläkin tavoilla ystäväni on minusta taas hyötymässä. Ihmissuhteitani hän on valmis aina moittimaan, suorastaan nauttii siitä.

ÄRgh.. alkaapa taasen ärsyttää kun ajattelen näitä asioita. Mielestäni äitini on kuitenkin tervejärkinen, hieman manipuloiva ja itsekäs kylläkin, mutta eikös sellainenkin ihminen voi rakastaa lastaan? Olen siis 23 eikä minun ehkä pitäisi enää kerjätä rakkautta muilta ihmisiltä. Tuntuisi vain merkittävältä rakentaa hyvä äiti-tytär suhde jos se olisi mahdollista, mietin vain että kannattaako vältellä vain äitiä ja antaa hänelle ns. vähemmän vaikutus mahdollisuuksia minun elämääni. Hän ei aina osaa tehdä eroa minun ja hänen omaisuudenkaan välille eroa..  ajattelen että onkohan hän mieltänyt minut itsensä jatkeeksi jollain tapaa? Inhoan mutta välitän tästä ihmisestä, miksi en voisi vain inhota niin asia olisi sillä selvä? Eikö kellään muilla ole hankalia äitisuhteita?

AP

Asun omassa kodissa mutta asumme samassa kaupungissa, aion muuttaa hieman kauemmaksi.. kiitos viesteistä :) parasta varmaan onkin ottaa hieman etäisyyttä ja saada aikaa selvitellä omia ajatuksia ilman että hän pystyy niihin vaikuttamaan sen kummemmin.

Jos on niin valtavan huolissaan, ettei vain kukaan käyttäisi omaa lasta hyväksi, niin kaksi vaihtoehtoa tulee ensin mieleen. Joko äitiä on itseään käytetty hyväksi ja hän on allergisoitunut sellaiselle ja yrittää varjella sinua dobermannin tarmolla. Tai sitten hän on ruokaraivoinen hurtta, joka pelkää muiden änkeävän hänen kupilleen ja varastavan hänen saaliinsa. Jälkimmäinen vaikuttaisi uskottavammalta, kun ottaa nuo muut kertomasi jutut huomioon. Tietysti onhan sekin vaihtoehto olemassa, että hän on muuten vain perkeleen pihi, sinähän sen tiedät. Mutta rajaton hän on joka tapauksessa. Lähde, ja hanki oma elämä, jossa on niin paljon ihmisiä, että alat nähdä omin silmin, miten erikoinen kasvuympäristösi on ollut.

Toki ikäsi ja kotikulmilla roikkuminen selittää osittain, miksi äitisuhde on karrella, mutta on tuossa muutakin. Manipuloiva ihminen tekee sitä, koska ei usko pärjäävänsä rehellisin keinoin. Miksi? Aika usein syy on se, että ihminen tietää itse, ettei hänellä ole muuta annettavaa kuin teeskenneltyjä tunteita.

[quote author="Vierailija" time="14.01.2015 klo 03:49"]

Olen kärsinyt mt -ongelmista, ahdistuksesta,masennuksesta sekä itsetuhoisuudesta,harhoista myöskin.. 

[/quote]

Nämä ovat kaikki ristiriidassa psykopatian kanssa.

Oho! Kuvauksesi perusteella mulla on ihan samanlainen äiti ja äitisuhde. Mutta mä en ole sanonut, etten rakasta sitä. Eikä se luule mua psykopaatiksi. Ainakaan ei ole sitä ilmaissut. Toisaalta huomaan kyllä usein, että se kattoo mua silleen vähän pelokkaana, niin kuin olisin joku robotti enkä sen oma tytär. En minäkään äitiäni rakasta. Välitän kyllä hänestä. Elämä olisi kuitenkin paljon helpompaa, jos häntä ei olisi. Tuntuu pahalta myöntää se. Hän on vain niin hankala ja vahva persoona. En voi olla täysin oma itseni hänen seurassaan. Pitäisköhän munkin mennä johki terapiaan. Mullakin on toisinaan tunne, että olisin kylmä ja tunteeton. Toisinaan taas tunteet valtaa mut kokonaan: pettymys, viha, suru, rakkaus... Että vaihtelee sellaisten tunteettomien päivien ja ylitunteellisten päivien välillä.