Ihmissuhdetuntijat, tulkitkaa tämä käytös ja neuvokaa

Täytin kaksi viikkoa sitten 40 vuotta. Minulla oli isot juhlat, jotka järjestin lyhyellä varoaikataululla, en ollut ajatellut järjestää mitään. Juhlittiin oikeastaan kahtena peräkkäisenä päivänä ystävien ja sukulaisten kanssa.

Vanha yli 25 vuoden takainen hyvä ystävättäreni ei päässyt juhliin. Kutsu tuli lyhyellä varoitusajalla, joten ei siinä mitään. Aina olemme kuitenkin puolin ja toisin soittaneet varsinaisena syntymäpäivänä. Nuorempana on juhlittu enemmänkin, kaksistaan tai muuten. On lähetetty onnittelukortti, välillä ostettu lahja tai jotain muuta, kutsuttu juhliin tms.

Tänä vuonna kun oli pyöreitä, tuli vain yksi hätäinen tekstiviestionnittelu. Ei soittoa ennen, ei synttäripäivänä, ei jälkeen.

Sama koskee lastani, jonka kummi hän on, siinä mielessä, että hän ei nykyisin enää soita tai lähetä korttia tai juuri muutenkaan muista lasta, ei näe juuri koskaan. Lapsi on jo 10v. Minä olen myös hänen yhden lapsensa kummi, ja todellakin muistan kummilasta ainakin jollain tapaa, joskus isomminkin. Näkisin muutenkin mielelläni koko porukkaa useamminkin, miehensäkin tunnen, kaikkia lapsia olen käynyt tervehtimässä jo synnytyssairaalassa.

Minusta on jo vuosia tuntunut siltä, että meidän seuramme ei todellakaan kiinnostsa. Ystävättärelläni on tuhat rautaa tulessa ja hän juoksee siellä sun täällä kissanristiäisissä joka päivä. Kohta hänen sydämensä varmaan pettää. Joka tapauksessa olen todella pettynyt siihen miten hän kohtelee minua ja lastani.  Minun sydämessäni hän oli toistakymmentä vuotta kunniapaikalla. Lapsen puolesta olen myös pahoillani.

Seuraavan kerran kun olen hänen kanssaan tekemisissä, mitä sanon? Mitä tällaisen ihmisen kanssa kannattaa tehdä?