Vanhempi mies antaa minulle pettämisen anteeksi
Olen 23-vuotias ja seurustelen 36-vuotiaan miehen kanssa. Suhdetta on kestänyt vajaat neljä vuotta. Toisena ja kolmantena vuonna petin häntä, ihan silkasta imarrelluksi tulemisen ja jännityksen tarpeesta. Mies ei näyttänyt mitenkään tiedosta järkyttyvän. Sanoi vain, että sattuuhan se, mutta mikä hän on aikuista ihmistä kontrolloimaan. Pyysi kuitenkin, että kerron, jos ihastun ja alan pitää sivusuhdetta, koska se on raja, jota hän ei pysty ylittämään.
Miehen suhtautuminen on alkanut häiritä minua. Minusta suhteemme voi hyvin. Meillä on paljon läheisyyttä, yhteiset arvot ja yhteistä tekemistä, mutta jos pettämiseni on miehelleni niin merkityksetöntä, ettei hän vaivaudu edes raivoamaan siitä, niin voiko hän olla vakavissaan tässä suhteessa? Hän kyllä kunnioittaa minua ja pyrkii tasa-arvoisuuteen, mutta voihan se olla ihan vain hyvää käytöstä.
Mitä tekisitte tilanteessani? Yrittäisittekö jatkaa vai lähtisittekö etsimään sitoutuvampaa miestä, sellaista, jolle naisen uskottomuus merkitsee enemmän kuin pientä pahaa oloa.
Kommentit (8)
vaihtoehdot
1. Mies on oikeasti sitä mieltä ettei aikuista voi kontrolloida, mutta kärsii ja rakastaa
2. Mies sanoo olevansa sitä mieltä ettei haittaa, koska itsekin tekee samaa ja ei edes mieti parisuhdettanne "yksiavioisena" vaan on vaan helpottunut kun sinäkin petät.
3. Mies haluaa olla aisankannattaja tai on muuten ihan nössö eikä uskalla sanoa mitään.
Mies
Hullu olet jos vaihdat tuon! Lopeta sen sijaan pettäminen.
Yritä keksiä parempi provo. Sait idean aloitukseesi minun tekemästä "kakkoset ovat yhtä syyllisiä kuin pettäjämiehetkin" aloituksestani.
Ei se muutakaan voi. Ei se toista nuorta naista enää saa. 32-v. on ihan eri mies nuorten silmissä kuin 36, joka on keski-ikäinen
toinen vaihtoehto olisi raivostua ja paiskata sut pihalle. näyttäisi ainakin tunteensa.
Harmittaako sinua itseäsi, ettet pysty hallitsemaan miestäsi pi**ulla? Voin kertoa omasta kokemuksestanikin, että fiksuilta ja kypsiltä aikuisilta miehiltä on turha odottaa tuollaisissa tilanteissa raivoreaktioita tai kiristämistä. Kuten miehesi on sinulle sanonut, mikä hän on aikuista ihmistä kontrolloimaan.
Opettele siis ottamaan itse vastuu käytöksestäsi äläkä kuvittele, että miehesi tekee sen. Sitähän sinä toivot, että mies raivostuisi ja pistäisi sinut kuriin, jolloin pääsisit eroon syyllisyydestäsi etkä joutuisi käsittelemään asiaa itse.
Kasva aikuiseksi!
.