Liikuta ei laihduta?
Niin moni sanoo, että liikunta ei laihduta, ja että miten masentavan vähän liikunta kuluttaa kaloreita.
Olen ajatellut tätä asiaa, ja tullut siihen tulokseen, että laihduttaahan se.
Kun käy kolme kertaa viikossa hölkkäämässä noin tunnin, yksi kerta kuluttaa siis (vähintään) 300 kcal. No, jos käyn kymmenen kertaa lenkillä, olen kuluttanut jo 3000 kcal. Eli suurinpiirtein kolmessa viikossa. Minusta se on paljon!
Eli käytännössä kuudessa viikossa kilo.
Olen laihduttamassa neljää kiloa, ja tällaisia mietin. Mitä mieltä olette, mitä ajattelette tuosta liikunnan merkityksestä?
Kommentit (4)
No minulla ei laihduta, syystä että ruokahalu kasvaa kulutuksen myötä. Eli syön yhtä paljon enemmän kuin kulutan joten en laihdu. Lisäksi en pysty yhtään kävelyä rankempaan liikuntaan miinuskaloreilla, siitä tulee liian heikko olo ja hillitsemätön ahmimishalun laukaiseva nälkä.
Minä onnistuin laihtuman vasta kun tein sen ilman liikuntaa. Sohvaperunana kestää kevyesti miinuskaloreita jotka voi kevyellä syömisellä saada aikaan.
Eihän se liikunta laihduttakaan vaan se että kuluttaa enemmän kuin syö.
Kävelin kuukauden ajan joka päivä töihin (päivän aikana n 8-9km) en muuttanut ruokailutapoja , mutta vaatekoko pieneni yhdellä koolla.
Kyllä se laittaa aineenvaihdunnan toimimaan aivan eri tavalla. Ota vaa'alla huomioon lihasmassan kasvu.