Kuinka monen tunnin unilla pärjäät?
Itse tarvitsen 7h yöunet, jotta jaksan olla skarppina töissä.
Kommentit (8)
Jos yhtä yötä tarkoitat niin parissa tunnissa kerkiää lepäämään. Jos taas vaikka viikkoa niin 4-5 ainakin jos pitää työssä ajatella. Pidemmällä ajalla 6-8, mitä lähempänä kahdeksaa sen parempi.
6-7 tuntia normaalisti riittää. Mutta nyt vauva-aikana (ensimmäinen lapsi), olen tottunut 4-6 tunnin yöuniinkin. Tosin joskus päivisin pakko nukkua päikkärit samaan aikaan kuin vauvan.
Ainakin kahdentoista, jos entisiä aikoja ajattelee. Nykyisin en kyllä nuku kuin muutamia, enkä pärjääkään millään. Aamulla herään miltei itkien, kun aivan kuin ei olisi nukkunut ollenkaan, tänä aamuna viimeksi mietin. Uni ei vain silti tule uudestaan.
6 ja pilkkimistä sohvalla Emmeä odotellessa.
Pääsääntöisesti tarvitsen 8h, mutta pärjään 6-7h unilla tarvittaessa yhden päivän. Migreeni on taattu, jos liian lyhyet unet jatkuvat useamman päivän.
Noin 6 tunnin unilla näkyy pärjäävän hyvin :) Tarvitsin ennen jopa 10 tuntia, mutta melatoniinin käyttö on kai parantanut unenlaatua niin paljon, että pärjään noin paljon vähemmällä. Silloin väsyttää, jos unet jäävät joskus alle kuuteen tuntiin. Minulla on käytössä reseptillä saatava pitkävaikutteinen melatoniini (Circadin), mikä teki öistäni paljon aikaisempaa parempia. Se tavallinen lyhytvaikutteinen melatoniini ei auttanut kuin pariksi tunniksi ja sitten valvottiin taas monta tuntia keskellä yötä.
Tarvitsen 8 tunnin unet. Mutta nyt ei uni meinaa millään tulla eli vajaaksi jää pahemman kerran.