Miten saisin vauvan kääntymään mahassa oikeaan asentoon?
Pari kuukautta olisi vielä synnytykseen, joten en tiedä onko vielä syytä huolestua kääntymisestä... Mutta vauva on ollut varmaan viimeiset kaksi kuukautta perätilassa, tuntuu että ihan samassa asennossa koko ajan, potkien kohdunsuuta. Se sattuu, joten ihan siksikin olisi kiva tietää, voiko vauvan kääntymistä jotenkin auttaa esim. omilla asennoilla tai tekemisillä? Ja perätilasynnytys tuntuu aika painajaismaiselta ajatukselta, ellei vauva hoksaa kääntyä ennen synnytystä.
Kommentit (3)
Et välttämättä mitenkään, sillä siihen kääntymiseen vaikuttaa esim. sekin, missä asennossa vauva siellä kohdussa on. Mullakin vauva "istui" sinnikkäästi pepullaan koko loppuraskauden eikä kääntynyt edes ulkokäännösyrityksellä. Syynä oli se, että vauva oli linkkuveitsiasennossa: peppu alhaalla, kantapäät ja pää ylöspäin. Ei siis pystynyt yhtään itse avittamaan käännöstä kun oli jalat hankalassa asennossa.
Ja sitten vielä sellainen huomio, että minäkin luulin jossain välissä vauvan olevan oikein päin, kun liikkeet tuntuivat ja näkyivät ensimäkseen tuossa alimpien kylkiluiden alapuolella. Viimeisessä ultrassa selvisikin, että se, mitä luulin vauvan jaloiksi olikin vauvan pää.
Minulle neuvottiin neuvolassa, että voisi kokeilla oleskella kontallaan ja jos jaksaa niin niin, että pää on alempana (eli kyynärpäät lattiassa). Näin vauva on painovoiman kannalta helpoimmassa tilanteessa. Voi silti olla ettei käänny, mutta voihan sitä kokeilla. Itselläni vauva sitten kääntyi eräänä yönä, kun olin nukkumassa. Heräsin siihen möyrintään ja tuntui kyllä aika ilkeältä. Mutta pääasia että kääntyi.
Kiitokset molemmille vastauksesta :)
-ap