Lue keskustelun säännöt.
Minkä vuoksi huostaanotettu esikoinen jää unohduksiin?
08.10.2013 |
Mistä johtuu tällainen ilmiö, että kun vanhin lapsi on huostaanotettu, ei enää aleta purkamaan huostaanottoa. Lapsi jätetään ulos uudesta perheestä, asiat ovat kunnossa, mutta entinen lapsi ei enää kiinnosta äitiä / isää. Unohdettu esikoinen asuu sijaisperheessä, vierailee säännöllisesti äidin tai isän luona, muttei muuta enää asumaan heidän kanssaan, vaikka uusiakin lapsia tulisi?
Eikö vanhempia painosteta ottamaan esikoista takaisin, kun asiat alkavat olla kunnossa? Vai ovatko nämä tapaukset erikoislapsia tmv. joiden kanssa vanhemmilla on ollut niin rankkaa, etteivät he tunne voimavarojensa riittävän lapsen hoitoon?
Tiedättekö vastaavia tapauksia?
Kommentit (39)
tiedän yhden perheen, jonka esikoine on huostaanotettu. Lapsi otettiin huostaan hiukan reilu vuoden ikäisenä ja nyt on yhdeksän. On asunut koko ajan samassa sijaisperheessä. Biologiset vanhemmat ovat nykyään ihan kunnon kansalaisia ja kahden pikkuisen vanhempia. Tapaavat esikoista säännöllisesti, mutta eivät ole vaatineet takaisin luokseen, koska lapsen koko elämä on muualla.
Joutuisi vaihtamaan koulua ja paikkakuntaa. Kutsuu sijaisvanhempiakin äidiksi ja isäksi ja hehän hänet ovat kasvattaneet.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Meidän perheen tiedän. Esikoisella on useampi sairaus ja käytöshäiriö johdannaisena, eivät näy päällepäin eli kyläillessä tms. kukaan ei näytä huomaa. Mutta lapsi on lähes mahdoton silloin kun oikein heikosti menee- ja heikosti menee suuri osa ajasta, valitettavasti...negatiivista palautetta tulee jatkuvasti.
Syy miksi olemme "unohtaneet" esikoisen on yksinkertaisesti se, että elämä jatkuu. Me emme perheenä osanneet esikoista auttaa ja hän taas käytöksensä vuoksi ulkoisti itsensä perheestämme (ei tietenkään tahallaan). Huostaanottoon päädyttiin siinä vaiheessa, kun muut perheessä alkoivat olla vaarassa ja joka päivä oli raivareita. Ei kukaan jaksa sellaista elämää...ei ainakaan pidemmän päälle. Meidän perhe sai toisen mahdollisuuden, nyt voimme mennä ja tehdä normaalisti eikä kaikki aika kulu esikoisen asioita vatvoessa.
Neloselle kysymys. Missä se teidän esikoinen sitten asuu? Laitoksessa vai sijaisperheessä? Näettekö koskaan? Minkä ikäisenä huostaanotto tapahtui?
Sijaisperheessä asuu. Muutti olleessaan 8-vuotias. Näemme kyllä useamman kerran vuodessa ja puhumme puhelimessa jne.
Miksi te olette minua miinustaneet? Ihan rehellisesti kerroin tilanteemme. Jos olisitte itse eläneet niin vaativan erityislapsen kanssa, että olisitte joutuneet jättämään työnne, ehkä sitten tajuaisitte...
[quote author="Vierailija" time="08.10.2013 klo 19:11"]
Sijaisperheessä asuu. Muutti olleessaan 8-vuotias. Näemme kyllä useamman kerran vuodessa ja puhumme puhelimessa jne.
Miksi te olette minua miinustaneet? Ihan rehellisesti kerroin tilanteemme. Jos olisitte itse eläneet niin vaativan erityislapsen kanssa, että olisitte joutuneet jättämään työnne, ehkä sitten tajuaisitte...
[/quote]
Ei tänne kannata kertoa mitään henkilökohtaista. Revit vain haavat auki.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
[quote author="Vierailija" time="08.10.2013 klo 19:11"]
Sijaisperheessä asuu. Muutti olleessaan 8-vuotias. Näemme kyllä useamman kerran vuodessa ja puhumme puhelimessa jne.
Miksi te olette minua miinustaneet? Ihan rehellisesti kerroin tilanteemme. Jos olisitte itse eläneet niin vaativan erityislapsen kanssa, että olisitte joutuneet jättämään työnne, ehkä sitten tajuaisitte...
[/quote]
Ihmiset eivät tiedä. Mun esikoinen ei asu luonani, muttei häntä ole myöskään huostaanotettu. Kohtaan paljon tuomitsemista enkä jaksa selittää kaikille miksi asiat ovat menneet niinkuin ovat. Toisten elämää on niin helppo arvostella ulkoapäin.
[quote author="Vierailija" time="08.10.2013 klo 19:02"]
Ei kukaan jaksa sellaista elämää...ei ainakaan pidemmän päälle.
[/quote]
Sijaisperhe ilmeisesti kuitenkin jaksaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
[quote author="Vierailija" time="08.10.2013 klo 19:31"]
[quote author="Vierailija" time="08.10.2013 klo 19:02"]
Ei kukaan jaksa sellaista elämää...ei ainakaan pidemmän päälle.
[/quote]
Sijaisperhe ilmeisesti kuitenkin jaksaa.
[/quote]
Piti tuokin päästä sanomaan :P
9, heillä on tukenaan avustaja, terapeutteja jne. ja lisäksi saavat aika hyvät rahat tuosta hommasta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
[quote author="Vierailija" time="08.10.2013 klo 19:02"]
Meidän perheen tiedän. Esikoisella on useampi sairaus ja käytöshäiriö johdannaisena, eivät näy päällepäin eli kyläillessä tms. kukaan ei näytä huomaa. Mutta lapsi on lähes mahdoton silloin kun oikein heikosti menee- ja heikosti menee suuri osa ajasta, valitettavasti...negatiivista palautetta tulee jatkuvasti.
Syy miksi olemme "unohtaneet" esikoisen on yksinkertaisesti se, että elämä jatkuu. Me emme perheenä osanneet esikoista auttaa ja hän taas käytöksensä vuoksi ulkoisti itsensä perheestämme (ei tietenkään tahallaan). Huostaanottoon päädyttiin siinä vaiheessa, kun muut perheessä alkoivat olla vaarassa ja joka päivä oli raivareita. Ei kukaan jaksa sellaista elämää...ei ainakaan pidemmän päälle. Meidän perhe sai toisen mahdollisuuden, nyt voimme mennä ja tehdä normaalisti eikä kaikki aika kulu esikoisen asioita vatvoessa.
[/quote]
Me ei olla unohdettu. Käy kotilomilla voinnin mukaan ja miten sovitaan. Muutoin lapsesi ja tarinasi kuulosti hyvin pitkälle samalta, kuin mitä meillä.
Oman jaksaminen ja lapsen vointi tuli vastaan. Ei voinut olla enää sitä että yksi sanelee koko perheen elämän ja olon.
t. toinen erittäin haastavan ja vaikean erityislapsen äiti
[quote author="Vierailija" time="08.10.2013 klo 19:02"]
Meidän perheen tiedän. Esikoisella on useampi sairaus ja käytöshäiriö johdannaisena, eivät näy päällepäin eli kyläillessä tms. kukaan ei näytä huomaa. Mutta lapsi on lähes mahdoton silloin kun oikein heikosti menee- ja heikosti menee suuri osa ajasta, valitettavasti...negatiivista palautetta tulee jatkuvasti.
Syy miksi olemme "unohtaneet" esikoisen on yksinkertaisesti se, että elämä jatkuu. Me emme perheenä osanneet esikoista auttaa ja hän taas käytöksensä vuoksi ulkoisti itsensä perheestämme (ei tietenkään tahallaan). Huostaanottoon päädyttiin siinä vaiheessa, kun muut perheessä alkoivat olla vaarassa ja joka päivä oli raivareita. Ei kukaan jaksa sellaista elämää...ei ainakaan pidemmän päälle. Meidän perhe sai toisen mahdollisuuden, nyt voimme mennä ja tehdä normaalisti eikä kaikki aika kulu esikoisen asioita vatvoessa.
[/quote]
No eipä ole itselle tullut mieleenkään pompotella muksuani sijaisperheeseen, vaikka joudummekin juoksemaan eri osastoilla, eri lääkäreillä, eri terapeuteilla ja kuntoutuksissa. Kai munkin täytyy antaa mun lapseni huostaan, koska eihän sen kanssa VOI JAKSAA olla ilman, että siitä maksetaan kauheat määrät rahaa. Mä kun luulin, että sen jaksaa, kun lastaan RAKASTAA. Ja sen minä teenkin hyvin! Itse rakastan omaa lastani niin paljon, etten ikinä voisi häntä päästää menemään muuhun perheeseen, vaikka kuinka olisia erityislapsi, niin kuin onkin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Tunnen, lapsi on naisen esikoinen, joka otettiin turvakodissa huostaan vajaan 4kk ikäisenä. Nainen ei saa sitä ikinä takaisin kotiin, koska naisen uusi mies on tuomittu alaikäiseen sekaantumisesta.
Aika usein tuossa on kyse pienempien sisarusten turvallisuudesta ja oikeudesta elää pelkäämättä. Käytöshäiriöinen esikoinen huostaanotetaan jotta muut perheen lapset saisivat normaalin elämän.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
[quote author="Vierailija" time="08.10.2013 klo 19:54"]
Aika usein tuossa on kyse pienempien sisarusten turvallisuudesta ja oikeudesta elää pelkäämättä. Käytöshäiriöinen esikoinen huostaanotetaan jotta muut perheen lapset saisivat normaalin elämän.
[/quote]
Paskanmarjat ole kyseessä tuo! Vanhemmat vaan ei jaksa nähdä vaivaa sen esikoisen eteen! Ja se on totuus! Säälittävää, mutta totta. Vanhemmat eivät jaksa vaan rakastaa tarpeeksi ja ovat pelkureita.
[quote author="Vierailija" time="08.10.2013 klo 19:46"]
[quote author="Vierailija" time="08.10.2013 klo 19:02"]
Meidän perheen tiedän. Esikoisella on useampi sairaus ja käytöshäiriö johdannaisena, eivät näy päällepäin eli kyläillessä tms. kukaan ei näytä huomaa. Mutta lapsi on lähes mahdoton silloin kun oikein heikosti menee- ja heikosti menee suuri osa ajasta, valitettavasti...negatiivista palautetta tulee jatkuvasti.
Syy miksi olemme "unohtaneet" esikoisen on yksinkertaisesti se, että elämä jatkuu. Me emme perheenä osanneet esikoista auttaa ja hän taas käytöksensä vuoksi ulkoisti itsensä perheestämme (ei tietenkään tahallaan). Huostaanottoon päädyttiin siinä vaiheessa, kun muut perheessä alkoivat olla vaarassa ja joka päivä oli raivareita. Ei kukaan jaksa sellaista elämää...ei ainakaan pidemmän päälle. Meidän perhe sai toisen mahdollisuuden, nyt voimme mennä ja tehdä normaalisti eikä kaikki aika kulu esikoisen asioita vatvoessa.
[/quote]
No eipä ole itselle tullut mieleenkään pompotella muksuani sijaisperheeseen, vaikka joudummekin juoksemaan eri osastoilla, eri lääkäreillä, eri terapeuteilla ja kuntoutuksissa. Kai munkin täytyy antaa mun lapseni huostaan, koska eihän sen kanssa VOI JAKSAA olla ilman, että siitä maksetaan kauheat määrät rahaa. Mä kun luulin, että sen jaksaa, kun lastaan RAKASTAA. Ja sen minä teenkin hyvin! Itse rakastan omaa lastani niin paljon, etten ikinä voisi häntä päästää menemään muuhun perheeseen, vaikka kuinka olisia erityislapsi, niin kuin onkin.
[/quote]
Me käytiin useamman vuoden ajan terapioissa, lääkäreillä, osastoilla. Lääkityksiä haettiin ja kokeiltiin. Siinä vaiheessa, kun tilanteet kärjistyy ja lapsi on vaaraksi itselleen ja muille ei vaihtoehtoja jää. Siinä ei se rakkaus lasta kohtaa auta. Minä jätin työni lapsen takia, sairaustuin keskivaikeaan masennukseen. Koko perhe voi huonosti. Asiat ei ole niin yksinkertaisia ja mustavalkoisia.
Meille ennen kaikkea oli lapsen etu päästä laitokseen.
t. se toinen erkkalapsen äiti, joka on laittanut lapsen pois kotoa
[quote author="Vierailija" time="08.10.2013 klo 19:46"]
[quote author="Vierailija" time="08.10.2013 klo 19:02"]
Meidän perheen tiedän. Esikoisella on useampi sairaus ja käytöshäiriö johdannaisena, eivät näy päällepäin eli kyläillessä tms. kukaan ei näytä huomaa. Mutta lapsi on lähes mahdoton silloin kun oikein heikosti menee- ja heikosti menee suuri osa ajasta, valitettavasti...negatiivista palautetta tulee jatkuvasti.
Syy miksi olemme "unohtaneet" esikoisen on yksinkertaisesti se, että elämä jatkuu. Me emme perheenä osanneet esikoista auttaa ja hän taas käytöksensä vuoksi ulkoisti itsensä perheestämme (ei tietenkään tahallaan). Huostaanottoon päädyttiin siinä vaiheessa, kun muut perheessä alkoivat olla vaarassa ja joka päivä oli raivareita. Ei kukaan jaksa sellaista elämää...ei ainakaan pidemmän päälle. Meidän perhe sai toisen mahdollisuuden, nyt voimme mennä ja tehdä normaalisti eikä kaikki aika kulu esikoisen asioita vatvoessa.
[/quote]
No eipä ole itselle tullut mieleenkään pompotella muksuani sijaisperheeseen, vaikka joudummekin juoksemaan eri osastoilla, eri lääkäreillä, eri terapeuteilla ja kuntoutuksissa. Kai munkin täytyy antaa mun lapseni huostaan, koska eihän sen kanssa VOI JAKSAA olla ilman, että siitä maksetaan kauheat määrät rahaa. Mä kun luulin, että sen jaksaa, kun lastaan RAKASTAA. Ja sen minä teenkin hyvin! Itse rakastan omaa lastani niin paljon, etten ikinä voisi häntä päästää menemään muuhun perheeseen, vaikka kuinka olisia erityislapsi, niin kuin onkin.
[/quote]
Meillä kanssa esikoinne 6 päivää viikosta todella vaikea ja haastava, päiväkodissa eivät pärjää lapsemme kanssa. Pitää olla kotona oma hoitaja, on lääkärikäynnit on terapiat ja kuntoutukset, mutta ei kyllä ole mieleenkään tullut, että huostaanotto olisi ratkaisu. Mä uskon, että ajan myötä kaikki muuttuu, tai sitten ei.
[quote author="Vierailija" time="08.10.2013 klo 19:59"]
[quote author="Vierailija" time="08.10.2013 klo 19:46"]
[quote author="Vierailija" time="08.10.2013 klo 19:02"]
Meidän perheen tiedän. Esikoisella on useampi sairaus ja käytöshäiriö johdannaisena, eivät näy päällepäin eli kyläillessä tms. kukaan ei näytä huomaa. Mutta lapsi on lähes mahdoton silloin kun oikein heikosti menee- ja heikosti menee suuri osa ajasta, valitettavasti...negatiivista palautetta tulee jatkuvasti.
Syy miksi olemme "unohtaneet" esikoisen on yksinkertaisesti se, että elämä jatkuu. Me emme perheenä osanneet esikoista auttaa ja hän taas käytöksensä vuoksi ulkoisti itsensä perheestämme (ei tietenkään tahallaan). Huostaanottoon päädyttiin siinä vaiheessa, kun muut perheessä alkoivat olla vaarassa ja joka päivä oli raivareita. Ei kukaan jaksa sellaista elämää...ei ainakaan pidemmän päälle. Meidän perhe sai toisen mahdollisuuden, nyt voimme mennä ja tehdä normaalisti eikä kaikki aika kulu esikoisen asioita vatvoessa.
[/quote]
No eipä ole itselle tullut mieleenkään pompotella muksuani sijaisperheeseen, vaikka joudummekin juoksemaan eri osastoilla, eri lääkäreillä, eri terapeuteilla ja kuntoutuksissa. Kai munkin täytyy antaa mun lapseni huostaan, koska eihän sen kanssa VOI JAKSAA olla ilman, että siitä maksetaan kauheat määrät rahaa. Mä kun luulin, että sen jaksaa, kun lastaan RAKASTAA. Ja sen minä teenkin hyvin! Itse rakastan omaa lastani niin paljon, etten ikinä voisi häntä päästää menemään muuhun perheeseen, vaikka kuinka olisia erityislapsi, niin kuin onkin.
[/quote]
Me käytiin useamman vuoden ajan terapioissa, lääkäreillä, osastoilla. Lääkityksiä haettiin ja kokeiltiin. Siinä vaiheessa, kun tilanteet kärjistyy ja lapsi on vaaraksi itselleen ja muille ei vaihtoehtoja jää. Siinä ei se rakkaus lasta kohtaa auta. Minä jätin työni lapsen takia, sairaustuin keskivaikeaan masennukseen. Koko perhe voi huonosti. Asiat ei ole niin yksinkertaisia ja mustavalkoisia.
Meille ennen kaikkea oli lapsen etu päästä laitokseen.
t. se toinen erkkalapsen äiti, joka on laittanut lapsen pois kotoa
[/quote]
Usko vaan, jos se sun oloas helpottaa. Lapsen etu on olla vanhempiensa luona...
Mua hämmentää tässä ketjussa näkyvä "Ei oo mun ongelma" -asenne. Eli lapsen omat vanhemmat päättävät, etteivät jaksa lasta ja ulkoistavat lapsen hoidon toiseen perheeseen. Kuinka monessa sijaisperheessä jaksetaan rakastaa vierasta lasta, jos omat vanhemmatkaan eivät jaksa? Kamala tragedia. Ja täällä sitten kuitataan asia sanomalla, että sou not, meidän perhe sai uuden mahdollisuuden.
eikö ole myös lapsen etu, että on jaksavat ihmiset ympärillä? jos vanhemmat on palaneet ja uupuneet täysin loppuun, onko sekään lapselle hyvä?
Varmasti kiinnostaa äitiä ja isää, mutta ei ole voimia taistella enää.