Pers.häiriöinen 23-vuotias Mensan jäsen vastailee kysymyksiinne :)

Minkälainen persoonallisuushäiriö sinulla on? Mensan rajan yliitys ei tee minuun vaikutusta. Oletko empaattinen ihminen? Vai jollain tavalla tunnevammainen?

Kerro lisää, minä luen mielenkiinnolla. Miten jaksat arkielämässä? Oletko saanut terapiaa? Mistä asioista ahdistut? Onko puolisosi ymmärtänyt, millainen häiriö kyseessä?

Olen todella empaattinen ja eläydyn muiden tunteisiin täysillä. Yritän ratkoa muiden ongelmia oman jaksamiseni hinnalla. Ainut tunnevammani on, etten tunne syyllisyyttä sellaisista asioista, joista muut. Esimerkiksi jos olisin varma, etten jäisi kiinni, voisin varastaa mitä tahansa. En keneltäkään yksityiseltä ihmiseltä, mutta vaikkapa isommasta kaupasta.

Terapeuttini sanoo, että tämä johtuu siitä, että koen antavani muille niin paljon, että mielestäni ansaitsen itsekin jotain. Mistä pääsenkin seuraavaan kysymykseen: olen saanut nyt 2,5 vuotta terapiaa, ja alan vähän ymmärtämään itseäni. Sitä on vielä puoli vuotta Kelan tukemana jäljellä siis.

Sosiaalinen toiminta on minulle raskasta. En tajua, miksi olen ryhtynyt opettajaksi: siinä on älyttömästi kestämistä. Opetan 16-20-vuotiaita. Olen todella väsynyt työpäivän jälkeen ja tarvitsen erityisen paljon lepoa ja omaa aikaa palautuakseni. En kuitenkaan osaa olla ilman töitä. Olen ollut töissä jatkuvasti lukion toiselta luokalta asti.

ap

Minulla on siis epävakaa persoonallisuushäiriö, entinen rajatilahäiriö. Aikaisemmin minulla epäiltiin kaksisuuntaista mielialahäiriötä. Olen ollut osastohoidossa elämäni romahtamisen takia, mutta se oli minulle pelastus, sillä siitä lähtien olen ollut parantumaan päin. Vaikka tästä ei ikinä parannuta.

Ahdistun monista sosiaalisista tilanteista, vaikka kaikki pitävät minua iloisena ja aurinkoisena ilopillerinä. Minulta kysytään usein, olenko teatterialalla, koska olen suureleinen ja dramaattinen. Ihmiset eivät kuitenkaan tiedä, että kun irtaudun sosiaalisesta tilanteesta, käyn sitä läpi mielessäni sata kertaa. Mietin, mitä muut ihmiset minulle sanoivat ja mitähän he mahtoivat tarkottaa. Kertaan omia puheitani, ja mietin, mitähän muut ajattelivat niistä ja kai he ymmärsivät kaiken niinkuin olin tarkoittanut.

Kerran minulle sanottiin töissä, että olen aina niin hymyilevä ja iloinen, että olen kuin raikas tuulahdus. Piristän kaikkien päivää. Tätä kommenttia kelasin varmaan kolme päivää ja mietin, millä kaikilla tavoilla sen voi ymmärtää. Luulevatko kaikki nyt, että minä olen aina iloinen? Joudunko nyt hymyilemään entistä enemmän töissä? Olisiko minun kannattanut heti aluksi olla masentunut, jotta työkaverit eivät sitten ihmettelisi, jos minulle tulisikin masennuskausi tai huono päivä myöhemmin?

Tästä olen pikku hiljaa oppimassa pois - tai ainakin yrittämässä oppia. On todella vaikeaa pysäyttää mieli, kun se pääsee vauhtiin. Yritän myös ajatella, mitä itse oikeasti tunnen enkä aina vaan miettiä muiden tunteita ja katsoa itseäni niiden kautta. 

ap

Ja olen niin tottunut rooliini, että kukaan ulkopuolinen ei aavista, millainen hullu tässä liikkuukaan.

Minusta siinä ei ole mitään ihmeellistä, että kelaa tapahtumia ja ihmisten puheita, niin minäkin teen. Enkä pidä itseäni mitenkään sairaana. Ehkä herkempänä kuin muita ihmisiä.

Suomessa ei ole Mensan jäseniä muuten hyvä provo

Kärsin kyllä, mutta nykyään tulen sairauteni kanssa melko hyvin toimeen. Huomaan paremmin pahan oloni syyt ja pystyn puuttumaan niihin.

Sairaus tuntuu erityisesti silloin, kun olen yksin tai mieheni kanssa. Ajatukset kiertävät kehää. Tunnen tunteet volyymilla enkä saa niitä loppumaan. En tiedä, mitkä ajatukset ja mielipiteet ovat omiani ja mitkä muiden ajatuksia. Haluan saada kaikki pitämään minusta, joten teen mitä muut haluavat minun tekevän, enkä tiedä oikein, mitä itse haluaisin.

Olen elämäni aikana tosiaan ollut koko ajan töissä, mutta lopetan työt, kun kohtaan vastoinkäymisiä. Loppujen lopuksi aina romahdan täysin, ja lakkaan menemästä töihin. Tässä työpaikassa olen ollut pisimpään, 2 vuotta. Aina minulla on kuitenkin jo seuraava työpaikka odottamassa, koska olen vastuuntuntoinen enkä voisi kuvitellakaan, että ottaisin jotakin sosiaalitukia tai antaisin jonkun muun elättää itseäni. Minut palkataan helposti, koska osaan taitavasti ottaa hurmaavan ja sosiaalisen ihmisen roolin. Mutta luulen, että jossain vaiheessa he tajuavat todellisen luonteeni. Sen, että koen työkaverit ja asiakkaat rasittaviksi. En sopeudu joukkoon, olen aina ulkopuolinen. Ihmiset jotenkin haistavat sen.

Samalla tavalla lopetan ihmissuhteeni: siedän jonkin aikaa ihmisiä ja heidän käytöstään sanomatta mitään, mutta lopulta saan mittani täyteen ja pistän poikki koko ihmissuhteeni. Yleensä ihmissuhteen loppuvaiheessa inhoan tätä ihmistä jo täysin. Mieheni on sietänyt minulta paljon, olen ollut aikanaan ihmishirviö, mutta nykyään kohtelen häntä hyvin ja olemme onnellisia.

En ole varma, miksi olen valinnut opettajan ammatin. Ehkä siksi, että pidän opettamisesta ja auttamisesta. Jostakin syystä olen aina myös pitänyt esiintymisestä ja huomiosta. Onhan se melko ristiriidassa kaiken muun kanssa... Jotakin minun on työkseni silti tehtävä.

[quote author="Vierailija" time="13.04.2013 klo 00:49"]

Suomessa ei ole Mensan jäseniä muuten hyvä provo

[/quote]

haha, sun kandeis kuule edes pikkuisen perehtyä asioihin ennen kuin alat huudella toisia provoiksi. Nolo olet, päivän noloin.

http://www.mensa.fi/sivu.php/liity

On eri asia, jos miettii tapahtumia ja puheita jälkeenpäin, mutta jos niitä miettii pakkomielteisesti monta päivää putkeen kuluttaen energiaansa, on kyse häiriöstä. Sama juttu siinä, että viha on normaali tunne, mutta kun se menee yli, tulee siitä häiriö. Persoonallisuushäiriöihin kuuluu monta eri piirrettä, jotka erillään ja pienemmissä mittasuhteissa ovat normaaleja ihmisen tunteita ja käyttäytymismalleja. Mutta jos ne rupeavat haittaamaan normaalia elämää, diagnosoidaan häiriö.

Miten niin Suomessa ei ole Mensan jäseniä? :O

Millä tavalla tuo epävakaus näkyy elämässäsi? Edellisistä kirjoituksista en sitä ihan tavoittanut. Kärsitkö itse? Miten tulet toimeen  ihmisten kanssa?

Miksi olet valinnut opettajan ammatin, kun kerta kerroit ahdistuvasi sosiaalisissa tilanteissa?