Lue keskustelun säännöt.
Pitääkö kunnollisen ja luotettavan miehen riittää?
12.04.2013 |
Mieheni on varmasti jokaisen äidin unelmavävy, ja sellainen jota monet naiset tavoittelevat (paitsi jos pitävät enemmän pahoista pojista). Hän on kaikin tavoin kunnollinen, ahkera, luotettava, lämminsydäminen, lojaali ja uskollinen. Samaa voisi sanoa minustakin, joten olemme oikein hyvä pari paperilla.
Käytännössä meillä menee huonosti :( Vaikka suhteemme on edellä mainittujen ominaisuuksien takia vakaa, tasainen ja turvallinen, puuttuu siitä silti jotain. Emme ikinä keskustele kahdestaan mistään, eikä meillä ole sanottavasti intohimoa. Olemme tavallisia, hyviä ihmisiä, mutta jollain tasolla silti väärät kumppanit toisillemme. Emme ymmärrä toistemme ajatuksia ja mielipiteitä kovinkaan hyvin, emmekä ole kiinnostuneita mistään samoista asioista.
Kamppailen tämän asian kanssa päivittäin. Tiedän että mieheni on ihana, ja monet uskovat että olemme täydellinen pari, mutta suljettujen ovien takana elämässämme on hyvin vähän yhteistä sisältöä. Molempien pitkät työpäivät ja toisistaan eroavat työajat vielä pahentavat asiaa.
Siispä kysyn, että olenko ihan hullu kun harkitsen eroa? En ehkä koskaan löydä perusominaisuuksiltaan yhtä hyvää miestä. Mutta silti takaraivossa on ajatus, että jospa kuitenkin...
Kommentit (15)
Ei riittäisi minulle. En tarvitse miestä oikeastaan mihinkään enkä halua elää kenenkään kanssa, joka ei ole todellakin just sitä mitä mä kumppanilta haluan. Pelkkä "ihan kiva" ei riitä.
Jos ei olisi löytynyt juuri sitä oikeaa, olisin paljon mieluumin elänyt yksin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ihmiset haluavat niin eri asioita parisuhteelta. Joillekin riittää se, että ovat löytäneet "hyvän ihmisen" jonka kanssa on mukavaa olla, eivätkä kaipaa sielunkumppanuutta, yhteisiä kiinnostuksia tai syvällisempää ajatustenvaihtoa. Toiset taas nimenomaan haluavat löytää "sen oikean" jonka kanssa on kemiaa ja kaikki natsaa.
Siispä - yritä selvittää, mikä sinulle on tärkeää ja mitä haluat suhteelta. Et todellakaan ole hullu, jos harkitset eroa. Et myöskään silloin, jos jäät suhteeseen miehesi kanssa.
Mulla oli eksän kanssa just sitä intohimoa ja "kemiaa". Harmi vaan, kun mies sattui olemaan pettävä ja valehteleva kusipää.
Kun olette kuitenkin yhteen päätyneet, niin onko jotain yhteistä ollut aikaisemmin? Vai ei koskaan? Keskustelitteko aiemmin? Oliko teillä aikaisemmin yhteisiä mielenkiinnonkohteita?
Jos oli, niin yrittäisin herätellä niitä keskustelemalla. Yrittäisin ymmärtää, että elämässä ja parisuhteessa tulee erilaisia vaiheita, ylämäkiä ja alamäkiä ja joskus arjen pyöritys vie kaikki voimat eikä toiselle enää oikein riitä aikaa ja huomiota. Pystyttekö keskustelemaan tästä yhdessä? Tuntuuko miehestä samalta?
Jos mitään yhteistä ei koskaan ole ollutkaan, niin tilanne on minusta vaikeampi.
Tekstisi oli kuin minun kirjoittamani... eli samanlaisten asioiden kanssa painitaan täälläkin. Minäkään tuskin löytäisin yhtä luotettavaa ja hyvää miestä mikä nykyinen, pitkäaikainen kumppanini on, mutta silti ahdistaa tavallaan, kun ollaan isoistakin asioista joistan eri mieltä ja arvomaailmakin osittain erilainen. Me olemme olleet nuoresta asti yhdessä, ehkä sitä ollaan vaan muututtu ajan kuluessa, että ei voinut niin nuorena tietää, minkälaisen kanssa onkaan menossa naimisiin ja "totuus" paljastunut tässä pikku hiljaa. Yritän itse ainakin jatkuvasti tsempata itseäni tähän parisuhteeseen, kun ajattelen juuri sitä, että ero olisi kaikille tosi traumaattista (meillä lapsia) ja olisiko se ruoho tosiaan vihreämpää aidan tuolla puolen... jotenkin vaan silti haaveilee intohimosta, samoista ajatuksista / sielunkumppanuudesta... kai sitä saa haaveilla??
Sisältö jatkuu mainoksen alla
[quote author="Vierailija" time="13.04.2013 klo 14:08"]
Jos te eroatte niin taas on yksi aivan turha surullinen ero tilastoissa. Ja varsinkin jos lapsia, niin lasten elämä pirstaleina.
Mistä ihmeestä te ihmiset olette saaneet päähänne (no, tv:stä varmaan) että olisi oikeasti olemassa joku "oikea" ihmeolento jonka kanssa elämä olisi onnea ja auvoa ainiaan?
Sen takia se pappi siellä alttarilla kysyy TAHDOTKO rakastaa, kun se tietää että ihmisen elämänkaareen kuuluu tietyt vaiheet, ml. se että suhteissa on tietynlaisia vaiheita alkuihastuksesta arjen harmauteen ja seesteiseen kumppanuuteen asti.
[/quote]
Siitä se epävarmuus on varmaankin tullut, kun jopa tällä palstalla osa ihmisistä hehkuttaa parisuhdettaan, josta ei kipinää, keskustelua ja yhteenkuuluvuuden tunnetta puutu. Sellaista minäkin haluaisin.
Ap
Todennäköisesti et löydä parempaakaan. Suosittelen, että alat nyt vaan rakastaa sitä miestä jonka olet saanut ja yhteisen elämän aloittanut. Rakkaus on muuten tahdon asia, ei pelkkää tunnetta ja keskustelemaankin pitää opetella. Keksikää teille vaikka yhteinen harrastus joska kiinnostaa molempia tms.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Niin siis MIKSI te ette keskustele kahdestaaan keskenänne? Miksi ette yritä kiinnostua toistenne ajatuksista? Miksi ette vietä aikaa yhdessä? Miksi että herättele intohimoa?
Nuo ovat asioita, joita pitää tehdä, ihan aktiivisesti. Jos sä ap vaan odotat, että nuo asiat tapahtuvat itsestään, miin sitä sattumaa saat odotella ja ilman vaivannäköä se hiiipuu nopeasti, vaikka se ttumalta hdalle sattuisikin.
Pakko on myös ilmottautua tähän joukkoon, jonka mies on mitä ihanin, mutta... Sanojen tasolla perhe on tärkein, mutta teot ovat hieman ristiriidassa. Omat harrastukset vievät voiton ja pitkien työpäivien lisäksi myös työmatkoja on paljon. Itse olen kotona kolmen pienen lapsen kanssa ilman kunnon tukiverkkoa. Käytännössä yksinhuoltaja vailla taloudellisia huolia. En tiedä miten paljon voin vaatia miestä jättämään harrastamista, liikunnan lähinnä, kun en sohvaperunaakaan halua. Lasten kannalta vaan harmittaa isän jatkuva poissaolo milloin mistäkin syystä. Erota ei kannata. Ei vieras mies lapsista sen koommin huolehtisi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Pakko on myös ilmottautua tähän joukkoon, jonka mies on mitä ihanin, mutta... Sanojen tasolla perhe on tärkein, mutta teot ovat hieman ristiriidassa. Omat harrastukset vievät voiton ja pitkien työpäivien lisäksi myös työmatkoja on paljon. Itse olen kotona kolmen pienen lapsen kanssa ilman kunnon tukiverkkoa. Käytännössä yksinhuoltaja vailla taloudellisia huolia. En tiedä miten paljon voin vaatia miestä jättämään harrastamista, liikunnan lähinnä, kun en sohvaperunaakaan halua. Lasten kannalta vaan harmittaa isän jatkuva poissaolo milloin mistäkin syystä. Erota ei kannata. Ei vieras mies lapsista sen koommin huolehtisi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minulla on myös erittäin hyvä mies. Ahkera, luotettava, ei käytä alkoholia, ei tupakoi, ei ole väkivaltainen, on rehellinen, on auttavainen ja mitä vielä.
Mutta Hän ei ole koskaan kotona!
Olen päivät päästään lasten kanssa keskenään. Pääsen kyllä ihan mihin tahansa -kunhan vain otan lapset mukaan joka paikkaan.
Joskus olisi tosi kiva mennä esim. kylään AIVAN yksin vaikka kolmeksi tunniksi. Tai olisi kiva käydä vaikka kävelyllä yksin.
Minulla on kotona vaikka kuinka paljon tekemistä (siivoamista ja ruoan laitoa päivästä toiseen) mutta tuntuu, että se aina riitä.
Jos valitan, että haluaisin mennä johonkin yksin, mies ymmärtää ja sanoo, että tottakai pääsen, kun vien anopille lapset hoitoon.
En kuitenkaan haluaisi aina hoidattaa lapsiani anopilla, kun meillä on lasten hoidosta niin erillaiset näkemykset.
Mutta olen varma, etten koskaan saisi yhtä hyvää miestä mistään, mikä minulla nyt on, joten odotan sitä aikaa, kun lapset tuosta vähän kasvavat ja pärjäävät muutaman tunnin vaikka keskenään.....
Ole onnellinen. Tasainen ja luotettava kumppani on parasta mitä voi olla!!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Jos te eroatte niin taas on yksi aivan turha surullinen ero tilastoissa. Ja varsinkin jos lapsia, niin lasten elämä pirstaleina.
Mistä ihmeestä te ihmiset olette saaneet päähänne (no, tv:stä varmaan) että olisi oikeasti olemassa joku "oikea" ihmeolento jonka kanssa elämä olisi onnea ja auvoa ainiaan?
Sen takia se pappi siellä alttarilla kysyy TAHDOTKO rakastaa, kun se tietää että ihmisen elämänkaareen kuuluu tietyt vaiheet, ml. se että suhteissa on tietynlaisia vaiheita alkuihastuksesta arjen harmauteen ja seesteiseen kumppanuuteen asti.
Oon samanlaisessa suhteessa, toisaalta uskon tuntemusten johtuvan arjen tulemisesta suhteeseen. En osaa kuvitella itseäni kenenkään muunkaan kanssa, kun mieheni on niin kiltti ja hyvä ihminen. Kannattaa ehkä ottaa itseään niskasta kiinni ja koettaa pelastaa nykyinen suhde, koska yleensä ruoho ei kuitenkaan ole vihreämpää aidan toisella puolella. Voisit yhtä hyvin päätyä yhteen mielisairaan, alkoholistin tai naistenhakkaajan kanssa, joten koeta olla tyytyväinen siihen, mitä sinulla on! Usein se ratkaiseva ero hyvän ja huono suhteen välillä on vaan omasta asenteesta kiinni.