Olivatko asiat ennen paremmin?
Laitanpa tänne toiselta palstalta juttua. Saattaa olla kyllä tänne liian diippiä.
Laaja asia, mutta luulen että pääsemme siihen täällä käsiksi. Aihettahan on käsitelty paljonkin ja taisi jossain vaiheessa tulla (YLE?) joku dokkarikin aiheesta. En sitä kuitenkaan ole kaivanut esiin, vaan omine ajatuksineni lähden liikkeelle. Keskityn yhteen näkökohtaan; turvattomuus ja väkivalta, yhteisöllisyys ja toisista välittäminen. Nuo asiat ovat mielestäni saman asian eri puolia ja ilmentävät samoja asioita yhteiskunnassa. Ajatus tähän kirjoitukseen lähti lähinnä työpaikkani satunnaisista kahvipöytäkeskusteluista. Suurin osa muista työntekijöistä on itseäni (38 v) vanhempia, ja toistuva teema on se, kuinka ennen kaikki oli paremmin. Tässä muutama irrallinen ote yksinkertaistettuna:
- ennen ihmiset välittivät toisistaan enmmän kuin nykyään
- maaseudulla ihmiset olivat yhteisöllisempiä
- väkivalta on nykyään yleisempää ja raaempaa
- koko ajan saa lehdistä lukea kaikista hirveyksistä, lapsia siepataan ja muuta
Sitten muutama fakta:
- 1970-luvulla lapsen riski kuolla tapaturmaisesti oli 10-kertainen nykyiseen verrattuna
- 1950-luvulla lapsen riski joutua henkirikoksen uhriksi oli 18-kertainen nykyiseen verrattuna
- 1900-luvun ensimmäisen puoliskon henkirikosten määrä oli kautta maan suurempi kuin nykyään, ajoittain ja tietyillä alueilla huomattavastikin
- henkirikosten määrä on kasvanut viimeisenä kolmena vuosikymmenenä, mutta ei ole saavuttanut esimerkiksi 1930-luvun tasoa
- alkoholin käyttö on kasvanut lähes koko ajan 1900-luvun alusta tähän päivään, vasta viime vuosina on tapahtunut tasaantumista tai vähenemistä
Sitten yksi mutu: lasten seksuaalisen hyväksikäytön ilmoitukset ja tuomiot ovat kasvaneet viimeisten kolmen vuosikymmenen aikana huomattavasti. Esim. 50-luvulla puhuttiin namusedistä vähän naureskelvaan sävyyn, ja samaan aikaan ankaran sulkeutuneet kyläyhteisöt vaikenivat monet asiat kuoliaiksi. Joidenkin lasten kohdalla kirjaimellisestikin. Tämä vain siis mutua. Muistaisin että aiheesta on kirjoitettu, mutta en alkanut etsimään eli kertokoon tämä osaltaan omista asenteistani siihen että olivatko asiat ennen paremmin.
Eli nämä asiat esimerkkeinä yleisistä(?) ajatuksista. Paljon on varmasti muitakin. Paljon on varmasti myös esimerkkejä siitä että asiat todellakin olivat ennen paremmin.
Kommentit (2)
Luulenkin, että enemmän on kysymys ihmisen suhtautumisesta elämäänsä. Minusta tuntuu, että suuri osa ihmisistä on ulkoistanut hyvinvointinsa jonnekin muualle. On esim. yhteiskunnan ja päättäjien vika, että oma elämä ei kulje juuri niinkuin haluaisi. Ja aina kun sattuu joku ei toivottava asia, niin siihen täytyy löytää joku joka on vastuussa, syyllinen. nykyään ihmisen pitää saada kaikki heti ja ilmaiseksi, jos ei niin sitten pitää valittaa ja vaatia. Luulen, että todellakin moni asia on paremmin kuin ennen, mutta suomalaisista on tullut kuin hemmoteltuja teini-ikäisiä. annetaan, mitä tahansa, niin ei olla tyytyväisiä, vaan aletaannpitää sitä itsestään selvyytenä ja vaaditaan enemmän. Että luulen, että tavallaan asiat ovat olleet liian hyvin, joka sitten johtaa tähän, että ei anneta arvoa näille monille asioille, jotka ovat suomessa oikeasti harvinaisen hyvin koko maailman mittakaavassa.
Moni asia oli taatusti ennen paremmin. Itsellä on ainakin tunne, että ennen ympärillä olevista ihmisistä välitettiin enemmän. kaaduin pahasti toissa talvena, niin että olkapää meni sijoiltaan. 6 ihmistä näki sen, mutta kukaan ei tullut viereen. uskoisin, että tällainen on lisääntyynyt parin viime vuosikymmenen aikana. Tuntuu, että silloin myös oli asioissa sellainen terve maalaisjärki enemmän mukana. Omassa työssäni olen paljon esim. Lastensuojelun kanssa tekemisissä. Nykyään, että pitää olla niin pirun kieli keskellä suuta ja olla joka asiassa viimeistä pisaraa myöten ammatillinen. että jos saisi oikeasti joskus lyödä nyrkin pöytään ja sanoa, miten asia oikeasti on. Ihmisen eriarvoisuus on myös lisääntynyt. Niitä, jotka menestyy järjettömän hyvin ja toisaalta niitä, jotka ei sitten pärjää ollenkaan, on enemmän. Tämä sitten aiheuttanee kaikenlaista.. Nykyään yhteiskunnasta tippuminen on varmasti paljon helpompaa kuin ennen. silloin joskus ennen pääsi vaikka apupojaksi hommiin mukaan ja töihin, vaikkei juuri minkäänlaisia lahjoja oisikaan. Nykyään tällainen syrjäytyy hyvin helposti, kun pienempäänkin hommaan vaaditaan tutkintoja ja todistuksia.
tavallani kuulun näihin ihmisoin, jotka helposti sanoo, että ennen oli paremmin. Olen myös jotenkin tosi onnellinen, että elin esim. lapsuuteni 80-luvulla, enkä vaikkapa nyt. Tää oli vaan pikaisesti se, mitä mulla tuli aiheesta mieleen. Ja vain oma mielipide, ei mitään tosiväitteitä yritäkään olla.
leipäkin maistui leivältä..